IRC-Galleria

|ddda

|ddda

Ain't gonna play nice ;)

Jos vastaan tulee näätä...Torstai 15.04.2010 01:21

Näätä eli mäntynäätä (Martes martes) on näätäeläimiin kuuluva nisäkäs. Lukuun ottamatta ulkosaaristoa ja pohjoisimpia tunturialueita näätää tavataan koko maassa.

Näätä metsästää tavallisesti vain öisin. Päivällä se pysyy paikoillaan ja valitsee lepopaikakseen esimerkiksi kallionkolon, louhikon, onton puun, petolinnun pesän ja usein oravan tai harakan pesän, joka on tavallisesti tiheässä kuusessa. Majapaikkaansa näätä vaihtaa jatkuvasti. Huonolla ilmalla, esimerkiksi ankarassa tuiskussa, se pysyy paikoillaan joskus päiväkausiakin. Heti myrskyn mentyä ohi näätä lähtee vaellukselleen.

Näätä näyttää hieman erilaiselta riippuen siitä, onko kesä vaiko talvi. Talviturkissaan näätä saa pönäkämmän ja pyöräkämmän olemuksen. Erityisesti nuorella yksilöllä kurkku ja rinta ovat melkein valkeat, mutta vähitellen ne tummuvat punakeltaisiksi eli oranssin värisiksi taikka keltaisiksi

Näätä on yksinäinen yöeläin. Kiima-aikaa lukuun ottamatta näätä viettää yksinäistä ja salamyhkäistä erakon elämää

Näädän pääkiima-aika on heinä-elokuussa, mutta sivukiimaa esiintyy helmi-maaliskuussa.Parittelu on pitkäkestoinen tapahtuma, siihen kuluu aikaa 30 - 50 minuuttia ja se voi tapahtua puussa taikka maassa. Yksi naaras voi paritella useamman uroksen kanssa .

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.04.2010 02:03

Niin selvin sanoin sain, mä kuulla sen
Nyt, että oisin vain se entinen
Mä sua ymmärrän,
En mitään voi,
Nään teidän lähtevän ja jossain soi

[Ei aihetta]Tiistai 13.04.2010 00:38

sori en kestä jos mun niskaan huohottaa joku näätä koko ajan ja estää mua elämästä normaalia elämää

[Ei aihetta]Perjantai 09.04.2010 01:56

sietää ollakkin
vinkvink
dintsdints
busted
no huhhuh

[Ei aihetta]Torstai 08.04.2010 01:43

joo olen ehkä huonotapanen, moraaliton ylimielinen kusipäähoro mut elän ainakin just niinku haluisinki :)))

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.03.2010 18:13

Toiveet täyttyy, mut mitä siitä
aina on lisää ja mikään ei riitä
Ihmiset muuttuu, mut jotain säilyy
aina on lisää ja mikään ei riitä
Unelma näyttää niin hyvältä kunnes se toteutuu
ja sä elät sen kanssa
Kulman takana odottaa jotain parempaa
mut kun se on täällä, sä ootat jo seuraavaa

[Ei aihetta]Lauantai 20.02.2010 19:38

31.1.09Maanantai 01.02.2010 00:19

Alko jotain hyvää, kaunista ja haurasta
Tuli vaihtoehtoja
joista valita

Kaikki oli sillon hyvin, mut onko nyt paremmin?
Riippuu keneltä kysyy ja kuka vastaa.
Moni tietää, harva tuntee sen tarinan, jonka ensimmäiset sanat,
kirjotettiin vuosi sitten.
Mut se ei ollu niin mustavalkosta ku kuvitellaan..
.. ja tikulla silmään joka vanhoja muistelee!
Pitäs elää hetkessä ;)
Meidän tarina päättyi
Me piirrettiin piste
Hyvät välitkin säästyi
Entä mitä tästä eteenpäin
Koska mä en todellakaan tiedä

Ironisinta on
Etten pysty suhun enää katsoo
Sä muistutat kaikesta liikaa
Hetkistä, jolloin meillä oli vielä aikaa
Se sattuu eniten
Ettei me sovita toistemme maailmaan

vakionaTiistai 17.11.2009 23:49

Purpurpurpurpur
purpurpurpur
purpurpur
purpur
pur
purpur
purpurpur
purpurpurpur
purpurpurpurpur