IRC-Galleria

Peli: : Conflict Vietnam.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Nolkytneljäluvun huonoin kokoonpano kelpaa.

Testikone: Vituttaa se tosiseikka että kulutin konettani ja kallista aikaani moiseen paskaan.

Vietnamin sota oli seuraava askel räiskintäpelimaailman puhkikulutetuissa aiheissa, ensimmäinen oli toinen maailmansota. Kumpikin sota on pelattu jo niin moneen otteeseen etten jaksa edes muistaa montako kertaa olen happorokin tahdissa ampua paukutellut M16 rynnäkkökiväärillä pahoja pohjoisvietnamilaisia kommunisteja aina niin puhtoisen ja hyvän jenkkisotilaan kypärän alla. Tietenkin vuonna 04 tämä aihepiiri oli aika tuore ja se toinen maailmansota oli vähintäänkin ohi kuvioista. Silti vielä tänäkin päivänä kumpaakin sotimista tulee tasasisn väliajoin vastaan, vaikka pääasiallisesti ollaan siirrytty moderniin sodankäyntiin pelirintamalla.

Eipä siinä mitään pahaa sinänäsä että samaa materiaalia kierrätetään, mutta jos halutaan tehdä peli samasta aiheesta pitää se tehdä kunnolla. Tämä Vietnamin visiitti puolestaan on melkoista kuraa. Alku vaikutti jopa lupaavalta, hieno video pärähti käyntiin. Selitetään kuinka pahaa paskaa sota oli ja kuka oli oikeassa kuka väärässä ja sitä rataa. Itse en ala tässä arvostelussa puimaan kysesisen sodan oikeutusta minkään osapuolen kannalta, taikka setvimään poliittisten järjestelmien yhteentörmäystä. Se joka tahtoo aiheesta saada enemmän irti käyköön kirjastossa, taikka modernilla tavalla googlettamassa. Ainut mielipide jonka laukasen tässä on se tosiasia että sota on aina väärin ja en katso sen olevan oikeutettu missään tilanteessa. Paitsi tietenkin pelissä, tosin sillä erotuksella että pelaajalta itseltään vaaditaan tervettä harkintakykyä ja todellisuuden/kuvitteellisen maailman hahmottamiskykyä toisistaan erillisinä osina.

Sotaleiriin päästyäni huomasin koluavani muka ovelasti piilotettua tutoriaalia. Kun saa tuon tylsän juokse ja tee sitä ja sitä osuuden läpi päästään tositoimiin. Ensisilmäykseltä peli vaikutti ihan lupaavalta taktiselta räiskyttelyltä jossa ohjataan pientä ryhmää. Ryhmän jäsenille sai myös pientä hahmonkehitystä asetaidoissa ja muussa tarpeellisessa. Mutta jo ensimmäisten tehtävien aikana tuli huomattua että se taktisuus ei oikein lämmitä. Sillä on ihan sama ryhmittääkö äijät hyvin vai ryntääkö suoraan tulesta läpi. Jäljestä mainittu toimii useimmiten paremmin. Hahmonkehitys myös jää lähinnä silmänlumeeksi, on kiva kehittää omia ukkeleita, mutta eipä tuo kehitys oikein kentällä mitenkään näy.

Puolustustehtävät saavatkin sitten repimään hiuksia päästä, kun omat äijät pomppivat miten sattuu ympärillä ja okein kerjäävät luotia nahakaansa. Ei siinä kun taistelija haavoittuu lääkintämies teippaa kaverin tuota pikaa kuntoon. Vain tilanteessa jossa kaikki makaavat henkihieverissä peli loppuu. Ideatasolla peli vaikuttaa pätevältä mutta jostakin syystä tätä projektia ei ole viety kunnolla loppuun saakka. Liekö tiimillä ollut se vanha ja sama ikuisuusongelma, nimittäin aikataulu.

Kaikesta paistaa viimeistelemättömyys. Grafiikat ovat aika pökkelöä tavaraa 04-vuoden peliksi. Äänet särisevät pahasti varsinkin ammuttaessa, tosin viidakko kyllä kuulostaa viidakolta, vaikka näyttääkin lähinnä putkelta jonka varrella on muutama saniainen. Ääninäyttelijät ovat keskikimäärin parempaa kesäteatteritasoa. Juoni on sitä tavanomaista viherhelvettisotaa ilman mitään erinnomaista tai erikoisen huonoa kohtausta. Aseet olivat kaiketi ainakin suurinpiirtein sitä aitoa vietnamkamaa vailla mitään yllätyksiä.

"Miksi ukkoni väliin jumittivat nurkkiin tai jäivät peltitynnyreihin kiinni, kaiken lisäksi aina kaikkein vaarallisimmalla hetkellä? Oli kysymys jota kysyin toistamiseen peliltä ja itseltäni. Onko kyseessä jännitysmomentin lisääminen vai yksi lukuisista pelin virheistä."

Tämä nyt oli näitä tapauksia joiden pelkkä arvosteleminenkin tuntuu puuduttavalta touhulta joten taidan lopettaa tämän tähän ja plötkäyttää keskinkertaiset pisteet jotka tämä kaiketi ansaitsee.
Ai niin ja vielä pieni varoituksen sana. Vaikka kyseessä on ns tiimiräiskintä älkää sen antako hämätä, vaan hankkikaa heti kättelyssä parempi peli. Aikanne on kallista eikä sitä ole tarkoitettu tällaiseen tuhlattavaksi.

Hyvää:
Happorock.
Viidakon änet.
No enpä oikein muuta tiedä.

Huonoa:
Ruma.
Viimeistelemätön.
Taktinen räiskintä jonka tärkein osa-alue ei toimi.
Särisevät äänet.
Ei jaksa innostaa ensimmäisiä kenttiä enempää.

Yleisarvosana:
3 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Taktinen räiskintä Vietnamissa, vaan taktiikka ei tässä pelissä toimi.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: : Mafia: The City of Lost Heaven .

Alusta: PC.

Laitevaatimus: 2002 mahtavinkin kone hyytyi, mutta nykyiset perusmasiinat pyörittvät ilman yskää.

Testikone: Ei se enää nykyrautaa kyykytä.

Joku varmaan jälleen ihmettelee et mitä helvettiä varten se Armand on taas pelannut jonku Mooseksen aikaisen pelin. No tällä kertaa syitä on kaksi. Ensinnäkin olen aikeissa hankkia tämän pelin toisen osan joten halusin paukuttaa ensimmäisen osan tuoreeseen muistiin. Toinen syy uudelleenpeluulle on tässä tapauksessa ne valtavat konetehovaatimukset armon vuonna 2002 että jouduin juuri nimenomaan tämän pelin takia hankkimaan uuden koneen ja yllätyksekseni sekin masiina notkahteli tätä pelatessa. Joten olin utelias näkemään vieläkö kymmenen vuotta sitten hämmästyttänyt grafiikka hämmästyttää. Siihen on helppo vastata. Eipä enää. Eivät edes aikoinaan niin kovin hehkutetut kasvomallinnukset ja huulisynkätkään enää vakuuttaneet.

