kahleet käsii kiristää, millo pääsen niist livistää
miten täällä kiritään, ja mikä mieltä piristää?
ei mikään kiinni pienistä, vaa kohtalon liemistä
ja kohtalon kielillä on elämäni viestinä
se tulee sydämestä, vaikka astuisinkin syvään
suohon, harhaan putoon, mutta nousen ylös aina
tietä raivaan, joskus saan vaivanpalkaks paikan
taivaast, ja sillo voin sanoo et oon vapaa
mutta pelkään karmaa, astunu harhaa, tehny pahaa
siivet löyty poikki, pahuus hetkeksi tavoitti
enkä anna periks vaikka sydämenikin paloitti
rukoilen Taivaanisää, anna syntini anteeks
oon kärsiny tarpeeks, muutuin syntisenä kalpeeks
poista paha taas et näät, vieläki oon lapses
avaa minun kahleet, rukoilen Jumala, Aamen.