Sinä lapseni - vielä syntymätön
myös syntymättä jäänyt...
Oli tulosi onni arvaamaton
- ja nyt huudan ikävääni.
Vain hetkisen olit minun -
vain hetken talvisen.
Miksi ikuisuus kutsui Sinut,
taimen vasta itäneen?
Sillä eikö itselläni
olis lähtöön suurempi syy?
Olen nähnyt liikaa jo varhain
ja elämään väsynyt.
Tunsin Sinussa tarkoituksen
tunsin Sinussa elämän
siksi esitänkin kysymyksen:
onko onnea ensinkään?
Kun taimi sisältäin vietiin
meni samalla uskoni siin.
Ja minä murruin - ja itkin niin.
Kuulin kerran että niistä
jotka kohtuun kuolevat
tulee enkeleitä
ja nille siivet kasvavat.
-Pienelle omalle rakkaalleni-