IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 16.02.2008 21:29



Mihin olet mieltynyt?

Tietokone

[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[x] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on huoneessani
[] Ostan netistä tavaroita usein
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[x] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
[] Olen itse myöntänyt jollekulle olevani ehkä hieman nörtti
8

Elokuvat

[] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[] Minulla on huoneessani DVD-soitin ja käytän sitä usein
[x] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[] säilytän kaikki leffalippuni
[] Lainaan sanontoja elokuvista
[x] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
2

Televisio

[x] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[x] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[] Televisio on herätyskelloni
[] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta


Urheilu

[] Katson urheilua joka päivä
[] Olen ollut urheilujoukkueessa vähintään viisi kertaa
[] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[] Olen tosi hyvässä kunnossa
[] Kuntoilen koko ajan
[x] Lenkkeilen tai uin usein
[x] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[x] Minua ei haittaa hikoilla
[] Liikunta numeroni on/oli koulussa vähintään 9
3

Ruoka

[x] Rakastan ruokaa
[] Haluan kokeilla kaikkea
[] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne.
[x] En välitä painostani, haluan vain syödä
[] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[] Menen juhliin ruuan takia
[] Kaverini sanovat minua possuksi
[] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
2

Sosiaalinen elämä

[] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[x] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[x] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Tietokone on kiva, mutta bilettäminen kivempaa
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[x] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[x] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?
[x] Aina jos lähden jonnekin pidemmälle matkalle otan jonkun kavereistani mukaan, jos se on vain mahdollista
7

Shoppailu / vaatteet

[] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä ja asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[] Seuraan muotia
[] Minulla on yli kymmenet housut
[] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[] Tuhlaan paljon rahaa
[] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia


Tupakka

[] Poltan säännöllisesti
[] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1 heräämiseni jälkeen
[] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[] Vanhempani tietävät että poltan
[] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[x] Tupakka on minusta ihan hyvän makuista
[x] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
2

Alkoholi

[] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[] Joku on ollu huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[x] Oletko perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiasi jotta pääsisit juomaan
[] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
1

Huonot asiat

[] Varastan säännöllisesti
[] Tupakoin säännöllisesti
[] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon kännissä tai krapulassa
[x] Juon kavereitteni kanssa
[x] Kiroilen koko ajan
[] Joudun aina tappeluihin
[] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[] Olen karannut kotoa
2

Pelit

[x] Pelaan rahasta
[x] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[] Lottoan säännöllisesti
[x] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20 senttiä.
[] Olen pelannut noppaa rahasta
[] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[x] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[x] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[] Säästö rahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[x] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
6

Musiikki

[x] Koneellani on paljon biisejä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[x] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[x] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[] Olen soittanut/laulanut bändissä
[] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[x] Mp3 on aina mukanani
8

Eläimet

[] Omistan jonkun lemmikin
[] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläin läheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[] Olen ollut eläinlääkärissä
[x] Eläin on ihmisen paras ystävä
[] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä muutakuin pakosta/velvollisuudesta
2

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.02.2008 23:41

Voisitko antaa minulle ison halin ystävänpäivälahjaksi ?
Kopioi omaan blogiisi, ja katso kuka sinua olisi valmis halaamaan.
:)

[Ei aihetta]Lauantai 09.02.2008 01:42

Toverit kalle,sami ja teme :D

Karhua & smirnoff ice:a.

Pettämätön ja helvetin hyvänmakuinen yhdistelmä

Ja mitähän huomenna :D

:)

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.02.2008 16:04

KIINNI JÄIT! Koska luet tätä tekstiä,
se tarkoittaa että sinun T Ä Y T Y Y kommentoida.
Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen.
Sen jälkeen laita tämä teksti omaan blogiisi
ja nappaa kaikki päiväkirjaasi lukevat.

