En muutu eri ihmisten seurassa: Yhä tiedän, millainen ihminen haluan olla ja mitä haluan tehdä. Arvostan edelleen niitä samoja asioita, ja minua inhottaisi tietyissä tilanteissa käyttäytyä väärin. Kuitenkin, eri ihmisten seura (tai erilaisten ihmisten seura yhdistettynä) tuo heistä itsestään uusia piirteitä esiin, jotka harmittavat ja pistävät miettimään. En kerro asioita, joita ei saisi. En puhu pahaa, koska pelkään, että silloin minustakin puhutaan, joten kerron vain sen, mikä itseäni harmittaa muiden toiminnassa. Nyt se on harmittanut erityisen paljon, ja se sattuu.
Kipuun tottuu, mutta kauan se kestää. Sattuu, mutta kuitenkin tunnoton eikä jaksa itkeä samaa asiaa. EI VÄLINPITÄMÄTÖN. Eikö meidän kaikkien pitäisi olla samanarvoisia?