IRC-Galleria

Beepah

Beepah

joskus ei jaksa.

Uusimmat blogimerkinnät

:))!Torstai 04.02.2010 23:40

kopioi tämä alle minuutissa blogiisi niin
viikonlopustasi tulee PARAS!

isä..se sattuu..Torstai 04.02.2010 23:26

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.
Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?
Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.
En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.
Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.
Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.
Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.
Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.
Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.
Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.
Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.
Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.
Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.
'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.
Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!
Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.
Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.
Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.
Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.
Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!
JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'
Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät
Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.
Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.
Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

; ))Maanantai 01.02.2010 19:50

Ihastutko pahoihin poikiin? - Kyllä ; ))
Oletko äänekäs ja itsevarma? - Kyllä ; ))
Kuka sinua pyysi viimeksi ulos? - Nikoo.
Onko poika huomannut ihastuksesi, vaikket edes kertonut tälle? - Ei.
Mitä tekisit jos ystäväsi ihastuisi samaan poikaan kuin sinä? - Jaa-a.
Voisitko luopua kaverista kundin takia? - En! <3 ; O
Oletko ikinä ollut ihastunut kaverisi veljeen? - Hyyii? en! ;O sairasta.
Mitä asiaa olet salannut joltakin? - Tärkeitä.
Loukkaannutko helposti? - En.
Paljonko sinulla on nyt rahaa? - Sen verran että pääsen bussiin : )
Kenelle soitit viimeksi? - Papelle tai bragalle ;O
Oletko tänään puhunut bestikselle? - Kokoajan<33
Miten ystäväsi auttoi sinua viimeksi? - Halas! <3
Mistä juttelit viimeksi jonkun kanssa? - Kivoja jennan kanssa.
Miten mokasit viimeksi? - En ees muista! ? ;O
Oletko koskaan ollut sokkotreffeillä? - En?!!?? En ikinä.
Onko joku sanonut joskus sinun olevan ruma? - Ei.
Arveluttaako sinua jokin nyt? - Kyllä. ;/
Mitä sinun pitäisi olla tekemässä? - Mitä haluan ;O
Mitä teit viime viikonloppuna? - Olin hessun kanssa <333
Pelkäätkö hylätyksi tulemista yli kaiken? - Hhaha, en?!
Mitä haluaisit nyt? - Halin ;D
Mikä yhdistää sinua ja parasta kaveriasi? - toistemme vastakohat ollaan<333 jenna se rauhallisempi ja koti ihminen =)
Oletko huomaavainen? - olen. :)
Kauanko sinusta kannattaa seurustella, ennen kuin hyppää sänkyyn? - fiiliksen mukaan : )
Haittaako sinua jos sukkasi ovat likaiset? - vähä ois noloa!! ;OO
Oletko koskaan harrastanut seksiä useamman pojan kanssa samana iltana? - n ole ;O
Mitä mieltä olet paljon seksistä/rivoja juttuja puhuvista ihmisistä? - HAHHAA, Ei kait nuo haittaaa ; )) HAHAHHAHA *REPS*
Haluatko sitten joskus avioliittoon ja lapsia? - Juu. :)
Missä opiskelet? - koulussa.
Oletko koskaan ollut rakastunut julkkikseen? - En? mitä vittua!? ;O
Entä vanhempaan mieheen? - juu 4 vuotta vanhempaa.
Onko perheessäsi esiintynyt väkivaltaa? - No on, kiitos yhe kusipään!
Kenen kanssa riitelit viimeksi? - Veljen... -.- LOOOOLLEEDDD!!! ;o
Oletko ihan sekoboltsi? - LOL, En.
Onko sinua koskaan kutsuttu lutkaksi? - Oh-hoon.
Kenen synttäreillä olit viimeksi? - Nilabin <3 ;D
Oletko lesbo tai bi-seksuaali? - hetero.
Oletko viisas? - juu, joskus :)
Oletko koskaan pyöritellyt kahta poikaa samaan aikaan? - Joskuuus.
Masentaako sinua nyt joku? - Kyllä. ANGS ANGST "Viillän ranteet auki..." HAHAA Loool.
Mitä mieltä olet bileistä? - Aina valmis, kuha hyvä seura <333 : )
Onko sinulla taipumus paisutella asioita? -Ei? ;O
Oletko koskaan lyönyt ketään? - Jos hyvä syy, ni sitte.
Annatko helposti anteeksi? - Joo.
Miten hiuksesi ovat nyt? - Kiini.
Mitä aiot tehdä suljettuasi tietokoneen? - Mennä jennan viereeen :D HAAHAHAA :DDDD

huuuii!! ; SSKeskiviikko 27.01.2010 21:45

ENSIMMÄINEN:

No tuossa puol tuntii sitten kavereille soittelin ja sitt suoristin hiuksiani tietenkin samaan aikaan, kuvittelin onnistuvani siinä.. -.- : DD
Nii lähes 200 astetta kuuma suoristusrauta suoraan kämmenelle. ;S Tekee meinaa kipeää!! Toivon et tuoho ei tuu mtn jälkeä. ; SS ja en tuu toiste yrittämään tuota temppua : DD
TOINEN:

Meinasin jäähä juopon alle tuossa kairatien risteyksessä. Jees.
Joku tuima juoppu oli suunitellu et ajaa mun päälle pyörällä!
Pitäs nuio pyrätki otaa pois juopoilta. : )) thx<3
KOLMAS:

Joku random lähettelee mulle viesteij oulust! ;O Woot. Vois vaihtaa numeron tai jotain? ;DD

Mikael<333Tiistai 26.01.2010 23:40

Mikael: "Viskataan toi petra parvekkeelta alas se ei varmaa ossaa ku vaa huutaa samaan aikaan ; ))"

Petra: "No et siekää varmaa osais ku huutaa?? ;OOO"

Mikael: "No ei ku meikä kato viheltelee samaa aikaan."

Petra totaalinen reps. <333
saa liiittyyy. ; )

nbragaeaa m k apapeksuuu<32333Lauantai 23.01.2010 00:07

jioi oon yääöölä naiäm kja joo nkaikki on hyibvjn .

lololllolo tylsä alku viikko.Keskiviikko 20.01.2010 01:40

[Error] [Error]

kiva täää...Perjantai 15.01.2010 23:24

: ))

no voi kyrpä..Maanantai 11.01.2010 23:45

Vuonna 2002 amerikkaan muuttanut nuori suomalaistyttö murhattiin raa'asti hänen taloonsa tunkeutuneen murtovarkaan toimesta, kun tyttö oli menossa hakemaan jäätelöä pakastimesta. Murtovaras löi tyttöä muovisella joulupukilla, tunki croissantin tämän korvaan, raiskasi tytön ja laittoi lopulta kuolleeksi luulleensa tytön talon pakastimeen, mutisten hiljaa sanoja "holy *** santa claus".
Aamulla tytön vanhemmat löysivät kuolleeksi jäätyneen tyttärensä pakastimesta. Pakastimen kannen sisäpuolella oli raapimajälkiä tytön epätoivoisista yrityksistä päästä ulos pakastimesta. Hän oli myös kirjoittanut kanteen sanat "i *** santa claus"
Nyt kun olet nähnyt, ja toistanut mielessä tytön viimeiset sanat, tulet tapaaman tämän murhatun tytön. Ensi yönä, juuri kun olet nukahtanut, tulet herämään pakastimen hurinaan ja huomaat että huoneessasi oleva peili on täysin huurussa. Kun menet katsomaan peiliä lähempää (älä yritä, teet niin kuitenkin ) huomaat että siihen on kirjoitettu sanat "i *** holy santa claus" ja näet tytön peilissä. Tämän jälkeen huoneesi lämpötilä laskee miinuksen puolelle, ja kuolet hypotermiaan, kuten tämä pieni tyttö.
Jos kopioit tämän tarinan omaan päiväkirjaasi, tyttö jättää sinut rauhaan, ja pelastut.
Kannattaa ottaa tämä tarina tosissaan.
Tämä pieni tyttö on ollut todellinen uhka internetin käyttäjille jo vuodesta 2002!
Tuhannet meediot ovat ajan saatossa todenneet tämän viestin sisältävän yliluonnollisia voimia.