IRC-Galleria

Kaupat. Ne tehtiin.
Myyjät olivat aivan ihania!!! Se mummu aloitti sanomalla, että "Tässäkö on nuoriso? Laskin juuri, että meillä on 50 vuotta ikäeroa", viimeistään siinä vaiheessa, kun se sanoi miestään aivokääpiöksi, olin aivan myyty. Se myös sanoi, että siitä tuntuu, että meillä, kuten heillä, nainen määrää. Ajattelin, että me varmaan ollaan juuri tuollaisia 50 vuoden päästä! :D
Haettiin Pommacia ja prinsessakakku ja Ebba hoidosta ja pizzat Erkasta ja suunnattiin uudelle asunnolle, missä skoolattiin.
Minä: "Mun tekee mieli kiljua!!!"
Janne: "Ajattelit sitten ruveta ryyppäämään keskellä viikkoa?"

Sitten piti lähteä etsimään Ebballe joulujuhlavaatteita. Sen jälkeen Janne meni harkkoihin ja me Ebban kanssa mentiin repimään tapetteja seinästä, Janne tuli apuun sitten harkkojen jälkeen.

Meillä on oma koti <3

Tonttu ei vaan saa unta...

Sängyn alla asui mörköjä...

Me ollaan nyt sitten seurusteltu 10 vuotta Jannen kanssa???
Janne oli järjestänyt ihanan yllätyspäivän. Me ajettiin ensin aamulla Helsinkiin ja pyörittiin siellä vähän aikaa joulutorilla kunnes yhdeltä mentiin Cantina Westin (mun lempiravintola!!!) seisovaan pöytään. Vedin itseni ihan ähkyksi tortilloista ja nachoista (juustokastike <3) ja jälkkäritiramisusta...
Julkkisbongaus1: Mun takana olevassa pöydässä istui Maija Vilkkumaa

Ruoan jälkeen me käytiin kaupoissa katselemassa kaikkia joulujuttuja ja kuudelta me mentiin leffaan katsomaan Kultainen Kompassi. se oli muuten ihan älyttömän hyvä elokuva, vaikkakin ihan älyttömän ennalta-arvattavissa... Heti kun se Nicole Kidmanin esittämä hahmo ilmestyi ruudulle, kuiskasin Jannelle, että "mistä vetoo, ni toi on sen äiti ja se sen setä on sen isä"... ja kappas, kappas näinhän se loppuratkaisu sitten meni. Tai loppu ja loppu... eihän se leffa oikeestaan loppunut, vaan jatkuujatko-osassa. Mut anyways, ihan tosi näyttävä ja just sen tyyppinen leffa, joista miä tykkään.
Julkkisbongaus2: Kristian Meurman seisoi Kampin ulkopuolella

Sitten ajeltiin kotiin...

"There are two types of tragedies in life. One is not getting what you want, the other is getting it."
-Yuri Orlov, Lord of war-

<Jakke77> vittu että köyhiä "vitsejä"
<supermauri> HUOH ei vois yhtää tylsempi olla, pitäskö nauraa säälist ?
<T-pot> VITTU NÄMÄ ON UNIVERSUMIN KAUHEINTA PASKAA

Elämä on ironista.
Saat maistiaisia ja juuri kun totut makuun, loput viedään pois.
Miksi itket?
- Miksi en itkisi???
Olen nähnyt liikaa ja en tarpeeksi.
Tunnen, iloa, surua, kiitollisuutta, pettymystä... kaikkea samaan aikaan.
En osaa valehdella.
Elämä on.
Mutta kuinka kauan?
Mitä jos tuhlaan sen?

Se ois nyt ruotsin tentti ja sen jälkeen se on menoa harjoitusjumiksen nimissä. Kunpa muistaisin hengittää! Janne videoi mun harjoittelun ja mua jännitti jo silloin niin paljon, että rintakehä meni ihan lukkoon ja laulujen kohdalla tuli pelkkää pihinää...

