IRC-Galleria

Amsterdam. Pilvenpolttajan ja bilettajan paratiisi. Ei niinkaan minun paikkani. Ensivaikutelma hostellista oli tosiaan hieman jarkytys. Olin viimeyon viettanyt lukaalissa kaikkine mukavuuksineen. Ihmiset olivat ystavallisia ja ruoka halpaa, joten oli melkoinen shokki saapua tanne. Nyt suurin jarkytys on taas laantunut. Alan huomata miten joka kerta uuteen paikkaan saavuttaessa on se yhden paivan totaalinen shokki. Kaikki on taas ihan uutta ja erilaista ja kenties edellinen paikka tarjosi jotain todella ihanaa jota seuraavassa paikassa ei enaa olekkaan ja tarvii taas kerran totutella uuteen elamantyyliin. Amsterdamissa kaupat menevat kiinni kuudelta ja ihmiset valuvat baarista toiseen lapi yon. Kannabikse haju leviaa koko keskustan alueelle ja vaanii niin isoimmilla ruuhkaisilla kaduilla kuin syrjaisilla ja pimeilla sivukujillakin. Siita ei paase juurikaan pakoon. Mita kauemmaksi keskustasta suuntaa, sita rauhallisemmaksi ja viihtyisammaksi tamakin kaupunki kay. Kaduilla ei juurikaan ole kauppoja tai kannabis-kahviloita, vain yksityisasuntoja joiden edustat on koristeltu viherkasvein ja kukkasin. Kaikkialla mihin ikina katsookin nakee polkupyoria.Jokainen puu, aita, tienreunus ja talon seinusta on taynna pyoria. Hollantilaiset todellakin pyorailevat paljon. Taalla pyoratiet ovat myos sen mukaiset. Oman ensivaikutelman mukaan pyratiet ovat paremmat kuin itse autotiet. Kanaalit ovat aavituksen roskaiset. Kaiken sotkun keskella uiskentelee monen monta joutsenta, sorsaa ja nokikanaa. Ne seuraavat ihmisia ruuantahteiden toivossa. Vain kanaalivene hairitsee niiden uintia. Talot ovat todella kapeita ja ihan kylki kyljessa. Varit vaihtelevata harmaan, punasien ja kellertavan savyissa. Syksy nakyy puiden oksilla ja sateisissa paivissa. Vain muutama tunti paivassa on sateetonta. Sateenvarjo on vaikovaruste jokaisen kadessa, ja niita myydaankin joka kaupassa pilkkahintaan. Kestavyydesta en mene vannomaan, muttei 3 euron varjon peraan montaa kyynelta ennata vuodattaa kun 5 askeleen paassa saa jo seuraavan. Kenties talla kertaa ostaakin vihrean tai punaisen, kun edellinen oli keltainen valkoisilla palloilla. Singel kanaalin vierustalla kukkakauppiaat toinen toisensa peraan yllattavat vareilla ja valikoimillaan. Toinen kauppias myy pelkkia sipuleita, toinen puisia tulppaaneja ja kolmas myy kaikkea mahdollista muuta. Sade taukoaa aavistuksen ja on todella mukava istahtaa Pancakes ravintolan terassille nauttimaan suurta omenalattya siirapin ja kanelin kera. Voin vain kuvitella ampiasmaaraa naiden kukkakauppiaiden paattien edutalla. Turisteja on paljon ja koko ajan huomaa jonkun kartta kadessa etsien tietaan - tai pyytaen ohikulkijaa ottamaan kuvaa itsestaan "flowermarket"in edustalla. Nailla kapeilla ja sokkeloisilla kaduila eksyy todella helposti vaikka kuinka karttaa seuraakin, mutta yhta helposti myos paikantaa itsensa kun vain jatkaa kavelemista eteenpain.

Keskustan alueella katujen varret ovat taynna kannabiskahviloita. Valehtelematta joka kolmas puoti on kahvila. Niiden lomassa on monia pienia roskaruokapaikkoja, joista saa vain "take away" ruokaa. Ranksalaisia paperitotterossa ja hampurilaisia. Niiden lomassa on monen monta pienta makeaa puotia. Kuorutettuja valtavia vohveleita kaikilla vareilla ja mausteilla. Lisaksi loytyy jos jonkin moista satumaista leivonnaista. Suuret valkoiset kermakuorrutukset tuoreiden mansikkasiivujen kera todellakin saavat veden kielelle. Ruokaravintolat ovat todella kansainvaliset ja taalta loytyy varmaan joka ikisesta Aasian maasta oma ruokakulttuurinsa. Niiden lisaksi suosittuja paikkoja ovat italialainen ja englantilainen. Amsterdamin keskus on todellakin kansainvalinen. Ihan muutaman minuutin kavelyn jalkeen olet kerennyt jo kuulemaan ainakin 8 eri kielta. Saksa, ranska, engalnti, italia ja espanja ovat hyvin yleisia. Alituiseen nakee myos matkamuistopuoteja. Niissa on kaikki mahdollinen pikkusala jota et varmasti tarvitse koskaan, mutta ovat todella ideaaleja muistoja juuri Hollannista. "I <3 Amsterdam" logoilla varutettuja kasseja, t-paitoja, lippiksia, alusasuja, avaimenperia.. Ihan mita vain mihin voi lisata teksia. Lisaksi puukenkia on ihan kaikissa muodoissa. Ja kannabis... Hauskannakoisia tuhkakuppeja varustettuna veikealla ja ilmeikkaalla kannabislehtiveikolla. Meilkein tekisi mieli ostaa sellainen vaikkei poltakkaan. Salaa loytyy joka lahtoon.

Seksi tuntuu olevan liiankin vapaa kasite amsterdamissa. Sateenkaarilippu on yleinen naky monen monen seksivalineputiikin lomassa. Paakavelykadulta seuraava pitkittainen katu onkin omistettu naille. Putiikkien nayteikkunat ovat hyvin avoimet ja antoisat. En edes lahde kuvailemaan mita kaikkia valienita kerkee nakemaan pelkalla vilkaisulla. Vakisinkin tielle osuu myos kuuluisa punaisten lyhtyjen katu. Silta ei voi valttya ja ennekuin huomaatkaan, kavelet niiden kuuluisien ikkunoiden ohi. Naiset, kaiken kokoiset ja muotoiset, todellakin pallistelevat ohikulkijoita seksikkaissa alusvaatteissaan. Kuvaaminen on kielletty ja saat paallesi jonkinnakoisen vartian jos edes vahingossa kuljet kadulla kamera kadessa. Ei niinkaan mukava kokemus, eika mikaan selitys vahingosta auta. Koitat vain lipua paikalta mahdollisimman nopeast ja tilanne on ohi.

Sellainen paikka tama Amsterdami. Tuossa on aika lailla tiivistettyna oma kokemukseni. Pannukakut olivat kalliita ja pienoinen pettymys. Luulen, etta omani oli aavistuksen raaka. Kiinalaisen ravintloan edulliset ja runsaat antimet sen sijaan olivat maittavia. Oli pakko myos maistaa vohvelia. Kuivaa tavaraa, en suosittele. SOpivat enemman koristeiksi. Herkkupuotien taysilla ja varikkailla hyllyilla ne nayttavatkin tosi hyvilta.
Yritin suorittaa, jonkin sortin shoppailua.. Eniten taalla on kenkakauppoja. Hinnat ovat samat kuin Suomessa eika viela ole kohdalle sattunut mitaan merkittavaa loytoa. Markkinoilta tarttui mukaan aika vekkuli "juttu" kummipojalle. En viitsi paljastaa, kun haluan sen olevan yllatys. Itselleni sain ostettua ihan kivan paidan, huivin ja irtohihat.. No oliko yllatys. Pitkan etsinnan jalkeen loysin myos matkalukemista. En ottanut mitaan kotoa mukaan ja se alkoi jo Norjassa harmittaa, joten olen valilla yrittanyt katsella kirjakauppojen hyllyilta yhta tiettya painosta. Taalta loysin yhden english kirjakaupan, joka oli painottunut matkakirjoihin. Harmittaa niin vietavasti etten voi kantaa niita mukanani, silla taalla on kaikki parhaimmat ja kattavimmat oppaat ikina alle 10 euroa. Ne todellakin ovat ilmaisia! Ehka huomenna paatan jatta rinkasta kaikki vaatteet pois ja pakkaan sinne 20 kiloa kirjoja... Tovin metsastyksen jalkeen loysin kirjakaupan jossa oli tavallisia kirjoja. Siella hyllylla seisoi mustakantinen kirja jossa omena lepasi kammenilla. 'Twilight'. Olen kerennyt vasta 40 sivua lukemaan ja olen jo niin koukussa. Alituiseen tee mieli itkea kun se on niin kaunis. On tosi helppoa lukea englantia nyt kun sita on viimeaikoina kayttanyt kuin aidinkielta. Tanaan mukaan tarttui ihan hemmetisti suklaata ja soin kaiken ja nyt todellakin on pirun paha olo. Ei enaa suklaata mulle.. Oli mukavaa kun vahan valia oli oikea nalka ja kun sain kunnon ruokaa, oli se sitten mita tahansa, se maistui taivaalliselta. Luulen oppivani pikkuhiljaa arvostamaan pienia asioita eri tavalla. Jotenkin kaikki peruskasitteet alkaa pikkuhiljaa muuttua. Esimerkiksi perusmukavuudet kuten lammin suihku, yksityisyys, puhtaus ja kunnon sanky/peitto ovat iso asia tallaisella matkalla. Jos ei kesta tallaista arvaamatonta elamantyylia niin suosittelen niita perus pakettimatkoja. ..itseasiassa, en suosittelkkaan. EI siinna ole mitaan jarkea. Ma olen nahnyt jo 5 maata, ja 6 kaupunkia, eika se olisi mahdollista jos vinkuu jokaisen pikkuasian peraan. Todellinen kokemus mielestani on todella nahda kaupungit ja ihmiset niinkuin ne ovat. Hampurissa Lidlin kassalla oli oikeasti superhieno fiilis olla tavis. Ei sita voi kuvailla, miten niin pieni asia voi tuntua niin hienolta. Ja miten superihanalta lammin suihku tuntuu muutaman kylman jalkeen. Fiilis on rentoutunut ja helpottunut. Ei tarvitse maksaa itseaan kipeaksi ja menna jonnekkin rentoutuskylpylaan kun kokemuksen saa 16 eurolla hostellissa ;)

