IRC-Galleria

-ssuvis

-ssuvis

fairytale gone bad

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.04.2010 18:40

Paksunna kohdat, jotka pitävät paikkansa sinun kohdallasi.
Kursivoi kohdat, jotka pitävät osittain paikkansa kohdallasi.
Olen alle 155cm
Minulla on monia arpia
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Olen epävarma ulkonäöstäni
Minulla on / on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
Minulla on pisamia
Olen karannut kotoa
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden vuoden ikäinen sisar
Haluan isona lapsia
Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Olen koulussa
Olen töissä
Olen nukahtanut koulussa / töissä
Teen lähes aina läksyt
Olen ollut poissa koulusta yli viikon
Olen reputtanut ainakin kaksi ainetta yhden vuoden aikana
Olen saanut potkut
Olen saanut tikkejä
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
Viisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut vakavaan leikkaukseen
Minulla on ollut vesirokko
Olen ajanut yli 100km päivän aikana
Olen ollut Kanadassa
Olen ollut Mexicossa
Olen ollut Niagaran Putouksilla
Olen ollut Välimerellä
Olen ollut Amerikassa
Olen ollut Afrikassa
Olen eksynyt omassa kaupungissani
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä
Olen juonut yhden tölkin maitoa tunnin sisällä
Olen ajanut kolarin autolla
Olen suudellut sateessa (haluun kyl :D)
Olen ollut hiihtämässä
Olen ollut näytelmässä
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
Olen nähnyt revontulet
Olen istunut talon katolla
Olen huijannut jotakuta
Olen ollut taksissa
Olen syönyt sushia
Olen ollut laskettelemassa
Olen sinkku
Olen varattu
Olen kihloissa
Olen naimisissa
Olen ollut sokkotreffeillä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä
Olen huijannut kokeessa
Olen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Juon säännöllisesti
Olen sammunut
Olen sammunut viimeisen kuuden kuukauden aikana
Olen käyttänyt huumeita
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan noin viisi pilleriä kerralla ilman ongelmia
Minulla on ollut todettu masennus
Minulla on paniikkihäiriöitä
Olen masentuessani sulkeutunut
Käytän masennuslääkkeitä
Olen nukkunut koko päivän - kai?
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuun
Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Joku läheiseni onnistui itsemurhassa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Avaudun helposti muille
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Rakastan urheilua
Kiharran hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, punainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä
Osaan ampua aseella
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Nauran omille vitseilleni
Syön pikaruokaa joka viikko
Uskon yliluonnolliseen
Olen koneella 24/7
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
Rakastan valkosuklaata
Pureskelen kynsiäni
Pelaan joskus konsolipelejä
Minulla on hyvä kasvomuisti
Minulla on hyvä nimimuisti
Muistan helposti päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.04.2010 18:28

