IRC-Galleria

-Sajja-

-Sajja-

http://askfm/Saijja

HuuuuuuuuuuuuuuuuuuTorstai 06.11.2008 18:39

16:34
Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

<33Tiistai 04.11.2008 19:21

Näkemys yhdestä tärkeästä ihmisestä:

(TÄMÄ KAIKKI ON TOTTA MITÄ HÄNESTÄ KERRON!! ;D)

hänen sukupuolensa
( ) Poika
(x) Tyttö

Syntymävuosi
( ) 1970-luvulla tai myöhemmin
( ) 1980-1982
( ) 1983-1985
( ) 1986-1988
( ) 1989-1991
( ) 1992-1994
(x) 1995 tai myöhemmin

Pituus
(x) 140-160 cm ?
( ) 160-170 cm
( ) 170-180 cm
( ) 180-190 cm
( ) >"190 cm

Ruumiinrakenne
( ) Laiha
(x) Hoikka
( ) Normaalivartaloinen
( ) Tanakka
( ) Roteva
( ) Pullea
( ) Läski

Hiustyyli
( ) Kalju
( ) Siili
(x) Lyhyet hiukset
( ) Puoli pitkät hiukset
( ) Pitkät hiukset
( ) Irokeesi,rastat tai muuta erikoista

Hiuslaatu
(x) Suora ~?~
( ) Taipuisa
( ) Laineikas
( ) Kihara
( ) Säkkärä
( ) Kova ja karhea
( ) En muista

Hiusten väri
( ) Blondi
( ) Vaalea
(x) Ruskea ~?~
(x) Tummanruskea ~?~
( ) Musta
( ) Punertava
( ) Räikeä

Silmien väri
( ) Ruskeat
( ) Oliivi
( ) Vihreät
( ) Siniset
(x) Siniharmaat
( ) Harmaat
( ) Riippuu kovasti valaistuksesta
( ) Eripariset
( ) En muista

Vakioilme näyttää vieraan silmiin katsottuna..
(x) Iloiselta
( ) Huvittuneelta
( ) Arvoitukselta
(x) Pitkästyneeltä/väsyneeltä ~koulussa~
( ) Alakuloiselta/maseentuneelta/surulliselta
( ) Ylpeältä
( ) Epäluuloiselta
( ) Ärtyneeltä/vihaiselta/uhkaavalta
( ) Pöyristyneeltä/paheksuvalta
( ) Pelästyneeltä/hämmentyneeltä
(xxxxxxxx) Söpöltä ~tietenkin,aina<3~

Lävistyksien määrä
( ) Ei yhtään
( ) Yksi
(x) Korvikset on
( ) Muutama
( ) Useita
( ) Alkaa muistuttaa joulukuusta

Tatuointien määrä
(x) Ei
( ) Hän on ajatellut hankkia joskus
( ) Ennen oli,mutta hän poistatti sen
( ) Yksi pieni
( ) Yksi iso
( ) Muutama
( ) Useita
( ) Sen verran että ruumishuoneella helppo koota palaset yhteen jos sattuu räjähtään

Tyyli
( ) Arkkityyppi
( ) Arkinen
( ) Asiallinen
(x) Persoonallinen
( ) Diiva
( ) Hoppari
( ) Hevari
(x) Emo
( ) Nörtti
( ) Gootti
( ) Juppi
( ) Hippi
( ) Punk
( ) Tiedemies
( ) Rento ~lenkillä,kotona~
( ) Nyhverö

Vaatteiden väritys
(x) Milloin mitäkin
( ) Räikeä
(x) Tyylikäs
(x) Hillitty
( ) Harmaa
(x) Synkkä

Alkoholijuomista vetää puoleensa eniten..
( ) Olut
( ) Siideri
( ) Lonkero
( ) Viinit
( ) Drinkit,joilla on hieno nimi
( ) Väkevät
( ) Ei juo ~aina ;p~

Kuinka usein hän mässää karkkia?
( )Joka päivä tai lähes
(x) Useita kertoja viikossa
( ) Kerra viikossa
( ) Muutaman kerran kuussa
( ) Joskus
( ) Vain jouluna ja pääsiäisenä
( ) Ei syö makeisia ~Eipä :D~