Matkani taitaa olla puolessa valissa. Koti-ikava ei ole lainkaan ja voisin jatkaa elamaani nain ainakin puoli vuotta. Taytynee vahan jarjestella asioita kotosalla ja valmistautua kiertamaan Aaiaa tahan tyyliin, mutta paljon pitemmaksi aikaa kuin 1 kk. Tuntuu jo nyt, etten voi lahtea Italiaan asti kun se on niin kaukana. Wien kuitenkin odottaa minua ja se taitaakin olla viimeinen maaranpaani. Rankan Disneyland jaa odottamaan parempia ilmoja ja parempaa ranskankielen taitoa.

Kohtapuoliin kommin takaisin viileaan sankyyni lukemaan itseni nukuksiin. Huomenna on luvassa Katakombien tutkailua Valkenburgissa, Maastrichisin naapurikaupunki. Taman jalkeen olen ilman mitaan takeita nukkumapaikasta, mutta olen viela positiivisella mielella ja toiveikkaana, silla mulle on sattunut hyva tuuri matkallani. Kiitos siita, viela kerran. Terveiset kaikille ihanille ihmisille! Toivottavasti olette nauttineet matkasta!

T: Paula

Meiniger hostelli laski minut sisään lauantai-iltana. Aula oli siisti ja tyylikä. En sanoisi sitä hostelliksi sillä paikka oli niin siisti ja viihtyisä. Myöhemmin selvisikin, että se oli hiljattain vasta avannut ovensa. Sain informatiota tavoista ja kartan kaupungin kietelyä varten. Respan mukava nainen myö kirjoitti ylös kulkuyheydet maanalaisella. Kerroin etten aijo olla kuin tämän yön ja jatkan aamulla matkaani. Kieltämättä olin vähän pelossani, enkä siksi ajatellut jääväni. Pääsin huoneeseeni. Siellä oli 10 Sänkyä. Kunnolliset kaapit, jotka toimi huoneen avainkortilla. Suihku oli siisti ja laatoitettu ja wc oli erikseen. Sänky oli leveä ja pehmeä ja tyyny oli valtava. Olin ihan haltioissani. Vihdoinkin kunnon rentoutuminen. Otin heti Lämpimän suihkun ja sain puhtaat vaatteet ylleni. Suuntasin alakertaa kyselemään vieraskeittiöstä, sillä iltapala maistuisi. Harmikseni se oli jo suljettu. Otin tunnin verran internettiä ja kömmin sen jälkeen nukkumaan.\

Aamulla heräsin uuteen kauniiseen päivään. Kävin syömässä aamupalan ja samalla tutkailin karttaa. Voisihan sitä sittenkin Käyttää tilaisuus hyväksi ja tutkia Hampuria. Hyvin nukkuttu yö oli saanut pelkoni laantumaan ja nyt oli sunnuntai, joten kadut eivät olisi niin vilkkaat kuin tanne saapuessani. Kavin respassa varaamassa yhen yon lisaa. Hinta oli 13e. Pakkasin laukkuni ja lahdin paa pystyssa, mieli avoinna uuteen maailmaan, taas kerran. Ehtisin ulos ja alkoi sataa. Palasin takasin hakemaan sadetakin ja vedin henkea, uusi yritys. Kãvelin tovin ja paasin Altona juna-asemalle. Vieressa oli jonkin sortin pieni tavara/ruokakauppa ja kavin tutkimassa pikkupurtavaa. Ihan tiedoksi kaikille, Saksassa ruoka on oikeasti melkeen ilmaista! Ostin luomumyslia ja ananas smoothien. Lisaksi pikkupullon dodoa ja shampoota. Kaikki tama taisi olla alle 5 euroa. Kiersin yhden korttelin ja palasin takaisin juna-asemalle. Pitkaan tuijotin aikatauluja, mutten tajunnut niista mitaa. Niimpa suuntasin jaloin kohti keskustaa. Kavelin puiston ohi ja sain pari kivaa kuvaa. Puiston jalkeen oli jo kavellyt varmaan puoli tuntia ja totesin ettei tasta tule yhtaan mitaan. Saavuin underground sisaankaynnille ja katselin siella karttoja tovin. Halusin olla ihan varma. Tuosta kulkee linja S1 josta respa mulle kertoi, sen on pakko olla oikea. Sitten tuijotin lippukonetta ja ostin vaan halvimman lipun mita sai.. ei kukaan niita kuitenkaan tarkasta ja voin vedota tietamattomyyteeni. Olenhan turisti ja ekaa kertaa taalla. Menin kaksi pysakinvalia silla en halunnut ihan keskustaan. Valissa on mielenkiintoinen puistoalue jonka haluan kolua lapi. Hyppasin pois metrosta ja paikansin itseni kartasta nopeasti. Otin suunnan ja reippaana tyttona marssin eteenpain. Mieli oli aurinkoinen silla aloin tottua tahan. Aina uusi paikka, kieli ja uudet kujeet. Alkupaniikki oli taas ohi joten jaljella oli vain suunnaton innostuneisuus. Puito loytyi ja siella kavelinkin varmaan kolme tuntia. Uskomatonta miten Hampurin sydamesta loytyy jotain niinkin kaunista. Puito oli kerrassaan lumoa. Suuria puita ja kiemurtelevia hiekkateita. Puro virtasi rauhallisesti vierellani lahes koko matkan. Kukkaistutukset toivat ihanaa varia ja kivetykset sarmaa. Kaupungin halinaa ei havainnut tai sita ei vain ollut, en osaa sanoa. Suuret puut tarjosivat suojaa ajoittaisilta kaatosateilta. Viidessa minuutissa ne olivat aina ohi ja matka jatkui. Syksy selvasti teki tuloaan silla polut olivat taynna kellertavia lehtia. Aurinko pilkotti valilla puiden oksien lomasta ja loi kultaisia nauhojaan ympariinsa. Kamera sai taltioitua monen monta kuvaa. Tielleni osui myos kasvihuone joka oli pakko kayda tutkimassa. Sisaan oli vapaa paasy ja sain nahda saman katon alla viidakkoa, savannia, sademetsaa, aavikkoa ja vaikka mita. Sademetsasta ei kuvia saanut kun oli niin kostea ilma ettei linssin lapi nahnyt mitaan. Kaikkialla oli van ihan mielettoman vihreaa. Osa puskista omisti minun kokoisia lehtia, siis valtavia. Seuraavassa huoneessa oli lihansyojakasvi ja monen monta muuta... Viimeinen huone oli aavikkoa. Ihan alyttoman kokoisia kaktuksia ja "aloe vera"kin. Kasvihuone ei ollut iso mutta sitakin antoisampi. Jatkoin taas matkaani. Toisessa paassa tata valtavaa puistoa oli japanilaistyylinen osio. Pieni japanilainen mokki pienen lammen rannalla. Kaikkine kivetykseen ja pienine yksityiskohtineen todella mukava naky. Yksi kirsikkapuukin oli viela punertava. Kesalla tama olisi varmaan upeampi naky kun luonto on parhaimmassa loistossaan. Istuin penkille syomaan evaitani, tuoretta ananasta ja mansikoita, ja jatkoin matkaani kaupunkiin.

Suuntasin kohti jarvea. Olin eilen junasta kasin nahnyt vilauksen suihkulahteesta ja halusin nahda sen paivanvalossa. Eika se kartan mukaan ollut kovin kaukana. En ehtinyt kavella pitkaan kun tormasin "tutanchamun" mainokseen. Kavin kyselemassa millainen juttu olisi kyseessa. Vahan kuin taidenayttely. Myyja kertoi kaiken olevan feikkia, silla aitoja esineita ei saa kuljettaa pois Cairosta. Lipun hinta sisalsi selostuksen myos englanniksi, joten ajattelin kokemuksen olevan mukava, ja maksoin perati 19e. Ja eikun "Cairoon". Sain yllattavan paljon irti englanninkielisesta selostuksesta, etta hammastyin jopa itsekkin. Videopatkat nayttelyn varrella olivat parhaimmat. Nain muumion ja paljon kaikkea pienta salaa. Lopussa totesin, ettei se nyt ihan 19 euron arvoinen ole. Tulipahan nahtya sekin. En tiennytkaan etta se heppu kuoli 20 vuotiaana.

