IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Tiistai 26.10.2010 14:40

OS SAAT YLI 20 , OLET TÄYSI SEKOPÄÄ
olen..
[1] karannut ikkunasta
[2] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[ ] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[3] rikkonut tahallaan jotakin
[4] heitellyt esineitä
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ] rikkonut lasin baarissa
[ ] suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[ ] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[ ] matkustanut pummilla
[ ] ollut velkaa jollekin yli 200 euroa
[5] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[ ] shoppaillut tilini tyhjäksi
[ ] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[6] ollut päivystyksessä
[7] tanssinut pöydillä
[ ] valvonut päivän , yön ja seuraavan päivän putkeen
[8] kiivennyt puuhun
[9] jumittunut vessaan
[10] nukkunut väärinpäin sängyssä
[ ] kuvitellut olevani satuhahmo
[11] leikkinyt ruoalla
[ ] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[12] elänyt päivän / päiviä pelkällä karkilla
[ ] saanut diagnoosin / diagnooseja
[13] valehdellut ikäni
[ ] joutunut poliisin / vartijan kanssa tekemisiin
[ ] syönyt kolmiolääkkeitä
[ ] kuullut tai nähnyt harhoja
[ ] pohtinut olenko oikeasti olemassa
[ ] suunnitellut hautajaiseni
[14] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[15] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[16] pukeutunut täysmustaan
[ ] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[ ] koukussa kofeiiniin
[ ] sytyttänyt jotain tuleen tahallaan / vahingossa
[ ] soittanut terveysneuvontaan
[ ] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ ] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[ ] käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[ ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[ ] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[ ] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[ ] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[ ] pitänyt bileet ilman syytä
[ ] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[17] käynyt useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[ ] fantasioinut vampyyreista
[ ] iskenyt jonkun ruokakaupassa
[18] uinut vaatteet päällä
[ ] aiheuttanut palohälytyksen
[19] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[ ] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[20] laulanut singstaria
[21] käynyt sing-a-long elokuvissa
[ ] salakuljettanut jotain tullissa
[ ] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[ ] suunnitellut karkaamista ulkomaille
[ ] käynyt ennustajalla
[22] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[ ] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[23] kirjoittanut itselleni kirjeitä vuosien päähän
[ ] nähnyt enneunia
[ ] saanut paniikkikohtauksen
[ ] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[ ] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ] tapellut kelan kanssa
[ ] maannut koko päivän peiton alla
[ ] ollut nukutuksessa
[ ] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[24] leikannut omia hiuksiani
[ ] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[ ] sekoittanut todellisuuden ja unen
[25] heittänyt kännykän seinään
[26] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[ ] riidellyt itseni kanssa
[ ] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[ ] suudellut varattua henkilöä
[ ]mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
Total: 26

[Ei aihetta]Tiistai 26.10.2010 14:30

JOS HUONEESTASI LÖYTYY YLI 20 , OLET PORVARI
xKitara/piano
xKoululaukku
xTietokone
xLaskin
xTelkkari
xRadio
xSeinällä oleva peili
xTaulu
Nukkeja kaapissa <---- vanhoja barbei ::::Dd
xkoristetyyny
xJulisteita seinällä
xSeinäkalenteri
Ruokaa
xMatto
Kerrossänky
xVerhot
Sälekaihtimet
xKehystetty valokuva
Valokuva-albumi
xPehmolelu(ja)
xSalaperäinen esine
xKoruteline
Seteleitä
Naulakko
Seinäkello
xLompakko
xKirjahylly
xPöydällä oleva peili
Kahvikuppi
xmp3-soitin
Kassakaappi
xPleikkari
Vesihana
Kasveja
xLuistimet
Aarrekartta
xLautapelejä
xHiustenkuivaaja
xHiuslakkaa
xKäsirasvaa
Vappuhuiska
Kirjaston kirja
Kaveriltani lainattu kirja
xKengät
Hevonenttu cd/dvd
Koiran/kissan nukkumapaikka
xKartonkia
xJatkojohto
Rikkalapio
xKissanhiekkaa
xKaverisi tavaroita
Pizzan palanen
xLikasia vaatteita
xPölyä
xKäytettyjä nenäpapereita
xYli 20 CD-levyä
xYli 20 kirjaa
xPelikonsoleita
Satula
xKonserttilippu
xKännykkä
xKattolamppu
xPokaaleja/ruusukkeita/viirejä/mitalleja
Sohva <--- tai no nojatuoli :::D
43 ko niit oli.. .:D