Suuttuuko hän helposti
( ) Ei, on tosi pitkä pinna
( ) Ei kovin helposti
( ) Riippuu päivästä
( ) Hän on melko kiivas
(x) Räjähdysvaara on ainainen XD

Entä kuinka nopeasti hän leppyy
( ) Yleensä ihan hetkessä
( ) Melko nopeasti,ei vain näytä sitä
( ) Siihen menee päivä tai pari
(x) Aika vaihtelee kovasti ~riipppuu kelle suuttuu :D
( ) Hänen tapanaan on murmuttaa viikkotolkulla
( ) Jos joku saa hänet suuttumaan,niin myös vihaa häntä ikuisesti

Millainen hänen huumorintajunsa
( ) Hän on huumorintajuton perusjuntti
( ) Nauraa omille vitseilleen,mutta muiden pilailu menee toisinaan ohi
( ) Sanoisin että hyvä
( ) Mielikuvitusrikas
(x) Osaa kyllä nauraa oikeassa paikassa
( ) Vähän hakusessa, nauraa kaikelle
( ) Joidenkin mielestä outo

Onko hän taiteellinen?
( )Ei tippaakaan
( ) Ehkä vähän
( ) Jokseenkin taiteellinen
(x) Hyvin taiteellinen
( ) Kutsun häntä taiteilijaksi

Puhuuko hän paljon?
( ) Päin vastoin on erittäin harvasanainen
( ) On yleensä melko vähäpuheinen
( ) Hänet tunnetaan hiljaisena kaverina,mutta välillä saa kovia puheripuleita
(x) On aika puhelias
( ) Pölöttää kuin papupata koko ajan

Osaako hän kuunnella?
( ) Monet soittavat hänelle ja kertovat huoliaan melko usein
( ) Tietysti
( ) Osaa kyllä,mutta joskus ei jaksa keskittyä
(x ) Saattaa puhua toisten päälle mutta se ei tarkoita etteikö hän kuuntelisi
( ) Oikeastaan ei pahemmin kuuntele muita
(x) Muiden jutut eivät jaksa kiinnostaa tippaakaan X))

Menisitkä hänen kanssa keräämään kukkia?
( ) En takuulla!
( ) Ehkä tulisinkin
(x) Voi tulla mukaan,mutta hän saa hoitaa poimimisen
( ) Voisin tehdä hänelle kukkaseppeleen
( ) Todellakin menisin

Onko hän mielestäsi...
(x) Mukava
( ) Ärsyttävä
(x) Kiva
( ) Tyhmä
(x) Paras
(x) Ihana ihminen

Paljasta hänen nimensä: Hanna<33


KOPIOI OMAAN PÄIVÄKIRJAAN!!!!:)))))

Voi Ei! :'(Perjantai 31.10.2008 20:16

Kopioithan !

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV,
me äkkiä huuhtelemme tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu
epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua
toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin
teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut
mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmean aineen pois: ensteksi
kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo
pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan%u2026 Joiltakin eläimiltä katkeaa
selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset jatkuvasti kertovat meille, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä %u201Depäsivistyneet%u201D ihmiset, heidän tietämättäkään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruuansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litran Fairyä?!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asvaltille ja vahingoitimme polvemme. Mutta silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläimillä testimenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista, Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläin-kokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa, joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide:ä, jokainen tuubi Oral-B:tä, on turhien ja julmien eläin-testausten rahoittamista. Jos ostatte eläintestejä hyväksyvien yrityksen tuotteita, te autatte pysäyttämään ikiajoiksi pikku-veljeidemme hengityksen. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan

n0nn4,ssaimi,[Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-,Saar|,-sajja-

Hannalta!Maanantai 20.10.2008 21:27

OIKEA NIMESI:

- Saija

2. GANGSTANIMESI: (ekat 3 kirjainta etunimestä + izzle.)

- Saijizzle

3. ETSIVÄNIMESI: (lempiväri ja lempieläin)

- Pinkki Hevonen

4. SAIPPUAOOPPERANIMESI: (toinen nimesi ja tämän hetkinen sijaintipaikka)

- Selina Karijoki :D

5. STAR WARS -NIMESI: (ekat 3 kirjainta sukunimestä, ekat 2 kirjainta etunimestä, ekat 3 kirjainta äidin tyttönimestä)

- Ransaaht

6. SUPERSANKARINIMESI: (toinen lempivärisi, lempijuoma)

- Musta PowerKing

7. IRAQ-NIMESI: (1 kirjain etunimestä, 3 kirjain sukunimestä, mikä tahansa kirjain toisesta nimestä, 2 kirjain äidin tyttönimestä, 3 kirjain isän toisesta nimestä, 1 kirjain siskon/veljen nimestä, viimeinen kirjain äidin toisesta nimestä)