Jatkoin matkaani jarvelle. Jos sita voi jarveksi kutsua. Ei se lampikaan ole, oli se sen verran iso kuitenkin. Aurinkokin pilkotti taas pilvien takaa joten sain kivoja kuvia. Jatkoin matkaa kohti keskustaa ja ohitin Central Stationin. Kaikki kaupat olivat kiinni mutten muutenkaan ollut innostunut shoppailemaan. Halusin vain tutkia ymparistoani. Ostin muutaman maisemakortin ja suuntasin maanalaisella. Talla ertaa menin jo aika varmasti laiturille ja nappasin ekan junan. Pikainen vilkaisu kartasta ja huomasin sen menevan ihan vaaraan paikkaan mutta jos jaan tuossa kohtaa pois ja vaihdan taman U tunnelin S tunneliin niin saan oikeas suunnan. Enka jaksanut mitaan lippua ostaa. Pummilla sita kuuluu matkustaa ;).
Matka menikin hienosti ja alkoi tuntua silta, etta olen jo vanha tekija. Ei ollut yhtaan turstifiilis. Paasin Altonan asemalle ja kavin ruokakaupassa. Lidlista tarttui mukaan juustoa, jugurttia, jotain mikropikariisia ja nakkaria. Olin ottamassa ainoan rasian kirsikkatomaatteja, kun ne olivat niin pirun houkuttelevan nakoisia. Tarttuessani rasiaan nuori nainen pysahtyi vierellani ja sanoi jotain saksaksi poikakaverilleen. Nain pettymyksen naisen silmista ja ojensin rasian hanelle. Nainen kiitti kauniisti ja hymy palasi hanen kasvoilleen. Mullekkin tuli hyva mieli. Hassua, miten niin pienesta voikin mieli virkitya. Oli janna fiilis seista Saksassa Lild:n ruokajonossa kuin kuka tahansa paikallinen konsanaan, ostamassa ruokaa. Ihan mielettoman siistia! Vaikka jonotus kestikin 20 min. Nalka oli jo kova ja halusin mukaani viella sushia. Aikaisemmin paivalla olin nahnyt yhden mielenkiintoisen mestan. Avocadosushit mukaan ja suunta kohti Meininger-hostellia. Jalleen kerran sain todeta Saksan olevan ihan vitun halpa. Vitosella sai saman annoksen sushia kuin suomessa se maksaa 8 euroa. Ja oli ihan hemmetin hyvaa. Nautin annokseni rauhassa hostellin vieraskeittiossa. Keittio oli muuten todella mukava. Jaakaapissa oli jotain ylimaaraista ihan kaikken kayttoon ja kuivahyllylla oli nakkaria, muroja, teeta ja pastaa, ainakin. Elekroniikkakin oli kohtillaan. Keiitiosta loytyi vedenkeittimen lisaksi tv, pesukone ja kuivausrumpu. Taa on ihan luksusta.

Loppuilta meni netissa, kirjoittaen Norjan matkasta. Kun kommin sankyyni rankan kirjoittelun jalkeen ja sain silmani jo kiinni, kuulin viereiseta punkasta omituista puhetta. Kysaisin kohteliaasti hyvalla englanninkielellani, mista pain nama kaksi ihmista olivat. "Make a quess.." Sanoin eparoivani, mita kielta asken kuulin, mutta oisko.. Suomi? Oho, Tapasin kaksi suomalaista matkaajaa Hampurissa. Maailma on pieni. Tuntui todella oudolta puhua suomea ja pakko tunnutaa, takeltelin sanojeni kanssa. Tuntui kuin puhuisi vierasta kielta. Olen sentaan jo kahden viikon ajan puhunut vain engalntia ja nykyyan ajattelenkin enkuksi. Siksi taallakin saattaa olla kirjotusvirheita. Aina kun aloitan kirjoittamaan uutta merkintaa niin alku on tosi hidasta. Pitaa kaantaa enganti off asemaan. En tiennyt omaavani nain hyvaa kielitaitoa.

Hetken aikaa ennen nukahtamista hymyilin elamalle ja sattumille. Nukahdin pian, silla paiva oli taas kerran ollut pitka ja olin kavellyt paljon. Huomenna odottaisi junamatka Amsterdamiin. En malta odottaa. Odotuksenikin olivat korkealla. Aamupalaksi sain ihanaa marjamyslia ja luomujugurttia. Tein juustosta ja nakkareista itselleni valipalaa junamatkalle ja lopun juuston jatin jaakaappiin lapun kanssa "eat freely". Purin ja pakkasin kassini. Taman teen todella moneen kertaan. Jotenkin pakonomaisesti haluan tarkastaa rinkan sisallon ja mahduttaa tavarat uudelleen sinne. Tykkaan olla jarjestelmallinen ja ajantasalla. Rinkka selkaan ja kirjauduin ulos Meiningerista. Nokka kohti Central Stationia. S1 junalla menin taas pummilla. Musta on tullut ihan pahis. Centralilla sain reittisuunnitelman jotta tiedan vaihaa oikeilla asemilla oikeaan aikaan junaa. Matka sujui melkein ongelmitta. Jossin kohtaa juna alkoi savuta todella pahasti. Haju tunkeuti junan sisalle asti ja oli todella inhottava. Jossain kohtaa sain milikuvan uutisotsikosta Hesarissa 'Juna rajahti Saksassa, yksi suomalainen kuoli'. Kyseessa oli vain joku tekinen vika jota korjattiin kaksi kertaa. Ei mitaan vakavaa, kuulemma. Ennen kuin tajusinkaan olin Amsterdamissa. Ja minun suureksi ilokseni satoi jalleen vetta. Hetken paikansin jotain mahdollista hostellia ja mut kaannytettiinkin kahdesti pois. Kolmannessa olikin tilaa. Tama kokemus pitaa ehka kertoa ensi kerralla, silla Meiningerin jalkeen, oli todellakin sapunut kamalimpaan puljuun ikina. Hinnat oli korkeammat, palvelu paskaa, s'ngyt 50 vuotta vanhoja, peittona vaivainen fleesenpalanen... Suihku oli sentaan uusittu viimeisen 10 vuoden aikan. Ikkuna oli rikki eika sita saanut kunnolla kiinni, joten huone oli kylma. Kaikkialla kaupunkia oli likaista ja rumaa ja allottava loyhka tunkeutui joka suunnasta.. Kylla, kannabis. Kaikki oli ihan pain helvettia...

Rinkka oli toisessa bussissa jo pitkan matkaa Brynessa. Mina olin vasta Sandnesissa. Kuumotus ei laantunut vaikka poika viereisella penkilla sanoi, etta junayhtia on velvollinen korvaamaan matkatavarani. Ei se paljoa lohduttanut. Siinna rinkassa oli kuitenkin koko omaisuus talla hetkella. Onneksi mulla oli pikkureppu vieressani jossa oli kaikki arvotavara; kamerat, rahat, passi, kortit ja tietenkin paivakirja. Saatiin ihmiset kyytiin Sandnesista. Sadekkin laantui ja jonkin ajan kuluttua saavuimme Brynen juna-asemalle. Siella se toinen bussi odotti minua, rinkka kiltisti auton ruumassa, kuivana ja turvassa. Huokasin syvaan ja juoksin noutamaan omaisuuteni. Klipsit kiinni ja menoksi, etten myohasty junasta. Loppu matka Kristiansandiin sujuikin ihan rauhallisesti, ilman ylimaaraisia komplikaatioita. Loppumatkan vahan pohtisin yopaikkaani. Olin pistanys s-postia yhdelle couchsurfing sivuston tytolle, etta olen tulossa, mutten tieda missa nukkua. Oli aika pitka tikku, mutta yritys kuitenkin. Eihan siella ketaan ollut vastassa. Olin katsonut halvimman mahdollisimman hotellin Kristiansandista. Sekin oli yli 30e yolta ja juna-aseman karttaa tutkittuani totesin sen olevan liian kaukana. Alle kilometri, mutten jaksanut vaivautua. ColorLinen terminaali oli kuitenkin mua vastapaata. Paatin jaada tanne yoksi. Kylla! Juna-aseman odotustilaan. Laiva lahtee kasilta ja kello on nyt yksitoista illalla. Pitka ja epamukava yo edessani. Voin sanoa jo nyt, etten ihan heti halua kokea samaa uudestaan. Vahan ennen puoltayota asemalle tuli nainen kissan kanssa. Kisu parka itki kopissaan. Kyselin heti kissasta ja nainen kaivoi sen ulos kopista. Edessani oli aivan mielettoman suloinen karvapallero! 16 viikkoinen Maine Coon uros. Variltaan han oli sininen. Han oli todella iso poika jo nyt. Tassutkin kuin tiikerilla. Kisu polki etutassuillaan naista. Se oli todella upea maine coon. Nainen oli hakenut sen tanaan Ruotsista. Joku suomalainen oli kysellyt myos kisun peraan mutta norjalaisnainen kerkesi ensin. Nyt nainen odotti vain miestaan, joka tulisi noutamaan uutta perheenjasenta yhden aikaan. Aika meni akkia kisua silitellessa.Tuli vahan tippa linssiin, kun on niin kovin kova ikava omia kissoja. Todella kova ikava. Nainen poistui kisun kanssa ja jain yksin. Kirjoitin hetken paivakirjaani ja koitin nukkua. Oli niin jarjeton nalkakin taas, eika repussa ollut muuta kuin oliiveja. Soin puolet vakisin ja heitin loput pois. Ne oli pahoja. Loppuyo on sumeaa. Ajoittain herailemista ja harhakuvia. Onneksi vartija tuli lukitsemaan ovet varmaan kahden aikaan. Mina olin menossa aamulla laivaan joten sain jaada odottamaan sisalle. Kai ma vahan sain nukuttua.

