IRC-Galleria

Peli: Full Throttle

Alusta: PC

Laitevaatimus: amiga 500 tai Nooan aikainen PC.
Testikone: haukottelee.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin retroseikkailupaketin missä tämäkin peli majaili.

Kerrankin voi pelata miehistäkin miehisemmällä moottoripyöräjengin pomolla. En ole muita moottoripyöräjengeihin liittyviä pelejä pahemmin nähnyt. Lukuunotamatta uusimman gta:aan lisäosaa. Joten herra Ben on mukava piriste pelihahmojen joukossa. Äijästä tosin voi olla montaa mieltä. Tyyppi on pelkkää nahkaa, lihasta, prätkällä ajoa, kovistelua ja syvää miehistä karismaa huokuvaa ääntä. Miehisyys menee Benin tapauksessa jo naurettavuuden puolelle, mutta ehkä se on tarkoituskin. En ehkä vain täysin ymmärtänyt pelin hienojakoista huumoria, vaikea sanoa kumpi oli tällä kertaa kyseessä. Huumori vai todella kehno hahmo.

Full T on jo aika iäkäs peli, se on ehtinyt jo kunnoitettavan 15 vuoden ikään ja se kyllä näkyy. Eli ei ole mitään hifitason grafiikkaa luvassa. Mutta näissä retroilupeleissä pitääkin ottaa nykynäkökannalta muut kuin graafiset ominaisuudet suurennuslasin alle. Tietenkin niitäkin voi verrata muihin aikalaisiin, vaan onko se niin tärkeää näiden eläkeläisten suhteen? Tosin tämän pelin taustat olivat Loomia huomattavasti tylsemmät.

Peliä täytyy kehua todella hyvästä ääninäyttelystä ja taustaäänistä, toimivasta juonesta ja mukaansa tempaavista bikerhenkisistä musiikeista. Huonoa puolestaan olivat typerät ajelukohtaukset joihin liittyi jonkin sortin yksinkertaista turpiin vetoa puukoin, nyrkein ja puntarein. Nämä kohtaukset olisi voitu jättää väliin. Muinaiseksi seikkaailupeliksi myös ongelmien ratkaisut olivat hyvin ilmeisiä eivätkä häirinneet hyvin nopeaa etenemistä kohti loppua. Peli on myös todella lyhyt, vain muutaman tunnin pitempi kuin edellisenä päivänä pelaamani Loom. Ehkä se on ollut näiden aikalaisten suurin ero nykypeleihin. Ja näistä teoksista on pitänyt kumminkin maksaa ihan täys hinta.

Full T ei kyllä ole lugasin parhaimpia teoksia, mutta juonen ja ääninäyttelyn osalta kyykyttää monet nykyiset keskinkertaisella toteutuksella varustetut toimintaseikkailut ja fps:sät.

Suosittelen kaikille jotka pitävät retroilusta ja eivät kyllästy niihin typeriin moottoripyöräilykohtauksiin.

Hyvää:
Musiikki
Juoni
Äänet ja ääninäyttely
Bikerhenkisyys

Huonoa:
Benistä hahmona voi olla montaa mieltä
Lättäotsaiset ongelmat
Typerät pyörälykamppailut
Tylsät taustat

Yleisarvosana: (Ei paras Lugaspeli, mutta ansaitsee pisteensä) 7/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Loom

Alusta: PC

Laitevaatimus: amiga 500 riittää.

Testikone: ei mitään ongelmia.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin retroseikkailupaketin missä myös tämä peli majaili.

Loom on todellinen partamiesten peli, jopa siinä määrin että ensimmäisen polven kotimikroilijat muistelevat teosta itku silmässä kaljatuopin äärellä. Kun itkukohtaus loppuu he kiroavat kaikki nykyiset pelit alimpaan helvettiin. Niin kaikki oli paremmin silloin ennen...

Olen toki omistanut joskus c64 ja amiga 500:satkun mutta jostakin syystä tämä peli ei sattunut silloin joskus aikoinaan käsieni ulottuville joten korjasin asian hiukan myöhemmällä iällä.

Tietenkään minulla ei voi olla mitään nostalgiatunnetta pelistä koska en ole enne tätä hetkeä siihen tutustunut ja retrolasit eivät ole yhtä sumeilla asetuksilla kuin pelatessa esimerkiksi apinasaaren salaisuuksia.

Loom ei ole nykymittapuulla mikään kaunis peli, mutta yllätykseskseni jokainen ruutu oli kuin maalaus ja jotenkin se suttuinen pikselimaasto on omalla tavallaan hyvin kaunis. Toinen mieleenpainuva seikka on pelin erittäin hyvät ääninäyttelijät, harvassa nykypelissä on yhtä intensiivistä jutustelua. Tosin muut äänet loistavat poissaolollaan, Loomin maailma on kovin hiljainen lukuunottamatta puhetta ja sävelmiä.

Peli on selkeä ja helppo ohjailla pelkän hiirenkin avulla, mutta itse koin paremmaksi säveliin käyttää näppäimistöä. Ohjattavuudessa ei tosiaankaan löydy moitteen sijaa, pelihahmon löntystely etanan vauhdilla tosin sai minut kihisemään odotuksen paineen alla.

