Pieni ja valkea jääkarhunpentu alkoi kasvaa ensin jalkoja. Tuo holtiton pitkäraajainen ja suurikorvainen koira-parka keräsi katseita ja sympatiaa aina lenkeistä bussimatkoihin. Koirapuistossa päästiin käymään noin kaksi viikkoa rokotusten jälkeen. Kokemus suuresta riehakkaasta koiralaumasta oli alkuunsa hyvin jännittävä, Jedi ei osannut olla mitenkään päin isojen ja vanhempien koirien haistellessa sitä kuitenkin nätisti. Tutustuminen ei vienyt kauaa, kun oma hopeanuoleni oli singahtelemassa jo leikkimielisten seassa täysin sydämin, ja minä kyttäsin silmä kovana niiden jännittävää laumakäyttäytymistä napsien samalla kuvia, jotka jo olen toki ehtinyt jonnekkin bittiavaruuden syövereihin kadottamaan.
Kaikki kokemukset olivat siis ensinnäkin minulle uusia puhumattakaan koikkelistä ystävästäni, joka vasta asteli ensimmäisiä askeliaan elämässään. Kateus melkein iski siitä, että se sai olla vielä lapsonen ja riehua sydämensä kyllyydestä, leikkiä ja saada paljon hellyyttä osakseen kaikilta niiltä ihmisiltä, jotka kävivät meillä kylässä yleensä pitääkseen minulle seuraa, jonka tuo koiranretku lopulta kuitenkin varasti. Välillä meinasin unohtaa itseni ja kissani, pennussa kun oli niin palon hommaa ja tekemistä aamusta iltaan. Kiitän kovasti silloista kämppistäni, että hän jaksoi rakastaa ja hoivata kissojani kun minä keskityin äidillisesti pitämään pentua silmällä ja olemaan valmiina sen tarpeiden varalta. Mutta kukaan muu kuin minä ei pystynyt pitämään minusta huolta. Voittehan varmaan kuvitella, miten paljon saattoi univelkaa ihmisellä välillä olla. Enkä tyylini mukaan kyennyt herpaantumaan niin pienestä otuksesta, oli sen suussa milloin sukkaa, milloin johtoja, milloin meikkiputeleita. Enkä koskaan oppinut laittamaan niin montaa asiaa yhtäaikaa pois sen saatavilta, olen aina ollut melkoinen 'huithapeli'.
Niin siinä sitten kävi, että kissat päättivät muuttaa alivuokralaisiksi kämppikseni huoneeseen. Niitä ei juuri nähnyt, ja sai tosissaan leikkiä viidakkokirjaa, että ne löysi jostain kippuralla nukkumasta. Ainoa keino nähdä niistä edes pienen vilauksen oli kun avasin tonnikalapurkin tai ravistin raksupakettia. Samassa ilmestyi myös täystuho paikalle, jolloin kissat katsoivat paheksuvasti välillä minuun ja välillä koiraan. En tuoksunut kissojen mielestä enää heiltä ja minun ominaistuoksuuni oli tarttunut aimo annos koiranpentua. Kissojen mielestä toki hieman ällöhköä. Sydämeni alkoi musertua, kun kämppikseni infosi minua ahkerasti kissojen nukkuvan hänen tyynyllään tai päällään, kehräävän kainalossa tai sylissä, kun hän naputteli koneen ääressä. Minun oli silti suotava se vapaus niille, että ne pääsisivät turvaan riiviön hampaista ja ennenkaikkea nukkumaan rauhassa.
Jatkuu...