IRC-Galleria

BERTS

BERTS

strange men live in the cave. what about you?

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Maanantai 11.01.2010 00:21



Tummenna, jos väite pitää paikkansa.
Kursivoi, jos se on vähän siinä ja siinä.


Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!" (oikeastaa i'm so fly, mut melkee sama asia?)
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.

>> kiitos tän kysymyksen, se putkahti mielee.. :'D en siis tahtois.

Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön

VIIMEISEN VUODEN (2009) AIKANA OLEN:

Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:

Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:


Ryypätä perseet olalle.
Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.


MINULLA ON:

Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:

Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Halukas tutustumaan uusiin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Nolannut itseni ihastukseni edessä.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.
Jäänyt kiinni varastelusta.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN

Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen
Lävistyksen
Lemmikin
Internetin
Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Silmälasit
Penaalin
Kannettavan tietokoneen

HALUAISIN

Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata

Kalaa
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Kameran
Pankkitilin

MINÄ OLEN

Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut summerlandia.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistunut
...onnistunut.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa
...tahallaan.

Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen. > marsu teki
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
>> Siis jos on sanoakseen niin tarkotan, mut en kellekään oikeen oo sanonu sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.

Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.01.2010 23:38



What are you gonna go when the night is over?
What are we gonna do when it's time to go?
And what am I gonna do with you?
'Cause we've only got a song by a wonder boy band
We've got a chance, the one dance to understand
That god made Duran Duran for this

So baby don't you turn away (Don't turn away)
Baby when you turn away (I'll fade away)
Baby don't you turn away
I just wanna hear you say "stay"
Don't you leave me alone this way

Hey, what are you gonna do?
'Cause I wanna wait for you
What are we gonna say when the time is right?

ei meillä tylsää ole !Sunnuntai 10.01.2010 05:44

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.01.2010 01:39



TOTUUKSIA:

Oletko tyytyväinen elämääsi? - jos ei kouluu lasketa :D
Oletko saanut suukon? - <<=
Onko sinulla mese? – täällä bingo!
Onko sulla puhelin? – veikkaapas
Maksatko itse laskusi? – haha, en.
Kuunteletko musiikkia? - jeap bmth - football season is over
Oletko itkenyt? - en tänää, enkä vähään aikaan

MINKÄLAINEN/MINKÄLAISET:

Huone sinulla on? – vaaleenpunanen normi kokonen ja ihan TÖRKEÄN jäässä, koska patteri on rikki tms!
Matto huoneesi lattialla? - ei mulla oo kun tykkään tosta laminaatista nii paljon :c :D
Housut sinulla on juuri nyt? – tummat farkkulegginsti
Silmät sinulla on? – siniset
Paita sinulla on? – no just nyt tämmöi lepardikuvioine paita ja tunika sen alla tsillein 'hienosti' vyöllä yhistettynä. moi.

OLETKO TÄNÄÄN:


Suudellut ketään? – hmmhmm
Polttanut tupakkaa? – e
Itkenyt? – e
Nauranut niin että vatsalihaksiin sattui? – een iha
Juonut alkoholia? – nope
Tajunnut jotain uutta? - en mitään maata mullistavaa mut joo jotaii

MINKÄ:


Värinen puhelin sulla on? – musta
Takia itkit viimeksi? - mietis sitä

OLETKO:


Nähnyt jonkun kuolleen ihmisen/eläimen? – eläimen
Tanssinut tangoa? – oujep.. :D

KETÄ:


Halasit viimeksi? – riina <;
Ajattelit viimeks? - riinaa koska mietin just et mihin se katos oho se onki tuollamoi

SEKALAISTA:


Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi? – no se paitatunika tsydeemi minkä selitin just + ne farkkulegginsit
Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi? - joo en kyllä.. :D
Vihaatko koulua? – en sanois 'vihaa' mut.. :D
Asutko vielä vanhempiesi luona? – kyl
Luotatko helposti ihmisiin? – melko, mut tiedän kyllä kun ei kannata.
Oletko koskaan valehdellut parhaalle ystävällesi? – hmm, en mitään isoi ainakaan jos pieniäkään.
Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä? – no eei
Pidätkö tanssimisesta? – hmm, en tiiä oikeen.. :D riippuu tietty tanssista tai tsillein
Onko sinulla rusketusta? – ei oo koskaan ollu, aina tämmöi lakana, mut en valita. en haluiskaan olla ruskettunu.. :D
Milloin oksensit viimeksi? – no siitä on varmaan jo pari vuotta!
Onko sinusta liikkunut huhuja? - jotai aina liikkuu.

OLETKO KOSKAAN:

Tappanut ötökkää ja saanut siitä omantunnontuskia? – nope!
Itkenyt katsoessasi Titanicia? – nope
Uinut vaatteet päällä? – jeap
Laulanut vesisateessa? – hmm e
Tanssinut baaritiskillä/pöydällä? - e!
Pureskellut kynsiä? - joskus ala-asteella viimeks, yh
Luvannut olevasi syömättä karkkia? – joo. arvaa onnistuko. :D no oli mulla yks melko kestävä lakko (????)
Hyppinyt trampoliinilla vesisateessa? – kyhyyl!

TÄLLÄ HETKELLÄ:

Oletko väsynyt vai pirteä? – siltä väliltä
Oletko ihan pihalla? – AINA
Oletko tyytyväinen vai epätyyväinen elämääsi? - no sitä kouluu lukuunottamatta tyytyväine. no.. vois olla rahaa ja vois asuu muualla.. :D
Oletko vihainen jollekkin? – nohh..
Entä pettynyt johonki? - olen.

MILLOIN VIIMEKSI:

Siivosit? - toissapv!
Kuuntelit musiikkia? – äske, mut sit kaiuttimet kuoli. (Y)
Ostit karkkia? – tänääää m&msei <;
Söit kakkua? – hmmmmmmm mun synttäripv elikä 18.12.
Suutuit? – hmm. eile?
Lähetit jollekkin viestin ja kenelle? - 24.12. melissalle. saldo loppu ja aukee huomenna, thank god.. :D
Katsoit kelloa? - nyt

KUKA VIIMEKSI:

Halasi sinua? – riina <3
Pussasi sinua? – hehee semmoi apina
Haukkui sinua? – mimi DD:<<<
Antoi sinulle lahjan? - hmmm marsu anto vissii viimesimpänä synttärilahjan sillo (=
Soitti sinulle? - apina = niksy ;D:D
Kaatoi sinut lumihankeen? - hmmmm

SEURAAVAKSI:

Lähdet? - räpsii kuvia riinan kanssa ;D <3
Soitat? - tjaa a !

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.01.2010 01:06



Katso 3 (eri) viimeisintä henkilöä, joilta olet saanut viestin. Vastaa sitten kysymyksiin.

01
- Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? – Oujep <:
- Tietääkö hän miltä näytät nukkuessasi? - ikävä kyllä.. :D
- Oletko halannut häntä? - jeppp
- Milloin juttelit hänen kanssaan viimeksi? - tänää kun oli täällä niin viimeks livenä:d
- Mikä muistuttaa sinua hänestä? – hmm mikä nyt tulis ekana mieleen.. toi huivi jonka se osti mulle!
- Oletko vieraillut hänen luonaan? – en :oooooo
- Tunnetko hyvin hänen perheensä? – en D;
- Onko hänellä facebooktili? - löytyyy
- Rakastatko sinä häntä – no en ihan sentää mutt <::
- Oletteko saman ikäisiä? – on se vuoden vanhempi vanhus
- Kuinka usein juttelette toisillenne? - hmhm joka pv ollaan? :dd
- Mitä hänelle kuuluu? – viimeks ku kysyin niin hyvää!