Kyseessä tosiaankin oli hämmästyttävän kaunis ja raskas peli jota sen ajan masiinat saivat kotelot hiessä vääntää. Nykymittapuulla ne parhaimmat karkit on päältä syöty ja peli näyttää aika retrolta. Kuinkas muutenkaan? Mutta en ala ruotimaan näitä ulkonäköseikkoja sen kummemmin, sillä mielestäni tämä kuuluu ikäpelien kauneimpaan kärkipäähän ja luultavasti pysyy siellä vielä pitkään. Tietenkään nykyiset kultasilmät eivät sitä osaa arvostaa, mutta minkäs teet aika on julma. Muu audiovisuaalinen anti kuten taustaäänet, ääninäyttelijät, välivideot ja etenkin aseiden realisiset pamuakset ovat vertailukelpoista kamaa tämänkkin päivän mittapuulla. Juoni puolestaan kuuluu enemmän elokuva kuin pelipuolelle, nimittäin kyseisessä kulttiklassikossa on yksi kaikkien aikojen parhaimpia pelijuonia. Ja juonen mukana tulevat henkilöhahmot ovat elävämpiä kuin monessa huonossa elokuvassa. Varjopuolena katson että adhd-kaveri ei jaksa näitä pitkiä jaarituksia pahemmin katsella vaan painelee naama punaisena näppäintä jotta pääsisi seuraavan rymistelyn pariin.

Hyvästä juonesta huolimatta itse peli on aika tylsä. Se koostuu pääasiassa 30-luvun hitailla autoilla matelusta kaupunginoasasta toiseen (kaiken lisäksi jos nopeus sattuu jotenkin ylittämään 60 km/h on kytät heti perässä tarjoilemassa sakkolappusia), ikäväkseni huomasin myös että suurin osa tehtävistä hoitui samaa reittiä käyttäen. Eli toisin sanoen valtavan isoa Lost heavenin kaupunkia ja osaa maaseudusta ei ole oikeasti hyödynnetty muuhun kuin seuraavaan tehtävään siirtymiseen. Joskus tuntui siltä etteikö peliä oltaisi voitu toteuttaa pelkillä välivideoilla ja räiskintäosuuksilla. Siten se luultavasti olisi ollut toimivampi kokonnaisuus, mutta ei olisi näin suuren kulttiviitan arvoinen. Ne räiskintäosuudet sitten olivatkin pelaamisen parasta antia, vaikka hujahtivatkin hyvin nopeaa läpi. Muistaakseni silloin joskus 2002 peli oli hyvin vaikea ja kuolema korjasi nopeaa, mutta joko minä olen kehittynyt pelaajana taikka sen ajan peli ja tämän ajan ihminen eivät kohtaa oikealla tavalla. No joka tapauksessa en löytänyt mistään pelin vaiheesta mitään erityistä haastetta ja pelasin koko teoksen yhden päivän aikana läpi. Melkoiselta saavutukselta tuntui kyllä itsestäkin, siihen verrattuna että edellisellä pelikerralla olin muistaakseni uhrannut useamman viikon.

Huonoja puolia lievän tylsyyden lisäksi ei paljoakaan löydy, mutta musiikkimakuni ei ole kovinkaan hienostunut joten en ole mikään jazz-musiikin suurkuluttaja. Pelissä soi koko ajan tuo hienostosaasta taustalla ja se sai pääni muutamaan otteeseen hehkumaan punaisena. Ymmärrän musiikkivalinnan oivallisesti tukevan 30-luvun tunnelmaa, mutta liika on liikaa, ja ny pistän mölytoosastani Gorgorothin täysille. Ai että tekee hyvää sen pimputuksen jälkeen... Toinen isompi nurisemisen aihe löytyy pääsankarimme rautakankifysiikasta, ukko ei ole se pahin mahdollinen näkemäni jäykkäselkä mutta jostakin syystä tämänkaltainen ohjattavuus on aina saanut näppäimistösormeni puutumaan.

Peli on parasta mafiaviihdettä edelleen, mutta julma ajan hammas on syönyt parhaimman terän. Suosittelen hitaille nautiskelijoille ja tunnelmia hakeville pelaajille mutta en suorittajille. Tästä vanhasta helmestä ette saa samaa kuin esimerkiksi GTA-sarjasta taikka Jostakin nopeatemposesta fps-rymistelystä. Vaikka kummankin pelityypin aineksia löytyy.

Hyvää:
Räiskintäosuudet.
Paras näkemäni juoni pelissä ikinä!
Äänimaaima kokonnaisuudessaan hämmentävän hyvä.
Kauneimpia 10-vuotiatita, mutta ei se enää nykypeleille pärjää.

Huonoa:
Helvetin hitaat autot.
Perkeleen jazz-musiikki.
Vitun rautakankiukkeli.
Saatanan kumma juttu ettei sitä hienoa Lost heavenin kaupunkia ole käytetty hyödyksi.

Yleisarvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Hieno vanha mafiapeli erittäin hyvällä juonella ja vahvoilla henkilöhahmoilla.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Mercedes-Benz Truck Racing.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Ei niin laiskaa puseetä edes löydy enää että tämä hyytyis.

Testikone: Ei innostunut rahtarin ammatista.

Kuten jo nimestäkin voitte päätellä, kyseessä on rekkojen "F1-luokka" ja tämä nimenomainen peli nojaa saksan ylpeyden mersun antamaan lisenssiin. Pakko myöntää näin aluksi että en ole ikinä seurannut tätä autourheilulajia tai muutenkaan ollut erityisen kiinnostunut rekoista tai muista isoista kuorma-autoista, joten kokemus oli ihan uusi. Onneksi pelistä löytyi jonku kuuluisan kilparekkailijan selostamana säännöt ja tärkeimmät kikat lajista.

Rekoista tulee minulle ensimmäisenä mieleen hitaat tientukot jotka jarruttavat muuten mukavaa matkantekoa autolla tai pyörällä ajaessa. Jäljestä mainitulla tosin pääsee täysperävaununkin ohi aika nätisti. Mutta jos satut olemaan heikkotehoisen auton ratissa ruuhkaisena kesäpäivänä, sinun on jyrryytettävä tuon hirviön perässä niin pitkään kun se vain on pakko. Kummasti siinä hamuaa käsi röökiä ja otsassa pullistelee suoni. Itse rekkamiehistä taas puolestaan tulee mieleen lähinnä möhömahaiset partaiset ja todella miehiset miehet jotka juovat vapaa-aikanaan tynnyrikaupalla kaljaa. Humalapäissään ajavat lapset kartanolle ja ottavat vaimoa takaapäin jos hyvin käy. Muussa tapauksessa nainen saa nyrkkihoidon ja viikon poistumiskiellon sisätiloista mustan silmän vuoksi. Tiedän tuon edellisen olevan pelkkää fantasiaa ja luulen rekkakukien olevan ihan tavallisia ukkoja ja akkoja siinä missä me muutkin, en vain itse tunne yhtään sellaista joten voin ihan rauhassa kuvitella noista teiden karjuista niitä mielikuvia jotka ovat luultavasti poimittu b-luokan amerikkalaisista elokuvista.