Kello oli vihdoin varttia vaille seitseman! Pomppisin muutaman tien yli vaakatason kaatosateessa (yllattavan yleinen ilmio ollut talla matkallani) ja menin terminaaliin värjöttelemään. Olin ostamassa lippuani ja myyja sanoi "sorry, boat is full." "You got to be kidding me?" Olin vähän sekaisin kahden huonosti nukutun yön jälkeen enkä oikeen tiennyt mitä tehdä. Myyja kehotti tulemaan vähän ajan päästä uudelleen, jos pakkoja olisi vapautunut. Seuraava laiva lähtee 16:30 ja sotkee kaikki aikataluni ja kaiken sen kovan työn, jonka olin kirjastossa eilen nähnyt. Kysyin mahdollisen internetin sijaintia ja kirjastossa kuulemma löytyy. Menin terminaalin toiseen aulaan isumaan ja ihmettelemaan. Ihmisiä valui sisään ja mina olin todellakin maassa. Taas mua koetellaan. Mita ihmettä minä tekisin koko paivan Kristiansandissa. Joutuisin yöpymään Tanskassa ja pääsisin vasta sunnuntaina Hampuriin. Isuin siinnä tunnin verran. Ihmiset olivat jo valuneet sisaan ja ulkona sade alkoi hiljalleen rauhoittua. Myyjä juoksi ohitse ulos ja takaisin. Hän pysähtyi kohdallani ja kysyi olenko menossa laivaan, siellä on nyt tilaa. Kiitos kiitos kiitos! En ole varmaan ikinä juossut niin nopeaa rinkka selässä. Sain lipun kassalta ja juoksin rappuset ylös, piippautin lippuni ja juoksin varmaan 500m pitkän käytävän laivaan. Etsin mukavan kolon itselleni käytävältä ja linnottauduin siihen. Laiva toisaan oli ihan täynnä ja ihmisiä vilisi ohitseni. Monet muutkin olivat levittäytyneet pitkin Käytävia ja osa jopa nukkui. Minä odottelin, että takani oleva ruokapaikka olisi vähän tyhjempi. Suurin ruuhka oli ohi ja kävin hakemassa itselleni aamupalaa. Iso juustosämpylä, jugurtti, suklaamuffinssi ja omenatuoremehua. Kyllä maistui taas hyvälle. Muffinssin päatin säästää junamatkalle. Ruokailtuani, kävin taxfreessa ostamassa joitan evästä. Hetken aikaa katselin ikkunasta ulos merta. Laiva keinui ihan hemmetisti, mutta siihen tottui nopeasti. Sen jälkeen taisinkin vähän nukkua. Muistan heränneeni siihen, että kuola vaan valui pitkin suupiletä. Hups.. Koitin vähän jaloitella ja kävinkin ikkunasta katsomassa taas merta. Veneen reunoille syntyi valkoisia vaahtopäitä kun vene raivasi itselleen tietä aalokossa. Sumu alkoi hälvetä ja näin jo aika kauas horisonttiin. Loppuaika kului käytävällä istuen.

Matka kesti aika tarkkaan kolme tuntia. Satama näkyi ja kaikki valmistautuivat poistumaan laivasta. Ihmismassa valui ulos hitaasti ja varmasti ja olo oli kuin sillillä suolapurkissa. Löysin tieni nopeasti juna-asemalle jonka jälkeen suorastaan syöksyin Tanskan läpi. Seitsemän aikaan olinkin jo Saksan rajalla, muistaakseni... Matkalla ehtisin ajatella Tanskaa. Totesin, että se on loistopaikka lapsiperheille, mutta minulle siellä ei taida olla mitään kiinnostavaa. Ilta kului taas nopeaan junasta toiseen. Ennen kuin huomasinkaan, olin viimeisessä junassa kohti Hampuria. Tästä tulee siistiä. Lauantai-ilta, kello on yli yhdeksän ja löysin itseni Hampurin Cenrtal Stationilta. Ihmiset vilisivät ympäriinsä ja paikka oli ihan hemmetin iso! EN kuvitellutkaan, että tämä mesta on näin valtava. Koitin etsia itselleni karttaa ja nettia ja paikantaa jotain mahdollista hostellia. Lahestulkoon kaikki olivat taynna netista katsoen ja epatoivo hiipi niskassani. Yhdessa hostelissa on tilaa, sinne! Etsin taksin kasiini silla mulla ei ollut aavistustakaan mistaan metroista tai missa hostelli edes oikeasti sijaitsee. Taksikuski keroi matkan hinnaksi tulevan max 15e. Jep, otan sen. Turvallisesti taksin kyydissä vilkkaassa Hampurin yössä, pieni tyttö suomesta matkaa kohti mahdollista yösijaa. Loppujen lopuksi matka maksoi vain 11 e ja hostellissa oli tilaa minulle. Ihanaa paasta nukkumaan sankyyn.

Olin taas hostellin olohuoneessa. Piti kuluttaa aikaa, sillä bussi tulee vasta 3 tunnin kuluttua. Torkkusin vähän ja söin pähkinöitä. Kun aikaa oli jäljellä tunti siirryin aulaan odottamaan. Aulassa oli myös kiinalaispariskunta. He tulivat jonkin verran samaa matkaa kanssani preikestolenille. Menin kysymään kuulumisia ja siitä se sitten lähti. Juteltiin paljon kaikesta ja he olivat itseasiassa häämatkalla. Piti varmistaa asia kahteen kertaan. Yleensähän ihmiset menee häämatkalle jonnekkin lämpimään, rannalle ruskettumaan ja ottamaan rennosti, mutta he olivat tulleet patikoimaan koleaan sateiseen Norjaan. Molemmat nauroivat ja totesivat, että olisi ehkä kannattanut valita se ranta, vaikkakin maisemat oliva olleet todella upeat. Aika kului nyt paljon nopeammin kun oli juttuseuraa. Pian olikin aika siirtyä bussiin. Bussiin tuli myös saksalaiset retkeläiset. Bussin tunnelma oli hiljainen ja väsynyt. Kaikki makasivat penkeillä puolikuolleina. Reilun puolen tunnin jälkeen pääsimme lautalle. Kiinalaispariskunnan kanssa keskustelimme paljon ruuasta. Puheeksi tuli myös oma syömiseni. Kerroin, etten ole yli viikkoon syönyt mitään lämmintä ateriaa, enkä edes kunnollista ateriaa. Vain leipää, hedelmiä ja puuroa. Viimeisin ateria oli ollut tänään vuorten rinteillä. Olin napannut joesta vettä ja sekoitin hiutaleet siihen. Norjan vuorilta napattu vesi muuten maistui ihan sikahyvältä. Ehkä parasta vettä ikinä. Pariskunta oli ihan hämillään, etten tosiaankaan ole syönyt lämmintä ruokaa. Juu, olen pienellä budjetilla liikkeellä ja nähtävää on paljon joten ei vain ole mahdollisuuksia käydä ravintoloissa. Emma ja Jackie antoi minulle purkiin pikanuudeleita. Kasvisnuudelikeitto. Ettekä muuten usko, mutta purkki oli Shanghaista asti! Olin niin innoissani ja kiitollinen. Sain nuudelikeittoa Shanghaista! Mitä kaikkea tällä matkalla voi viellä tapahtua. Alan jo uskoa ihmeisiin. Vaihdoimme s-postiosoitteet ja pariskunta toivotti minut tervetulleeksi sinne! Lautta saapui todella pian Stavangeriin ja tiemme erosivat. =) Mikä ihana matka tämä onkaan ollut.

Nappasin bussin Marinan luo ja tyttö tuli vastaan bussipysäkille. Hän kertoi heti, että tulossa oli myös kaksi muuta reissajaa. Eipä tuo mitään. Lähdimme hakemaan mulle makuupussia Marinan tuttavan luota. Matkalla polveni alkoi temppuilla mutta yritin olla välittämättä siitä. Matkalla Marina kertoi mitä ihmeellisempiä tarinoita omista reissuistaan. Miten hän oli Veronassa, Italiassa, päässyt erääseen arvostettuun oopperaan sisään. Ooppera oli jo alkanut ja liput myyty puoli vuotta sitten loppuun. Marina olisi halunnut ottaa vain pari kuvaa ja eräs mies portilla oli ojentanut Marinalle VIP lipun ( arvo oli 250e). Hetken päästä Marina istui kolmannessa rivissä, hienoilla tuoleilla, upeassa koristeellisessa salissa. Kaikki muut olivat juhlapuvuissaan ja Marina oli perus Travellerina ihan vaan perusryysyissä. Mitä vain voi todellakin tapahtua kun matkaa ympäri maailmaa ilman suuria suunnitelmia ja aikatauluja. Marina kertoi muutamia tarinoita Wienistä ja matka taittui mukavasti. Kun pääsimme takaisin dormitorikämpille, oli kaksi tyttöä odottamassa meitä. Toinen oli valkovenäjältä ja toinen venäjältä. Olen muuten matkallani tavannut ihmisiä jo ympäri maailmaa. SIISTIII! Nopeat tutustumiset ja iltavalmistelut. Paitoimme vohveleita ja sain maistaa toisen tytön tekemää omenapiirasta. Marina avasi jousisängyn tytöille ja mulle laitettiin makuupussi plus 2 huopaa lattialle. Mielenkiintoinen kokemus nukkua lattialla. Voin sanoa, etten ihan heti kokeile uudestaan. Jokatapauksessa oli ilonen kun mulla oli katto pään päällä. Nukuin puolen tunnin pätkissä koko yön. Kaiken lisäksi pääsin vasta yhdeltä nukkumaan. Mun piti päästä koneelle katsomaan aikatauluja ja seuraavaa kohdetta. Ajattelin lähteä perjantai-illalla Kristiansandiin ja siitä ColorLinen laivalla meren yli Tanskaan. En saanut oikeen mitään aikaiseksi joten menin nukkumaan lattialle. Lyhyen kurjan yön jälkeen Marina herätti mut seiskalta. Hän oli lähdössä töihin joten meidän piti poistua huoneesta. Söimme venäläistyttöjen (Krsitina&Tanya) kanssa aamupalat nopeasti ja ennekuin huomasimmekaan, olimme ulkona. Kello oli vasta kahdeksan ja Marina pääsee töistä viideltä. Koko päivää aikaa tutkia kaupunkia ja seikkailla ympäriinsä. Polviparka, ajattelin.