Pelin omaleimainen kantava voima on musiikki, kaikki ongelmat ratkaistaan yksinkertaisilla nuottikuvioilla. Minulle nämä musiikilliset ongelmat eivät tuottaneet kovinkaan suurta päänvaivaa ja läpäisin pelin noin kolmessa ja puolessa tunnissa. Joten tiedoksi vain niille jotka valittavat nykypelien lyhyyttä, älkää valittako.

En osaa peliä hirveästi haukkua mutta ei kehuillekkaan löydy mitään ylitsevuotavaa sanaista arkkua, joten voisin loppusanoikseni sanoa että kannattee kokeilla ja päätellä itse mitä mieltä tästä hyvin vanhasta ja hyvin erikoisesta teoksesta on.

Hyvää:
Rumalla tavalla kauinis
Parempi peli-idea ko monissa nykypeleissä
Ääninäyttely
Hyvä ohjattavuus

Huonoa:
Hidas ukkeli
Ympäristön äänet loistavat poissaolollaan
Nykypelaajan kannalta hyvin lyhyt

Yleisarvosana: (Täydellinen peli omana aikana, mutta nykypelaajan kannalta katsottuna tämä pistemäärä on oikea) 7/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Resident Evil 5

Alusta: PC

Laitevaatimus: täysille asetuksille korkeampi kuin oma koneeni.

Testikone: Yski ja itki aluksi. Kun päivitin näytönohjaimen ajurit alkoi sujumaan.

Ihan kelpo kamaa täydellä hinnalla.

Tätä kokonnaisuutta ei voi eikä edes saa verrata aikaisempiin resievileihin. Lähin vastine pelille on nelososa, kolme ensimmäistä eviliä ovat ihan toinen juttu. Tosin aikomuksenani on pelata kaksi ensimmäistä osaa nostalgiahengessä, siitä syystä että tahdon virkistää muistiani siitä seikasta etta mistä koko pelisarjassa oli alussa kyse.

Alkudemo johdattaa pelaajan afrikkalaiseen kylään jonka väestöa riivaa zombiviruksen uusi muoto. Alun pienen rauhallisen käppäilyn jälkeen parivaljakko pääsee tosipuuhiin, eli ammuskelemaan vihamielisiä ählämeitä ja neekereitä... niin tiedän, kyseiset sanat herättävät rasistisia ajatuksia ja mielipahaa ihmisissä jotkä eivät kuulu valkoisen rodun piirin tai valkoisuudestaan huolimatta tahtovat elää rotuvihasta vapautuneessa ilmapiirissä. (Allekirjoittanut itse ei suosi rotu tai muunkaanlaista rasismia, vaikka en ole mikään ekoanarkisti tai hippikommunisti)

Syy miksi otin asian puheeksi on ilmiselvä, vihollisten virkaa tekevät mustat ihmiset ja ja muslimimiesten näköiset viiksimiehet nimittäin näyttävät suoraan amerikkailaisista vanhoista elokuvista repäistyiltä niin kutsutuilta tyhmiltä mustilta. Jos joku ei asiaa tiedä niin noina vuosikummeninä mustan näyttelijän piti pullistella silmiä ja vaikuttaa muutenkin vähäjärkiseltä verrattuna valkoisiin virkaveljiin. Ainoa ero pelin mustien käyttätymisessä verrattuna noihin takavuosien jenkkifilmeihin on se seikka että he ovat äärimmäisen agressiivisa emerikkalaista sankaria ja hänen naispuolista työtoveriaan kohtaan.

Lisäksi pelissä varastellaan jokaisesta kylästä, temppelistä ja kaivoksesta Afrikkalaisia aarteita jotka voi vaihtaa mammonaksi ja tällä rahalla ostetaan aseisiin päivityksia jotta Afrikkalaiset kellistyisivät entistäkin paremmin. Toki pitää ajatella että sma T-virus voi tehdä myös meistä suomalaisista samanlaisia petoja, ehkä pelin sijoittaminen efrikkaan vain kärjisti asiaa ja sai rasismiepälyni heräämään. Käsittääkseni teos on herättänyt samanaisia tunteita myös muissa ihmisissä.

Kerta nyt aloitin nurinalla niin hoidetaan kaikki likapyykki kerralla. Eli peliä ei tosiaankaan voi sanoa enää samaksi mitä olivat takavuosien todelliset selviytymiskauhut, varsinkin sarjan loistava toinen osa. Voisin jopa väittää että tämä peli ei ole selviytymiskauhua lainkaan. Pelissä ei ratkota visaisia ongelmia, eikä kertaakaan tule sellainen todellinen hiipivän pelon tunne. Vitonen on vain eräänlainen variaatio perinteisestä putkiräiskinnästä ja se ei todellaakaan voi pelottaa kuin korkeintaan kaikkein heikkohermoisimpia pelaajia.

