IRC-Galleria

Anduu

Anduu

, vai mikä se oli?

</3Keskiviikko 05.11.2008 22:12

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

wink wink <; Tiistai 04.11.2008 01:19

19 tapaa saada tyttö onnelliseksi!

1. Halaukset takaapäin.
2. Tartu hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi (älä anna hänen tarttua käteesi).
3. Kun hän seisoo, kiedo kädet hänen ympärilleen.
4. Syleile häntä.
5. ÄLÄ PAKOTA HÄNTÄ MIHINKÄÄN.
6. Kirjoita lyhyitä runoja.
7. Kehu häntä rehellisesti.
8. Kun halaat häntä, älä päästä irti ennen kuin on pakko.
9. Ole superkiltti hänelle.
10. Soita hänelle iltaisin sanoaksesi hyvää yötä.
11. Lohduta häntä kun hän itkee.
12. Pyyhi hänen kyyneleensä.
13. Rakasta häntä koko sydämestäsi.
14. Nosta hänet ylös ja flirttaile hänelle. (hän kiljuu ja huutaa 'laske mut alas' mutta oikeasti hän pitää siitä).
15. Ole kohtelias.
16. Älä anna kavereittesi puhua paskaa hänestä, hän saa tietää siitä !
& ja ÄLÄKÄ koskaan ole erilainen kavereittesi kanssa kuin hänen kanssaan kahdestaan!!!!
17. Vie hänet pitkälle kävelylle illalla.
18. Aina muista tuoda huopa minne tahansa menette (ulos) kun on kylmä, sillä tavalla voit lämmittää häntä ja olla hänen lähellään.
19. ÄLÄ KOSKAAN VALEHTELE HÄNELLE! koska silloin hän ajattelee että kaikki mitä sanoit oli vain valhetta, myös 'minä rakastan sinua'

[Ei aihetta]Maanantai 03.11.2008 02:24

Pelkokerroin oli 102% :s
Mut ei enää<3

<3 :/Sunnuntai 02.11.2008 16:09

Tiedän mitä etsin kun sut löysin.
En osaa olla yksin kun sain sut.

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.11.2008 14:40

Miks kaikki tuntuu taas nii vaikeelt? :/

MiehetLauantai 01.11.2008 19:02

Et voi elää niiden kanssa,
mut et ilman varsinkaan.

;ss Keskiviikko 29.10.2008 23:59

En voi inhoo mtn muuta nii paljo,
ku EPÄTIETOISUUTTA!

Iivlin-<3Tiistai 28.10.2008 23:31

Nimi:
-Andu vaa
Lävistyksiä:
- Napa
Tatuointeja:
- Nilkka ja lapaluu
Pituus:
-161cm
Kengännumero:
- 38-39
Hiustenväri:
-Blönd
Sisarukset:
-Nii no Nipa<3

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka viimeksi ostit?
-Rotta touile
...Kappale, jonka kuuntelit?
-6 little egs
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi?
-Lady gaga - just dance
...CD, jonka ostit?
- Ei muistikuvaa
...Henkilö, jolle soitit?
-Niko<3
...Henkilö, joka soitti sinulle?
-Niko<3
...TV-show, jonka katsoit?
-Simpsonit
...Henkilö, jota ajattelit?
-Niko<3

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet:
-Hyi
Itsemurha:
-Ei
Ihmisten tappaminen:
-Hyi
Teinitupakointi:
-HAha, oma moka
Rattijuopumus:
-EI!!!!
Homo- ja lesbosuhteet:
-Kukin tykkää mistäkin
Saippuasarjat:
-Juuu<333

OLETKO...
...Koskaan itkenyt tytön vuoksi?
-Tavallaa, mut c'mon ei sillee :D
...Koskaan itkenyt pojan vuoksi?
- Liian usein.
...Koskaan ollut nyrkkitappelussa?
-Se oli aika ykspuolista:F
...Koskaan joutunut pidätetyksi?
-No putkassa istuttu että.
...Rauhallinen?
- Kukin saa määritellä. :D

MITÄ...
...Shampoota käytät?
-Garnier fructis
...Kenkiä käytät?
Korkkarit<3
...Pelkäät?
-Koirat, hämähäkit, menettää jonkun.