Ensimmäinenä suuntasimme rannalle jossa miekat olivat. K&T eivät olleet viellä nähneet niitä. Ilma oli aavistuksen viileä, mutta tyyni ja piristävä. Aurinko nousi komeana ja kirkkaana siniselle taivaalle. Rannalla tytöt räpsivät paljon kuvia. Tpovin kuluttua lähdimme kävelemään pitkin merenrantaa. Vieressämme havaitsimme maissipellon. Saimme vähän hassun idean.. Ikävä kyllä, pelto oli aidattu sähköaidalla. Jostain syystä maissipellon toisessa päässä ei ollut kuin matala kiviaita ja Kristiina nokkelana tyttönä hiippaili vaaleanpunaisen pantterin lailla maissien keskelle. Oksien latvat vain heiluivat ja kuului raksahduksia. Nauroimme niin paljon Tanyan kanssa että vedet valui silmistä. Hetken kuluttua Kristina palasi toinen kenkä märkänä ja pussillinen maisseja mukana. Päivän lounas =) Keitettyä maissia, vähän voissa paistettuna ja hunajaa päälle. Nam.

Kun maissit oli perattu merenrannalla ja pakattu kassiin odottamaan iltaa, lähdimme kävelemään kaupunkiin. Minä luovutin aika nopeasti sillä polvi alkoi tuntua siltä kuin se olisi liekeissä. Sovimme tyttöjen kanssa näkevämme yhdeltä juna-asemalla. Mun piti kuitenkin hoitaa netissä asioita ja siihen menisi aikaa. Tarkoitus oli silloin jo kirjoittaa, muttei siitä tullut mitään. Koneen edessä piti seistä ja konetta sai käyttää vain 20 min kerrallaan. Katselin yli tunnin verran aikatauluja ja sohvia ja majapaikkoja. Aina 20 min jälkeen kone tilttasi itsensä ja mun piti aloittaa alusta. Vitutti. Enkä voinut kirjoittaa mitään päiväkirjaa nettiin kun 20 min ei riitä ollenkaan. Olettehan lukeneet näitä ja nämä pätkät on aina pitkiä. 1 tunti on ehdoton minimi. Nyt olen istunu 3 tuntia tässä kirjoittamassa näitä kolmea pätkää ja olen vasta ihan alussa matkaani. Mulle on tapahtunu niin kummia pisin matkaa... Alatte pian epäillä että keksin näitä juttuja. Sain kuitenkin reittiasiani hoidettua. Tapasin tytöt asemalla ja varasin paikkani sen kyseisen perjantai-illan junasta. Stavanget-Kristiansand. Minulle tuli vain tunne, että nyt pitää jatkaa matkaa.

Tyttöjen kanssa kierrettiin koko päivä Stavangerin keskustassa. Ruokkisimme lintuja isolla lammella. Lampea ympäröi vanhat suuret puut, joiden kellertävät syksyiset oksat hipoivat vedenpintaa. Aurinko paistoi kauniisti ja oli lämmin. Lampi oli täynnä monenlaisia lintuja, mm. joutsenia. Vanhan kaupungin kapeat kiviset kujat olivat kauniita. Valkoiset pienet puutalot joiden pihoilla vihersi satumaisia pieniä puutarhoja. Kadun varsilla oli paljon jos jonkinmoista puskaa. Oli hiljaista ja rauhallista. Bongasimme sukellusveneen ja minä näin yhden laivan kyljessä sanat " Turku abo". Levähdimme välillä ja jotenkin ihmeen kautta saimme ajan kulumaan. Tähtäsimme viideksi Marinan kämpälle. Kävelimme matkan keskustasta, vaikka polveni olikin kipeä. Katujen varsilla oli ihan mielettömän isoja vanhoja puita. Edes kaden ihmisen sylimitta ei riittänyt. Tarvittiin kolme ihmistä halaamaan puuta. Norjalaisten talot ovat kauniita. Puiset ja isot. Pihat ovat siistit ja yksityiskohtaiset. Paljon pientä kivetystä ja värikästä kasvillisuutta. Sitä oli ilo katsella.

Tapasimme taas Marinan ja ilmoitin heti, että joudun lähtemään tänään. Marina oli vähän harmissaan. Bussini lähti 19:15 ja ennekuin huomasinkaan ryntäsin siihen. Pian vikutan Norjalle. Olo oli vähän haikea ja surullinen. Tätä paikkaa tulee ikävä. Norja todellakin on kaunis. Asemalla odotti kaksi bussia. Mua ohjeistettiin laittamaan laukku bussin "ruumaan". Tämän jälkeen bussi veti ovet kiinini ja lähti menemään. Oli vähän hassu olo. Siellä se mun laukku menee! Mut ohjeisettiin sitten seuraavaan bussiin. Menin siihen. Bussimatka Bryneen alkoi. Hyppäämme siellä junaan sillä Stavangerin juna-asemalla on jokin uudelleenrakennusprosessi käynnissä. Puolessa välissä matkaa bussi teki äkkikäännöksen ja kuski kuulutti norjaksi jotain. Nyt alkoi kuumottaa, niinkuin Madventuresin pojat Riku&Tunna tapaavat sanoa. Todellakin kuumottaa. Kysyin kanssamatkustajalta mitä tapahtuu. Palaamme Sandnesiin hakemaan muita matkustajia. Sitten menemme Bryneen. Olin huolissani sillä ulkona satoi kaatamalla vettä ja laukulleni voi tapahtua mitä vaan...

Preikestolen! Muutama askel ennen tasannette kyykistyin ja kurkkasin alas. 603 metrin pudotus. Hui hitto, että kouraisi vatsanpohjasta. Seuraavaksi otin viimeiset askeleet itse preikestolenin tasanteelle. Olen nyt täysin rehellinen teille. En nähnyt yhtään mitään. Vettä alkoi sataa todella paljon ja sumu oli niin sakea, etten nähnyt 10m eteenpäin. Olin kertakaikkiaan pilvessä. Siis oikeassa pilvessä. Siirryin pois kielekkeen reunalta sinne turvallisenpaan reunaan. Värjöttelin vasten kalliota varmaan 30 min. Olin kylmissäni ja aika surullinen. Tulin tänne asti enkä näe mitään. Lohdutin itseäni itse matkalla, sillä olin nähnyt elämäni upeimmat maisemat. Sekin merkitsi mulle jo todella paljon. Tarkkailin venäläistä porukkaa kielekkeellä. He ottivat kuvia sumusta ja sateesta huolimatta ja vaikuttivat ihan iloisilta. Itse päätin lähteä takaisin. Totesin vain, ettei sumu lähtisi mihinkään. Olin ihan läpimärkä ja kylmissäni ja polvenikin oli ihan saakelin kipeä. Se sattui joke kerta kun astuin alaspäin. Ja paluumatka ei muuta ollutkaan kun alamäkeä. Olin tosi pettynyt. Matka sujui aika hitaasti koska koitin varoa polveani. Ja vaikka kuinka yritin varoa askeleitani, mainasin silti lentää turvalleni alas rinteiltä, monta monta kertaa. Enkeli oli kuitenkin vierelläni sillä sain joka kerta korjattua tasapainon heti. Polvi vihlaisi joke kerta ihan helvetisti, mutten pudonnut alas. En loukannut itseäni enempää. Luikastelin alas isoja kivenlohkareita. Liukastelin itseni suoalueiden yli. Liukastelin metsässä ja pitkän raskaan taipaleen jälkeen oli hotelilla. Vaihdoin ainoat vaihtovaatteeni päälle. Sukkahousut, housut, villasukat, säärystimet käsiin ja jalkoihin. Pipo, kaulahuivi ja kolme paitaa päällekkäin. Nyt oli vähän mukavampi olo jo. Koitin tiedustella pesumahdollisuuksia ja kuivausmahdollisuuksia. Ei mitään. Lavuaarissa voi toki koittaa pestä.. just. Selitin etten saa vaatteitani kuivaksi mitenkään koska ilma on niin kylmä ja kostea. Henkilökunnan tyttö näytti mulle niinsanotun kuivaushuoneen. HAH! Seillä oli yksi patteri. Valtava määrä puisia hyllyjä joille voi ripustaa vaatteet kuivumaan, mikäli ei ole kiire, jos on aikaa odottaa 5 päivää. Olihan siellä puhallin, mutta se muistutti lähinnä ilmastointia. Hyvä kun edes käden kanssa tunsi mitään ilmavirtaa. Ei auttanut muu kuin tunkea vaatteet patterin rakoon ja toivoa parasta. Menin hetkeksi lepäämään. Heräsin omaan vapinaani ja tajusin, että mulla on ihan hirveä nälkä. Olinhan tarponut 3800m kahdesti, melko mielenkiintoisessa maastossa. Ihmettelin kyllä koko matkan ja vielläkin, miten joku voi ottaa lapset mukaan. Se kuitenkin on vaarallista eikä siellä ole missään mitään aitoja suojana. Pudotukset on korkeita ja jyrkkiä. Itellenikin meinasi käydä todella kalpaten. Minä en ainakaan ikinä, en ikinä, ottaisi lastani mukaan. Lapset muutenkin ovat ylivilkkaita ja sinkoilevat sinne tänne. Saisi koko ajan pelätä koska se muksu lentää jostain alas.