Koneeni ei ole enää mikään eriyisen hyvä nykypelien pelailuun, mutta muistini kohtuullisen isosta määrästä huolimatta peli latautui yhtä hartaasti kuin takavuosien amiga 500satkun korppupelit. Tuli oikein nostalginen tunnelma pelihuoneeseeni... Lisäksi pelissä oli järkyttävä muistivuoto, jokaisella paria tuntia kauemmin kestäneellä pelikerralla se alkoi kyykyttämään laitteistoa oikein olan takaa. Tämä peli myös aiheutti ensimmäistä kertaa pitkään aikaan uusien näytöohjaimen ajureiden asentamisen toimiakseen kunnolla.

Pelin muita vähemmän hyviä puolia olivat mitäänsanomaton tunnelma, tai en sitä oikein osannut tavoittaa pelin keskeltä koko sinä aikana mitä läpipeluuseen meni. vitosessa oli myös sellaisia hassuja parin napi reaktiotesteistä jotka kielivät vahvasti konsolitaustasta. Loppupomon kanssa leikkiminen tuntui ylilyödyn pitkältä puukkohipalta. Mainittakoon vielä että äänimaailma ei ollut ihan parhaimmistoa mutta ei kumminkaan ärsyttäny.

Vaikka haukuinkin peliä melko tavalla. itse teos ei ole edellä mainitusta seikoista huolimatta mikään susi. Räiskintäpelinä se on erinomainen ja viihdyttää loppuun saakka. Aseita saa roolipelimäisesti parannella ja kauppavalikosta voi ostaa mukaan muitakin herkkuja kuten luotiliivejä. Eikä tässä kaikki, tarina itsessään on harvinaisen hyvä ja kantaa itsensä viimeisille metreille saakka. Välividoet ovat ammattitaidolla tehtyjä ja äänimaailmakin on melko muheva. Puhumattakaan osuvan häiritsevistä musiikeista ja hyvästä ääninäyttelystä.

Pelin tekoälykaveri ansaitseen kunniamaininnan, tyttö nimittäin osaa oikeaasti toimia loogiseststi ja on oikeasti hyödyksi pääsankarille.
Harvinaiseta herkkua pelissä joka toista osapuolta ohjaa PC. Nainen tuntui niin korvaamattomalta että luulin häntä väliin jo omaksi vaimokseni ja rakkauden kipinät sinkoilivat kuvaruudub ja pelaajan välillä. Itse päähenkilö puolestaan suhtautui kauniiseen työkaveriinsa kylmän ammattimaisesti ja se olikin ihan hyvä juttu. Sotilaat ovat sotilaita vaikka eri sukupuolta edustaisivatkin.

Edistyksenä aikaisempiin osiin vitonen on sujuvin ohjattava ikinä pelisarjan historiassa ja ulkoasu on kaunis kuin karkki.

Pelin pelaamiseen meni noin viikko (2-4 tuntia per päivä). mutta luulen himonörtin suoriutuvan tästä paljon lyhemmällä ajalla. Mutta peli on parhaimmillaan pienissä annoksissa, se alkaa puuduttmaan yli neljän tunnin sessioissa.

Teosta en suositttele vanhan koulukunnan residentfaneille, muille peli on todella hyvällä juonella varustettu räiskintä.

Hyvää:
Komia
Sujuvin ohjattava
Hyvä juoni
Mukava pelailla

Huonoa:
Poikkeaa liikaa edellisistä osista
Muistivuoto
Loppupomo
Pelottelupeli joka ei pelota

Yleisarvosana: 8/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: 25 to Life

Alusta: PC

Laitevaatimus: pleikkari kakkosen tasoa.

Testikone: todellakin.

Järkyttävää mihin ihminen voi tuhlata 7 euroa.

Gangsterileikki joka loppuu lyhyeen, pelasin peliä noin kaksi tuntia ja sen jälkeen tuli bugi jota ei voinut kiertää, ylittää. alittaa. Mutta ei siinä mitään, kun vilkaisin pelin läpipeluuohjeita olin jo melkein pelannut pelin kokonaan läpi. Parin kentän päästä olisin ollut the endissä. Eli käytännössä noin puoli tuntia lisää peliaikaa. Herääkin kysymys että mistä v*tusta tässäkin tapauksessa pitää maksaa.

Tarina on tasaisenpaksua mustan slummin huttua, jota pätkitään väliin mustan slummin poliisipätkillä. Käytännössä lättäjalkana tai rikollisena pelaaminen ei eroa millään tavalla. Pääasia että juokset kentät läpi ja tapat kaiken joka liikkuu. Nämä liikkuvat maalitaulut ovatkin sitten ihan oma juttunsa, jokainen vihollinen himoitsee luotia otsaan ja juoksee suu vaahdossa kohti sankaria/antisankaria.

Peli on ilmeisesti alunperin suunniteltu pleikkari 2selle ja sen huomaa kaikesta. Palikkagrafiikka, pc:eelle sopimaton valikko, ohjattavuus tosin on yllättävänkin hyvä vaikka sankarini liikehdintä vaikuttaa terminaattorin slummiversiolta.