[Ei aihetta]Tiistai 26.10.2010 13:19

✖ N Y T
missä olet? > heidil
mielialasi? > väsyttää
onko meikkiä? > ei
mitä huomenna? > heidin mukana kouluu
✖ K E N E N
kenen kanssa tekstailit viimeksi? > eetun
kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? > Jennan
entä mesessä? > saku
vieressä nukuit viimeksi? > heidin
luona olit viimeksi yötä? > heidill
✖ M I L L O I N
viimeksi nauroit? > eilen illal
olet viimeksi syönyt leipää? > öö eile?
olet viimeksi opiskellut? > varmaa torstain
olet viimeksi pelännyt pimeää? > jaa-a
✖ R A K K A U S
oletko ihastunut? > no joo
haluaisitko olla ihastunut? > jujuu
seurusteletko? > jjoo
montaako ihmistä voit sanoa rakastavasi? > no monta
Entä vihaavasi? > aika monta :D
tahtoisitko pyytää joltain anteeksi? > eipä oo aihetta
✖ O L E T K O
kipeä nyt? > en
lyönyt tai läppäissyt vastakkaista sukupuolta? > joo
mielestäsi hyvä ihminen? > joo ja en
onnellinen? > no joo
väsynyt? > NO KYLLÄ!
✖ R A N D O M
mikä kappale tuo mieleesi rakkauden? > vaikka mitkä
minkä kappaleen aikana voisit ruveta itkemään? > empä tijä
mikä kappale muistuttaa sinua ihastuksestasi/kumppanistasi? > jaa-a
haluaisitko olla jonkun tietyn lähellä juuri nyt? > jeBulis
itketkö vai nauratko useemmin? > nauran
oletko herkkä ihminen? > joo
millainen sää on nyt? > valoisa ja kylymä
mikä saa sinut iloiseksi? > kaverit ja ruoka <3
tulevaisuutesi? > en tijä viell ;)
tykkäätkö tanssista? > njaa
missä shoppailet eniten? > vaikka missä
mitä kuuntelet nyt? > en mitää
mitä pelkäät eniten? > noo emmä nyt tiiä
✖ O L E T K O K O S K A A N
tehnyt jotain, jota kadut? > joo..
hypännyt benji-hyppyä? > en
syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana? > joo :D:D:
halunnut toisen niin paljon että sattuu? > enn kait
itkenyt elokuvaa katsoessa? > jooo
kompuroinut ja loukannut itsesi? > joo :D

[Ei aihetta]Tiistai 26.10.2010 13:14

Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.
Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.
~*~
Oletko koskaan..
1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Kokeillut huumeita
TOTAL: 7
1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 7 + 5 = 12
1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 12 + 3 = 15
1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 15 + 4 = 19
1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 19 + 4 = 23
1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 23 + 4 = 27
1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 27 + 4 = 31
1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnä ollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 31 + 2 = 33
1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut eli löhönnyt sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 33 + 4 = 37
YHTEENSÄ: 37

