IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Mä en todellakaan tiedä, mitä sydämeni haluaa
Se vain kulkee ympäriinsä ja tekee mitä tahtoo

Mä olin vasta lapsi, kun me tavattiin
Jos mä haluaisin sut takaisin nyt löisitkö luurin kii

Lauantai-iltana mä en kaipaa sua
Mä en kaipaa sua ei ei
Lauantai-iltana mä en kaipaa sua
Sunnuntaiaamuna mä kaipaan sua
Silloin mä kaipaan sua joo joo
Sunnuntaiaamuna mä kaipaan sua koko viikon edestä

Aina siitä lähtien, kun me erottiin
mä olen iltaisin pimeässä istunut silmät kii
Ajatellut sinua, hei miettinyt meitä
Kuinka me hämärässä kesäisellä maantiellä vaellettiin, eksyttiin

Rakas JoulupukkiTorstai 10.12.2009 23:02

Anna minulle takaisin jotain, josta luovuin hieman alle vuosi sitten ja jotain, jonka menetin puoli vuotta sitten.

Muuta sitten en tänä vuonna toivokaan.

Elli

sanoja hänelleTorstai 10.12.2009 19:18

Me salaa tavattiin, uskoin mä ihmeisiin
Tunsin jotain paljon suurempaa
En odottanut kuin huomiseen, sanoin: sua mä tarvitsen
Löysin viereltäin rakkauden
Kunnes tunsin haavat heikkouden

Kaikki muuttui niin,
Uskoin sun valheisiin
Tunsin pohjan altani katoavan
Sain kokea kaiken vääryyden,
sisällä hauraan ihmisen
Mietin yksin ikävöiden
miksi sinua silti vain ajattelen

Näen silmissäin vuotavan kyyneleen
Putoavan mun tyhjään huoneeseen
Ei mikään ei palaa
Ei mikään ei palaa ennalleen

Tyhjät seinät ympärilläin
Yritän jatkaa yksinäin
Toivon jonain päivänä sun kuvas haihtuu mielestäin

sanoja sinulleTiistai 08.12.2009 00:53

Viimeisen lähtösi jälkeen luulin maistavani kuolemaa
Mut paremmin tietävät kertoi, jos ei se tapa, niin se vahvistaa
Nyt mun pitäis olla käsittämättömän vahva
Ja mun jalkojen pysyy liimattuna maassa
Vaik jokainen mun hengityskin sinusta muistuttaa

Musiikki yksin soi
Mä en tahdo mennä enää sitä kuulemaan
Nyt elämä luisuu pois
Enkä mä saa siitä virtaa katkeemaan
Jokainen tunti syö sitä pois

Toisista pääsee irti
Joihinkin jää roikkumaan
Ja sitten on vielä ne tyypit
Joista tulee sulle naru kaulaan

Mut mä uskon että jokainen kerran kohtaa
Jonkun joka radalle tähtes johtaa
Mut mihin ne joutuu, jotka oppaan menettää

________________________________________________________


siit on aivan liian kauan kun mä viimeksi pyysin jotain näin
siit on aivan liian kauan kun mä viimeks näin noin kauniit kasvot mun edessäin
mä tiedän sä oot menossa mut hetkeks aikaa istu ja kuuntele mua kun mä pyydän
älä mee vielä älä mee hetkeks aikaa jää
älä mee vielä älä mee hetkeks aikaa hetkeks aikaa jää

Näätkö levottomat kasvot jotka harhailevat
pienet yksinäiset sielut jotka odottaa että tulis joku helvetin ihme ja korjais ne mukaan
tääl on liian monta kättä ilman taluttajaa
tääl on liian monta suuta ilman sanottavaa
eikä se mitä sä sanot vaan miten kauniiksi kaikki puetaan

mä oon leikkinyt niin kauan mä tahtoisin viimein jo lopettaa
mä oon liian monta kertaa herännyt kun valheet alkaa suupielistä taas valumaan
Mä tiedän sä oot menossa mut hetkeks aikaa istu ja kuuntele mua kun mä pyydän
älä mee vielä älä mee hetkeks aikaa jää
älä mee vielä älä mee hetkeks aikaa hetkeks aikaa jää