Istuin sängylläni. Päälläni kaikki kuivat vaatteeni plus kaksi huopaa hostellin hyllyltä. Söin kylmää keittämätöntä puuroa. Olo oli todella paska. Polveen sattui. Söin ison suklaapatukan eikä se edes maistunut miltään. Silloin on asiat todella huonosti kun suklaa ei helpota oloa. Teki mieli luovuttaa ja epätoivoa ei helpottanut viesti Satullekkaan. Korjasin reppuani ja yritin kuluttaa aikaa. Siirryin päärakennukseen. Siellä oli mukava olohuone. Vihreät tuolit ja iso ikkuna. Siellä oli selvästikin kokous loppunut kun kaikkilla pöydillä oli tyhjiä likaisia kahvikuppeja. Yhdellä pöydällä oli hedelmiä ja suklaakakkua. Muutamat ihmiset istuivat vastapäätä minua ja keskustelivat. Eikä aavistustakaan mistä. Yksi mies otti kuvia. Pyysin häntä ottamaan kuvan minustakin. Hän oli hyvin omistautuvainen ja otti varmaan 6 kuvaa ennekuin oli tyytyväinen lopputulokseen. Hyvä niin. Kirjoitin ylös fiiliksiäni ja päivän tapahtumia. Onneksi mulla oli jo lämmin. Havahduin yhtäkkiä siihen että olin yksin olohuoneessa. Katsoin suklaakakkuja toisessa päässä huonetta. KElasin ehkä sekunnin ja ryntäsin nappaamaan palasen. Käärisin sen paperiin ja pistin reppuuni. Nälkä saa ihmisen tekemään kummia eikä mua kaduta lainkaan. Vähän ajan kuluttua henkilökunta tuli noutamaan astioita ja kakkupaloja pois. Lucky me.

Istuin pitkään kirjoittamassa. Kuuntelin musiikkia ja kulutin aikaa. Vector lover kuulosti tosi hyvältä ja rauhoittavalta. Seurasin muita ihmisiä olohuoneessa. Neljä henkinen perhe pelasi jatzia. Ulkona oli ihan pilkkopimeää ja vettä tuli alas ihan vitusti. Noin 10 henkinen retkeläisryhmä saapui paikalle. Sen verran valoja oli ihan hostellin edessä että erotin muutamia yksityiskohtia. Ilta alkoi olla jo aika pitkällä ja olin väsynyt. Olin piristynytkin jo. Ajattelin, että näin se matka menee välillä. Ei kaikki voi olla vain ruusuista ja ihanaa, vaan alamäet kuuluvat asiaan. Oppisin sen nyt. Enkä halunnut enää luovuttaa. Luovuttaminen ei oikein olisi ollut mahdollistakaan sillä en vieläkään tiennyt miten pääsen pois täältä. Toivottavasti joku ottaa mut kyytiinsä huomenna. Matkani kuuluu olla jännitävä. Se ei todellakaan saa olla tasapaksua ja yllätyksetöntä. Hyväksyin, että huonoja hetkiä tulee viellä, mutten anna niitten lannistaa itseäni. Myrskyn jälkeen paistaa aina aurinko. Päätin kiivetä Preikestolenille uudestaan huomenna jos on vähänkään nätti päivä. Haluan nähdä sen paikan. Eikä tule kuuloonkaan lähteä tyhjin käsin pois. Paula EI luovuta!

Sade taukosi ja näin oivan tilaisuuden hipsiä huoneeseeni. Kännykkäni taskulampun turvin löysin hiekkatien ja turvalliset askeleen perille. Iloiseksi yllätykseksi huomasin ryhmäläisten tulleen tähän mökkiin. Ja osa tietenkin mun huoneeseen. Hekin oliva saksasta. Ensimmäisenä kävin kuitenkin tarkastamassa "kuivaushuoneen" tilanteen. Vaatteet olivat melkein kuivat. Jes. Keskustelin huonetoverini kanssa preikestolenista. He aikoivat huomenna kiivetä sinne. Kerroin itse olleeni siellä tänään enkä nähnyt mitään. Toivoin, että ilma olisi hieno jotta voisin yrittää uudestaan. Pohtisin myös ääneen poispääsyä ja saksalaistyttö iski bussiaikataulun käteeni! Voi kuinka kivaa =) Pääsen pois täältä. Ja bussi siis todellakin ajoi vielä tänne asti. Oli kaksi vaihtoehtoa. Joko kello 9 aamulla tai puoli viisi illalla. Se oli riittävä. Jos aamu ei lupaa hyvää, hypään bussiin ja menen Stavangeriin. Jos on pienikin mahdollisuus kauniista päivästä, patikoin uudelleen tuon 3800m edestakaisin. Taisin nukahtaakkin ihan hyvin.

Aamulla olin taas kerran innoissani, mutta aavistuksen varautuneena. Heräsin ajoissa ja menin aamupalalle heti kun se aukesi. Tuijotin ikkunasta ulos jälleen kerran, edelleen yhtä hämmästyneenä luonnon kauneudesta. Tällä kertaa aamupalan saikin hakea itse. Ihan mukavaa vaihtelua ajattelin. Olin melkein syönyt, kun huonetoverini saapuivat paikalle. Olin tyytyväinen itseeni, sillä tällä kertaa olen ajoissa liikenteessä. Laukkunikin oli jo valmiiksi pakattu. Eväät ja kamerat. Ilma oli suhteellisen kirkas ja valo vieri pikkuhiljaa vuorien takaa. Tein loistavan päätöksen ja lähdin Preikestolenille toistamiseen, aurinkoisin mielin. Kello oli vasta vähän yli kahdeksan. Päätin viellä napata yhden buranan kitusiini, polveni takia. Toivottavasti se ei kauheasti ala sattua.

Tällä kertaa matka perille asti sujui nopeasti. Halusin päästä sinne mahdollisimman pian. Reittikin oli jo vähän tutumpi, enkä eksynyt. Kuitenkin oli pakko ihan huikan välillä katsoa ympärilleen. Ihan mielettömän kaunista. Olen niin rakastunut näihin maisemiin. Suhteellisen pian ja ehjin nahoin, sekä kuivana pääsin perille. Kyllä kannatti kavuta kaksi kertaa. Olin tasanteella, ilma oli kirkas ja näin kauan lysenofjordin toiseen päähän. Vuonon toisella puolella oli vihreällä tasanteella mökki ja piipusta kohosi savua. Olin muuten yksin. Nappasin kuvia ja mulla oli ihana voittajafiilis. Nyt näin omis silmin kaiken. Pitkään olen kotisuomessa, pienessä asunnossani, tuijottanut maisemakorttia seinälläni. Pieni ihminen seisoo jyrkänteen reunalla katsoen alas. Vuono kiemurtelee taustalla ja paatti lipuu pitkin peilityyntä vedenpintaa. Ajattelin mielessäni, tämä on sata kertaa kauniinmpaa kuin siinnä kuvassa. Sata kertaa parempaa. Hetken aikaa katseltuani alas ja ylös ja sivuille ja kaikkialle, lähdin kiipeämään vielä korkeammalle. Kiipesin seuraavalle tasanteelle joka oli aivan preikestolenin yläpuolella. Ei varmaan edes tarvitse sanoa, miltä maisemat näyttivät. Jep, käsittämättömän uskomattoman mielettömän kauniit upeat ja avarat. Palasin takaisin hostellille, valmiina jatkamaan seikkailuani. Olin onnellinen ja tyytyväinen. Mieletön muisto mukanani. Mulla todellakin on enkeleitä matkassani.

Seikkalu jatkuu taas...

...Jatkan tänne kun galleria ei toimi ja olen kuitenkin jo maksanut netistäni.

Tuijotin tovin maisemia Hostellin edessä, sanattomana ja todella onnellisena. Suuri joukko ihmisiä poistui respan edestä joten siirryin kirjaamaan itseni sisään. Sain informaatiota huoneestani ja vieraskeittiöstä. Rakeenus on vanha ja katolla kasvaa ruohoa. Talo narisi joka puolella ja oli kolea. Huone oli todella alkeellinen, pieni ja viileä. Suihku sijaitsi käytävän toisessa päässä, yleinen kaikille siis. Noh, kunhan on katto pään päällä. Nälkä alkoi olla kova joten etsisin käsiini vieraskeittiön. Se oli seuraavassa rakennuksessa, mutten päässyt sisään. Respan avulias tyttö avasi oven ja sain huomata rakennuksen olevan remontin alla. Eikä mikään oikeen toiminut. Vettä ei ainakaan tullut joten luovutin. Syön puuroni sitten kylmänä... Tein alustavaa tutkimusta ympäristööni ensimmäisenä päivänä. Ilma ole todella kaunis joten kävin rannalla ja kiipeilemässä sen vieressä. Ties missä päin metsää mahdoin kekkuloida. Ilta alkoi yllättävän äkkiä hämärtyä joten siirryin mökkiini. Kulutin aikaani kirjoittamalla. Vielä yhdeksän aikaan illalla huoneeseeni tuli muita matkaajia. 3 saksalaista. He aikoivat kavuta preikestolenille jo kuuden aikaan. Matka sinne kestää n. 2 tuntia. Olin vähän hämilläni ja sain suustani "silloin on varmaan viellä tosi pimeää". Heillä oli kuulemma hyvät taskulamput ja varusteet. Tässä vaiheessa en viellä ymmärtänyt miksi ihmeessä niin aikasin kun on kylmä ja pimeä ja vaarallista.