02
- Onko hän koskaan loukannut sinua pahasti? - hm no ei silleen verisesti mut onha noita tapauksia ollu varmasti molemmin puoli.
- Voitteko jutella henkeviä keskenänne? - no siis aina välil <;
- Milloin tapasitte ensikerran? - joskus kakkosluokal ku tuli meidän luokalle <;
- Onko hän koskaan nähnyt sinua ilman meikkiä? – toki onnn
- Voiko hän itkeä sinun tähtesi? - ei oo tullu kokeiltua mut kyllä mä uskosin=D
- Oletteko kommentoineet toisillenne? – ;););)
- Riitelettekö usein? - harvoinn!
- Milloin viimeksi keskustelitte vakavasti? - hmm en just muista :o
- Nauratko usein hänen kanssaan? - tokitoki <3
- Voitko kertoa salaisuuksiasi hänelle? - voin (:
- Seurusteleeko hän? – kyllää
- Onko hän tyttö vai poika? - tytyhän se ;>

03

- Missä tapasitte ensikerran? – ylä-asteel joskusss kasilla <:
- Onko hän koskaan soittanut sinulle? - kyhyyyyl
- Mitä haluaisit sanoa hänelle nyt? - no ei mulla varsinaista asiaa oo mutta oot rakas!
- Oletko jutellut hänen äitinsä kanssa? - olen!
- Koska olette nähneet viimeksi? – eile
- Onko hän koskaan nähnyt sinua ilman meikkiä? – ooon!
- Oletteko saman ikäisiä? – ollaan, vaikka no se on syntyny kesäl, psh, psh
- Onko hän tyttö vai poika? – tyty <;

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.01.2010 00:58

Ohjeet:
1. Julkaise omassa blogissasi koko lista yhdessä näiden ohjeiden kanssa.
2. Lihavoi ne väitteet, jotka ovat voimassa kohdallasi.
3. Lisää loppuun väite, joka pätee sinuun.