Kaksi nuorta naista keskusteli kahvilassa. Toinen sanoi toiselle: ”On niin vaikea päästä joulun tunnelmaan kun koko ajan on kiire, pitäisi siivota, laittaa ruokaa ja ostaa ja paketoida lahjat.”
”Ja niihin lahjoihin menee ihan sairaasti rahaakin”, säesti toinen.
Tämä on varmaan aika yleinen keskustelun ja huolen aihe. Mistä löytää joulurauha?
Kirkkojen alttaritauluissa on usein kiiltokuvamaisia kuvauksia pyhästä perheestä, niin täällä Lähetyskirkon lasimaalauksissakin. Seimen lapsesta säteilee valoa ja lämpöä, Maria näyttää lempeältä ja Joosef suojelevalta, ympärillä on ehkä myös paimenia syvää kunnioitusta kasvoillaan. Kaikkien kasvoilta paistaa rauha…

Nämä maalaukset ovat kuitenkin vain taiteilijoiden näkemyksiä ensimmäisen joulun tapahtumista.
En usko, että perhe tunsi itseään kovinkaan rauhalliseksi. Yritetäänpä hetkeksi samaistua heidän asemaansa:
Oli julistettu ensimmäinen verollepano. Koska vastaavaa ei ollut ennen tapahtunut, olivat kaikki varmasti melko ihmeissään. Verotus varmasti vaikuttaisi myös rakennusmiehen perheen elämään ja luulen, että Maria ja Joosef pohtivat taloudellista tilanneettaan siinä missä nykyihmisetkin joulun alla miettivät, miten rahat riittävät joulun viettoon.
Mutta ei tässä kaikki, oli jätettävä kotikaupunki ja matkattava Betlehemiin tuota verollepanoa varten. Maalauksissa usein raskaana oleva Maria ratsastaa aasilla, jota Joosef taluttaa.

Tuon ajan kulttuurin mukaan se olisi tuskin ollut mahdollista. Jos joku olisi ratsastanut aasilla, se olisi ollut Joosef. Maria sai siis todennäköisesti kävellä noin 150 kilometrin matkan suuren vatsansa kanssa. Se on melkein kuin matka täältä Turkuun, sillä erotuksella, että Joosefilla ja Marialla ei ollut tasaisia asfaltoituja teitä jalkojensa alla. Voitte kuvitella millaista on tehdä matkaa viimeisillään raskaana kun vatsa painaa ja jalkoihin sattuu. Todennäköisesti heitä vaivasi myös pelko siitä, että lapsi syntyisi jonnekin matkan varrelle.
Ja lapsi sitten? Se ei ollut saanut alkuaan Joosefista, tämän täytyi vähän kaihertaa Joosefin mieltä vaikka hän olikin saanut enkeliltä ilmoituksen siitä. Maria oli alkanut odottaa jo ennen kuin he olivat naimisissa, joten ihmiset juorusivat. Miten Joosef kesti tuon kaiken?

Päästiin perille Betlehemiin. Mutta ikävä kyllä niin olivat päässeet monet muutkin matkaajat ja majatalot olivat täynnä. Lapsi sai syntymäpaikakseen pahaisen tallin. Steriiliin sairaalaympäristöön tottuneet nykysynnyttäjät varmasti pyörtyisivät, jos heille tarjottaisiin likaista ja bakteereja kuhisevaa eläinten asuinpaikkaa synnytyssaliksi. Poissa olivat myös epiduraalit ja muut kivunlievityslääkkeet. Muuta ei kuitenkaan ollut tarjolla. En tiedä mitä Maria ajatteli, kun talliin vaelsi paimenia katsomaan lasta. Mutta itse en ainakaan välittäisi ottaa vastaan vieraita ihan kovin pian synnytyksen jälkeen…