Olisitko valmis muuttamaan unelmiesi opiskelupaikan takia paikkaan jota inhoat?
• tietäis eka et mitä opiskelee. toiseksee vihaan vaa mynämäkee et totaah
Sopisiko geometrisesti leikattu polkkatukka sinulle?
• juu ei
Mistä sinut löytää 10 tunnin kuluttua?
• koneelt/siivoost
Muuttuisiko suhtautumisesi inhoamaasi ihmiseen jos hänestä tulisi julkkis?
• ei!
Millainen riitelijä olet?
• ämmä
Voisitko kuvitella tulevaisuudessa adoptoivasi lapsen?
• oma kuitenki kivempi, mut juu =)
Montako mustelmaa tällä hetkellä on kehossasi?
• ainaki 1
Tunnetko/tiedätkö ketään joka on/on ollut vankilassa?
• tiedän
Mihin sinulla menee liikaa rahaa?
• mässy.
Monelta heräsit tänään?
• 8:50
Olitko iloinen kun heräsit?
• en
Kuunteletko musiikkia tällä hetkellä? Mitä?
• fintelligens - kaikkien aikojen paras <3
Ovatko isovanhempasi elossa?
• mamma ja mummi
Oletko ollut saunassa tällä viikolla?
• tänää :D
Mitä aiot tehdä kesälomalla?
• kesäkuus leiri, muute aika tiiviist jessen ja mallun kaa nyt ainaki<3
Onko sinulla meikkiä juuri nyt?
• joo
Poltatko?
• en :)
Kuka soitti sinulle viimeksi?
• Saija lauantai-illal :D
Ketä JULKISUUDEN henkilöä muistutat?
• ei haju
Jos olisit eläin, mikä olisit?
• leijona;)
Valitse: disco vai baari?
• disco
Luisteletko?
• en saa
Hiihdätkö vapaaehtoisesti?
• mmjuu
Kuka maksaa puhelinlaskusi?
• porukat
Paljonko se on yleensä?
• 40e
Mikä väri kuvaa luonnettasi?
• musta, vaaleensinine, vaaleenvihree
Näitkö unta viime yönä?
• juu
Haluaisitko olla täydellinen?
• en
Milloin olet viimeksi kaatunut pyörällä?
• viime syksyn
Muistatko tunteen, kun menit 1. luokalle kouluun?
• joop. mul oli pinkit farkut
Komedia vai kauhu?
• komedia. kauhuki menee
Missä päin Suomea piileskelet?
• perseereijäs
Minkälainen sää siellä on?
• aurinkoine
Menetkö ensi kesänä festareille?
• emmätaida, riippuu
Onko sinulla vilkas mielikuvitus?
• ;) on ::D:D
Väsyttääkö?
• vähäse
Hukkuisitko mielummin veteen vai juoksuhiekkaan?
• veteen
Kumman näköinen olet enemmän: isäsi vai äitisi?
• siskon
Puhutko murretta?
• juu :D
Teetkö paljon kirjoitusvirheitä?
• :D:DDd riippuu vähä XD
Miten rakkauselämäsi sujuu?
• hyvin <3
Mikä on suuri vihankohteesi omassa luonteessasi?
• en tiiä
Annatko ihmisille lempinimiä?
• murrmeli, sirkku, miksu, ankka ;)
Oletko koskaan lotonnut?
• en mut oon ollu isän kaa lottoomas:D
Mitä teet tylsällä automatkalla?
• musaa, koneel, luen
Moneenko aiot valvoa tänään?
• 23-02

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.04.2010 00:35

VAPPUNA LOKKI KAKKAA PÄÄLLESI JA PULU REPII SILMÄSI, JOS ET TEE TÄTÄ!
● mikä on sinun lempivärisi? - vaaleensinine
● mitä aiot tehdä vappuna? - med Siiri&Viljo
● aiotko juoda alkoholia? - en usko?
● kuunteletko Cheekiä? - totta maar
● onko sinulla pyörää? - on on
● onko sinulla lemmikkejä? - Renée Reiska Reetta Minni Iines Nyyti Kovu Eevertti Jyrsä Vanilja
● onko sinulla sisaruksia? -Saija-sisko<3
● kuinka kauan sinulla on ollu irc-galleria profiili? - 2007->
● omistatko mopoautoa? - ehen
● entä skootteria? - e viel =)
● miten menee? - ens viikon perjantain ainaki hyvi
● onko vappusuunnitelmia? - med Siiri&Viljo
● eihän mikään lannista? - ei kai
● onko rahan puutetta? - ei :)
● saatko viikkorahaa? - en
● aiotko pukeutua joksikin vappuna? - kai iha normi mitä nyt vois vähä vappuväreil läträä

