IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

pussiLauantai 20.10.2007 17:39

oulusta oulusta 8D

eilinen ilta meni ihan sujuvasti. päädyimme stockmannille hillumaan sillä keskustassa oli vain jotain random teinejä ;< kävimme kuitenkin katsomassa toripoliisia ennen menoamme &lt;virne&gt;
sitten teimme kävelymatkan kotio ja tulimme sisälle juomahan loput appelsiinimehut ^^ televisiota emme jaksaneetkaan avata vain juorusimme varmaan kolmeen asti jostain kuten marsosta, nightwishistä, marsosta, koulusta, marsosta, eijasta, marsosta ja marsosta.
Qnnes nuQimme.

aamulla kaikki heräsivät minun niistämiseeni. olin otettu. sarina oli "O_O". nauroin. Sitten peippo teki aikataululaskennan ja sanoi että on aika herätä jotta ehtisimme vielä ostoksille 8>.
niinpä pistimme pitsan uuniin! ja sen valmistuessa pakkailimme kaikki tavarat. sarinakin pakkasi sillä hän tulee kanssamme loimaalle :>. pitsa valmistui ja söimme sitä jonkun verran ja sitten lähdimme taas citybussilla liikenteeseen.

Tällä kertaa menimmekin ensin automaatille! opetimme sarinaa käyttämään sitä^^ sen jälkeen livistimme taas stokkalle, ostamaan kaikki hienoudet joita illalla olimme ihastelleet <jännä> siinä meni joQ aika. sitten kirjakaupassa bongasimme "hevi" miehen! :D sen vuoksi sarinakin viihtyi liikkeessä kauan, mutta lopulta kaikki kyllästyimme sillä siellä oli kauheasti ihmisiä, sillä joQ random oli päättänyt pistää nukketeatterin pystyyn keskelle liikettä!

sieltä sitten päätimme että on aika ruoan! menimme raxiin syömään. siellä oli söpö pikkupoika joka hipli peipon takkia sillä siinä oli kivat karvat. tämän jälkeen matkasimme takaisin sarinan luo, eli ensin toripakan pysäkille odottamaan mitäs muutakaan kuin citybussia!.

NOH! siinä kävi sitten niin hauskasti että kaksi random niggaa tuli paikalle ;<. toinen sanoi (sarina kuuli , minä en )
"hey nice girls"
ja huomasin vasta kun se pakitti ja tuli kysymään minulta "how tall are you O_O" siinä sitte selitin hienosti enQksi että 180 vaikka se kuuli aluksi 190 &lt;virne&gt; ja se oli itse kuulemma 186 :F sitten se kyseli siinä että harrastanko koripalloa, sanoin että en ;<. se osasi lausua sanan koripallo myös suomeksi! toki se kuulosti hauskalta. "do you play basketball? kooriipalloo?" ;<. Sitten luojan lol sitipussi tuli. ja sanoin tai ainakin ajattelin "g2g my buss is coming." ja sitten se vielä kysyi "HEY how old are you" i turned to him and smiled "seventeen:)". "oh my god O_O" iskin vielä silmää ja astuin bussiin. NOEI, tuo oli kevennys. ;<.

kun lähdimme niin se käppäili siellä liikennevaloissa ja vilkutti :F vilkutin takasii:F
Matkanvarrella kyytiin tuli myös voi aaw hauvva ^^ ja sitten tulimme sarinalle, pakkasimme loput kamat, ja sitten nyt on kiire, koska pitää vielä viedä sarinan pyörä varastoon ja sitten lähdemme asemalle. juna lähtee vähän vaille neljä joten hurry up ns :F

Loppumatkasta voitte luultavasti lukea huomenna :F

LOPPU!:

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.