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut?
- Ehkä 2
...Kertaa sydämesi on särkynyt?
- Pari kait
...Sydäntä olet särkenyt?
-Ehkä yhen tai jtn sitä luokkaa.
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä?
- 2?
...Arpea on kehossasi?
- MONTA.
...Asiaa kadut menneisyydessäsi?
- Niistä ei puhuta ääneen.

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma?
-Erittäin.
...Hauska?
-Suorastaa naurettava
...Kiihkeä?
-Nii no se.
...Rakastettava?
- Liikaakin.
...Huolehtiva?
-Juu juu
...Suloinen?
- Missä oli vaihtoehto täydellinen?

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma:
-VIINA!
...Nelikirjaiminen sana:
- Upss!
...Karkki:
- Salmiakki
...Sarjakuva / piirroselokuva:
-Rottatouile
...Aamiaismurot:
-EN käytä
...Purukumi:
-EN tätäkään
...Väri:
-sininen, ruskee
...Kynsilakan väri:
-Vaaleat
...Viikonpäivä:
-Perjantai
...Inhokkipäiväsi?
-Maanantai
...Kukka:
-Lilja
...Koru:
Kaulakorut

Erikoiskyvyt / -lahjat?
- Nään kuolleita.
Kesä / talvi?
-kesä
Norja / Ruotsi?
-Norja
Trampoliini vai uima-allas?
-uima-allas

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi?
-Niko<3
...Näki sinun itkevän?
-Niko<3
...Sai sinut itkemään?
- Eräs.
...Oli kanssasi elokuvissa?
-EI muistikuvaa
...Huusi sinulle?
- Jaa a
...Lähetti sinulle sähköpostia?
Luokanvalvoja?

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä?
-Khyl.
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa?
-En kait.
...Pitänyt jonkun salaisuuden?
-Montaki.
...Itkenyt elokuvan aikana?
- Heidi+ Click = kyllä :D<3
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella?
Osittain :D
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
- Usein. ainaki kerran kuussa.

Paljonko kello on?
-21.25
Omenat vai banaanit?
-Omena
Sininen vai punainen?
-Sinen
Kevät vai syksy?
-Kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?
-Odottaa
Minkä aterian söit viimeksi?
-Kalapuikkoi ja makaroonii
Lukio vai yliopisto?
-Lukio
Oletko tylsistynyt?
-Miks muuten tekisin tän?
Minkä äänen kuulit viimeksi?
-Tää fuckin holly dolly biisi
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?
Hypnotise hajuvesi

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
-Ajoittain
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?
-Ehkä 2
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?
-Luottamus!!!

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?
-En oo varma :D
Mitä kieliä osaat?
-Suomi, englanti ja ehkä ruotsii jos tarpeeks ottaa sitä ennen.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi:
-Sänky<3, Kone<3, Sohva<3, Jääkaappi<3
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten:
-Tää naamari.
Ketä rakastat :
Itseäni<3
Ketä kaipaat:
Niko<3 ;s

SINÄ
Lempinimet:
-Andu ehk yleisin
Nimesi alkukirjaimet?
-AEE
Kuinka vanhalta näytät?
-Kerrotko?
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?
- 5 - 20v.? :D
Silmälasit / piilolinssit?
-Rillit
Onko sinulla lemmikkejä?
-3 kattii
Mikä saa sinut noloksi?
Veli<3
Mikä saa sinut onnelliseksi?
Ystävät ja moni muu<3
Mikä huolestuttaa sinua?
Asia :/

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet?
-Khyl.
...Halunnut karata?
-Khyl.
...Harrastanut seksiä vieraan ihmisen kanssa?
-Khyl.

<3

[Ei aihetta]Maanantai 27.10.2008 16:59

Jos muutaman särkylääkkeen ottaisin, jos olo vaikka helpottuis.
Tuleeks joku käymä mulle kaupas? :s ite ku en pysty.

;ssMaanantai 27.10.2008 01:29

Jalka paskana.
Kertoisko joku et miks ?