[Ei aihetta]Tiistai 27.04.2010 02:50

KOLME ERI IHMISTÄ, JOTKA TULEVAT MIELEESI ENSIMMÄISENÄ.
1.
- Tiedätkö paljon hänen asioistaan? : varmaa lähestulkoo kaike
- Onko hän itkenyt vuoksesi? : on se varmaan
- Kuinka kauan olette tunteneet toisenne? : god knows how many years ;o
- Tietääkö hän sinusta jotain, mitä kukaan muu ei tiedä? : kylläää :)
- Onko hän käynyt luonasi? : on<3
- Uskaltaisitko kertoa suoraan tunteistasi häntä kohtaan? : kyllä
- Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? : jjoo<3
- Tietääkö hän miltä näytät nukkuessasi? : joo, se on ottanu musta kuviaki ku nukun ;ppp
- Oletko halannut häntä? : no olen olen olen<333
- Miksi juuri hän? : sanat ei riitä kertoon kuipal tätä ihmist rakastan<3
2.
- Milloin juttelit hänen kanssaan viimeksi? : tekstasin ainaki tänää
- Oletko vieraillut hänen luonaan? : juu aikoi sit
- Onko hän paras ystäväsi? : on =)
- Tunnetko hyvin hänen perheensä? : isän, äidin, isäpuolen, pikkusiskon ja pikkuveljen, mut äitipuoli ja sen kakarat ei edes paljoo kiinnosta
- Onko hänellä kuvia ii2:ssa? : eiiih :D
- Kuinka usein juttelette toisillenne? : melkee joka pv onneks =)
- Mitä hänelle kuuluu? : taitaapi nukkua
- Seurusteleeko hän? : ei =)
- Miksi juuri hän? : en olis 2008 kesällä jaksanu ilma tätä naista<3
3.
- Milloin olet viimeksi soittanut hänelle? : sunnuntaina varmaa
- Onko hän koskaan loukannut sinua pahasti? : eei
- Voitteko jutella henkeviä keskenänne? : jooo :'D
- Milloin tapasitte ensimmäisen kerran ? : öääääh joskus 2006 kesällä =)
- Onko hän koskaan nähnyt sinua ilman meikkiä? : on on :)
- Voiko hän itkeä sinun nähtesi? : voi.
- Riitelettekö usein? : eeih
- Milloin viimeksi keskustelitte vakavasti? : idag ;D
- Voitko kertoa salaisuuksiasi hänelle? : juu =)
- Seurusteleeko hän? : eiii =)
- Miksi juuri hän? : ainutlaatune sienimies.

[Ei aihetta]Tiistai 27.04.2010 00:39

Kaikkien aikojen paras

Ollaan tunnettui siit et läpi runnottiin/ Pidettii kummatki kii siit mitä luvattii, nii
Mitää ei tehä auttavasti, vaa kaikki hautaa asti/ Sua vaikee auttaa jos et ittees ota vakavasti/
Näin on, tääl kato moneen junaan meit on/ Toiset vei blaadaus tai keitto, ja toisil on hyvä hyppyheitto/
Kuhan se mitä teit on, jotain jonka takan seisot/ Ja kunniakkaat keinot, nii menestys todisteen on/
Aha, mä pyrin siihen et oon paras/ Kaikki kertoo sulle mitä et oo ja repii alas/
Usko ittee horjumaton, samal voima torjumaton/ Parhaimmillaan meistä jokainen on korvaamaton/
Eikä kukaan kuka tallaa samal kamaral/ Ja hengittää samaa kamaa tee tätä samal tavalla/
Jo kybä vuotta ollu teillä aika perehtyy/ Mä kerran luulin olevani väärässä mut erehdyin/

Ei oo toista samanlaista ku mä ite täällä
Oon paras oma itteni ja sen on riitettävä
Mun on pakko uskoo, et must on siihen mihin sust ja sust on

Sen ei pitäs tulla puiden takaa, tai yllätyksen todellakaan/ Et uskoo itteeni on vaikka muille jakaa/
En oo egotripillä, eikä oo millään/ Kehuskeluu puhuu asioist niiden oikeil nimillä/
Jos ei aio olla huipul, mitä järkee sylkee?/ Saa olla jälleen ylpee, ku kuulee mitä jälkee nyt teen/
Vaikka ne sano, ettei tää voi toimii suomes/ Puhukaa vaa omast puolest, toiminu jo monet vuodet/
Ei pelkästään onnistanu, tänne itteni ponnistanu/ Sitä ei moni tajuu, vaik monesti todistanu/
Miljardei muita, mut on vaan yks hoo/ Rautanen luottamus omaan ammattitaitoon/
Ylpeenä ja nöyränä, mut nöyristelyst vapaana/ Uskallan sanoo, vaikka ei oo ollu suomes tapana/
Naama vakavana, vaik en tarkota pahalla/ Mut tässä mä oon hyvä, omast mielest jopa parasta/

Mä pidän oman pääni, ja kovimpaa päässä soi mun oma ääni/ Omat pläänit, muut ei sanele tai johda elämääni/
Aina se o riittäny, vaik se muut suututtas/ nii se ei oo muuttumas/
Ittensä kanssa on saanu eniten otella/ Mut se on todella saanuvaa tiukentaa otetta
Ei tarvi tarinoit kehittää, tai enempää selittää/ Oon kaikkien aikojen paras minä, se riittää!