- Sransaholasa

8. INTIAANINIMESI: (kolmas lempivärisi ja lemmikkisi nimi)

- Lime Nelli

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.10.2008 00:08

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] näyttää":
Saija näyttää flip flop -kenkiään, joiden kannat kissa on nakertanut.

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] sanoo":
Saija sanoo olevansa järkevämpi pariskunnan raha-asioissa.

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] haluaa":
Saija haluaa kertoa kaikille, että kannattaa turvata Jeesukseen ja etsiä Häntä mm. lukemalla Raamattua ja rukoilemalla.
Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] tekee":
Saija tekee nykyään paljon erilaisia yritystapahtumia: hän juontaa ja emännöi tapahtuman tai juhlan rautaisella ammattitaidolla.

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] kysyy":
SAIJA KYSYY: Miten toimia päiväkodissa?

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] menee":
Yöllä keskiyön jälkeen Saija menee keittiöön hakemaan jotain syötävää, on nälkäinen.

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] harrastaa":
Saija harrastaa kukkien kuvaamista.

Kirjoita Googlen hakuun "[nimesi] rakastaa":
Saija rakastaa nostalgisia aiheita.

HAUSKAA ;D

[Ei aihetta]Lauantai 27.09.2008 21:25

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Lauantai 27.09.2008 21:24

tiesitkö,että olet samassa talossa kuin 20 vuotta sitten (kylpyhuoneessa) kuoli
raa`asti tyttö nimeltä samatra, 13-vuotias. jos et kopioi tätä minuutin sisällä päiväkirjaasi sinulle käy tänä yönä samanlailla kuin samatralle 20 vuotta sitten !
ps. sinuna en kävisi yöllä vessassa..

[Ei aihetta]Lauantai 27.09.2008 21:23

Vuonna 69 eKr. pieni tyttö nimeltä Silja lähti sienestämään, eikä tullut pitkään aikaan kotiin. Kun hän viimein, viikon parin jälkeen palasi, oli hänellä mukanaan suuri korillinen sieniä. Silja maistoi yhtä sientä, sanoi "siikahan se siellä" ja kuoli. Nyt kun olet lukenut tämän ja toistanut nuo maagiset sanat mielessäsi, ensi yönä Silja sienineen ilmestyy peiliisi ja sanoo "siikahan se siellä" sen jälkeen jätti-sieni hyökkää kimppuusi ja kuolet kuten Silja. Jotta pelastuisit, kopioi tämä omaan päiväkirjaasi.

TÄMÄ EI OLE HUIJAUSTA! Sinua on varoitettu.


[Ei aihetta]Lauantai 27.09.2008 21:21

Vitsi vähän repesin kun menin kauppaan ! Siel oli kaks semmost tosi kalpeelta tyttöä. Kun menin lähemmäs, ne katos ! No sanoin perään; "Idiootit!!" Illalla kun menin nukkumaan heräin yllä klo 03:24. Minun sänkyni vieressä seisoi kaksi tyttöä ja toinen niistä sanoi; "idiootti!" ja löi puukon keskelle päätäni. Pystyin kirjoittamaan tämän kirjeen koska kopioin tämän päiväkirjaani.

JOS ET KOPIOI TÄTÄ PÄIVÄKIRJAASI KAKSI TYTTÖÄ TULEVAT SINUN HUONEESEESI TÄNÄ YÖNÄ 03:24 !

[Ei aihetta]Lauantai 27.09.2008 21:18

37 vuotta sitten kolme vuotta vanha poikavauva kuristettiin ja hänen viimeiset sanansa olivat gielo firie. Kun olet lukenut nämä sanat niin yöllä se ilmestyy peittosi alle ja kuristaa sinut jos et kopioi tätä päiväkirjaasi 15 sekuntin aikana.
Kirj