IRC-Galleria

Beasthon

Beasthon

GLOOMY GRIM/Fleshred@Darkside 19.12.2009

Heading to the Stonecity!Keskiviikko 09.07.2008 20:50

Linnatuulen pihalla istun Matkiksessa ja dataan. On tää ihmeellistä tää tekniikka. Koht tintin.

Tinat, Tintit, Tinaajat!Keskiviikko 09.07.2008 04:31

Tänään jää mökki taakke ja meikä lähtee STADIIN. Kelatkaa! Vähänks siistii. Sit mä lähen dogaa mun frendejen kaa (neki o Stadista). Sit me bailataan, vissiin koko yö. Lähe megeen, mennään skutsiin joraa.

Burn, Burn, BurnPerjantai 27.06.2008 02:51

Juuri uuden levyn "Under The Spell Of The Unlight" julkaissut GLOOMY GRIM on erottanut alkuperäisen kitaristinsa Mörgothin. Tilalle tulee Father Umbra Sol, joka tunnetaan myös okkultismi piireistä ja on aiemminkin tehnyt yhteistyötä GLOOMY GRIMin kanssa.

GLOOMY GRIMin johtohahmo Agathon kertoo tilanteesta; "Tämä asia on leijunut jo pitkään ilmassa,
sillä Mörgothin kanssa työskentely kävi päivä päivältä vaikeammaksi. En sano, että päätös olisi ollu helppo, mutta tällä on selkeästi positiivista vaikutusta orkesterin ilmapiiriin. Tämä oli tehtävä tai muuten se olisi merkinnyt koko toiminnan lopettamista. Emme eronneet sulassa sovussa, emmekä musiikillisiin erimielisyyksiin. Mörgoth on minulle yhtäkuin kuollut"

Vengeance is MINE!Keskiviikko 25.06.2008 17:14

Why Are They Screaming At Night?Tiistai 24.06.2008 17:43

Tuli viestii landelta, kun Louhi on siellä:

"Käytiin istuttamassa kukkia ukin haudalla ja istuskeli
kaikkein hautakivien edessä hartaan näköisesti kädet ristissä. Sanoi
toivovansa vuorotellen, että ne nukkuis."

Tota mäkin kyllä toivon. Isäänsä tullu.

Ziivous.Tiistai 24.06.2008 16:45

Nyt sitä sitten saa taas tehä. Jihuu. Ei kyllä oikeestaan oo hirveetä intoa, kuhan nyt pullot ym. kerää, että mahtus rokkaamaan. Turha sitä oikeestaan enää on mitään puunaa, ku kohta tulee puskeva traktori. Mitenhä tätä kämppää vois realisoida? Varmaa joku ostas noita ikkunoita ja mitä nyt irtoo, kaappeja, seinäpaneelia, lamppuja ym. Tosin ihan vielä ei viiti rupee totaalipurkamaan, kun ohan tässä vielä kuukausi aikaa. Jos jollain jotain tollasta puuttuu, niin täältä lähtee halvalla. yst.vast.mör.kont.

Huh.Sunnuntai 22.06.2008 20:59

Home sweet home. Ens pe jatkuu harjotukset.

Mördelle!Perjantai 20.06.2008 16:16

Heräsin mun uuden tyttöystävän vierestä, oli ihanaa. Sen nimi on Toni ja se soittaa pändissä. Se on iha ihku. Mennään vissiin naimisiin.

Pääsinpäs irti.Torstai 19.06.2008 18:41

Sain jopa jotain järkevääkin tehtyä. Taitaa tulla tina.

Hä?Torstai 19.06.2008 16:06

Tinat, tintit, tinaajat? Pitäsköhän sitä harjotella jo tänään. Syön oman pääni, jos en pääse tästä NYT irti.