Kilparekat ovatkin aivan omaa luokkaansa olevaa kalustoa kisaamiseen. Näiden metallihirviöiden massa ja hevosvoimamäärät ova julmettua luokkaa. Reilusti yli tuhannen hevosvoiman kone puskee kopin nopesti rajoitettuun huippunopeuteensa 162 km/h. Mutkissa pitää jarrutukset ja nopeudet osua nappiin ettei tuo metallimöykky lennä metsään. Lisäksi nopea kiihdytys voi takapotkuisen kilpurin pistää poikittain, pyörimään ympyrää, taikka todella huonolla tuurilla jopa katolleen. Eli kyseessä ei ole ehkä se kaikkein helpoin kilpa-autoilulaji, vaikka tämä laji voi saada joissakin ihmisissä melkoisia ennakkoluuloja heinäpaaliporukoista aikaiseksi, ovat nämä heinäpaalimiehet ja naiset rautaisia ammattilaisia kilpureidensa käsittelyssä.

Sitten itse peliin. No peli ei ollut mikään kovinkaan kummallinen tapaus lukuunottamatta melkoista pilkunviilausajomallia joten tällaiselle lähinnä rälläyspelejä pelanneelle pelaajalle simulaation hanskaan otto oli melkoisen korkea. Lisäksi en ole aikaisemmin missään pelissä ajanut tämänkaltaisilla nopeilla mutta painavilla kapsituksilla. Ja niinhän siinä kävi että alussa mutkat meni suoriksi tai jos sain ajoissa jarrutettua niin onnistuin hätäisellä kaasutuksella saamaan takapotkun hallitsemattomaan pyörintään. Vasta muutaman tunnin harjoittelun jälkeen alkoi radat jotenkuten sujua ja jopa pääsin kilpailemaan. Mutta en missään vaiheessa saanut ensimmäista sijoitusta vaikka yleensä sen olen tehnyt ainakin helpoimmalla radalla.

Pakko on tietenkin muistaa että en ole jäävi arvostelemaan siinä mielessä tällaista peliä, koska en ole ennen törmännyt rekkaralliin pelirintamalla. Joten minun on pakko vain verrata pelia muihin pelaamiini autopeleihin. Tästä lähtökohdasta ajatellen voi olla mahdollista että tämä peli on vain mersun eräänlainen mainos, ja yleensä mainospelit ovat olleet aika huonoja. Mutta verrokin puuttuessa voisin väittää että luultavasti tällaiset rekat toimivat juuri pelin mallinnuksen kaltaisesti. Eli se puoli toimii hyvin ja niille jotka ovat lajista kiinnostuneita tämä voi olla vanhaksi peliksi ihan oivallinen ostos.

Muita ominaisuuksia ruotiessa on annettava miinusta. Pelissä on vähän pelattavaa, ainoa kalusto on mersu eri värisillä kuorilla kun on kyseessä mersupeli. Peli on jo noin kymmenenvuotias joten mistään silmäkarkista ei voida puhua, mutta aikalaisten mittapuulla tämän ei tarvitse hävetä. Äänimaailma on aneeminen, rekan mylvintää lukuunottamatta kuuluu väliin muutama särisevä selostuspätkä, ohje kuskille, taikka yleisön kohahdus suoran päässä. Musiikkina toimii lähinnä puuduttava raparokki joka vastaa rajuudestaan huolimatta hissimusiikkitasoa.

Valikoissa, tilastoissa ja muusta sälästä ei löydy valittamista, mutta jostakin syystä en päässyt millään kokeilemaan nettipeliä. Liekö serveri jo aikoja sitten laitettu kiinni.

Vaarmasti ihan kelpo pelattavaa yhden merkin lisenssistään huolimatta lajista kiinnostuneille, mutta kakkien muiden kannattee harkita.

Hyvää:
Ajomallinnus luultavasti ihan pätevä, vaikka en tietämättömyyttäni osaa sitä verrata mihinkään.
Selkeät valikot.
Selkeät ohjeet lajia tuntemattomille.
Rekkakilpailuja seuraavat saavat enemmän irti...

Huonoa:
...Mutta me yleispelaajat emme.
Aneeminen äänimaisema.
Hissimusiikkitason rokkia.
Ei anna kovin pitkää iloa ellei halua kaikissa kisoissa saada ensimmäistä sijoitusta.

Yleisarvosana:
5 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Yhden merkin korkealla aloituskynnyksellä varustettu kilparekkailu.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Rally Trophy.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: 2001 kovin kone.

Testikone: Klassikkoautot rullasivat radalla.

Monet hemmot haaveilevat tuliterästä Bemarista, Audista taikka jostakin eksoottisesta nykyautosta. Minun mielikuvani kunnon autoista juontuu varhaislapsuuteen. Sillä isälläni oli aitoja V8-jenkkejä ja muita klassikoita kuten pelissä esiintyvät Volvo amazon ja 96 saab v4. Nämä viimeksi mainitut kulkuneuvot eivät erityisesti miellytä esteettistä silmääni taikka käsitystä kunnollisesta kulkuneuvosta. Sensijaan aito V8 hyrinä miellyttää korviani, jenkkiautojen ulkonäkö hivelee silmiäni ja niissä on enemmän munaa kuin ikinä nykyjupin bemuissa tai vastaavissa. Sitäpaitsi minä en oikeasti tunnista näitä nykylaatikoita toisistaan, oli sitten kyseessä nipponin rautaa taikka euroopan kiesi niin ihan samalta ne näyttää. Tuntuukin väliin siltä että enää on vain yksi ainut autovalmistaja joka vain valmiisiin kappaleisiin lätkii eri merkit.

Suomalaisen pelitiimin Rally Trophy nojaa vahvasti 60-70 lukujen rallikiesiin, joukosta löytyy mm miniä, 96:ta, Volvoa ja Ooppelia. Autot ovat hyvin erityyppisiä ajaa ja kun on tottunut yhtä ohjastamaan toisen haltuunotossa menee tovi jos toinen ennenkuin päästään pikataipaleilla pisteille. Realistinen ajomallinnus ja vanha kalusto voivat karkottaa osan pelaajista muiden autopelien ääreen. Mutta jos yhtään kiinnostaa vanhat kiesit ja realistinen ajomalli on peli omiaan juuri sinulle. Toisinsanoen kunno simukuskille tämä on iästään huolimatta pakkovalinta.

Ulkoinen asu on yllättävän kovaa luokkaa kymmenen vuoden iästään huolimatta ja kaikesta paistaa viimeisenpäälle hiottu kokonnaisuus. En kehu suomalaisia pelejä mitenkään erityisesti, mutta useimmat suomalaiset tuotokset ovat olleet laatustandardien kärkipäätä. Äänet ja musiikit tuovat retropelin retroautoiluun tunnelmaa ja tässä rallauksessa myös kartanlukija pysyy harvinaisen hyvin ajantasalla. Tosin hän valittaa epäonnistumisista ärsyttävällä tavalla. Pelin pelaaminen näppäimistölläkin onnistuu ihan hyvin ja tuntuma on loistava, jokaisesta kämmistä voi syyttää vain itseään. Mutta jos todella haluaa perehtyä pelin saloihin on suositeltavaa hankkia ratti ja polkimet.