Kenttäsuunnittelussa ei ole hirveitä mietitty, pääasia että on rata jolla juosta ja ammuskella. Aseet menettelevät, tosin ne ovat jokainen aika samasta puusta veistettyjä. Äänet eivät vakuuta, tosin ääninäyttelt kuulostaa uskottavalta katujen kasvattien suuhun. Hyvää räppiä soi taustalla, mutta sehän ei ole uutta tämän kaltaisissa peleissä.

Hyvänä puolena kai voi mainita että olen ainoa henkilö joka on suomessa tehnyt tästä pelistä nettiarvion, tai ainakaan en huomannut nettiä selatessani sellaista ennen tehdyn. Tosin en ihmettele miksi tämä tapaus on jäänyt vähälle huomiolle.

Kokonnaisuutena täysin älyvapaa ja järkyttävän lyhyt peli joka voisi olla ilmaisjakelu, ei myyntihintainen kauppatavara. En suosittele edes aovokuolleille...

Hyvää:
räp (sitä samaa ko aina)
ehkä yksi huonoimpia ikinä pelaamiani pelejä (saavutus sekin)

Huonoa:
ruma
totaalisen lyhyt
aivovapaa räpellys
mistä tässä maksetaan

Yleisarvosana: 1/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: True crime New York city

Alusta: PC

Laitevaatimus: ei kiinnosta.

Testikone: selvä se, tosin pelikoneen käyttäjälle suositellaan lisäkomponentiksi kolmen vartin koskenkorvapulloa.

Peliarkistoni "helmiä" kaivellessa löysin edellisen (True crime LA) lisäksi tämänkin "helmen".

Odotukseni eivät tosiaankaan olleet korkealla joten pettymyskään ei ole kovin suuri.

Tämä hampaita kiristävä pelielämys jäi osaltani hyvin lyhyeksi. Sain edellisenä iltana pelattua eisinäytöksen ja tutoriiaalin läpi. Pääsin jopa ajelemaan siviilikyttäautolla pitkin ison omenan katuja. Oli jo melko myöhä ja päätin tallettaa ja sammuttaa koneeni koska seuraavana aamuna oli töihin meno. Tein työpäiväni loppuun ja päätin pelailla hiukan, kerta vaimoni ja lapseni olivat menneet mummolaan. Täydellinen hetki pelaamiseen...

Mutta toisin kävi, true crimen toinen tuleminen ei suostu käynnistymään kirveelläkään. pääsin parhaimmillaan alkuvalikkoon saakka kunnes tämä pelin kuvatus päätti jälleen kaatua. Muutaman kymmenen yrityksen ja muun vippaskonstin jälkeen päätin että olen nähnyt tästä pelistä kaiken oleellisen. Eli toisin sanoen koko teos on täydellinen ohjelmointimoka.

Peli kaatuili myös ensimmäisenä päivänä, mutta tämä nyt oli jo jotakin aivan poikkeuksellista. En muista peliä joka olisi yhtä totaalisesti tehnyt lakon sen jälkeen ko sitä on kumminkin päässyt pelaamaan.

En voi sanoa paljoakaan pelin sisällöstä, paitsi että pelin päähenkilö on slummin kasvattama musta kovanaama oikea gansta, joka värvätään poliisiin. Peli pieraisi itsensä ihan hyvin käyntiin mutta kun pääsin ohjaamaan hahmoa huomasin sen uskomattoman kankeuden.

Tuotoriaalin aikana myös ihmettelin miksi ihmeessä välillä pitäisi pomppia kumpiki käsi näppäimistöllä ja väliin vielä hivutella hiirtäkin. Kai peliin nyt sentään olisi voitu tehdä sentään vähän järkevämpi ohjaus. Autoilu tuntui siltä kuin olisi ajanut lentävällä matolla, tai no ei se ainakaan normaaleja tai peleissä yleensä venytetyt normaaleja fysiikan lakeja noudattanut. Tässä pelissä jopa valikot olivat jotenkin kummasti rakennettuja muljautteluikkunoita joista ei tahtonut saada tolkkua.

Ainoa parannus edelliseen osaan oli hyvä grafiikka, hyvä jopa nykymittapuulla. Siihen aikaan kovaa ykkössijaa pitänyt gta sarja oli huomattavasti rumempi, mutta tuhat kertaa hauskempi pelata. Muuta hyvää ovat loistavat äänet ja ääninäyttelijät ja kyllä se vanhan koulukunnan ganstailuräppi uppoaa minuun aika mukavasti.

Peli voi olla ihan kokeilemisen arvoinen, mutta minkäs teet kun et voi pelata.

Hyvää:
Kaunis vanhukseksi
äänet ja näytteliät
Räp

Huonoa:
Peli ei vain toimi, ainakaan minun koneessa
valikot
kontrollit

Yleisarvosana: En todellakaan tiedä/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: True Crime - Streets of LA

Alusta: PC

Laitevaatimus: 2003 hankittu kone tai jopa hiukan vanhempi.

Testikone: Toimii.

Peliarkistoni "helmiä" kaivellessa löysin.

Jaa-a tämä oli näitä tapauksia jotka yrittävät olla gta jollakin tapaa. Onnistunmatta siinä lainkaan, tai enintäänkin keskinkertaisesti.

