IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 30.10.2008 20:57


Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.10.2008 22:21

I can tell.. really! You can tell everything, yeah right. Fuck off please!

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.10.2008 22:16

Kiva vkl<3

huhhuh ompa taas ollu viikko..Sunnuntai 19.10.2008 18:38

Sitä ollaan käyty kans joka puolella pörräämässä, ajettu joku 2 tkm autolla, eeeij jaksa enää.. Karkkila here I go again, tutustuttu paljon uusiin ihmisiin kuten nummelas roniin ja väinöön=)

mut sen voin kertoo et pori on aivan jostain, hehe ei me paljoo menty bussi/taksi kaistoil, no ollaan vaan niin juntteij ettei se vaan onnistu mut eilen ku tultii takas poriin niin osattii suoriltakäsin sinne mihin piti jeeee=)

Kaikkee ei voi kertoo..... =))

Ai niin vittu mitä juoruja saatana, alkaa mennä hermot tähän pikkukyläkorpeen!!!!!!!!!!!!!!!

[Ei aihetta]Perjantai 10.10.2008 14:10

Kortti tuli jeejee =)

[Ei aihetta]Torstai 09.10.2008 02:02

1. Milloin viimeksi suutelit?
- eilen:D

2. Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa etkä olisi koskaan tahtonut lähteä pois ?
- oikeestaan lauantai aamyöl:D oli niiin kylmä xD

3. Milloin viimeksi joku kielsi sinulta jotakin tärkeää ?
- eipä hetkeen oo kielletty.

4. Milloin viimeksi ryyppäsit itsesi konttauskuntoon ?
- höm. eilen melkeen:D

5. Milloin viimeksi harrastit jumalaista seksiä ?
- sitä voi arvailla.

6. Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi ?
- pari yötä takaperin :(

7. Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä ?
- eilen

8. Milloin viimeksi mokasit niin että olit kuolla häpeästä ?
- ööö...

9. Milloin viimeksi matkustit kauas ?
- vuos sit:(

10. Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle ?
- tänää, eilen...

11. Milloin viimeksi sait puhelun tärkeältä ihmiseltä ?
- oisko torstaina<3

12. Milloin viimeksi teit todellisia tyhmyyksiä ?
- eilen. tai no joka päivä jotain..

13. Milloin viimeksi olit iloinen/onnellinen ?
- ainahan mä oon.

14. Milloin viimeksi sait hellyyttä kylliksesi ?
- kesällä:D

15. Milloin viimeksi söit lunta tai jääpuikkoja ?
- pienenä :)

16. Milloin viimeksi sait maata järisyttävän orgasmin ?
- entä jos en kerrokkaa :)

17. Milloin viimeksi teeskentelit jotain mitä et ole ?
- joskus täytyy

18. Milloin viimeksi juoksit itsesi läkähdyksiin ?
- perjantaina

19. Milloin viimeksi nukuit kellon ympäri ?
- kauan aikaa sitten,

20. Milloin viimeksi haukuit jonkun pystyyn ?
- eile

21. Milloin viimeksi särjit sydämesi kunnolla ?
- n, 2 vuotta sitten

22. Milloin viimeksi olit kateellinen jollekin ?
- monena päivänä viikossa jollekki.

23. Milloin viimeksi oksensit ?
- viime vkl

24. Milloin viimeksi olit sairaana ?
- nytten

25. Milloin viimeksi kaduit tekemisiäsi ?
- useasti.

26. Milloin viimeksi olit todella ylpeä itsestäsi ?
- tais olla eilen. :)

27. Milloin viimeksi toivoit että sinulla olisi kolme toivomusta ?
- joka päivä

28. Milloin viimeksi ikävöit äitiä ?
- en muista

29. Milloin viimeksi konttasit ?
- maanantaina:D

30. Milloin viimeksi pidit itsestäsi sellaisena kuin olet ?
- koko ajan

31. Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä ?
- tänään=)

32. Milloin viimeksi söit jonkun kanssa ulkona ?
- eilen

33. Milloin näit viimeksi tähtitaivaan ?
- äsken

34. Milloin olit viimeksi kuutamokävelyllä ?
- hmm, sillon ko kävelin viimeks kotiin

35. Milloin viimeksi satutit jotakuta ?
- eilen.

36. Milloin viimeksi valehtelit ?
- .....

37. Milloin viimeksi näit punaista ?
- Tänään

38. Milloin viimeksi halveksit jotakuta ?
- tänään

39. Milloin viimeksi halusit olla joku muu ?
- emmä tie

40. Milloin viimeksi lauloit ?
-äsken ku tulin kotiin

41. Milloin viimeksi olit yksinäinen ?
- nyt

42. Milloin viimeksi olit reppuselässä ?
- nnjaa a

43. Milloin viimeksi sait halveksivia katseita osaksesi ?
- ööö...

44. Milloin viimeksi ystävä käänsi sinulle selkänsä ?
-täst taitaa olla jo jonku aikaa

45. Milloin viimeksi ihailit itseäsi peilistä ?
- 24/7

46. Milloin viimeksi kyttäsit jotakin ?
- joka päivähän mä kyttään :)

46. Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut ?
- en varmaan oo katunu mitää tekstaria koskaan.

47. Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin ?
- tänään:D

48. Milloin viimeksi sinulla oli huono omatunto ?
- lauantaina

49. Milloin viimeksi halusit toisen omaa ?
- tänään:D

50. Milloin viimeksi kuljit omaa polkuasi ?
- hah tuskin koskaan:D

poffu <3 päffiTiistai 07.10.2008 11:35

NYT kävi sitten taas näin..Sunnuntai 05.10.2008 15:48


s a i r a s t a ehkä hieman=)

Vihdoin<3Maanantai 29.09.2008 11:02