Pelin alussa voi joutua pettymään usempaankin otteeseen ja auton pitäminen hanskassa on vaativa laji. Itse kokeilin alussa kaikkia peltihirviöitä ja mielesen aloitusauton löydettyöni tahkosin monen epäonnistumisen jälkeen itseni voittoon ja sain palkinnoksi uuden auton. Kaikki tasot ja autot saa hankittua vain ja ainostaan pelissä menestymisen myötä. Kokemattomalle suosittelenkin aluksi helpointa vaikeustasoa ja autoksi joko minin tai 96. Takapotkuvolvo aloitusautona varmasti aiheuttaa jossakin vaiheessa jonkinsortin hulluuskohtauksen.

Radat ovat enimmäkseen hyviä ja erityisen paljon pidin Suomen radoista joiden varrella vilahteli kyltteja esim "Savitaival 5 km". Huonoimmat ja rumimmat radat puolestaan olivat Keniassa. Pelissä on kaksi eri kisaa toinen on perinteinen ralli, eli auto, kuljettaja, mutkainen tie ja kello. Toinen vaihtoehto on Argade jossa pörrätään radalla kilpaillen toisia autoja vastaan.

Sitten päästäänkin niihin huonoihin puoliin. Täydellisestä ajomallista ja muista vahvuuksista huolimatta aina peleissä on myös kirppuja, eikä tämäkään ole mikään poikkeus. Ensinnäkin kokeneelle tietokonerallaajalle pelissä on vähän sisältöä. Vaikeustasot ovat joko liian helppo tai ylivaikea. Mielestäni helpon ja vaikean tason välissä pitäsi olla sellainen tarpeeksi haasteellinen, muttei niin helppo kuin helpoin vaikeusaste. Oletuskontrollit olivat vähintäänkin hankalat ja niiden muuttaminen vieläkin hankalampaa. Eli kontrollien vaihto tuntui jo peliltä pelin sisällä. Nämä pienet kirput eivät kumminkaan himmennä peli lähes maagista loistoa.

Suosittelen peliä kaikille joita vanhat autot ja ralli kiinnostaa.

Hyvää:
Ohjattavuus.
Äänet, jopa se väliin ärsyttävä kartanlukija.
Realistisuus.
Vanhat kunnon autot.
Vanhaksi peliksi erittäin näyttävä (hifistit hymisevät).

Huonoa:
Konkareille vähän pelattavaa.
Vaikea vaihtaa asetuksia kontrolleihin.
Korkea aloituskynnys ensikertalaisille.

Yleisarvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Lähes täydellinen rallisimulaattori 60-70 luvun autoilla.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Manhunt.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Retropeli retrokoneille.

Testikone: Murhaavan hienosti tikkas syvälle maksaan.

Kivitähti tunnetaan parhaiten suuresta autovarkaudesta ja sen lukuisista jatkoista. Kivitähdellä on takataskussaan myös vähemmän tunnettuja pelejä kuten se koulukiusaaja ja tämä totaalisen raaka Manhuntsarja. Muut pelitalot ovat yleensä vältelleet liiallista väkivaltaa ja muita arveluttavia aihepiirejä. Sensijaan rokkitähdet ovat juuri tuosta pimeyden kaivosta ammentaneet omat keitoksensa. Jokainen tuomitseva lehtikirjoitus ja muu negatiivinen palaute on ollut lafkan tuotteille ilmaista mainosta.

Kivitähden peleistä pitää vielä mainita sellainen erityisyys että yleensä ne ovat olleet hyvällä juonella ja laajalla hiekkalaatikolla varustettuja teoksia, tässä pelissä puolestaan ei niitä kumpaakaan ole. Mutta eräs pieni negatiivinen piirre on jäänyt. Nimittäin jokainen lafkan peli on ainakin minulla kaatunut äänipieraisuun ja koneen täydelliseen jumiutumiseen, eikä Manhuntkaan ollut poikkeus. Onko muilla ollut samoja ongelmia? Vai onko jokaisessa konekokonnaisuudessani olut jotain vikaa?

Pelissä kuolemaansa tuomittu murhamies saa toisen "mahdollisuuden". Hän herää keskeltä hylättyä slummia ja laitettuaan kuulokkeen korvaan hänelle selviää pelin henki. Antisankarimme on tapettava tieltään kaikki vastustajat selvitäkseen slummista ulos. Samalla hänen liikkeitään kuvataan koko ajan ja tarkoitun on tehdä elokuva hyvin varakkaille ja ilmeisen hulluille asiakkaille. Tästä johtuen pelikuva on vhs-videon tasoista suttua ja räkäinen slummi korostaa tätä synkkää tunnelmaa. Peli pyöriikin lähinnä tunnelmansa ansiosta mallikkaasti eteenpäin. No ainakin siihen saakka kunnes kyllästyy toistamaan samat tapot toinen toisensa perään ja jokainen kenttä on toisensa toisto. Väliin tosin pääsi ammuskelemaan mutta ne ammuskeluosuudet olivat huonointa näkemääni pyssyvoimistelua miesmuistiin.

Kontrollit toimivat hyvin ja varsinkin alussa oli ilo panna päiviltä jengiläisiä. Tosin tämän pelin antisankariin ei oikein voi samaistua ja se tekee tapahtumista hiukan etäisiä. Mutta kuten firman muissakin peleissä on ollut tapana, myös Manhuntin on tarkoitus shokeerata ja jopa inhoittaa pelaajaansa. Tämä onkin totaalisesti niitä pelejä joita aina nostetaan esille kun on kyse nuorten tekemistä rötöksistä. Itse en kritisoi pelin väkivaltaa, mutta katsonkin olevani sen verran tervepäinen että osaan katsoa mikä on arvomailmassani oikein ja väärin. Joten en hyväksy pelin silmitöntä väkivaltaa tosielämään, mutta pystyn siitä nauttimaan kuten mistä tahansa B-luokan väkivaltaelokuvasta.

En ole mikään hiiviskelypelien ehdoton ystävä, ja niin kävi tälläkin kertaa että vahvasta tunnelmasta ja splätterihengestään huolimatta puukkohippa alkoi pahemman kerran puuduttamaan noin puolen välin paikkeilla. Varsinkin silloin kun tallennuspistejärjestelmä heitti vaikean kohdan jälkeen koko roskan alkuun yhden kämmin vuoksi. Joten puhtain sydämmin voin sanoa että tämä teos jäi kesken.

Äänimaailma, hyvät ääninäyttelijät, kuvan rakeisuus ja prutalius kantoivat jonkun matkaa mutta katsoin noin puolen välin jälkeen nähneeni pelistä kaiken ja jatkan seuraavan teoksen pariin.

Hyvää:
Kuvan rakeisuus.
Ääniympäristö.
Tunnelma.
Omaleimainen pienen piirin kulttiteos.

