IRC-Galleria

Siitä onkin aikaa, rakas päihtyvä kirja. Henkisesti estyneet aivoni eivät ole kyenneet luomaan sielukkaan tolkutonta tajunnanvirtatekstiä, jota ainakin yksi (1) ihminen on jäänyt kaipaamaan siinä määrin, että vaati minua... Toistan... Vaati minua kirjoittamaan päiväkirjaani useammin.

En viitsi lähteä kyseisen henkilön motiiveja tai fetissejä tässä spekuloimaan, mutta kyllä jotakin pitää päässä naksahtaa, että jaksaa minun vinksahtaneita ja tekotaiteellisia sepustuksia lukea. Varsinkin kun ne kertovat minun elämästäni, jossa ei viimeisen kahdenkymmenen yhden (21) vuoden aikana ole tapahtunut mitään mikä ylittäisi uutiskynnystä.

Syyllistyin paskanpuhumiseen. Onhan kuvani ollut paikallislehdessä ainakin kahdesti, ja kerran olen suureksi häpeäkseni vilahtanut urheiluruudussa.

Nyt kun olen sen paljastanut suurelle yleisölle (1), voin paljastaa kaiken muunkin. Liikunnallinen historiani ei rajoitu ainoastaan nopeaan kameran ohi kävelyyn kansallisessa televisiossa koripallo-ottelun jälkeen, kun kotijoukkue on hävinnyt. Ei. Olen myös joskus halunnut harrastaa kyseistä lajia ihan tosissaan. (Tähän asti luettuaan jokainen minut nähnyt henkilö repeää äänekkääseen huutonauruun, joka joissain tapauksissa johtaa fataaliin sydänkohtaukseen.)

Koripallo, tuo kerrassaan jalo laji, vietiin minulta tuskallisesti, kun kerroin vanhemmilleni kypsässä seitsemän vuoden iässä, että "mä tahdon korisharkkoihin". Johon isi ja äiskä hienovaraisesti totesivat että: "olet liian lyhyt." Nyt 174cm pitkänä pätkänä totean että: "oikeassa olivat, mutta paskiaisia ne on silti."

Minkäänlaista pituuskompleksiahan minulla ei ole, vain 20 cm:n korot maihareissa.

Näin päättyy Hannun iloinen valitustuokio numero: 2254675553.
Stay tuned for the next episode of : Beldi's childhood traumas, where Beldimus realizes his addiction of constant complaining and desperately searches for a cure.