”Ihminen päätti avata silmänsä maailmaan eräänä aurinkoisena iltana. Savun haihduttua näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli rikas ja he anelivat armoa. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä ihannoitiin rumista vanhemmista. Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan juurekset, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli maastoautot. Ihminen kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin dorkaksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä ruudulliset silmät. Isästä huolimatta hän oli melko kiltti. Lempiruokaansa kiisseliä hän sai työskennellen laiskiaisena eläintarhassa. Ihminen tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan synttäreillä. Alkoholia hän juo ostaessaan autoa. Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa ei uskaltanut mennä naimisiin. Sen pituinen se.”
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli sinunkin lajistasi.
Suuri osa ihmisistä elää köyhyydessä ja kurjuudessa. Kuvassa ei ole mitään tähän faktaan liittyvää.
Suuri osa ihmisistä elää köyhyydessä ja kurjuudessa. Kuvassa ei ole mitään tähän faktaan liittyvää.
Ihminen (HomoHetero sapiens) on karvaton apinankaltainen olio Maapallolta. Ihminen keksittiin 5000 vuotta sitten, kun paikallinen Jumala päätti tehdä itsestään patsaita. Hän meni kähveltämään marsilaisilta DNA:ta ja sekoitti sitä omaansa. Sitten tapahtui seuraavaa: Jumala päätti antaa patsaille elämän ja, mikä pahinta, vapaan tahdon. Vapaan tahdon alaisena ihmiset sitten rupesivat keksimään kaikkea, kuten kepin, polkupyörän, wikipedian sekä tulen. Jumala oli vihainen ihmisille, koska he keksivät tulen ennen Häntä. Myöhemmin ihmiset keksivät kaikkein pahimman vitsauksen, nimittäin kulttuurin. Kulttuurin keksimisen jälkeen alkoi kaikkein pahin alamäki: musiikki, runous, maalaustaide ja ennen kaikkea ns.sivistys nousivat päivänvaloon. Näiden lukuisten vitsauksien yhteisvaikutuksena ihminen kehitti itselleen harhaopin nimeltä kehitys. Tähän oppiin kuuluu naivi, lapsenomainen usko siihen että asiat kehittyvät johonkin, ihmiselle soveliaaseen suuntaan. Tämän opin nimitys oli 1800-luvulla humanismi, mutta nykyisin humanismin nimellä kulkevat opit ovat lähinnä vastakkaisia. Nyky-humanismin mukaan ihmisyksilön pitää kehittyä omaan suuntaansa, on se suunta sitten mikä tahansa muiden kannalta. Nykyhumanistille ihmiskunta on aivan liian iso asia ajateltavaksi; siihen voi enintään kohdistaa tunteita.
Mahdollisesti ainoa ihmiskunnan hyvä saavutus on Hikipedia, koska ilman sitä tiedon hankkiminen olisi melkolailla hankalaa. Universumin kaikki rodut ovat myös kiitollisia ihmisille myös pornon keksimistä. Pornossa eivät kylläkään tällä hetkellä saa esiintyä muut kuin ihmiset (ja mustekalat), mutta tähän maailmankaikkeuden epäkohtaan ollaan juuri puuttumassa erään Sotkamolaisen maatilan ulkorakennuksessa.