tylsääääTiistai 26.10.2010 13:08

YOU
Onko suunnitelmia huomiseksi? - no ehkää
Onko henkilö jota viimeksi suutelit tehnyt sinulle fritsua? - onn
Rehellisesti, menevätkö asiat suunnitelmiesi mukaan? - noei :D
Mitä odotat? - en tiiä
Mitä sinun pitäisi olla nyt tekemässä? - ei mittää
Montako lävistystä sinulla on? - 2
Entä tatuointia? - eioo
Kun joku tekstaa tai soittaa sinulle, meinaatko tulla hulluksi? - e
Missä kännykkäsi on nyt? - pöydäll
Oletko mukava kaikille? - en
Onko joku pettynyt sinuun tällä hetkellä? - voiolla :D
Millainen viime kesäsi oli? - no iha kiva x>
Menetkö ikinä mihinkään meikkaamatta tai laittamatta hiuksiasi? - jjoo
Millä nimellä ihmiset kutsuvat sinua? - rebe
Jos ihminen jota ikävöit eniten ilmestysi ovellesi juuri nyt, miten reagoisit? - en tiiä:D
Onko siinä tuolissa jolla istut käsinojia? - onn
Osaatko laulaa? - enn
Kenellä on kyky satuttaa sinua henkisesti? - ....
Itketkö helposti? - entiiä
Miltä sinusta tuntuu nyt? - väsyttää :D
Käytkö usein kävelyillä? - enpä oikeestaa
Onko poikaa joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta? - eii
Onko tyttöä joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta? - eii
Ketä halasit viimeksi julkisella paikalla? - heidii?
Ikävöitkö ketään? - aina
Joku ajattelee sinua juuri nyt, eikö niin? - jjuuh(:
Onko kukaan sanonut rakastavansa sinua (perheen ulkopuolinen henkilö)? - onn
Onko joku joka ei pidä sinusta? - varmastikki.
Tuletko toimeen tyttöjen kanssa? - riiippuu =)
Onko mahdollista olla sinkku ja onnellinen? - onn
Nukuitko viime yön yksin? - enn
Uskotko että asiat muuttuvat seuraavien 3 kk aikana? - joo
Olisiko ärsyttävää jakaa sänky jonkun kanssa joka yö? - riippuu kenen kans:p
S O C I A L I T Y
Onko sinulla monia kavereita? - njoo
Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? - todellakin.
Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä? - nojaaa
Mikä biisi soi? - ei mikkää
Mitä sinulla on päälläsi? - kollarit ja toppi =D
Miten hiuksesi ovat? - kiiinni vaa
Minkälainen olotila? - väsyny
Mitä ajattelet? - tätäjuttuu
Milloin viimeksi poltit tupakkaa? - joskus tyylii kk sit
Oksensit? - en muistaa
Suutuit ihan tosissasi? - no mite sen ottaa
Meinasit tukehtua? - hmm
Puhuit puhelimessa pojan kanssa? - eile
Sait kokeesta kiitettävän? - pari viikkoo si
Ikävöit jotain ihmistä liikaa? - jjaa a
Itkit? - en muista
Huolestuit jostain ihmisestä? - hmm
A B O U T P E O P L E
Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten ? - sara<3
Kuka soitti sinulle viimeksi? - jenna<3
Kenelle soitit viimeksi? - eetu<3
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? - heidi<3
Keneen ärsyynnyt useimmiten? - emmä tiiä
Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? - heidille :D
Kenen luona/missä olit viimeksi yötä kun et ollut kotona? - heidillx>
Kuka nukkui viimeksi vieressäsi? - heidi x>
Kuka huolestui sinusta viimeksi? - hmm
L A S T W E E K
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - juu
Entä kenties pussannut? - onn
Mitä olet ostanut viikon sisällä ? - en mitää
Oletko juonut alkoholia viikon aikana? - enn
Oletko potenut krapulaa? - enn
Soittanut jollekkin? - juu
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - joo
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - joo
F R I E N D S H I P
Vietätkö enemmän aikaa perheesi vai kavereittesi kanssa? - kavereitte
Näetkö usein sukuasi? - koko aja
Onko sinulla sisaruksia? - on
Onko sinulla enemmän mies- vai naispuolisia kavereita? - naiss
Minkälaisessa seurassa viihdyt? - kivassa ;p
Tunnetko paljon ihmisiä? - jonkuverra.
Y O U R F R I E N D S
Tekstaatko paljon ystäviesi kanssa - enn :)
Soitatko ehkä mielummin? - joo
Onko sinulla ylipäätään ystäviä? - juu u
Kuinka kauan olet tuntenut ystäväsi, jonka olet tuntenut pisimpään? - öääää... pienest

[Ei aihetta]Tiistai 26.10.2010 12:57

Vastaa tähän kenestä tahansa kolmestatoista henkilöstä, älä kuitenkaan paljasta heitä.
1. henkilö jota halasit viimeksi
+ onko hän sinulle rakas? - serkkukulta
+ tunnetko hänet hyvin? - jep
+ jutteletteko paljon? - jöö
+ oletko ollut heillä? - kokoaja (=

