Vituttaako? Eipä juurikaan, ikinä, koskaan. En ainakaan myönnä. Mutta sen verran voin kertoa että koulun politiikka on vähintäänkin leväperäisen typerä.
Opiskelen siis ammattioppilaitoksessa(vankilan raskas muoto.)
Ja asun asuntolassa jossa siis toimii asuntolanvalvoja. Olen kolmen täällä viettämäni vuoden aikana nukkunut pommiin lähemmäs 500 kertaa. Ensimmäisenä vuotena olen jo kertonut kuraattorille ja kaikille asianosaisille etten saa unta kunnolla, mutta kun saan, niin herääminen onkin sitten lähes mahdotonta. Herätyskello ei ole ratkaisu. Minua ei saa hereille vaikka syvästi vihaamani The Rasmus tulisi heittämään keikkaa kämppääni.
Jok. tap. Tänä vuonna asuntolanhoitaja on nähtävästi ottanut tehtäväkseen vainota minua heräämisvaikeuksieni vuoksi, johon tosin on syypää luokanvalvoja joka taas pommittaa asuntolanhoitajaa puheluilla, joissa vaatii häntä tulemaan minut herättämään.
Toissapäivänä sain rikkomisilmoituksen asiasta. Eli toisin sanoen he ovat tyytymättömiä asioiden tilaan ja haluavat pilata minun päiväni, viikkoni, sekä myös vuoteni.
Kysyn vaan että mitä vitun hyötyä on siitä että minua pommitetaan jollakin onnettomalla lapulla jossa ilmaistaan syvä paheksunta sitä kohtaan että minä saisin nukkua edes sen 4 tuntia vuorokaudessa.
Että eikö minulla ole jo kyllin paha olo siitä että en pysty täysipainoisesti käymään koulua, minua pitää vielä rankaista jostakin mihin en ole itse syypää.
Ja kun yritän takoa järkeä ihmisten päähän, minulle sanotaan: "mene itseesi"
Tosin vähän korukielisemmin ilmaistuna.
Ja hauskinta tässä on että aikaisempana kahtena vuotena asiaan ei ole oikein otettu edes kantaa, vaikka poissaoloni ovat olleet luokan korkeimmat (150-250h molempina vuosina) Mutta nyt kun olen saanut itseni koulun penkille joka päivä, jos ei aamuja oteta lukuun.. Niin tullaan repimään persettä.
JÄrki käteen ihmiset. Ei. Näin.