[Ei aihetta]Maanantai 26.04.2010 01:33

JOS TEET TÄMÄN KYSELYN , HUOMISESTA TULEE ELÄMÄSI ONNELLISIN PÄIVÄ
kuka on soittanut sinulle viimeksi ? -Saija vissiin
kuka on tekstannut sinulle viimeksi ? - Mally
ketä kaipaat ? - Jesserakasta<3
mielialasi ? - ei kovi hyvä
mikä biisi soi tällä hetkellä ? - Vertikaali - Kuuntelethan mua
mitä katsot ? - e mittää
mihin olet pukeutunut ? - kylpytakki
milloin viimeksi riitelit jonkun kanssa ? - en jaksa muistaa
milloin viimeksi itkit, ja miksi ? - nyt, ikävä
tunnetko poikaa , joka tietää lähes kaiken sinusta ? - rakas<3
millainen paita sinulla on päällä ? - kylpytakki
mitä teit viime yönä ? - nauroin D:D:D:Dd
mikä on lempikarkkisi ? - emt ei mul o
oletko pitkävihainen ? - joskus
suutelisitko henkilöä , jota viimeisimpänä ajattelit ? - JOO
montako tyynyä sängystäsi löytyy ? - 2
minkä elokuvan katsoit viimeksi ? - Date Night
mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi ? - jos mitää jaksan edes tehdä

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.04.2010 21:27

YOUR LOOK
Kuinka pitkä olet? - 164
Minkälaiset hiukset sinulla on? - kivat
Minkä väriset silmät? - sinivihreet
Pesetkö suihkussa ensiksi hiukset vai vartalon? - hiukset.
Käytätkö kynsilakkaa? - empä juuri
Käytätkö hiuksiin hoitoainetta tai hiusnaamiota? - hoitoainetta.
Mitä meikkejä käytät? - meikkivoide, ripsari, kajaali joskus, luomivärii jne..
Käytätkö talvisin pipoa? - en kauheesti
Onko ulkonäköäsi kehuttu? - juh
Mitä hajuvesiä käytät? - vaniljaa
Mikä on tärkeintä vastakkaisen sukupuolen ulkonäössä? - silmät
PHONE
Minkä puhelimen omistat? - Samsung B3310
Onko sinulla saldorajaa? - inte
Kuinka monta numeroa puhelinluettelostasi löytyy? - emt
Mikä on taustakuvasi? - kulta<3
Pystyykö puhelimellasi kuuntelemaan musiikkia? - juu
Entä ottamaan kuvia? - juu
Hajotatko tai hävitätkö usein puhelimesi? - eemmä
Kumpaa teet enemmän soitat vai tekstaat? - tekstaaan
Viimeisin puhelu? -en tiiä
Viimeisin tekstiviesti? - äidilt kai
Onko puhelimessasi käytössä netti? - ei
RELATIONS
Seurusteletko vai oletko sinkku? - seurustelen<3
Onko ikä vaan numeroita vai vaikuttaako se suhteeseen? - numeroi =)
Oletko ihastunut tai rakastunut tällä hetkellä? - rakastunu
Haluaisitko joskus naimisiin tai oletko naimisissa? - haluan <3
Haluatko joskus lapsia tai onko sinulla lapsia? - haluan<3
Ovatko vanhempasi vielä yhdessä? - on
FRIENDS
Kenet olet tuntenut pisimpään? - jessen =)<3
Onko sinulla oma kaveriporukka? - eisillai
Onko sinulla parasta ystävää? - no juuuu =)
Mitä yleensä teet heidän kanssaan? - mitä mieleen tulee
Onko sinua sanottu hyväksi ystäväksi? - on
Entä huonoksi? - ei
Mikä on tärkeintä ystävyyssuhteessa? - luottamus.
Oletko satuttanut joskus jotakin ystävääsi? - kyllä
DRUGS
Poltatko? - en.
Juotko? Jos juot mitä juot? - juu, sitä mitä tarjotaa:D
Oletko koskaan ollut niin humalassa ettet muista mitään? - eeeeeeen
Kaatunut humalassa? - ... hehheheeee
Tykkäätkö tanssia tai laulaa humalassa? - tietenki
Tietävätkö vanhempasi että juot tai poltat? - ei ja en polta
Oletko joutunut tekemisiin poliisien kanssa humalassa? - en :)
AND COMPUTER
Onko sinulla oma tietokone? - on.
Onko se kannettava vai tavallinen tietokone? - kannettava<3
Mikä on tietokoneesi taustakuva? - minä ja kulta :)
Millä nettisivuilla yleensä käyt? - naamakirja ja galtsu
Onko sinulla tunnukset Facebookissa? - juuh
Entä Kuvakkeessa? - o kai
Onko sinulla Messenger? - on
Kehtaisitko näyttää omat kuvasi netissä vanhemmillesi? - jjuu
Jos et käytä nettiä mitä teet tietokoneella? - emittä
Onko sinusta tehty feikkinickejä? - ei.
Kuinka monta näkyvillä olevaa kuvaa? - ei voi muistaa
Entä piilossa olevaa kuvaa? - miljoona

<3Lauantai 24.04.2010 04:51

:))))

[Ei aihetta]Torstai 22.04.2010 22:49

tee seuraava lyhyt galluppi niin sinulle tapahtuu jotain ihanaa viikonloppuna !
P E R U S
Mitä teet ensiviikon perjantaina ? - en varmaa mitää
Kuinka pitkä olet ? - 164
Oletko iloinen ? - huomenna viimeistään <3
Odotatko jotain ? - HUOMISTA
R A K K A U S
Oletko ihastunut ? - rakastunut <3
Seurusteletko ? - kyllä <3
Tekisikö mieli kertoa jotain ihanaa jollekkin ihmiselle ? - nokyllävain<3
Aiotko sanoa kyseisen asian ? - kyllä <3
K A V E R I T
Onko sinulla paljon kavereita ? - en tiiä
Onko osa myös vastakkaista sukupuolta? - juu melkee kaikki
Oletko riidellyt jonkun kaverisi kanssa lähiaikoina ? - no en sillee
Oletko menettänyt jonkun todella tärkeän kaverin ? - en

nyt ei oteta riskejäTorstai 22.04.2010 18:46

viikonloppusi menee pilalle, JOS et tee tätä !
PERUS
● Miten pyyhkii ? » hyvin :)
● Oletko vapaa vai varattu ? » varattu ;)
● Ja ikäsi oli ? » no melkee 15
● Onko käsissä jotain koruja/rannekkeita yms ? » nomination, feikki-edeltämainittu ja pari ponnarii
● Minkä väriset hiukset sinulla on ? » blondi-brunetet =)
● Entä silmiesi väri ? » sinivihree
SITÄ & TÄTÄ
● Oletko ajanut ilman korttia ? » toki
● Oletko koskaan ollut kolarissa ? Kävikö mitään ? » en ja ei
● Minkä värinen on hammasharjasi ? » vaal.pun-valk
● Kenen kanssa tanssit viimeksi ? » mallun :D
VILLI PUOLI
● Osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa ? » joo
● Joudutko usein tekemisiin virkavallan kanssa ? » en
● Oletko rikkonut tahallisesti valtion omaisuutta ? » hups
● Oletko joutunut todella pahaan tilanteeseen? » joo
● Keikutko tuolilla ? » en oikkiastas
RAKKAUS
● Seurusteletko ? » joo <3
● Mitä ovat tämän illan suunnitelmat ? » pakkaamist, siivoiluu =)
● Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt ? » et olis jo huomine!<33
MUUTA
● Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä ? » TULEE!
● Missä olet kahden tunnin päästä ? » tässä tai nukkumassa
● Aiotko aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? » en
● Mitä aiot tehdä huomenna ? » koulu ->>> HML <3
● Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin ? » murrmeli<3
● Käytätkö aina turvavyötä ? » joo
● Vietätkö tulevaisuutesi todennäköisesti yksin vai parisuhteessa ? » parisuhteessa :)
● Mitä laitat kahviisi ? » zeroa eiku hä?
● Haluaisitko ihastukseltasi pusun ? » enn ku murrmelilta huomenna monta pusua :D
● Miten hiuksesi ovat nyt ? » HYVIN, olin eilen kampaajalla:D