Hyvinnukutun yön jälkeen heräsin saksalaiskoplan aamutoimiin. Heidän lähdön jälkeen torkuin viellä hetken, koska aamupalaakin sai vasta 7:30 päärakennuksesta. Tovin kuluttua otin ihanan lämpimän suihkun. Aah, pitkästä aikaa! Kapusin aamupalalleni, oli kamala nälkä. Olin illalla syönyt vain erästä norjalaista makeaa herkkua. Kaksi vaaleaa leipää päällekkäin joiden välissä oli jotain sokeritöhnää. Olin jo napannut lautasen itselleni ja melkein sain leipää itselleni kun tarjoilijatyttö juoksi luokseni ja pyysi mua istumaan. "Me tuomme sinulle kaiken." Aha. Hämmentyneenä kipitin pöytääni, ikkunapöytään. Päivä alkoi jo vähän valjeta ja ihastelin taas kerran maisemia. Harvoin on ikkunan takana tällainen vuorimaisema vastassa, aamupalalla. En vieläkään oikeen uskonut silmiäni. Näky ei tuntunut todelliselta, niin upea se oli. Kappas, sain aamupalalautaseni ja tietekin lihaisana. Tarjoilija kävi vaihtamassa sen karviksiin ja tuoreisiin hedelmiin. Ananasta, vesimelonia, hunajamelonia, kiiviä ja appelsiinia. NAM! Pyysin leivät erikseen ja tuoremehua pyytäessäni sain kuulla että sen saa hakea itse! Jes, jotain toimintaa. Tuoremehun vieressä oli merkillistä mysliä ja jonkin sortin marjaisia maitojuomia. Myslin rakeet oli siemenmäisä ja kovia. Enimmäkseen siinnä oli valkoisia ruskeapilkullisia kahvipavun muotoisia siemeniä. Yllättävän hyviä ne kuitenkin olivat. Myöhemmin mulle selvisi, että kyseessä oli 7 täysjyväyilja mysli. Eli todella terveellistä. Tarvii metsästää jostain suomesta sitä. Kolmatta leipästä syödessäni huomasin auringon nousevan vuorten takaa, suoraan preikestolenilta päin. Tämä takia siis saksalaiset kapusivat sinne niin aikaisin. Heillä oli aitiopaikka auringonnousulle ja mahtoi olla mielettömän upea näky! Kävi oikeen kateeksi. Innostuin entisestään ja kipitin tukevan aamupalan jälkeen pakkaamaan kamppeeni. Vähän leipää, suklaata ja kurkkua mukaan. Kamerat, sadetakki ja lämmintä vaatetta, okei, olen valmis. Päivä vaikutti kauniilta ja pieni tyttö täynnä tarmoa oli valmis kiipeämään Preikestolenille. Ensimmäinen nousu oli ihan sikaraskas. Kyseessä oli oikeastaan vain hiekkatie, mutta se todellakin oli jyrkkä. Muutaman kiviportaan jälkeen pääsin ekalle kalliotasanteelle jossa infotaulu kertoi matkan pituuden olleen 500m. Toivottavasti tämä ei ole koko matkaa näin rankkaa, eihän tällaista jaksa. Jatkoin punaisten T-kirjainten metsäsystä. Nyt hypittiin kiveltä toiselle märässä metsässä. Yhdessä "tienhaarassa" vähän epäröin suuntaa. Valitsin toisen niistä ja jatkoin matkaa. T kirjaimet katosivat mystisesti ja "polku" alkoi käydä todella haastavaksi. Lopulta olin kiinni melkein pystysuorassa kallionseinämässä ja katsoin jyrkkää pudotusta alas. Vesipisaroitakin alkoi tippua kasvoilleni ja alkoi vähän itkettää. "Ei tämä voi olla oikea reitti, tästä ei selviä kukaan, saatika lapset. Reitin piti olla okei lapsillekkin." Palaan takaisin samaa reittiä, kyllä se tästä... Hitto että meinasi panikki iskeä. Eksyksissä keskellä ei mitään, kallionseinmässä kiinni tuijottaen melko mielenkiintoista pudotusta alas. Selvisin kuitenkin takaisin kohtaan jossa epäröin "polun" valintaa. Nyt lähdin tarpomaan siihen toiseen suuntaan ja kappas, T kirjain. Huokaus. Matka voi jatkua. Suurimmaksi osaksi matka oli isommilla ja pienemmillä kivillä hyppimistä. Tovin kapuamisen jälkeen tulin taas kohtaan jossa voin jatkaa suoraan, tällä kertaa ihan selvästi oikeaa reittiä, tai poiketa tuolla viereisellä kalliolla. Valitsin kalliotasanteen. Edessäni avautui taas kerran yksi henkeäsalpaava näky. Hostelli oli pienen pieni pläntti kaukana alhaalla ja näin kauas merelle. Vuoria kohosi korkeammalle toistensa takaa ja pilvet hipoivat huippuja. Aloin kirjaimellisesti itkeä. Olin varmaan muutenkin vähän herkässä mielentilassa eksymisvälikohtauksen jälkeen. Nämä kyyneleet olivat onnen kyyneleitä. Olin sanaton ja halvaantunut. Katse naulittuna kaukaisuuteen. Käsittämätöntä..

Kuivasin kyyneleeni ja jatkoin matkaa. Olin vasta ihan alussa. Ylitin suoalueen jos toisenkin. Kiipesin varmaan 700m jyrkkää nousua isoja kiviä pitkin. Tämä oli ehkä mielenkiintoisin vaihe tähän mennessä, sillä kivien alla kuohusi vesi. Jännä tunne seistä itseäni isomien kivien päällä kun alla juoksee vesi ties kuinka kovaa. Ihmisiä tuli vastaan ja kaikki aina tervehdimme toisiamme. Kansainvälinen tervehdys "Hei" ties kuinka monella aksentilla. Välillä satoi vettä tihkuttaen, kaatosateena ja välillä aurinko paistoi. En katsonut kelloa ollenkaan, eikä mulla ole aavistustakaan miten kauan matkani kesti. Jäin useaan otteeseen seisomaan paikalleni ja tuijotin vaan ympärille. Tämä oli todellakin parempaa kuin mikään muu. Vähän ennen puoltaväliä edessäni oli jälleen niin uskomaton näky. Vuorenrinteet laskivat kaaaukana kaaukana lysenofjordille. Enää ei ole varmaan pitkä matka. Fiilis alkoi olla viimeisellä kilometrillä niin sekava, etten muista missä järjestyksessä mikäkin pysähdyspaikkani oli. Jokatapauksessa kävelin kahden ison lammen ohitse. Ne olivat kaillioiden keskellä. Suuri aukio kalliolla. Kesti varmaan 10 min ravata se päästä päähän. Jossain kohtaa aloin kuulla kovaa veden kohinaa. Melkoisen tarpomisen jälkeen selvisikin, että kyseessä on vesiputous joka valui pitkin metsäisät vuorerinnettä alas noin 600m. Se piti sitten muuten ihan pirun kovaa meteliä. sen alku oli varmaan 3 km päässä linnuntietä musta. Ohikulkija kertoi viellä sen olenvan pieni. En malta odottaa, että patikoin joskus jollekkin isolle vesiputoukselle. Nyt jännitti jo niin paljon etten malttanut pysähtyäkkään. Olin selvästi jo korkealla ja maisemat vaan paranivat entisestään. Muutama askel kallionseinämää pitkin, puisen lankun päällä, pienen kettingin turvin. Pelottavaa. Liukas jyrkkä kallio yli ja eräs ohikulkija tokaisi "Almost there" Fiilis oli ihan hyperinnokas. Lapsi karkkikaupassa ekaa kertaa elämässään kerrottuna sadalla. Ja vihdoin, näin vilauksen kielekettä. Preikestolen! Se on siinnä!

..Jatkuuu ;)

Saa tulla käymään =) pieni puhelinsoitto vaan niin tiedän laittaa teeveden kiehumaan. Muutama tuliainenkin nopeimille vierailijoille.

=) ja paljon tarinoita kerrottavana. Mielenkiintoisten kuvien kera.


...mut jos ei oo ikävä niin ei sit tarvii tulla..

Olen istunut junassa jo monen monta tuntia. Aurinko paistaa melkein pilvettömältä taivaalta ja maisemat vaihtelevat keltaisen metsän ja pellon välillä. Junassa kuulutetaan juuri, että olemme ylittäneet rajan. Olen Norjassa. Maisemat ovat suht samanlaiset melko pitkän aikaa. Vasta Oslon jälkeen, kun olen vaihtanut junaa, alkaa todellinen Norja. Vihreitä vuorijonoja toisensa perään ja niiden välissä järviet sekä vuonot loistavat sinisenä. Pilvet lipuvat vuorijonojen välissä rauhallisesti. Juna matkaa vuorten huipulla ja välillä se jyrää läpi kallion. Korvat menevät lukkoon kymmenen kertaa kunnes alan tottua. Tunnelit ovat melko pitkiäkin. Vuorten rinteillä on pieniä taloja siellä täällä. Mahtaa olla upeat näkymät aamuisin. Juna matkaa tasaista tahtia ja keinuu kuin kehto. Olin ihan varma, että oksennan jossain kohtaa. Pärjäsin hyvin kuitenkin. Torkuin aika paljon. Parikymmentä minuuttia aina kerrallaan. Junamatka Tukholmasta oli alkanut 8:30 ja nyt kello lähenteli jo yhdeksää illalla. Ei enää kovin pitkä matka. Brynessä juna tiputti ihmiset kyydistä ja juoksimme bussiin, joka vei meidät Stavangeriin. En ollut ihan varma mihin mennä, mutta seurasin massaa. Se on useimmiten se oikea vaihtoehto. Niin tälläkin kertaa. Bussimatka kesti enää vaivaiset 25 min. Olin niin innoissani vaikken nähnytkään mitään. Perille asti saavuin 23:00. Tunnistin heti Marinan, venäläisen naisen, joka on opiskelemassa Norjassa. Mun mielestä se on jotenkin hassua. Marinasta sai heti sen vaikutelman, että hän on tosi mukava. Napattiin bussi ja mentiin hänen opiskelijaluukulleen. Se oli dormitorirakennus, jossa on yhteinen keittiö. Jokaisella on oma lukollinen huone sentään, mutta suihku jaettiin yhden naapurin kanssa. Keittiössä söimmä pikaisen iltapalan ja tutustuimme toisiimme. Marina oli tosi huolehtivainen ja lämminsydämminen. Hän olisi laittanut mulle ties mitä iltapalaa, mutten tarvinnut. Halusin vain nukkumaan. Aamulla oli kuitenin taas pitkä ja jännä päivä luvassa. Aamutoimet sujuikin nopeasti ja taisin pikaiseen kertoa junan keinumisesta =) ...Tällä kertaa yritän keritä kertoa enemmän. Ette edes osaa aavistaa mitä kaikkea mun matkalla on jo tapahtunut.
Ensimmäiseksi aamulla kävelimme rauhaisaa polkua aamu-usvan läpi, kohti meren rantaa. Aurinko paistoin kauniisti ja taivas oli suurimmaksi osaksi sininen. Ihana ilma. Rannalla odotti kolme valtavaa miekkaa kivessä pystyssä. Siis ainakin 6 kertaa mun pituisia. En osaa koskaan asvioida tällaisia. Otimme luonnollisesti vähän valokuvia ja suuntasimme kaupunkiin. Nyt näin keskustankin kunnolla. Yöllä erotin vain lammen ja siihen se jäikin. Nyt edessäni avautui todella kaunis näky. Lampi oli täynnä eri lintuja, jotka uiskentelivat kaikessa rauhassa. Keskellä lampea oli pieni suihkulähde ja lampea ympäröi isot vihreänkeltaiset lehtipuut. Puut kurottivat oksiaan lammen pintaa kohti. Ja ihan varoittamatta alkoi sataa kaatamalla vettä. Tervetuloa Norjaan. Tällaista se oli. Sää vaihteli todella paljon useaan otteeseen päivässä. Ensin vain paitoi aurinko ja 5 minuttia sen jälkeen satoikin jo vettä. Vesisade loppui yhtä oudosti kuin alkoikin ja aurinko lämmitti taas kasvojamme. Kävin ostamassa eväitä marketista, sillä tuskin keskellä korpea on mitään mahdollisuutta enää. Ja olen säästölinjalla, enkä halunnut edes harkita hostellin kalliista lounaita. Mukaan tarttui lähinnä hedelmiä, pähkinää ja suklaata. Repussa oli vielä reilusti puuroa ja ruisleipää. Näillä mennään! Marinalla oli kiire töihin, joten hän näytti lautan Tau:hun ja juoksi itse lastentarhaan. Itse halusin viellä hetken kierrellä vanhassa kaupungissa ja sitten vasta siirtyä askeleen lähemmäs Preikestolenia. Ehkä koko matkani suurinko kohokohtaa. Vanha kaupunki oli todella kaunis. Kaipeta kivisiä katuja jotka myötäilivät maastoa ylös ja alas. Puiset talot olivat matalia joten auringon valo pääsi välillä pilkottamaan kaduille. Suurin osa taloista oli valkoisia, mutta siellä täällä oli muutama sininen, punainen, keltainen ja ties minkä värinen vanha puutalo. Katuja koristi pienet puut ja monet kukkaistutukset. Bongasin sateenkaarilipunkin. Ikuistin sen kameraani. GO GAY WORLD. Kauppoja oli paljon, mutta mukaani tarttui ainoastaan Ice Age animaatiosta tuttu jyrsijähahmo <3. Se oli aivan paras. Myyjä innostui juttelemaan kanssani siitä reppanasta kun se ei ikinä saa terhoa. Kyseli myös olinko nähnyt kolmannen osan, sillä hän ei ole raaskinut katsoa. Pelkäsi pettyvänsä sillä toinen osa oli ollut pettynys. Vakuuttelin, että kolmas on katsomisen arvoinen ja paljon parempi kuin Ice Age 2. Reput alkoi jo painaa. 8 Kiloa takana ja 4 edessä. Olin varmaan niin turistin näköinen. En muutenkaan enää malttanut katsella kauppojen ikkunoita vaan halusin lähteä vuorille. Lauttamatka sujui muitta mutkitta ja Taun puolella oli bussi jo odottamassa. Tiesin, että siihen pitää hypätä, sen verran oli katsonut valmiiksi reittejä. Bussi vei Jorpelandiin. Maisemat alkoi todellakin kutkuttaa mua. Ihan käsittämätöntä miten ne talot voi olla sellaisten vuorten rinteillä. Kuski ajoi mut pois bussista päätepysäkillä ja yritin tiedustella reittiä Preikestolenille. Hän vain pudisti päätään. Tämä on kuulemma yleinen ongelma Norjassa. Kuskit ovat 95% Puolalaisia, eivätkä osaa norjaa eivätkä engantia. Toinen kusiki onneksi osasi auttaa ja mulle selvisi, ettei P:lle mene enää busseja. Yksi bussi voi viedä mut risteykseen 5 km päähän, mutta siinnä kaikki. Mikäs siinnä. Parempi se on kuin kävellä Jorpelandilsta asti 10 km. Ystävällinen kuski tiputti mut kyydistä ja osoitti suunnan. Lähdin innoissani tarpomaan jyrkkää ylämäkeä, reput painolastina. Olin jo ekan 5 min jälkeen ihan loppu. Mutta aurinko paistoi taas eikä mulla ollut kiire niin jatkoin rauhassa matkaani, tovin verran. Kuulin auton tulevan takaani, ja jotenkin vaistomaisesti, nostin peukun pystyyn. Kas kuinka sattuikaan sopoivasti. Bussillinen öljytehtaissa työskenteleviä miehiä Norjasta ja Briteistä tarjosivat kyydin ihan hostellille asti. He aikoivat kiivetä tänään P:lle. Mulla on koko matkan ollut joku suojelusenkeli olallani. Kiitin paljon kyydistä ja aloin oikeen miettimään missä olen. Hostelli oli hienoa arkkitehtuuria ja seisoi vuorenrinteellä. Ikkunat kohti upeaa järveä/vuonoa/merta (ota noista selvää). Hoin itsekseni tunnin, ettei tämä ole todellista. Maisemat ovat niin mielettömät. En tiedä edes miten voin sanoin kuvailla sitä kauneutta. Tyyni vesi. Joka puolella kohosi vuorenrinne ylväänä kohti taivasta. Hiljaisuus. En pystynyt käsittämään tätä kauneutta.

...jatkuu ;)

olen visiin jäähyllä tai jotain...

Olen Norjassa, Stavangerissa, eraan opiskelijatyton luona. Lahdemme kohta tutkimaan kaupunkia ja sen jalkeen otan lautan Tauhun. Matkani jatkuu hostelille ja huomenna luvassa on, tittididiiiii, Preikestolen. Jo junassa maisemat olivat ihan kasittamatoman upeita. Tulin vahan merisairaaksi kun juna keikkui puolelta toiselle. Koska menimme vuorien ja vuonojen yli ja ali ja pisin kallion seinamaa. Maasto on tallaista. Juna kallistui valilla pelottavankin paljon. Nyt on taas kiire liikkua, olen niiin innoissani ettei mitaan jarkea. En malttaisi istua tassa sisalla kirjoittamassa. Jos te nakisitte omin silmin nama maisemat, niin ette itseaan viihtyisi sisalla. Taa on mulle ihan kuin taivas ja hienoin osa on viella edessa. Kerron sitten koko tarinan amsterdamissa.

Junamatka tanne tosiaan kesti 15 tuntia. Mutta se ei ollut loppupeleissa niin paha kuin oletin. Oli jannittavaa hyppia junasta toiseen ja aina vahan epailla olenkohan oikeassa... Hyvinhan tanne loysi. Ja elossa ollaan.

Paula on vapaa!! Kuullaan viikon paasta.

T: Paula Tuominen