[Ei aihetta]Maanantai 21.01.2008 18:17

Jos vihaat minua kommentoi minulle numero 1
Jos pidät minusta kaverina kommentoi minulle numero 2
Jos pidät minusta ystävänä kommentoi minulle numero 3
Jos rakastat minua kommentoi minulle numero 4

Ja sitten laitat tämän omaan päiväkirjaasi ja näät vihataanko vai rakastetaanko
sinua.

Matti Esko - Rekkamies <3Sunnuntai 20.01.2008 00:42

Mä oon rekkamies keikalla alas
Tonneja takana, rautaa alla
Jo poikana päätin; mä oon rekkamies
Vaikka moni saa puuronsa helpommalla

Mä oon rekkamies, oon hitto soikoon
Ei tullu poliisii, ei virkamiestä
Kulkeva konttori on rekkamiehen hotelli
Ja pennit revittävä irti tiestä

kertosäe:
Tuhansia töitä, valvottuja öitä
Viikkoja tiellä, saan asfalttia niellä
Silmiä painaa, ei uni anna lainaa
Hei rekkamies, mikä pitää miehen tiellä

Mä oon rekkamies, aina tien päällä
Ja joskus ylikuormaa en kiellä
Kiusana kiire ja virkavalta
Ja tullimiesten oikut pakko niellä

kertosäe

Mä oon rekkamies, lautalle kiire
Viikko tiellä, kotona sauna
Silmiä painaa, oispa tuttu tullimies
Sitä kotona ehkä ois jo lauantaina

Hmm.. mä oon rekkamies, eessä vapaa
Puhdas paita, kotona kolme yötä
Kello neljältä soi, taas lähti rekkamies
On filmeissä tää tosimiesten työtä

kertosäe

Mm.. ajan taas
Mikä pitää miehen tiellä
Oo.. ajan taas
Mikä pitää miehen tiellä
Hm.. ajan taas
Mikä pitää miehen tiellä
Hmm...
Mikä pitää miehen tiellä
Hm.. ajan taas, taas, taas, taas
Mikä pitää miehen tiellä

[Ei aihetta]Maanantai 24.12.2007 01:58

Katsotaan kuinka monta tuntemaani ja tuntematonta uskaltaa sano "Hyvää joulua!" päiväkirjaani. :)

Pelsun lahjatoiveetSunnuntai 23.12.2007 03:02

Me Lahdessa toivomme karvanpoistoainetta. Se on tällä hetkellä akuutein tarve. Maajoukkueessa debytoineen Jesse Saarisen selkäkarvat ovat kohta yhtä pitkät kuin Pasi Räsäsen takatukka. Asialle on tehtävä jotain mahdollisimman nopeasti.

Leo Komarov toivoo itselleen sananselityspeliä. Täten hän voisi jauhaa suunsa puhtaaksi jo kotona, ettei laiturin tarvitse puhua niin paljoa työpaikalla. Komarov toivoo myös pre paid -puhelinkorttia, jotta hän voi jatkaa pelinjälkeisiä (lämpimiä) puhelutuokioita entistä tehokkaammin. Täten hän toivoo myös vapautusta joukkueen sakkolistan velvoitteista.

Kaksoset Kari Sihvonen ja Henri Heino ovat toivoneet yhteislahjaa, valkaisevaa hammastahnaa. Molemmat herrat on suorastaan valmistettu hymystä, joka jatkuu nukkuessakin. Lahdessa kuiskitaankin, että miehet alkavat vuoden alusta lukien hammastahna-malleiksi. Heinolla on sillä saralla selkeä etulyöntiasema ansiokkaan irc-galleria-uran jälkeen.

Pelillisesti Pelicans ei toivo mitään. Yhden profiilipuolustajan Hannu Aravirta on listannut joululahjatoivekirjeen marginaaliin. Lyijykynällä tosin.

;DDLauantai 15.12.2007 23:41

Sinä kysyit:

Onko antti, kanki, sami, makke ja antero datiksia


Oraakkeli vastasi:

Surullinen tosiasia on että on, vaikka itsekin epäilin asiaa kunnes otin siitä selvän.