IRC-Galleria

Äärirasia

Äärirasia

joku wilho

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.02.2009 16:29

Joka hetki, Tämä sana on pistooli joka laukeaa syrjäisellä kujalla orvon pummilapsen mutristuneeseen suuhun, parittajan kiehnätessä setelituppoaan vasten samalla kun hänen kalunsa pullistuu sileiden satiini-alushousujen uumenissa kunnes väärentäjät löytävät hänen kätkönsä ja myydyn lihan mätkähdys ontosti vasten katua päättyy ohitse ajavan auton moottorin kehräykseen.

Joka hetki, Tämä sana on rikottu hehkulamppu päästämässä viimeisiä kipinöitään lasinsirujen sataessa pakenevan naisen selkään, hänen rikottujen sukkahousujensa välistä tirskuvien pienten veripisaroiden hajaantuessa yhä pienemmiksi miehen raskaiden askelten alla. Sateessa hänen elimensä kärki värjäytyy kelmeänkalpeaksi ja naisen rinnoilla veri näyttää puhjenneilta ruusuilta. Hän rukoilee ja sopertaa ja muistaa äitinsä antaman villapuseron jota ei tule koskaan pitämään enää.

Joka hetki, Tämä sana on ambulanssi ajamassa etäiseen määränpäähän kaukana kaupungin itäisessä osassa jossa murhaajat ja hullut tanssivat pöydillä kiihkeässä rytmissä, he kähmivät ja kiemurtavat toistensa sydämissä ja heidän naurunsa muistuttaa ilotulitusta ja heidän ilonsa on kuin uusi vuosi hetkeä ennen maailmanloppua.

Joka hetki, Tämä sana on rulettipöydän rahina viimeisenä päivänä jolloin olet elossa, pankkiirin asettaessa noppia pöydälle, virnistäen kultahampaillaan fedoransa alta harmaille hiussuortuvilleen, jotka kimaltelevat siinä valossa joka on arvokkaampi kuin mitä olet koskaan ansainnut. Hänellä on kuppa ja alzheimer aiheuttaa muistikatkoksia, sinulla on vain sekunti elinaikaa. Hyvästi.

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.02.2009 10:44

I think it would be completely inappropriate to cede justice.

Resident Evil 4, Zelda OoT, muuta hupaisaa.

Limonadipullon pinnalle kaareutuu valokiteitä.

Ei, ei, ei. Eih.

Kolmekymmentäluvulla ajattelin rakentaa tunneliverkoston maan ytimeen.
Adamantiumiraiteet johtaisivat lämmönkestävinä noin 10 000 kilometrin syvyyteen,
vaakasuoraan tietenkin uuden tieteen sallimin keinoin.

Kukako rakentaisi pystysuoraan seinämään 10 000 kilometrin mittaiset raiteet? Noh, aina löytyy.. vapaa-ehtoisia.
Tunneli kaivettaisiin räjäyttämällä ja höyrykäyttöisten helikoptereiden ja tiettyjen nostureiden avulla.
Kyseisten helikopterien prototyypit tulisivat näin testattua... vapaa-ehtoisvoimin.

Vaunut olisi rakennettu samasta hohtavasta adamantium-materiaalista, lämpökäsiteltynä kestämään kovimmatkin hehkut. Jokaiseen vaunuun mahtuisi noin 150 ihmistä, ja kaikenkaikkiaan niitä olisi 30. Vaunuihin asennetut jättimäiset propellerit saisivat vaunut etenemään ylöspäin ja hidastamaan nopeutta jolla ne etenevät maan syvyyksiin.
Rupelien huoltomiehet olisivat brittiläistä eliittiä, mieluiten kuitenkin höyrykäyttöisiä kyborgeja, joiden teräsmuskelit olisivat aina timmissä kunnossa. Hekin olisivat tietenkin... vapaa-ehtoisia.

Vaunut saavuttaisivat ylöspäin mentäessä noin 100 kilometrin tuntinopeuden, laskelmieni mukaan.
Alaspäin.. no, ainakin 500 kilometriä tunnissa, mutta sisällä sitä ei huomaisi, vaan matkanteko olisi leppoisaa ja nautinnollista, sen takaisivat tarjoilijat ja muut viihdyttäjät. Ja se ettei vaunussa olisi ikkunoita.

Miksi haluan toteuttaa tämän suunnitelmana niin kaukana menneisyydessä? Koska silloin hulluus oli vielä tervettä, kaikinpuolin.

[Ei aihetta]Perjantai 30.01.2009 07:49

Rakkaus ja rakastaminen.

Kuinka äkkiä ne muuttuvat raskaiksi ja painostaviksi varjoiksi mielen kiemuraisia sopukoita virratessaan.
Kuinka äkkiä voikaan tyhjyys nielaista puhtauden ja siittää itsestään likaista hytettä.
Kuinka äkkiä yksinäisyyden tuoma turva ja rauha voi muuttuakaan kalvavaksi peloksi ja epätoivoksi.

Ei minulla ole vastauksia hurmioon eikä kuolemaan omaa elämääni enempää.
Ei voi olla.
Tämä kaikki on niin arvokasta, ja vastaukset yksinkertaisimpia jotka vievät eteenpäin.
Meidän mielemme ei kaipaa enempää kysymysten vankiloita joilla on tuhat käytävää.

Ehkä lähestyn jotain lopullista, jälleen kerran. Toivoisin sitä.

Kuolema ja syntyminen tässä elämässä, siitä on kysymys.

Minä toistelen usein mielessäni nykyään että olen kuollut; enkä tiedä onko se minun alitajuntani joka sen minulle lausuu, myöntää sen mitä en itse tohdi.

Kyllä, minä olen tällä hetkellä kuollut. Minun sanani eivät ole edes hipaisua siitä mitä ne voisivat olla, minun ajatukseni ovat kuin timantteja lumimyrskyn keskellä. Kyllä, ne ovat kauniita, mutta olen kuollut ja tahdon elää.

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.01.2009 09:56

Leffamietteitä:

Fly II (1989)

Hohhoijjaa. Tämä on päällimmäinen ajatus elokuvan lopputekstien alkaessa rullata.
Tämä leffa menee itselleni sarjaan: "tylsät jatko-osat". Sillä voisi olla mahdollisuuksia osastoon "sympaattisesti huono" mutta siihen se on liian puuduttava ja kliininen.

Jatko-osaksi tyypillinen siinä mielessä että siitä paistaa läpi leffapajan pyrkimys ratsastaa edeltäjän maineella. Ykkösosan teemoja ei oikeastaan sen kummemmin aleta kehittelemään. Ainoastaan esteettiset osiot otetaan ja yritetään korottaa potenssiin kymmenen. Tällä taataan se että teattereihin virtaavat ne ihmiset jotka eivät ymmärtäneet edellisestä leffasta muuta kuin sen että "se otus oli vitu kamala" eli about 90% ihmisistä arvioni mukaan. Edellinen lause on sinällään myös kritiikki edellistä elokuvaa kohtaan, mutta siinä teoksessa oli syvempää pointtia ja ajatusta.

Ekassa leffassa oli kuitenkin varsin vähän gorea loppujen lopuksi ja erikoistehosteet palvelivat tarinan etenemistä. Tässä leffassa tuntuu taas että tarina etenee ainoastaan jotta päästäisiin näkemään siistejä efektejä ja heikompivatsaisia iljettävää lötinää. Myönnän että Martinfly on ihan näppärä tekele aikaisekseen, tosin liikaakin gremlinsmäinen ja sarjakuvamainen iljetys, mutta kaikenkaikkiaan eivät nämä efektit ja ötöt ja prötöt ja hyivittu-fiiliksetkään ole ekan leffan verroisia vaan lähinnä nätimmin tehtyjä. Syvempi innoitus selvästikin on puuttunut, vai lieneekö leffapaja asettanut rajoja?

Näyttelijät ovat puisevia pökkelöisiä joiden esittämistä hahmojen tekemisistä ei suuremmin jaksa kiinnostua. Typerä kliseinen juoni etenee seuraavasta "cool"-kohtauksesta toiseen, ja liian hitaasti ja ennenkaikkea tylsästi. Lopun toimintasekvenssi on hyvin haukotuttavaa ja täynnä yllätyksettömiä kohtauksia, jotka ovat pahimmillaan kuin suoraan "idiot's guide for exciting action sequences"-kirjasta repäistyjä.

Saatan kuulla kassakoneen kilisevän jopa kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Tässä on teille lähes täysin ilman kekseliäisyyttä ja inspiraatiota tytisevä kökkö.
Jos katsotte tämän vain ja ainoastaan aivojen virtakytkin himmennettynä, niin kyllähän tälle voi vähän hörähdellä mutta syvemmällä tarkastelulla ohkaisen mössön alta ei varmasti lopussa paljastu muuta kuin Todellinen PaskaKärpänen.

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.01.2009 22:10

walking out on that gray light
frozen moments

phantom's howls
fill the rainy night

it's frozen, frozen

find a place to be grown
to fit in

she can fly
but passes over us

we can make a life in a temple of stone

from a window
inside a crate of sand
peer down onto the falling land

now i know they can never hurt you again
- Vanhemmat »