2. henkilö jolle suutuit viimeksi
+ onko hän tyttö vai poika? - poika
+ riitelettekö usein? - ei oikeestaa
+ annoitko hänelle anteeksi? - pikkuhilljaa
+ millaiset on välinne nykyään? - hyvät
+ kauan olette tunteneet? - jonku aikaa

3. henkilö jota et näe useasti
+ onko hän kaverisi? - joo
+ pystytkö puhumaan hänelle kaikesta? - meleq juu
+ miksette näe useesti? - ku se asuu trellä
+ onko hän koskaan pahoittanut mieltäsi? - eipä kaitt

4. henkilö kenet haluaisit nähdä
+ oletteko koskaan tavanneet? - jjep
+ missä tutustuitte? - el -reissus :D
+ kuvaile häntä yhdellä sanalla? - ihana<<3
+ miksi haluaisit nähdä hänet? - siksi (=

5. henkilö kenen vieressä nukuit viimeksi
+ oliko hänen vieressään hyvä nukkua? - joo !
+ kerro joku yhteinen muisto? - oltii meil ja se löi mua :DD
+ onko hän sinulle tärkeä? - on !
+ jos saisit sanoa hänelle nyt jotain niin mitä sanoisit? - homo

6. henkilö kenen ystävä et enää ole
+ oliko teillä mukavaa yhdessä? - joo..
+ miksette ole enää ystäviä? - ko en polta enää
+ milloin näit hänet viimeksi? - pe kouluss

7. henkilö jota sinulla on ikävä
+ mitä teitte viimeksi kun näitte? - katottii jääkiekkooo!!!!1 (=
+ ollut ihastunut häneen? - heh
+ mitä hänelle kuuluu? - varmaaaann hyvvää =))

8. henkilö keneen et enää luota
+ onko hän ystäväsi? - ei kait enää
+ kauan olette tunteneet? - monta vuotta
+ mikset enää luota häneen? - no semmone paska
+ oletteko koskaan riidelleet? - jöhh

9. henkilö kenet olet nähnyt kerran
+ milloin näit hänet? - eile (=
+ miksette ole nähnyt useemmin ? - ei tunneta
+ milloin viimeksi puhuit hänen kanssaan? - eile
+ onko sinulla hänen numero? - ee
+ minkälainen hän on? - iha mukava

10. henkilö kenen kanssa naurat eniten
+ mille nauratte? - kaikelle turhalle
+ kerro joku yhteinen naurukohtauksenne? - ei jaksa
+ miksi juuri hän? - empä tijä
+ millon viimeksi olette nauraneet yhdessä? - lauantain kait

11. henkilö johon et haluaisi kiinnittää huomiota
+ oletteko samanikäisiä? - melkee
+ oletteko ystäviä? - emt
+ miksi et haluaisi kiinnittää huomiota? - ei kiinnosta : D
+ minkälainen hän on? - rasittava

12. henkilö joka on erittäin läheinen
+ oletteko samanlaisia? - jo
+ tietääkö hän että välität hänestä? - jjjoo
+ oletteko riitaantuneet juuri nyt? - eii varmaa
+ pystytkö luottamaan häneen? - joo

13. henkilö jonka olet tuntenut pisimpään
+ muisto teistä - hheheheehhehhh :D
+ oletteko joutuneet pulaan yhdessä? - jjo
+ kauanko olette tunteneet? - 0v:sta asti
+ haluaisitko jättää ystävyytenne? - ennn : Dd
+ onko hän tyttö vai poika? - tyttö