Pelaaja ohjastaa tarkoin mallinnettun enkelten kaupungin kaduilla aasialaislähtoistä kyttää. Päähenkilö onkin tapaus sinänsä, hän yrittää kovasti olla likainen harry mutta uskottavuus puuttuu tyystin. Ylipäänsä koko peliltä ja sen suomalta kyttäleikiltä puuttuu munat.

Juoni menettelee, mutta ei tarjoa paljon muuta kuin sitä samaa mitä on telkkarin lukuisissa poliisisaippuasarjoissa nähty.

Pelin pelailee läpi yhdessä illassa ja jos jostakin kumman syystä tahtoo tätä "nautintoa" pitkittää. Niin voit satunnaisilla pidätyskeikoilla ja muilla vielä edellisiäkin mielenkiinnottomilla tehtävillä pelata peliä vaikka loputtomiin.

Peli on aikalaiseksi hyvin ruma ja kömpelö. Autoilu on kummaa puikkelehtimista, ampuminen ja tappelu pelkkää nappien räimimistä ja hiiviskely hmmm sitä ei tervitse edes mainita. Kaikkea tätä epähelpottamaan on ympätty kamera joka jättää viholaiset ruudun ulkopuolelle, ekä sitä voi joka tilanteessa vapaasti pyörittää.

Hyvänä ominaisuutena mainittakono että hyvä/paha poliisimittari oli oivallinen keksintö, mutta mitä väliä silläkään on listiikö muutaman sivullisen vaiko pukee päälleen partiopojan puvuvn.

Peli myös kaatuili muutamaan otteeseen ja välillä äänet sekoilivat oikein urakalla.

Tämä on yksinkertaisesti sellainen peli jonka mikään osa-alue ei oikein toimi kunnolla. Tai no mukana on ihan hyvät ääninäytteliät (tosielämässäkin ansioituneet sellaiset), kelvolliset musiikit ja LA on mallinnettu aika tarkalleen just niinko pitää tosin pelin rumuus ei anna sille oikeutta.

En oikein suosittele tätä kellekkään, nopeuspelaaja on muutamassa tunnissa pelannut tekeleen läpi ja tunnelmapelaajalle ei tarjota oikein mitään. No toki tätä voi pelailla mutta ei sillä mitään tarjottavaa ole.

Ai niin seuraavaksi pitäisi pelata True Crime New york, odotukset eivät ole kovin korkealla, saa nähdä miten käy.

Hyvää:
paha/hyvä kyttämittari.
musiikit.
kaupunki.
ääninäyttelijät.

Huonoa:
Epäonnistunut gta joka ei kiinnosta ketään
kaikilta osa-alueiltaan keskinkertainen

Yleisarvosana: 2/10 (asteikolla 1-10)

kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: dracula 3: the path of the dragon

Alusta: PC

Laitevaatimus: leivänpaahdin.

Testikone: jep jep.

Tilasin jostakin joskus ja maksoi jotain alle 20 euroa.

Vatikaanin ylempi pappismies antaa käskyn isä Arnolle lähteä selvittämään edesmenneen naislääkärin pyhimyshuhuja. Pienen Romanialaisen kyläpahasen asukkaat ovat korottaneet hänet pyhien joukkoon. Arnolle kumminkin selviää että kulissien takana on paljon muutakin kuin vain enkeleitä... Ei aikaakaan kun joni kuljettaa Arnoa selittämättömien murhien, salaperäisen salaseuran ja muiden huhujen kautta kohti suurta ja mahtavaa vampyyreiden kuningasta, itseään kreivi Draculaa.

Ensimmäisenä silmiini pisti pelin nimi dracula 3: the path of the dragon. Eli voimmeko päätellä että peli oli sarjan kolmas osa, ja jos näin on, niin en löytänyt netistä tai mistään tietoa sarjan aikaisemmista peleistä. Ihmeekseni en myöskään löytänt suomalaista nettiarvostelua teoksesta.

Pelityyppi on seikkailu, oikein seikkailun arkkityyppi etten sanoisi. Alussa vahvalta tuntuva juoni kuljettaa pelaajaa ruutu ruudulta kohti salaperäistä pimeyttä joka vaanii Romanian yössä. Pelaaminen tapahtuu pelkällä hiirellä ja oli ihan toimiva ratkaisu näin toiminnattomalle pelille. Isä arnon silmillä kuvatut ylös, alas ja ympäri pyöritettävät ruudut toimivat yllättävän hyvin ja näihin ruutuihin on saatu aimo annos tunnelmaa, tosin liikkuminen pelimaailmassa väliin tuntui googlemapin selaamiselta.

Henkilöhahmot ovat vahvoja persoonallisuuksia jotka lukevat jokaisen lauseensa suoraan paperista. Se on aika iso miinus pelistä joka kuljettaa juonta keskustelujen ja erillaisten dokumenttien avulla. Juoni nimenomaan onkin ratkaiseva tekijä pelissä. Juonen kantava voima sai lopun notkahduksesta huolimatta minun pelaamaan isä Arnon tarina loppuun asti.