01. Punainen on lempivärini
02. Omistan auton
03. Minulla on kissa.
04. Seuraan Emmerdalea.
05. Pystyn juomaan litran appelsiinimehua 15 minuutissa.
06. Sain töitä!
07. Conan O'Brian ärsyttää minua
08. Olen aamu-uninen.
09. Rakastan suklaata ja salmiakkia.
10. Havukasvit ovat kauniita.
11. En osaa rullaluistella.
12. Näen kummallisia unia.
13. Vihreä on lempivärini.
14. Leivon usein pannukakkuja.
15. Olen laulanut karaokea.
16. Käytän julkisia liikennevälineitä.
17. En voi sietää verilettuja.
18. Pidän Kotiteollisuudesta.
19. Minulla on silmälasit.
20. Olen huulirasva-addikti.
21. Minulla on koira/koiria.
22. Haluan superhyperjättisuuren perheen.
23. Rakastan lomakkeiden täyttämistä.
24. Osallistun neuleolympialaisiin 2006.
25. Olen neulonut Fifin.
26. En osaa viheltää.
27. Olen liimannut pikaliimalla suuni (=hampaat yhteen ja kieli kitalakeen) kiinni.
28. Kohtasin aviomieheni netissä.
29. Haluaisin hypätä benji-hypyn.
30. Minulla on sinivihreät silmät.
31. Olen päättämätön.
32. Nukun vähintään kahdella peitolla.
33. Olen mieluummin kotona kuin kylässä.
34. Laulan suihkussa.
35. Minulla on iPod.
36. Seuraan useita scifi-sarjoja.
37. Olen juuttunut kielestä kiinni jäätyneeseen metalliin.
38. Minulla on tatuointi.
39. Minulla on lävistys (mm.madonna,huuli,kieli,medusa,kulma)
40. Aion pitää helmikuussa karkkilakon.
41. Olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä kuin itse olen.
42. Olen tumpelo tekniikassa.
43. Nyplään pitsiä.
44. Settlers of Catan on suosikki lautapelini.
45. Olen hurahtanut Sudokuun.
46. Nukun päiväunet joka päivä.
47. Olen vasenkätinen.
48. Tulen työskentelemään/työskentelen lapsuuden unelma-ammatissani.
49. Olen 29-vuotias.
50. Olin tänään työhaastattelussa.
51. Pidän ikkunoiden pesemisestä.
52. Minulla on vauvakuume.
53. Rakastan dokkareita.
54. En tykkää työstäni.
55. Olen kasvissyöjä.
56. Omistan yli 500 romaania.
57. Sisustan nukkekotia.
58. Matikka on kivaa!
59. Olen blogiaddikti.
60. Olen neulonut pontson.
61. Olen kummallisten asioiden kerääjä.
62. Tykkään avantouinnista.
63. Koulussa lempiaineeni on ruotsi.
64. Olen hurahtanut kuntoilukirjoihin.
65. Tykkään naksutella niveliä
67. Harrastan karatea.
68. Rakastan lohikäärmeitä.
69. Kärsin ajoittain migreenistä.
70. Eilen oli hääpäiväni.
71. En ole koskaan juonut kupillistakaan kahvia.
72. Olen saanut merkinnän rikosrekisteriini.
73. Rakastan hunaja-juustovoileipiä.
74. Olen opiskelija.
75. Pidän talvesta.
76. Rakastan nettikilpailuja.
77. Nälkäisenä olen hyvin äkäinen.
78. Mukavuudenhaluni voittaa nykyään useammin turhamaisuuteni.
79. Olen laite/vempainfriikki.
80. Odotan vauvaa.
81. Olen alle 155 cm pitkä.
82. Harrastan joogaa.
83. Olen absolutisti.
84. Olen pelannut luminorsupalloa.
85. Pelaan WoWia.
86. Olen BB-addikti.
87. Aion muuttaa ulkomaille työskentelemään/opiskelemaan.
88. Olen hurahtanut askarteluun.
89. Lupasin monta vaikeaa uudenvuodenlupausta.
90. En tehnyt yhtään uudenvuoden lupausta.
91. En ole ikinä polttanut tupakkaa.
92. Kotonamme puhutaan kahta kieltä
93. Olen uskomaton nainen!
94. Minulla on Pappa-Tunturi
95. Minulla on 3 lasta
96. Minulla oli viimeviikolla synttärit
97. Minulla ei ole koskaan ollut angiinaa.
98. Uskon asioihin joita yleisesti pidetään yliluonnollisina.
99. Harrastan tanssia
100. En ole ollenkaan varma, tuliko tummennettua kaikki kohdat oikein.
101. Pidän lumisateesta.
102. Omistan siniset sohvat.
103. Vaatteiden silittäminen on minulle pakkopullaa.
104. Minulla ei ole siskoa.
105. Minulla on lemmikkitiikeri.
106. Keräilen koirakortteja.
107. Valmistun opinahjostani tässä kuussa.
108. Harrastan ristipistoilua
109. Autoni on punainen.
110. Olen hypännyt 10 metristä veteen.
111. En voisi kuvitellakaan elämää ilman musiikkia.
112. Vihaan sadetta.
113. Tykkään lukemisesta.
114. Pidän omaa blogia.
115. Rakastan kaakaota.
116. Osaan sanoa "sitä kutsutaan oravan lihaksistoksi" ilman takeltelua.
117. Olen yli 170cm pitkä.
118. Olen rakastunut
119. Äitini on natsi
120. Olen jäläkhenjääny
121. En voi sietää joulukoristeita
122. omistan koiran 2 marsua ja hamsterin :)
123. Olen onnellinen
124. Olen jatkuvasti ongelmissa koulutöitteni takia

[Ei aihetta]Perjantai 08.01.2010 08:28

hihhhhhihii mukavaa tää koulustressi ja sillein.. :D:D
no ei muutaku taas töihi ja kohta kouluuu (Y)(Y) thank god
for weekends.