Huonoa:
Liika hiviskely.
Yksitoikkoiset tapot ja kentät.
Ikuisesti vihaamani tallennuspistejärjestelmä.
Pelkkä tunnelma ei kanna pelin loppuun, luiden päälle olisi kaivattu lihaa.

Yleisarvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Vahvalla tunnelmalla varustettu hiiviskely/ammuskelu, joka kaatuu yksitoikkoisuuteen.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Red Faction Guerrilla.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Koneelta vaaditaan jo hiukan potkua ettei nykimistauti yllätä.

Testikone: Pahimmissa rytäköissä pientä huojuntaa.

Red Faction Guerrilla on käytännössä kolmas osa jo melko vanhaan pelisarjaan. Muistaakseni ensimmäinen punakapina marssissa oli yksi kaikkein mielenkiintoisimpia räiskintöjä viime vuosikymmenellä. Se oli myös ensimmäinen peli joka rikkoi kirjaimellisesti rajoja sillä osan paikoista pystyi laittamaan paskaksi. Kakkososa ei ollut hullumpi, mutta jokseenkin laimeampi esitys kuin ensimmäinen. Tämä kolmas osa puolestaan on kokonaan erityyppinen peli. Ensimmäiset osat nimittäin olivat tiukkaa putkiräiskintää, kun tämä tapaus taas on eräänlainen hiekkalaatikko.

Juoni on kovin ohkainen elementti tässä pelissä. No jokatapauksessa sankarimme velipoika kuuluu punakapinnallisiin ja joutuu tapetuksi. Tietenkin automaattisesti myös velipoikaa syytetään vehkeilystä "Babyloniaa" vastaan ja hän joutuu liittymään kapinnallisten riveihin. Tästä eteenpäin vastaan tulee muutama henkilöhahmo jotka jäävät pahasti sivuosiin lukuunottamatta erästä naista joka ilmeisesti on se oikea rauhaisassa tulevaisuudessa. Mukaan soppaan heitetään natsististyyppinen vihollinen ja marauderit nimen alla kulkeva outo alkuperäiskansa. Ai niin ja Marssin pinnalla voi vapaasti hillua sillä ihminen on onnistunut tekemään sinne ilmakehän.

Tämä on jo toinen tänä kesänä pelaamani samantyyppinen peli, joten lähin verrokki löytyy tuoreesta muistista. Saboteur, arvostelu löytyy aikaisemmista blogimerkinnöistä oli huomattavasti pitkäpiimäisempi kokemus hitautensa vuoksi. Red Faction Guerrillassa puolestaan voi pahimmissa rymistelyissä mennä punainen lanka hukkaan jopa adhd-potilaalta. Joten väliin meno on todella vauhdikasta ja kunnon tuhojuhlat voivat alkaa. Tuhoamista tosin estävät edf-joukot melko hanakasti ja jos ei ole tilanteen tasalla kolema korjaa sankarimme Masonin lähimpään tukikohtaan alta aikayksikön.

Päätehtävien lisäksi on tarjolla muutamia sivutehtäviä jotka ikävä kyllä toistavat muutaman kerran jälkeen loppuun asti itseään. Varsinkin autotehtävät, talonvaltaukset ja panttivankien pelastusoperaatiot ovat yhtä huttua. Sivu ja miksei päätehtävienkin osalta purkutehtävät ovat pelin parasta antia. Ei voi kun väliin ihmetellä miten hienolta ja ihanan lapselliselta tuntui moukaroida lekalla, räjäyttää tai ajaa autolla seinästä talon sisään rikkoakseen koko rakennuksen. Kolikolla on toki kääntöpuolensa ensinnäkin lähimaasto ei rikkoonnu edes ydinpommilla ja ilmeisesti hieno fysiikkamallinnus ja hajoavat paikat ovat hiukan verottaneet ulkoista asua. Oikeastaan rakennuksia ja kulkuneuvoja lukuunottamatta kaikki paikat ovat pelkkää tylsää kiveä joiden väri on eri jokaisella alueella. Mutta ei peli moitteista huolimatta mikään ruma ole.

Pääpelin varmasti suorituspelaaja pelaa muutamassa illassa läpi. Sellainen joka haluaa tehdä jokaisen sivutehtävän selviää luultavasti viikossa. Silti kaikesta huolimatta jotenkin tuntui koko ajan että ohuen pääjuonen päälle on liimattu muutamia yksinkertaisia sivutehtävi jotta pelaajalle ei tulisi paha mieli.

Ääniraita puolestaan on loistava, marssilaismusiikki sfengaa taustalla ja ääninäyttelijät hoitavat hommansa kiitettävästi.

Ohjattavuudesta ei löydy mitään nuristavaa. Marssin vetovvoima vain on hiukan eri kuin maassa ja autot voivat heittelehtiä väliin melko holtittomasti.

Nurinaosastoon kuuluvat puolestaan pelin ajoittainen kaatuilu, joka yhdes kohtaa usemman koneen buuttaamisen jälkeen meinas saada minut luopumaan leikistä kokonaan. Ampumisosuuksissa olisi voinut olla vähän tarkempi tähtäin ja viholliset vähän vähemmän agressiivisia. Siitä johtuen suosittelenkin ei niin vaikeista peleistä pitäville helpointa vaikeustasovaihtoehtoa. Pääpelin lisäksi pelissä on myös bonustehtävä joka suoritetaan Marssin alkuperäiskansan saappaissa. Kyseessä on kumminkin sen verta tylsä kamppania että sen näkemiseen ja kokemiseen riittää 15 minuuttia.

Ihan kiva tuhota rakennuksia, mutta ei antanut ihan täysipainoista elämystä Marssin kamaralla.

Hyvää:
Tuhoaminen.
Vaihtia riittää pahimmallekkin pomppijalle.
Erikoiset aseet.
Komeat räjähdykset.

Huonoa:
Maisemat kaipaisivat vaihtelua.
Tylsät sivutehtävät.
Ohut juoni.
Aseiden tähtäimet.

Yleisarvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Hiekkalaatikkopeli joka kaipaisi luiden päälle lihaa. Mutta tuhoaminen on jotakin todella hienoa.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Shrek Forever After.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Miniläppäri.

Testikone: Oli vihreä suojätti.

Kaikkihan tietävät sen vihreän juron suolla asustelevan kaverin jota kutsutaan myös Shrekiksi. Hän on kumppaneineen valloittanut monien lasten ja myös aikuisten sydämmet. Lapsiperheen isänä olen tietenkin tutustunut tuohon suohummajaiseen ja hänen maailmaansa. Parasta Shrekin maailmassa on hieman vinoutunut satumaailma joka lainailee tunnettuja satuja ja niiden hahmoja. Tehden näistä hahmoista eräänlaista vinoutunutta huumoria joka sopii myös aikuiseen makuun.

Shrekkielokuvista kyllä pidän mutta tämä peli ei ollut paras näkemäni lisenssiesitys. No pakko myöntää että kentät ovat tarpeeksi helppoja myös lapsille, paitsi sen pölkkypäisen pinoccion ohjastama veneseikkailu jonka tiimellyksiin päätin lopettaa pelaamisen. Yritin nimittäin kyseistä kohtaa lähes sataan kertaan pääsemättä sitä siitäkään huolimatta läpi. Ehkä olen tavallista taitamattomampi yksilö, kun kyseessä on selkeä lasten peli enkä pääse silti sen erästä kenttää millään läpi. Vai onko kyseessä totaalinen aivopieru tekijöiltä?