Yritin tässä sanoa, että tilanne oli ensimmäisenä jouluna kaikkea muuta kuin rauhallinen. Itse asiassa se oli lähes kaoottinen. Jeesus-lapsi syntyi tilanteeseen, joka oli keskeneräinen.
Jeesus-lapsi syntyi myös meille vaikka meidän tilanteemme olisi kuinka keskeneräinen tahansa. Vaikka kuusi olisi koristelematta ja kinkku leikkaamatta, vaikka emme olisi ehtineet virittäytyä joulun tunnelmaan ja löytää sisäistä rauhaa. Me saamme kuulla saman ilosanoman kuin paimenet aikanaan. Teille on syntynyt lapsi. Paimenet olivat puolikuolleita pelosta kun enkeli ilmestyi heille. Kuitenkin he olivat valmiita jättämään elinkeinonsa, lampaat, niitylle ja lähtemään katsomaan lasta. Paimenet toimivat hyvänä esikuvana meille. Jos vain osaisimmekin jättää kaiken ja kuunnella enkelin ilmoitusta: ”Teille on syntynyt lapsi”

Vaikka kritisoinkin alussa kiiltokuvamaisia kuvia joulun tapahtumista, haluaisin kertoa kiiltokuvasta, joka oli minulle merkittävä. Teini-ikäisenä sain seurakunnan kerhon joulupussista karkkeja tavoitellessani käteeni kiiltokuvan, jossa seisoi kahdella jalalla punanenäinen poro kaulaliina kaulassaan ja amerikkalainen joulusukka kädessään. Kuvan alla oli teksti GOD GAVE HIS SON – eli Jumala antoi poikansa.
Mitä sinä annoit joululahjaksi? Tutkimuksen mukaan me suomalaiset käytämme keskimäärin 320 euroa joululahjoihin. Osa maksaa lahjat luottokorteilla ja kulutusluotoilla ja maksaa niitä siis vielä pitkälti ensi vuoden puolella. Mutta voiko suurinkaan lahjapaketti olla yhtä arvokas kuin Jumalan lahja meille – Hänen Poikansa? Ei voi! Varmasti lähes kaikki vanhemmat olisivat valmiita antamaan oman henkensä lastensa puolesta, mutta moniko olisi valmis uhraamaan lapsensa pelastaakseen muut? Tuskin kovin moni! Jumala antoi kuitenkin poikansa, jotta me saisimme elää. MEILLE on syntynyt lapsi.
Itselläni ei ole varmaan kovinkaan montaa lahjaa tallella niistä, joita sain esimerkiksi viisi vuotta sitten, osa viimevuotisistakin on jo joko kulunut loppuun tai hajonnut. Mutta tämä Jumalan lahja kestää ja tuo iloa meille aina uudestaan. Ja mikä parasta takuu on pidempi kuin kauppojen tarjoamat muutaman vuoden takuut – se on elinikäinen. Tätä ei oteta meiltä pois, jos me haluamme siihen uskoa.
Jumalan suuret ihmeet tapahtuivat arkisille ihmisille – Vapahtajan syntymää olivat todistamassa rakennusmies ja hänen nuori vaimonsa ja joukko paimenia. Kaiken keskellä on lapsi. Pienissä käsissään Hän, avuton ja viaton, pitää suurta maailmaa. Jumala ilmestyy vastakohdissa. Arvottomaan paikkaan saa syntyä jotakin kaikkein arvokkainta. Pieni ja avuton on suurin ja voimakkain. Lapsi, joka on syntynyt meille. Nouskaamme tunnustamaan tämä uskomme:

Mulla on aina tapana tietokoneella istuessani piirrellä ja kirjoitella paperiin mitä sattuu. Minä oon raapustanut tuon punaisella ympyröidyn. Kun tulin äsken koneelle, paperiin oli ilmestynyt noi muut jutut. Miä tietysti syytin Jannea, koska toi käsiala on ihan samanlaista kuin Jannella, mut sitten selvisikin, että asialla oli eräs 6-vuotias hunsvotti :D
Tuo VOI HITSI huvitti minua erityisen paljon...