[Ei aihetta]Perjantai 08.01.2010 02:39



LUETTELE 10 ASIAA JOTKA OVAT HUONEESI LATTIALLA

1. Mimin patja
2. mun meikkipussi
3. peili, as always
4. videokone
5. tietokone
6. mun harvinaisen kulahtanu valkonen h&m-laukku
7. koulukirjoja
8. pilatespallo
9. mun vaaleenpunaset tossut
10. ööh ööh, kulmapalasohva?

LUETTELE 10 MIELI PUUHAASI: (ei järjestyksessä)

1. piirtäminen
2. dataaminen
3. löllöily/nukkumine
4. musiikin kuuntelu
5. kavereiden/ystävien kanssa hengaus
6. piletys tms.
7. valokuvaus
8. shoppailu
9. syömine (Y)
10. tästä puuttuu jotai tosi olennaista.. hahah, vaikkapa mario kart täl hetkel ;D :D

LUETTELE 5 ASIAA MITKÄ SINUN PITÄISI TÄLLÄ HETKELLÄ OSTAA:

1. Parit housut
2. parit kengät
3. uus talvitakki & pipo,hanskat
4. uus ripsiväri, valkonen/hopee luomiväri ja meikkivoide + huulirasva D;
5. sukkia! + kaikkee muuta turhaa vaatetta <3 aijoo esim. laukku

LUETTELE 3 LUONTEENPIIRRETTÄ JOTKA OMISTAT:


1. ystävällinen
2. sosiaalinen
3. valitettavan laiska/aikaansaamaton.. :D

LUETTELE 2 ASIAA JOITA ET VAIHTAISI NYT MIHINKÄÄN:

1. ystävät ja muut läheiset
2. musiikki

TÄLLÄ HETKELLÄ ?

mitä on päälläsi :: tämmöset kelta-ruskee raitaset pyjamahousut ja basic huppari (+ villasukat)
miten hiuksesi ovat :: siinähä ne auki roikkuu
mitä syöt :: en just nyt mitääänn
mitä ajattelet :: että möömöö :< stressaa ja haluun seuraa!
kenelle puhut :: mimille
mitä katselet :: oisko tätä näyttöä, oisko mitään?
mitä kuuntelet :: PlayRadioPlay! - Mr. brightside
mitä toivot :: rahaa, mut sitäkin enemmän toivosin vaan tällä hetkellä lepopäiviä ilman minkäänlaista stressiä tai ahistusta. en muista millon viimeks en ois stressannu jostain, vaikka kuinka olis lomalla etc.
mitä haaveilet :: hihii kaikenlaista!
mitä haistat :: no mille mun huonees nyt haisee/tuoksuu

OLETKO VIIMEISEN VUOROKAUDEN AIKANA ?

itkenyt :: en
nauranut :: jeap
laulanut :: no hyräilly enneminki
peseytynyt :: juu
tutustunut uuteen ihmiseen :: enn
kirjoittanut jotain :: kyyl
siivonnut huonettasi :: jeap, olin ahkera tänää!
ajanut jollakin kulkuneuvolla :: no en ite, eijjei
tehnyt sellaista mitä kadut syvästi :: ainoo mitä kadun on se et en taaskaan osannu keskittyä siihen mihin piti tänää XD oli distractionia paikalla.. ;D:D
valehdellut :: no pieni valkonen valhe äidille mun koulutehtävien tekemisest mut ei mitään suurempaa.. :D

MIKÄ SAA SINUT ?

iloiseksi :: eräät ihmiset ♥
surulliseksi :: kouluasiat joista tulee ahdistusta kuten esim. kokeet/koeviikto ja rästiin jääneet jutut ja stressiä, arkimaanantait yms.
itkemään :: öääähh
huutamaan :: noh lähinnä perheenjäsenet joskus. :D
pelkäämään :: tosi pelottavat kauhuleffat, tai siis niiden jälkeine aika, yksinäisyys ja hmmm osittai se stressi saa pelkäämäänki?
tanssimaan :: hyvä musiikki ja keskiviikkopäivät ;> (vanhojentanssiharkat. :D)
nukahtamaan :: mun unirytmi on nii päin sanonko mitä, että voisin nukahtaa mihin kellonaikaan tahansa. tylsät jutut kuten esim. ruotsin tunnit, museot ja eduskuntatalo. tai totaalisen paskat elokuvat, esim. jäniksen vuosi.. :'D
uskomaan tulevaisuuteen :: hmmm kaverit.

OLETKO KOSKAAN ?


ollut niin humalassa, ettet muista eilisestä mitään :: kiitos, uv. :D:D
jättänyt menemättä kouluun, väsymyksen takia :: hmm en varsinaisesti väsymyksen, mut vitutuksen yms.
ollut liikenneonnettomuudessa :: nopee
potenut sydänsuruja :: jeeps
pitänyt sinulle uskottuja salaisuuksia :: tottakai, aina.
omistanut mielikuvitusystävää :: en. :D
ihastunut kaveriisi :: hmmm, joo.
itkenyt elokuvan aikana :: joskus vähän. mut en oikeen osaa yleensä itkee leffan takia.. :D
rakastunut opettajaasi :: no hyi, en
luntannut kokeessa :: en kokeessa, mut pistokokeessa juu
ihastunut julkisuuden henkilöön :: en. :D tai ei sitä silleen ihastumiseks voi sanoa, jos kattoo että onpa hyvännäkönen, taitava ja ihana näyttelijä!etc..
rikkonut lakia :: en tietääkseni. :D rikkonut lakia :: en tietääkseni. :D // VALEHTELET! alkoholin nauttiminen alaikäisenä on lain vastasta =)=)=)=)) > no hups
ajanut / kävellyt päin punaisia :: (Y)

no tieshän ton nyt ilmankiTorstai 07.01.2010 02:52

Jos saat yli 20 olet kauhea oppilas

Olet tunnilla:

[x] Nauranut
[x] Hihitellyt koko tunnin
[xx] Puhunut kaverille..
[xxx] ..Niin että opettaja on joutunut huomauttamaan
[ ] Kiljunut
[ ] Haukkunut opettajaa päin naamaa
[/:D] Riehunut
[x] Lähetellyt lappuja
[x] Ollut tekemättä tehtäviä, joita olisi pitänyt tehdä
[x :< siit on jo aikaa krhm] Luntannut
[x] Ajatellut mukavia
[x] Vastannut opettajan kysymykseen ”En tiedä”
[x] Vastannut opettajalle ”Häh?"
[ ] Saanut jälki-istuntoa
[ ] Heitetty ulos luokasta
[x] Siirretty takapulpetista eteen häiriköinnin takia
[ ] Laulanut
[x iha hiljaa] Viheltänyt
[ ] Jupissut itsekseen
[x] Rummuttanut jaloilla häiritsevästi
[x] Kommentoinut opettajan tekemisille
[ ] Vaeltanut luokassa
[ ] Repinyt tärkeitä papereita
[x] Keikkunut tuolilla
[ ] Kaatunut tuolilla
[x] Piirtänyt pulpettiin
[x] Piirtänyt koulukirjoihin/vihkoihin
[x] Näyttänyt kieltä
[x] Joutunut puhutteluun
[ ] Häipynyt kesken tunnin ilman lupaa
[x] Lukenut saapuneen tekstiviestin
[x] Tekstannut
[x] Puhunut puhelimessa


22/33

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.01.2010 05:17



tähä tiivistän viime uv:n