Peli itsessään on pyhä yksinkertaisuus. Et voi ikinä eksyä kunhan etenet nuolen osoittamaan suuntaan ja vastaan tulevat pulmatkaan eivät aiheuta isompia päänmuljahteluita. Sillä kaikki on tehty niin kädestä pitelemällä kun vain suinkin on mahdollista, ilman että peli ohjaisi pelaajan sijaan itse itseään. Hahmojen eri kykyjen käyttö eri tilanteissa on myös oivallinen idea, joskin se kädestäpitely ei anna aihetta hahmottaa mihin tehtävään juuri tiettyä hahmoa tarvitaan. Taistelut ovatkin pelkkää hiiren vasaeman napin rämpyttämistä, ja väliin voi taistelua tehostaa kunkin hahmon erikoisominaisuudella. Shrekillä se on pelottelu ja aasillä epävireinen laulu

Sisältö ei anna aihetta isompiin tarinointeihin ja juonikin kulkee vähintäänkin laiskanlaisesti eteenpäin. Eli kyseessä ei ole ehkä kaikkein vahvin Shrekkitulkinta pelimuodossa.

Ohjattavuus on ihan hanskassa ja jokaisen tyypin eli shrekin, hänen vaimonsa, kissan ja aasin ohjastaminen on vaivatonta hiirellä ja näppiksellä vaikka kyseessä taitaa olla konsolipainotteinen peli. Graafinen ilme on sellaista tasaisen tylsää lastenpelitasoa, ainoastaan vesi oli ihan hienoa. Äänet ovat ok, ja ääninäyttelijät hoitavat hommansa hyvin. Saapasjalkakissan äänet hoitanut tyyppi ansaitsee mitallin. Jostakin syystä kisu kyllä kuulostaa minun korvaan yllättävät paljon gansteri Tony Montanalta.

Kyllä tätä pelaili mutta älä odota liian suuria, ja se puolenvälin pinokkiopölkkypään veneseikkailu ottaa sen verran pannuun että annan seuraavan kerran herrä puupojan nähdessäni hänelle kunnolla turpaan. Siinä kohtaamisessa en noudata rastafilosofiasta ammentamaani rauhaa ja rakkautta medotia.

Hyvää:
Ihan Shrekin näköinen
Lapsille tarpeeksi yksinkertainen.
Saapasjalkakissan ääninäyttelijä.

Huonoa:
Helvetin Pinokkkio ja hänen polkulauttansa.
Ehkä voisi olla hiukan vähemmän kädestäpitelyä jopa lapsille.
Aikuiseen makuun liian yksinkertainen.
Ei terävintä kärkeä Shrekin tarinoissa.

Yleisarvosana:
6 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Ihan kelvollinen lastenpeli siihen puolenvälin veneseikkailuun saakka.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Robocop.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: 2003 laitteisto.

Testikone: Koneeni on viisaampi kuin peltipoliisi.

On kahdenlaisia lisenssipelejä, eli huonoja ja hyviä. On myös kahdenlaisia retropelejä, nimittäin erittäin huonoja ja erittäin hyviä. Peltipoliisin tapaus menee kummassakin skenessä kirkkaasti sen huonon puolelle.

Kaikki kahdeksankymmentäluvulla syntyneet luultavasti tietävät Robocobin, ja kolmen elokuvan sarjan joka tehtiin kyseisestä peltiheikistä. No jos joukossa sattuu olemaan joku tietämätön niin valaistaan sen verran että kyseessä on vanhan koulukunnan toimintaelukuvasarja poliisista joka pahaksi onnekseen joutuu tapetuksi virantoimituksessa. Poliisimme saa toisen mahdollisuuden. Hänen aivonsa ja muutama muu ihmisruumiin kappale siirretään peltikuorien sisään ja jipii superkyttä on valmis kadulle jähyttämään pahoja poikia. En itse ole erityisen innostunut robottikytän seikkailuista mutta kyseessä on kumminkin eräänlainen klassikko ja suosittelen jokaista joka vähänkään pitää vanhan koulukunnan toimintaelokuvista juoksemaan kipinkapin videovuokraamoon ja katsomaan ainakin ensimmäisen osan.

Muistaakseni 2003 osattiin tehdä jo ihan hyvääkin grafiikkaa, mutta Robocobin ulkoasu muistuttaa Amiga 500:sen parhaimpia hehkutuksia. Eli kyseessä on pitkään aikaan yksi rumimmista näkemistäni peleistä, jopa yleensä pelissä kuin pelissä itse sisältöä paremman näköiset välividoet ovat harvinaisemman huonon näköistä kuraa robottipoliisissa. Juonta pelissä ei käytännössä ole ollenkaan, mutta toisaalta en sitä odottanutkaan nolkytluvun alkupuolen fps-räiskinnältä. Äänimaailma on melkoisen puuduttavaa taustahälyä ja huono ääninäyttely korostaa halvahkoa tunnelmaa. Eräissä kohdissa poliisiradio toistaa taukoamatta samaa lausetta ja jo 10 kerran poliisijohtajan sanoessa pelasta panttivangit alkaa väkisinkin ärsytysmittari noista punaisen puolelle. Eikä siinä vielä kaikki aseiden äänet kuulostivat lähinnä krapulaisen tuhnupieruilta ja tehotkin viholliseen olivat samaa luokkaa.

Vihollisen ovat taatusti pahvipäisimpiä ikinä koko fps-historian aikana. Nimittäin nämä naulapäät suurimmaksi osaksi vain seisovat paikoillaan pistooli ojossa ja odottavat missä vaiheessa pelaaja saa tähdättyä rauhassa ja laukaistua. Kaiken kukkuraksi pelin kentät täytyy läpäistä yhdellä juoksulla, sillä pelissä ei ole tallennuspiteitä tai edes tarkastuspisteitä. Ei tämä mikään vaikea ole, mutta äkkikuolemapaikoissa kämmätessä ei oikein naurata. Ja ei vähiten siitä syystä että moisen roskan varmasti jokainen tahtoo pelata mahsollisimman nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Minun onnettoman on pakko ainakin jonkin verran pelata näitä huonojakin pelejä jotta saisin teille lukijoille edes jonkinnäköisen arvostelun aikaiseksi. Muussa tapauksessa en olisi pelanut tätä tapausta ensimmäistä kenttää pitemmälle.

Ainahan sitä pitää jotakin hyvää löytää huonostakin tapauksesta ja tällä kertaa pisteen ansaitsee musiikit. Sillä taustalla rullaavaat teknobiitit tuovat kieltämättä mieleen synkkääkin synkemmän tulevaisuuden joka on pelin mukaan vuonna 2015. Tosin hyvät biitit menevät hukkaan, sillä muu peli ei tue samaa tunnelmaa. Toinen ihan kelvollinen piirre oli hyvä ohjattavuus, jopa liiankin hyvä tämänkaltaiseen peliin. Mitään muta hyvää en kyllä valehtelematta osaa keksiä.