[Ei aihetta]Tiistai 26.10.2010 12:49

OS TEET TÄMÄN KYSELYN , SINULLE TAPAHTUU VIIKON SISÄLLÄ JOTAIN IHANAA!
- Seurusteletko kolmen päivän päästä : jjuu
- Poltatko tupakkaa: en enää
- Poltatko ruohoa: en
- Arvosteletko ihmisiä: joo :'<
- Oletko naimisissa: en
- Onko olemassa joku joka ei pidä sinusta jonkin asian takia jota et edes tehnyt: joo
- Kaipaatko jotakuta: joo
- Luuletko että hänkin kaipaa sinua: jjep
- Oletko vihainen kenellekkään juuri nyt: enpä pahemmi
- Tykkäätkö tällä hetkellä kenestäkään: jjep
- Oletko suudellut ketään huulille viimeisen 24 tunnin aikana: enn
- Tykkäätkö halailla: joo (8
- Rakastatko jotakuta: monii<3
- Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa: harvoi
- Tykkäätkö ihmisistä: riippuu kenest kyse
- Kuka on soittanut sinulle viimeksi: jenna<3
- Kenelle soitit viimeksi: eetu
- Miksi:tylsää:D
- Mikä biisi soi tällä hetkellä: nordean mainos :D
- Mitä sinulla on päällä: musta toppi ja yöhousut :)
- Mitä teit viime yönä : nuqqq
- Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi: heidin mukana sen kouluuu
- Mitä meinaat tehdä seuraavaksi: koneella ja jos sitä söis <3

:DTiistai 26.10.2010 12:45

1. Selitä neljällä sanalla miksi viimeksi oksensit? - oli kiiminkipäivät,oli kaljaa
2. Kuka luultavasti puhuu sinusta tällä hetkellä pahaa? - en lähe huuutlee+
3. Onko joku ihastunut sinuun? - kait...
4. Mitkä ovat tämän illan suunnitelmat? - katsoon vauvaa<33
8. Kello 04.00, kännykkäsi soi. Kuka soittaa? - joku kaveri päissää
9. Onko joku jota et koskaan unohda? - on
10. Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin? - jep.
11. Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa J:llä? - oon :D
12. Tietääkö kukaan muu salasanaasi? - joo mut ei se varmaa muista sitä
13. Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - nii olis tarkotus
14. Oletko päässyt syliin viimeisen 5 päivän aikana? - oonn
15. Missä olet kahden tunnin päästä? - täällä heidillä
16.Minkälaisen unen näit viimeksi? - en nähny tai en muista
17. Montako ystävää sinulla on elämäsi aikana ollut? - liian monta
18. Mikä on lempivaatteesi? - vaika mikkä
19. Koska viimeksi teit kukkaseppeleen? - pari kesää sitte
20. Montako laukkua omistat? - ehk 5 tai 6
21. Monetko korkokengät omistat? - ainaki 8
22. Mikä on lempiohjelmasi? - emt...
23. Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka? - ei oo mitää erityist
24. Oletko nyt ihastunut? - oon
25. Haluisitko seurustella? - seurustelen....
26. Olitko tänä kesänä kesätöissä? - eee
27. Kenen kanssa tekstailet useimmin? - öäää...
28. Missä vietät joulua? - kotona
29. Tyypillisin tapasi viettää juhannusta? - kavereide kaa tai kotona
30. Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - no en tosiaa!!!
31. Mitä mieltä olet homoista? - entii :D
32. Mitä aiot tehdä huomenna? - heidin mukana sen kouluuu -.- :D
33. Ketä ihailet? - en kerro
34. Kuka viimeksi soitti sinulla? - jennaa<33
35. Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? -Eetu
37. Käytätkö aina turvavyötä? - enn
38. Vietätkö tulevaisuutesi todennäköisesti yksin vai parisuhteessa? - kattoo
39. Vaihdatko helposti puhelinnumeroa uusien tuttavien kesken? - kyllä (:
40. Paras naapurisi? - Jenna<3
41. Oletko ikinä värjäyttänyt ripsiäsi? - oon
42. Pidätkö valokuvaamisesta? - pidään
43. Käytätkö converseja? - joo
44. Onko footbaggaily kivaa? - empä nyt tijä
46. Millainen olet aamuisin? - tosi virkeen näkönen :D
47. Kuinka monta kertaa sinut on lävistetty? - 4
48. Koska menet seuraavan kerran ulkomaille? - kesäll kati
49. Omistako crocsit? - feikit
50. Miten hiuksesi ovat juuri nyt? - kiinni nutturalla
51. Koska joit viimeksi kaakaota? - viime viikolla kait
52. Onko sun sänky nyt pedattu? - ei:D
53. Minkä väriset lakanat sulla just nyt on? - kotona punaset taallä siniset marimekonn
55. Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä? - onn!
56. Romanttinen koti-ilta vai huuruinen bileilta? - sekäettä(:::
57. Luonne vai ulkonäkö? - sekäettä
58. Mitä kolmannessa viestissä kännykässäsi lukee? - Kerro :D

[Ei aihetta]Tiistai 26.10.2010 12:24

KOULU
mikä on käytösnumerosi? - 8
mitä sait viime kokeestasi? -9
oletko ollut jälki istunnossa? - jjees
oletko karannut koulusta? - joo,pari kertaa :D
SINÄ
seurusteletko? - jooo (=
oletko ihastunut? - jjuh
kuinka pitkä olet? - 164cm
minkä väriset hiukset sinulla on? - blondit
RANDOM
kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - eetun
oletko tällä viikolla halannut jotakuta? - olennnn ;)
mille viimeksi nauroit? - jollekki heidin huonolle läpälle
onko sinulla hyvä ryhti? - iha tarpeeks ;p

[Ei aihetta]Torstai 02.09.2010 13:37

vastaa kyllä / ei , eikä mitään turhia selittelyjä !

olen polttanut sikaria - kyllä
olen ollut poliisiautossa - en
olen ollut rakastunut / ihastunut - kyllä
olen nähnyt jonkun kuolevan - kyllä
olen oksentanut juovuksissa - en
olen nähnyt osan itsestäni palavan - en
olen syönyt sushia - en
olen tullut pidätetyksi - en
olen ottanut särkylääkettä - kyllä
rakastan tai kaipaan jotakuta juuri nyt - kyllä
olen tehnyt lumienkelin - kyllä
olen pitänyt teekutsut - en
olen rakentanut hiekkalinnan - kyllä
olen hypännyt vesilätäkköön - kyllä
olen hypännyt lehtikasaan - kyllä
olen fuskannut pelissä - kyllä
olen nukahtanut koulussa / töissä - kyllä
olen käyttänyt vääränlaista henkkaria - en
olen katsonut auringonlaskua - kyllä
olen ollut mukana maanjäristyksessä - en
olen koskettanut käärmettä - kyllä
olen nukkunut tähtien alla - kyllä
olen tullut kutitetuksi - kyllä
olen voittanut kilpailun - kyllä
olen kävellyt / mennyt päin punaista liikennevaloa - kyllä
olen inhonnut ulkonäköäni - kyllä
olen ollut eksynyt - kyllä
olen uinut meressä - kyllä
olen itkenyt itseni uneen - kyllä
olen laulanut karaokea - kyllä
olen maksanut ruoasta pelkillä kolikoilla - kyllä
olen tanssinut sateessa - kyllä
olen kirjoittanut kirjeen joulupukille - kyllä
olen katsonut auringonlaskua jonkun sellasen kanssa kenestä välitän - kyllä
olen puhaltanut saippuakuplia - kyllä
olen sytyttänyt tulen rannalla - kyllä
olen saanut toteutettua jonkun toiveeni - kyllä
olen laulanut suihkussa - kyllä
olen liimannut käteni johonkin - kyllä
olen suudellut kalaa - en
olen istunut katolla - kyllä
olen huutanut niin paljon etten saa henkeä - kyllä
olen puhunut puhelimessa enemmän kun viisi tuntia yhteenmenoon - kyllä
olen valvonut koko yön läpi - kyllä
olen poiminut omenan puusta ja syönyt sen heti - kyllä
olen kiipeillyt puussa - kyllä
olen tullut työnnetyksi uima-altaaseen - kyllä
on sanottu että olen söpö - kyllä
olen kalastanut kalan ja sitten syönyt sen - en
olen saanut perhosen kiinni - kyllä
olen nauranut niin paljon että itken - kyllä
olen itkenyt niin paljon että nauroin - kyllä
minulla on ollut Britney Spears-cd - ei
olen unohtanut jonkun nimen - kyllä
olen pyörtynyt - ei
olen lyönyt jotakuta/jotakin - kyllä
olen itkenyt metro-asemalla - en
olen puhunut ventovieraan kanssa enemmän kuin 5 min - kyllä
olen ollut mustasukkainen - kyllä
osaan kirjoittaa ilman että katson näppäimiä - kyllä
olen valehdellut kyselyn aikana - en