Entäpä sitten ne seikkailupelien peruskaurat, nimittäin onkelmat jotka vaanivat nurkan takana. Enimmäkseen ne olivat ihan hyviä ja loogisesti selvitettävissä. Mutta muutama onkelma vaati pitempää miettimistä kiroilemista ja jopa netin läpipeluuohjeita. Pahin onkelma oli kumminkin tehdä pimiössä valokuva ja allekirjoittanut on valokuvaukseen erikoistunut media-assistentti. Tämä tehtävä vaati niin suurta reaktionopeutta että mun piti katsoa pelin läpipeluuohjeet ja ottaa esille sekunttikello jotta pitäisin justiinsa oikean aikaa kuvaa jossakin kolmesta litkusta. Näistä avuista huolimatta minä sain vasta kymmenennen yrittämän jälkeen valmistettua yhden valokuvan.
totuus oikean valokuvan kehittämisestä on ihan toinen...

Erityismaininnan saakoon myös sellainen pikkuseikka joka saa ajattelemaan josko pelin tekijät ovatkin täysin pähkähulluja. Nimittäin pelin sisään on sijoitettu kokonnainen latinankielinen raamattu ja Stokerin mestariteos joista kumpaisenkin voi lukea pelailemisen yhteydessä. Muutenkin peliin on sekoitettu oiva annos Tepesin oikeaa ja kuviteltua historiaa sekä mainintoja myös kuuluisasta verta juovasta kaljupäästa jonka kuvaukset tapahtuivat noin 1921-22, Stokerin perikunnan ei niin suurella suostumuksella.

Pelin lopussa sitten unohdetaan juoni kokonaan ja siirrytään pelkkään ongelmanratkaisuun, ei näin. Tylsyys valtaa mielen ja alkaa toivomaan että joku losauttaisi haulit otsaan isä Arnolle. Ja lopun zombieDraculan kohtaaminen olisi saanut jäädä väliin. Äijä näytti huonolta ja kuulosti vieläkin huonomalta.

En suosittele nopeatempoisille pelaajille tätä rayhallisesti etenevää seikkalupeliä. Seikkailupelit omaksi kotikentäkseen tunnustavat kyllä löytävät muutamaksi illaksi hupia Draculan parista.

Hyvää:
musiikit.
tunnelma.
alkupuolen juoni
ne hyvin rakenetut onkelmat

Huonoa:
loppupään juoni
hitaanpi kuin etana
älyttömyyksiä viljelevä valokuvien kehttäminen
Jotku ongelman liian työläitä

Yleisarvosana: 7/10 (asteikolla 1-10)

kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: ObsCure II

Alusta: PC

Laitevaatimus: Eipä näissä kauhuseikkailuissa kummoisia ole.

Testikone: Vaivatta pelailin.

En muista paljon makso mut eipä kait toi niin hirveästi.

"... minulla ei ole koskaan luita murtunut, mutta me norjalaiset olemmekin kovia..." Sanoi Sven norjalainen ja jatkoi jääkiekkomailalla jättiötököiden murskaamista. Vaikka norjalaiset ovatkin kovia, ei viikinkien poika Sven mahtanut mitään paikalliselle moottorisahamurhaajalle.

Obscuren ensimmäinen osa oli piristävällä tavalla hiukan erillainen selviytymiskauhuseikkailu ja muistan pelanneeni sen hyvällä mielellä läpi. Ykkösosan mahtitekiä oli yhdistää seikkailupeliin perinteistä jenkkiläistä teinikauhua ja onnistui siinä kiitettävästi. Toinen hyvä idea oli hyödyntää kaikkia pelin henkilöitä tasapuolisesti. Ilman tietyn kyvyn omaavaa henkilöä ei päässyt jostakin pisteestä läpi kirveelläkään. Mainittakoon vielä että ykkösessä valolla oli tosi suuri merkitys ötöjen listimisellä.

Kakkosviritelmä käyttää näitä samoja aineksia, mutta hiukan väljemmällä tavalla ja mihin on kadonnut se valon merkitys. Nämä ötöthän suoraan sanottuna rakastavat aurinkoisia rantoja verrattuna ensimmäisen osan todellisiin pimeyden veijareihin.

"... sinä olet kuin valkyria, vaalea ja osaat taistella..." Sven
"... Sinä taidat ottaa hiukan liian vakavasti nuo skandinaaviset myytit, tiedän että olet syntynyt norjassa mutta olet asunut elämäsi täällä..." tyttöystävä Amy

Yliopiston alueelle on levinnyt mustia kukkia joita nauttimalla saa hyviä fiboja, kuolettavan hyviä. Kouralliselle oppilaista nämä fibat aiheuttavat melkoisen seikkailun. Seurueeseen kuuluu kolme ensimmäisen osan selviytyjää. Kenny ja hänen seksikäs goottisiskonsa Shanon joka omaa pimeyden voimia (lurps) ja se pipopäinen hyypiö Stan (hahmossa itsessään ei sinänsä mitään vikaa, tavallinen traumaattinen paha poika) joka vei peli-ihastukseni kohteen. Muita henkilöitä ovat aasialais-siskokset ja toisen sisaren akrobaattipoikaystävä Corey. Sitten löytyy vielä tyypillinen jenkkiblondi ja sokerina pohjana väkivahva pohjoisen mies Sven.