Suosittelen Robocobbia vain itsemurhaa hautovalle, sillä tämän pelin jälkeen taatusti saatte yhden hyvän syyn päättä päivänne. Muut pysykää kaukana koko romukaksasta ja älkää vain missään nimessä menkö tuhlaamaan edes viittä senttiä tähän peliin.

Hyvää:
Ohjattavuus.
Musiikit.

Huonoa:
Kaikki muu!!!

Yleisarvosana:
1 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Erittäin huono fps, jonka musiikkiraita ja ohjaustuntuma ovat kuin eri pelistä.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: 3D SexVilla 2.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: No joku kone joka kestää nörttien ja superpervojen roiskeet.

Testikone: Ei pidä ihmisistä, vaan tyttötietokoneista.

Mitenköhän tämän voisi jotenkin säädyllisesti arvostella jotteivat kaikkein nuorimmat lukijani saisi painajaisunia liian seksuaalisesta tekstistä. Taikka yläpito poista koko profiiliani. No yritän ainakin pysyä kuosissa vaikka on luultavasti hiukan hankala pysyä mauttomuuden ja asiallisen rajamailla.

No itse asiaan, kaikille on kaiketi opetettu ainakin kouluissa että ihmiset harrastavat lisääntymistarkoituksessa toisiinsa yhtymistä. Tämän luultavasti tietävät kaikki Jeesuksen ristin sokaisemat uskovaisetkin. Minulla ei ole mitään heitä vastaan, siis Jeesusta tai uskovaisia vaikka heidän uskontonsa oikeasti jättää aika pahan aukon heidän sivistyksensä tiellä. Joten kehotan kaikkia risti kourassa istuvia siirtymään kiltimpien kirjoitusten pariin.

Me muut voimmekin jo tietää että ihmiset harrastavat tuota yhdyntää myös huvittelutarkoituksessa. Jotku meistä myös tietävät että maailmassa on myös muita seksuaalikulttureja kuin se oma kotoinen vaimon kanssa saunan jälkeen pimeässä peitonalla kerran viikossa tapahtuva pakollinen toimitus josta kumpikaan ei niin paljoa nauti, mutta sulkeutunut mieli ei anna muutakaan tapaa hoitaa tätä asiaa. Sitten on myös niitä jotka tietävät että on poikia ja tyttöjä jotka pitävät samasta sukupuolesta, no nyt tässä vaiheessa ne kaikkein rohkeimmatkin perussuomalaiset voivatkin jo palata purutupakan ja heinäpaalin ääreen askartelemaan vaikka itselleen pajupilliä sillä tämä on jo liikaa heidän herkille mielille.

Te jäljelle jääneet lukijat olettekin sitten jo tosipervoja jotka ette tosiaankaan harrasta seksiä peiton alla, ettekä ehkä katso kovinkaan kieroon homoseksuaaleja. Mutta nyt teitäkin voidaan järkyttää vieläkin rajummalla jutulla. Maailmassa on myös ihmisiä jotka pitävät rakastelusessioidensa aikana kivusta, kurista, piiskauksista, saappaista, kumista/nahasta, roolileikeistä ja jopa samaa sukupuolta olevien kanssa harjoittamasta seksistä "pakotettuina", heidän silti olematta homoseksuaaleja. Nyt tais räjähtää silmille ja kaikki juoksivat itkien äitiensä/isiensä, vaimojensa/miestensä syliin itkemään ja kysymään voiko se olla mahdollista onko SM sittenkin totta. Kyllä se on ja tiedän sen paremmin kuin hyvin ;)

Tulipa pitkä johdanto hyvin sisällöttömään peliin, tai no kyseessä on eräänlainen panosimulaattori joka sellaisenaan kaiketi tarjoaa käyttäjälleen jonkin asteen tyydytystä. Ainakin siinä tapauksessa kun on pelannut elämänsä hukkaan ja naisen/miehen/transun taikka ryhmän suomat ilot on jääny kokematta ja ainoa henkireikä löytyy netistä taikka tämänkaltaisesta "pelistä". Toinen ryhmä joka voi tästä hyötyä ovat superperverssit jotka eivät vaimostaan ja valtavasta seksidvdkokoelmastaan huolimatta saa tarpeeksi. Kolmantena ryhmänä näkisin seksialalla työskentelevät ihmiset, sillä teoksessa voi suunnitella omia pokerainoja ja nähdä mahdollisia kuvakulmia joita käyttää itse oikeassakin kuvauksessa.

Jos et kuulu johonkin edellä mainittuun ryhmään niin mitä jää käteen? No eipä paljon mitään! Ei edes minulle, vaikka ilmeisesti olen ihan selkeästi sanonut johdannossani kuuluvani tuohon pelättyyn S/M seksistä nauttivaan kummajaisten kastiin. No joka tapauksessa minulla on oma perhe ja kaunis vaimo joten en ole hirveän ahkera pornon kuluttaja. Satunnaisia nettisivuilla vierailuja lukuunottamatta skene on jäänyt lähinnä teini-ikäni harrastuksiin. Joten olin hieman jopa jännittynyt käynnistäessäni tämän teoksen. Jännitys muuttui nopeasti pettymykseski, sillä luulin pelinä myytävän jutun tarjoavan jotain seksiin liittyvää pelattavaa.

3D SexVilla 2 ainoa tarkoitus oli leikkiä pökkelöillä nukeilla jotka muistuttivat naisia miehiä ja transuja. Omat nukkensa pystyi vaatettamaan haluamallaan tavalla, vaatevalikoima tottakai oli sieltä kumisimmasta ja niukimmasta päästä. Nuket pystyi myös varustamaan seksileluilla kuten dildoilla, piiskoilla ja vaikkapa käsikahleilla. Tämän jälkeen pystyi valitsemaan paikan missä harrastaa rakkautta. Vaihtoehtoja oli dominastudioista koulun kautta hiekkarantaan ja kaikkea missä ylipäänsä voi sitä harrastaa. Tämän jälkeen omia nukkejaan pystyi laittamaan eri asentoihin panemaan, nuolemaan tai vaikka harrastamaan anaalinautintoja tai kultaisia suihkuja. Myös leluja pystyi käyttämään tosin dildoa en saanut muun kuin yhden miesnukkeni sisään, hmmm mistäköhän moinen johtui... Piiskausken aihuttamat kivun äänet puolestaan saivat aikaiseksi hammentyneet naurut. Ei huonompaa ääninäytteliää voisi olla tähän aktin muotoon valittu kuin tässä pelissä oli.

Ai niin pelissä oli ns panokoneita ja muita härpättimiä joita en kokeillut kuin kerran, tai no oikeastaan minä kokeilin kaikkea vain kerran ja noin tunnin "pelailun" jälkeen suljin koko roskan ja huokaisin syvään. Ei ainakaan minulla saanut mitään erityisiä värähtelyjä aikaiseksi, ja en tiedä todellakaan saako tämä kenessäkaan terveessä aikuisessa miehessä seksuaalista heräämistä aikaiseksi, puhumattakaan miehiä tunneherkemmissä naisissa.

Pornopelit eivät ole olleet ikinä kovinkaan yleisiä, ja tämä teos tuskin saa kenreä millään tavalla elpymään. Päinvastoin peleissä on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vältelty seksiä kuin ruttoa ja ehkä se on parempi niin. Ainakin äsken näkemäni perusteella. Ai niin ja pitää ny mallin vuoksi mainita että pelissä on aika yksinkertaiset grafiikat ja kameran liikuttelu kankeaa. Ainoastaan osa nukeista on ihan ihmisen näköisiä lukuunottamatta silmiä.

Seuraava asia onkin todella tärkeä asia naisettomille/miehettömille nörteille. Tutkiskelin hetken nettiä ja löysin sellaisen laitteen eräästä seksikaupasta joka muutta koneesi naiseksi kautta mieheksi, eli koneeseen liitetään usbin kautta härpäke jonka sähkömoottori pystyy liikuttamaan joko dildoa tai kumipimperoa joidenkin laitetta tukevien pornolehfojen mukaan, en saanut tosin selville tukeeko tämä peli myös laitetta. Eli fyysistä kumppania ei enää tarvita, vaan koneesi voi hoidella sinut!

Hyvää:
Ehkä hyötyö pokeohjaajalle.
Tyydyttää seksistä tietämättömät nörtit.
Tyydyttää superpervot.
Ei hyljeksi mitään seksuaalisuuden muotoa josta irtoaa isoimmat pisteet.

Huonoa:
Ei ole peli vaikka itseään sinä mainostaa.
Todella surkea ääninäyttelijä, etenkiin kurituskohtauksissa.
Katson laittaneeni rahat täyteen p*skaan.

Yleisarvosana:
3 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Jos pitäisi valita 3D SexVilla 2:sen ja pumpatavan seksinuken väliltä luultavasti ottaisin sen nuken.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: The Saboteur.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Uusi kyllä jaksaa.

Testikone: Mainiosti pärjäsi, natsien valtavasta painostuksesta huolimatta.

The Saboteur voidaan laittaa siihen samaa hiekkalaatikkoon johon kuuluvat mm. GTA:aat ja sen lukuisat kloonit. Tästä huolimatta peli tarjoaa jotakin aivan uutta. Sillä ympäristönä toimii Kolmannen valtakunnan valloittama Pariisi lähialueineen. Aikakauden aseet, autot, musiikki, glamour-ilotalot ja kuumottavat natsivihulaiset takaavat tiukan tunnelman. Tunnelmaa lisäävät hyvät ääninäyttelijät ja mustavalkoisuudella leikittelevä peliympäristö. Mustan, valkoisen ja eri harmaansävyjen keskellä vilahtelevat punaiset natsiliput ja muutamat muut eriväriset yksityiskohdat ovat herkkua visaalisuudesta nauttivalle silmälle. Tosin pääjuonen tehtäviä suorittaessa natsien valta vähenee ja kaupunki saa pikkuhiljaa alue kerrallaan värinsä takaisin. Hienoa kikkailua eikö totta?

Teitenkään tekijätiimi ei yritä keksiä pyörää uudelleen ja periasetelmiltaan tätä voi hyvin verrata etäisiin serkkuihinsa kuten kuuluisat suuret autovarkaudet. Tekijätiimistä puheenollen tämän pelin väsännyt pelitalo on jo muuttanut aikoja sitten manan majoille, suuren "saatanan" EA-Gamesin myötävaikutuksesta. Joten tämä hieno peli jäi porukan kuolinkouristuksisksi ja tuskin saamme nähdä Saboteur kakkosta.

Pelin juoni ei ole mikään päätähalkova, muttei huonokaan sillä tarinan aikana ehditään kertoa pieni pätkä rauhan ajasta, sodan syttymisestä, sekä tietenkin käsitellään pääkokin perhehuolet, vihollisongelma, rakkaustarinat ja muut sivujounenkäänteet.

Juonen sillisalattimaisen asetelman vastapainona saamme mielestäni parasta mahdollista ohjaustuntumaa hahmoon hiekkalaatikoissa. Nimittäin päähahmo tosiaankin osaa liikkua yhtä kätevästi autolla kuin jalkaisin. Hahmo kiipeilee ja hyppii talon katolta toiselle kuin apina ja osaa myös ammuskella vähemmän kankeasti kuin mihin olemme tottuneet tämänkaltaisissa peliympäristöissä. Tietenkään ei päästä fps-tasoon mutta ei kai sitä voi tällaiselta vaatia.

Historiallisuudesta huolimatta peliä ei ole tehty ihan kirja kädessä. Vaan tosiasioiden sekaan on heitetty hieman mukaan omia mausteita. Kolmannen valtakunnan veljeskuntaan mahtuu mm mielenkiintoisen näköisiä fetissijuhlista karanneita sekopäitä huippuaseineen ja nahkapukuineen. Muutenkin sakasan synkimpien hetkien kliseitä on hmm voisiko sanoa että mallikkaasti fantasioitu mukaan.

Pelin pääjuoneen kuuluvat tehtävät olivat helppoja mutta mukavia tehdä. Puolestaan sivuosaa näytelleet räjäytä 10000 natsikohdetta ei oikein innostanut. Suoritin niistä 85 %. Olisin ehkä jaksanu viedä tämän tehtävän loppuun jos olisi ollut tarjolla jokin porkkana. Vaikkapa jotain roolipelimäistä ukon tai aseenparannusta tai jotain. Sellaisenaan tehtävä oli lähinnä puuduttava räjähdejumppa.

Toinen suurempi valituksen aihe löytyy päähahmosta. Sillä miten ihmeessä tähän rooliin oli valittu Irlantilainen rallikuski Devlin, kun ranskan maanalaisen armeijan ukko olisi jotenkin sopinut tunnelmaan paremmin. Sillä historiallinen totuushan on tämä, että Ranskan sotavoimien romahtamisen jälkeen itse patonkikansa ei antanut periksi vaan jatkoi eräänlaista terroristisotaa ja piti koko miehityksen ajan natseja varpaillaa. Ei nimittäin ollut asiaa jokaiselle pimeälle kujalle yksin väärässä univormussa.

Mahtava peli viostaan huolimatta ja suosittelen kyllä lämpimästi niille jotka ovat pitäneet esim Mafiasta, GTAista tai arpinaamasta.

Hyvää:
Hieno mustavalkoisuudella kikkailu.
Tämä jätkä osaa liikkua ja myös ampua.
Kuumottava vihollinen.
Kerrankin jotain uutta tähän peliskeneen.
Jäin kapaamaan lisää...

Huonoa:
...mutta toiveeni tuskin toteutuu sillä pelitalo on kuollut.
Räjäyttelujumppa.
Juonen hienoinen epäselkeys.
Irlantilainen päähahmo ranskaa vapauttamassa. (Tosin hahmo itsessään ei ole pässimpi tapaus).

Yleisarvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Tunnelmallinen ja kaunis hiekkalaatikko toisen maailmansodan Pariisista.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand