IRC-Galleria

Käytin hetki sitten puoli tuntia vanhojen päiväkirjamerkintöjeni lukemiseen. Olivat kenties turhimmat elämäni minuutit.

Joskus seitsemännen luokan alussa opo käski meidän kirjoittaa teksti itsellemme, jonka saamme takaisin yhdeksännen luokan lopussa. Voitte kenties uskoa, kuinka Hannun ilmeet vaihtuivat epäuskoisesta kirkkaanpunaiseen häpeän ilmeeseen muutamassa sekunnissa, kun sain tuon onnettoman tekeleen takaisin koulun päätökseksi.

Noin kolme sekuntia myöhemmin paperi oli tuhottu sen verran perusteellisesti, että tekstistä ei olisi saanut selvää edes rikoslaboratorion pojat CSI:ssa, vaíkka apuna olisi molempien spinoff-sarjojen tähdet.

Sinä päivänä tein salamoiden välkkeessä korkealla kalliolla pyhän lupauksen, jotta tuon viestin laatuista tekstiä ei koskaan enää tulisi ulos minun kynästäni (näppäimistöstäni).

Kauan kesti sekin lupaus, rakkaat lukijat (1).

Mutta nyt se on ohi, nimittäin sen verran ala-arvoisiksi luokittelisin jotkut vuoden sisällä rustaamani päiväkirjamerkinnät. Syvästi pahoillani olen, mutta vahinko taitaa olla jo tapahtunut.