Tää ei oo sattumaa tää on kohtaloo tää on kaikki tässä nyt
sä oot ainoo mies jota oon etsinyt ja pelännyt
jäisit kun mä pyydän mua kuuntelemaan
sä voit nauraa läpi päivät sä voit huutaa läpi yön
sä teet niin kuin sä tahdot jonkun kädestä sä syöt
ei mitä kaipaat vaan mitä tarjotaan

_______________________________________________________


Vaikka sinut syliini painaisin
voin olla kaukana jossakin
mutta palaan varmasti, rakkahin
vaivuin hetkeksi muistoihin

Minä kerran sinua jos loukkasin
tyhmyyttäni sinut melkein menetin
sitä anteeksi pyytää nyt tahtoisin
sulta, rakkaani, viimeinkin

________________________________________________________

näkötorni:

http://www.youtube.com/watch?v=emHrsJ93Sr0&feature=related

I'm scared
So afraid to show I care
Will he think me weak
If I tremble when I speak
Oooh - what if
There's another one he's thinking of
Maybe he's in love
I'd feel like a fool
Life can be so cruel
I don't know what to do

I've been there
With my heart out in my hand
But what you must understand
You can't let the chance
To love him pass you by

Tell him
Tell him that the sun and moon
Rise in his eyes
Reach out to him
And whisper
Tender words so soft and sweet
I'll hold him close to feel his heart beat
Love will be the gift you give yourself

Touch him (ooohh)
With the gentleness you feel inside(I feel it)
Your love can't be denied
The truth will set you free
You'll have what's meant to be
All in time you'll see

ooohh
I love him(then show him)
Of that much I can be sure(hold him close to you)
I don't think I could endure
If I let him walk away
When I have so much to say

Tell him
Tell him that the sun and moon
Rise in his eyes
Reach out to him
And whisper
Tender words so soft and sweet
Hold him close to feel his heart beat
Love will be the gift you give yourself


Love is light that surely glows
In the hearts of those who know
It's a steady flame that grows (oh ooh oh oh)
Feed the fire with all the passion you can show
Tonight love will assume its place
This memory time cannot erase
Your faith will lead love where it has to go

Tell him
Tell him that the sun and moon
Rise in his eyes
Reach out to him
And whisper
Whisper words so soft and sweet
Hold him close to feel his heart beat
Love will be the gift you give yourself

ooh ooh ooh
Never let him go

ei varmaan tuu shokkina mutSunnuntai 06.12.2009 16:38

mul on ihan __vitun___ kylmä äskisen jälkeen. hyi saatana. eikä ulkona ole edes pakkasta. koht kuumaan suihkuun, mikä on myös hieno asia, sillä oon huininu pitkin varsinais-suomea koko viikonlopun ilman päätä tai häntää -.-

jeejeeLauantai 05.12.2009 16:02

nyt ilman jarruja loimaalle :D

näiden tähtien allaKeskiviikko 02.12.2009 23:58

sua odottamalla

niinTiistai 01.12.2009 20:44

voit sanoa mitä haluat
se ei tunnu, se ei kosketa
mene vaan
mä voin kääntää pään.

tivolitkaan ei saa mua nauramaan
eikä sirkus tai sata hattaraa
mene vaan mene vaan
en kävele vastaan

toinen toistansa täällä jumaloi
ketään täysin ei silti saada voi
älä järjetön enää kapinoi
MENE VAAN!

<3Tiistai 10.11.2009 22:13

sydän

I just don't get it O_OTiistai 10.11.2009 21:31

I don't get you O_O

mutten jaks enää miettiikkä, thank God :'D

ps. miau, mou, mourn, kss, 8> B> gun.

this is the zodiac speaking. I will kill.