Pelin tarina on pelin parasta antia ja mielestäni tavoittaa sen mitä tekijät ovat tavoitelleet. Kyllä tämä on ihan kelvollinen teinikauhulehfa, vaikka lainaileekin aika ahkerasti muita elokuvia. Eli pelintekijöiden hyllyistä löytyy ainakin teksasin moottorisahamurhaaja, halloweenit ja screamit.

Entä sitten muu sisältö, nimittäin se pelillinen sisältö? No se menettelee, mutta ei sykähdytä. Pelin ongelmanratkaisukohdat ovat lähinnä naurettavan helppoja. Tavanomainen eteneminen on vain juoksemista pisteestä a pisteeseen b. Välillä vähän pesismailoja heilutellen ja tuliuikuilla pamautellen. Aika ajoin tuli mieleen huonosti toteutettu räiskintä jossa kamera muljuilee kummasti sinne sun tänne. Useimmiten sen sai tähtäysasennossa selän taakse mutta muutaman kerran se teki hahmoni kannalta tappavan tarkkoja ulosajoja vaikeissa tilanteissa.

Peli oli käsittämättömän nopeassa ajassa pelattu ja poistettu koneelta. Pomovastusten kanssa sai jonkin aikaa hieroa mutta kun tajusi kikkakolmosen nekin hoiteli leikitellen. Ei minua haittaa erityisesti pelin lyhyys jos peli on muuten hyvä, mutta ajattelenpa niitä parkoja jotka ostavat selviytymiskauhupeli siinä toivossa että se sisältää visaisia ongelmia joita pitää miettiä tovi jos toinenkin.

Kontrollit olivat tavanomaiset resievet ja veneen ohjastaminen oli aikas mielenkiintoinen kokemus (muutenkin turhalta tuntuva lisä). Grafiikat eivät olleet hirveän huonoja lajityypissään mutta väliin tuli epäilys että peli on konsolikäännös.

Ei erityisen huono peli, mutta ei mikään ihme jos unohdan Obscure kakkosen aikojen saatossa. Osin jopa melankolisen veemäinen tarina, genren kannalta onnistuneet musiikit ja paikoin hyvät äänitehosteet sekä seksikäs Shanon ja Sven norjalainen ovat rokkenrollia, mutta muu sisältö humppaa.

Hyvää:
Teinikauhuun sopivat musiikit ja äänet.
Elokuvamaisuus.
Svenin "pohjoismaaletkautukset".
Täydellisesti naismakuuni istuva gootahtava Shanon.
idea olisi hyvä jos ei olisi nähnyt sarjan ensimmäistä osaa.

Huonoa:
Turhalta tuntuva pesismaila/haulikkojuoksu.
Älyvapaat ongelmat.
Muljautuskamera.
Pipopäinen hyypiö joka vei PC-tyttöystäväni Shanonin.
helppo pelata, helppo unohtaa

Yleisarvosana:
6/10 Shanoni ja Sven saavat kumpikin oman pisteen ja kasvattavat pisteet neljästä kuuteen. (asteikolla 1-10)

kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Dead Space

Alusta: PC

Laitevaatimus: Ei kovin suuret 2008 vuoden peliksi

Testikone: pikkaisen nikotteli korkeimmilla asetuksilla mutta pyöri kumminkin

Maksoi 32 euroa ja oli hintansa arvoinen.

Demonit ovat vallanneet punaisen planeetan ja fps sankari pelastaa päivän... eku nuori mies hapuilee suljettuna omassa asunnossa ja seinässä on suora reikä hiljaiseen helvettiin... hmmm herra vapausmies räiskyttelee avaruusötöjä minkä kerkiää ja... Eikö vieläkään oikea peli. Siis insinööri Iisakki on pukenut modernin haarniskan ylleen ja leikkaa ötöjä säteillä ja muilla vähän erikoisemmilla aseilla.

Kyseessä on peli joka lainailee aika tiiviisti muita kauhupelejä ja kieltämättä väliin tulee mieleen Doomit varsinkin vessakuiskailuista, resievilit ja muut kumppanit. Mutta se ei oikeastaan haittaa, sillä peli on ottanut vain mestareilta opikseen ja laittaa myös oman lisänsä toimivaan soppaan.

Valojen ja varjojen leikki on hienoa ja kohottaa niskavilloja nostattavaa tunnelmaa. Harvinaista kyllä minuakin hieman pelotti pelailla yön tunteina tätä peliä. Ammuttavat ölliäiset olivat hyvin häiriintyneen näköisiä, mutta niihinkin valitettavasti tottui ajan päälle. Ainoat otukset jotka eivät oikein sopineet minun maailmankuvaan olivat ne tappavat vauvaölliäsiset ja yhdessä kentässä olevat kuolleet vauvat. Johtuu ehkä isyydestäni että moinen lapsilla leikitely ei oikein tunnu hyvältä.

Kuollut avaruus on loppujen lopuksi melkoinen putkessa juoksu, mutta yrittää huijata olevansa jotakin muuta. Ammuskeluetenemistä katkotaan kevyillä ongelmilla ja muutamalla tykkiammuskelulla joihin allekirjoittanut jäi jumiin pitemmäksikkin aikaa ja meinas verenpaine nousta ja peli lentää kovalevyltä mäkeen.

Pienistä lapsusista ja juonenpitkitysramppaamisista huolimatta jaksoin pelata pelin kivuttomasti loppuun. Lopussa oleva jättimatoöllö olikin aika veikeä kaveri joka kesti kuritusta vaikka millä mitalla.

Painottomuus oli mieleenpainuva ja ehkä parhaiten toteutettu osuus koko pelistä. Välillä katossa lattiassa ja seinillä kipittäminen saivat suunavaistoni täysin sekaisin. Myös pelin roolipelimäinen varusteiden kehitys sai lisäpisteitä tällaiselta vanhan koulukunnan baldurifanilta.

Kun pelin pelaa loppuun pystyy sen aloittamaan uudelleen samalla hahmolla. Aseet, puku, rahat ja muut esineet säilyvät seuraavallekkin kierokselle. Lisäksi läpipeluusta sai mojovan läjän bonusta esineiden ja muiden hyödykkeiden muodossa. Pelasin vähän matkaa toista rundia, mutta kerran nähtyä ei oikein jaksanut jatkaa. Sitä paitsi olin jo tahkonnut peliä siinä vaiheessä jo yli kymmenen tuntia (kaikenkaikkiaan pelasin pelin läpi 24 tunnissa. Luin pelit lehden arvostelun tästä pelistä ja sillä tyypillä oli samaan urakkaan mennyt 14 tuntia)

Ruinausosastoon pelistä jää yllättävän vähän materiaali, mutta mainittakoon vielä kertaalleen ne kuolleet vauvat, turhat pitkitysjuoksut ja ajoittainen kyllästyminen pelin koko ajan jatkuvaan meluun, paitsi tietenkin niissä osuuksissa kun ollaan hapettomassa tilassa, autuas hiljaisuus vallitsee.

Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä ostos ja suosittelen kyllä kaikille kauhu ja fps peleistä pitäville. Muutaman raskauttavan seikan vuoksi en anna täyttä kymppiä mutta muuten peli olisi ollut täysien pisteiden arvoinen.

Hyvää:
toteutus
tunnelma
ajoittain oikea kauhun tunne
jotkut osuudet mielekkään haastavia
persoonalliset vastustajat

Huonoa:
kuolleet vauvat
juonen pitkitys
häiritsevän meluisa

Yleisarvosana:
9/10 (asteikolla 1-10)

kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Turok 2: Seeds of evil

Alusta: PC

Laitevaatimus: vaatii vanhemman koneen, mun koneella melkoisia ongelmiä päivitysrumbasta huolimatta

Testikone: liian uusi kone, ei pyöritä näin vanhaa peliä

Latasin netistä muutamalla eurolla

Pitää kait tästäkin räiskyttelystä jotain kirjoittaa kerta olen luvannut kirjoittaa jokaisesta pelaamastani pelistä.

Elikkä kyseessä on turokin toinen tuleminen. Kömpelön inkkarin kömpelö paluu.

Se mikä oli hyvää löytyy myös ykkösosasta, eli mukava ammuskella, hienosti kuolevat viholliset ja erikoisena vastustajana dinot joita harvoin nähdään pelikentällä, hmmm olen muistaakseni pleikkari ykkösellä pelannut jotakin dino crisista (en muista nimeä kunnolla, mutta kyseessä oli eräänlainen resident evil klooni) tai vastaavaa jossa oli viimeksi dinoja vastustajina. Siitä on jo aika lähes kymmenisen vuotta.

Ykkösosaan nähden oli tapahtunut parannusta siinä mielessä että kontrollit olivat hiukan sulavammat ja pomppiminenkin sujui vaivattomammin, tosin turok ei yllä edes kissanaisen naapuriin ketteryydessään. Pelin tallentaminen oli myös pc-pelaajalle luonteenomaisempaa, tallenna milloin haluat meininkiä. Tosin ilman tätä tallennusmuotoa en olisi ikinä pelannut peliä niin pitkälle, sen ylettömän kaatuilun vuoksi.

Ykköstä en olisi ikimaailmassa jaksanut pelata loppuun saakka, mutta tämä osa olisi ehkä pitkin hampain voinut maistua pitempäänkin. Laitteiston nykiminen ja kaatuilu pelin parissa ei vain oikein innosta jatkamaan kovin pitkään. Pelasin kumminkin niin pitkään että sain jonkinlaisen kuvan pelin luonteesta.

Vähän parempi kuin ensiesiintyminen mutta kyllä tämä aika kömpelö tekele on ainakin minun makuun. Seuraavaksi olisi vuorossa uusin turok, mutta taidan pitää pienen tauon ennen kuin palaan dinohuntterin salattuun maailmaan.

Hyvää:
Dinot
kuolemat
tallentaminen
ykkösosaa hieman sujuvampi

Huonoa:
laitteiston kaatuilu
Kömpelö intiaani
ei jaksa innostaa

Yleisarvosana:
3/10 (asteikolla 1-10)

kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand