IRC-Galleria

Beldimus

Beldimus

Hannu Takkunen

Instru, se ainoa soikea. Keskiviikko 16.08.2006 21:08

Juu, kävin tänään tarkistuttamassa näköni. En tajunnut oikeastaan mitään sen optikon puheista, mutta sen verran sain selvää että näkö on huonontunut pikkuisen.

Meinasin piilolinssit hommata, pelottaa vaan että kun ne on kerran yötäpäivää-linssit niin mitenhän käy niiden kanssa. Unohdan ne vuodeksi päähän kuitenkin. :)
No ei. Saapa nähdä miten hintavat kyseiset muovinpalat on. Kuukauden testilinssit maksaa sen 30 euroa. Mikä on ihan kohtalaisen halpaa, mutta kuulemma oikeat linssit maksaakin sitten vähän enempi. :P No, jos sitä vaikka sais töitä.

jesKeskiviikko 16.08.2006 00:25

Ihan kuin kolme neljäsosaa vuodesta ei riittäisi, minun täytyy kärsiä allergisesta nuhasta myös perunoita kuoriessani. Niin sairaalta kuin se kuulostaakin, olen perunankuorille allerginen.

Jossain vaiheessa pimeää keskiaikaa, eli synkkää nuoruuttani, olin vihainen jumalalle siitä että olen jatkuvasti kipeä. Nykyään en enää voi syyttää jumalaa juurikaan mistään, koska kiistän hänen olemassaolonsa.

Nykyään vihaan lähinnä allergian aiheuttajia, mutta ei se oikein auta, kun joutuu jakamaan vihaansa niin moneen asiaan. Olisi kivaa kun olisi taas jokin kosminen tekijä, jota voisin allergioistani syyttää, ja kanavoida kaiken halveksuntani sitä kohtaan. Ei tällainen vihan pirstaloiminen ole kivaa. Ne allergian aiheuttajat ei katsokaas tajua minua, kun vihaan heitä kerrallaan niin vähän. Mutta tajuaisivat jos vain kanavoisin kaiken yhteen kohteeseen.

Ei ole helppoa allergisilla. Nii Kerra!!

LueskelutuokioTiistai 15.08.2006 23:00

Käytin hetki sitten puoli tuntia vanhojen päiväkirjamerkintöjeni lukemiseen. Olivat kenties turhimmat elämäni minuutit.

Joskus seitsemännen luokan alussa opo käski meidän kirjoittaa teksti itsellemme, jonka saamme takaisin yhdeksännen luokan lopussa. Voitte kenties uskoa, kuinka Hannun ilmeet vaihtuivat epäuskoisesta kirkkaanpunaiseen häpeän ilmeeseen muutamassa sekunnissa, kun sain tuon onnettoman tekeleen takaisin koulun päätökseksi.

Noin kolme sekuntia myöhemmin paperi oli tuhottu sen verran perusteellisesti, että tekstistä ei olisi saanut selvää edes rikoslaboratorion pojat CSI:ssa, vaíkka apuna olisi molempien spinoff-sarjojen tähdet.

Sinä päivänä tein salamoiden välkkeessä korkealla kalliolla pyhän lupauksen, jotta tuon viestin laatuista tekstiä ei koskaan enää tulisi ulos minun kynästäni (näppäimistöstäni).

Kauan kesti sekin lupaus, rakkaat lukijat (1).

Mutta nyt se on ohi, nimittäin sen verran ala-arvoisiksi luokittelisin jotkut vuoden sisällä rustaamani päiväkirjamerkinnät. Syvästi pahoillani olen, mutta vahinko taitaa olla jo tapahtunut.

Juhannus AfterParty - Mökkihumppa!Tiistai 15.08.2006 22:22

Jeah! Nyt se on koettu!
Viikonloppu on jo ohi, ja on jo ehditty seuraavan viikon tylsiin päiviin, mutta edelleen viikonlopun kinkereistä jäänyt muisto elää vahvana! Mikäs olisikaan parempaa kuin mökki, kasa kavereita, olutta sekä tonnikaupalla humppaa!
Suurin osa mökkiviikonlopun osanottajakunnasta ovat vannoutuneita hevimiehiä, kuten myös allekirjoittanut. Mutta jostain kieroutuneesta syystä onkin käynyt niin, että jokaisen musiikillisiin perversioihin kuuluu olennaisena osana Eläkeläisten uskomaton tuotanto.
Tämä kyseinen "musiikki" on niin hirveää vittuilua melkein jokaiseen suuntaan, että se ilmeisesti on "metal". Koska siinähän on koko hevi-ilmiön lähtökohta: Vittuilu, vittuilun kohteena oleminen, ja silmitön takaisin vittuilu.

Uskon että muiden mökkeilijöiden ilmeet ovat olleet näkemisen arvoisia, kun viereisen mökin rannasta kuuluva uskomaton meteli vaihtelee Tarotin, Diablon, Children of Bodomin, ja muiden kovien pumppujen ohella eläkeläisiin, Flogging Mollyyn sekä Leningrad Cowboysiin.

Ei sieltä tosin kukaan lähtenyt sunnuntaina kovin järjissään.

Mökin rannalta löydät arvoituksen, sitä pähkäillessä menetät karvoituksen.

Jos pitää suosikkihumpat mainita niin otetaanpa vaikka uuden levyn uljaat lipunkantajat:
Vihaan humppaa, Humppa-arvoitus, Jukolan Humppa, Nautiskelen humpasta sekä Humppa raikaa.

Suosittelen mökkihumppaa kaikille, joilla on normaali elämä ja kaikki kotona. Ei ole humpan jälkeen paluuta entiseen. Nautiskelen humpasta!

NETTI!!!Lauantai 29.07.2006 05:49

Nyt olen jälleen päässyt kaltaisteni joukkoon.
Kyllä, juuri teidän joukkoonne.
Siihen joukkoon jota kateuksissani vielä viikko sitten kutsuin elämättömiksi tolloiksi. Ja nyt, muutaman vuoden paussin jälkeen, olen jälleen joukossanne, ihanat ihmiset. :)
Puhun siis aiheesta nimeltä: ADSL.
Jos poistamme siitä yhden kirjaimen ja luemme toisinpäin, saamme kemikaalisen yhdisteen, joka aiheuttaa vakavaa riippuvuutta, aivan kuten ADSL ja jos taas lisäämme yhden kirjaimen ja poistamme toisen, saamme taudin, jolla on aivan yhtä lähtemätön vaikutus kuin tällä internetyhteydellämme jokapäiväiseen elämäämme. Tottakai tiedämme että näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä ADSL-yhteyden kanssa, mutta voimme silti miettiä näitä yhtymäkohtia. Mielenkiintoista eikö? kello on 2.48 aamuyöstä. ja ajattelin vielä viipyä tässä viihteen ihmemaassa tovin. Hyvää huomenta ja hyvää yötä.

LeffalistaSunnuntai 02.07.2006 05:22

Leffoja leffoja

Ihminen katsoo eläessään monia elokuvia, jos olet katsonu näistä yli 70, SINULLA EI OLE ELÄMÄÄ!!! haasta ystäväviäsi mukaan ja katso ovatko he "leffa-friikkejä". Pienenä lisänä jokainen lisätköön jonkun leffan jonka on nähnyt, mutta ei ole tässä listassa.

( ) Rocky Horror Picture Show
( ) Grease
(x) Pirates of the Caribbean
(x) Boondock Saints
( ) The Mexican
(x) Fight Club
(x) Starsky and Hutch
( ) Blazing Saddles
( ) Airplane
( ) The Princess Bride
(x) Young Frankenstein
( ) AnchorMan: The Legend of Ron Burgandy
( ) Napoleon Dynamite
(x) Saw
( ) White Noise
( ) White Oleander
(x) Anger Management
( ) 50 First Dates
(x) Jason X
(x) Scream
(x) Scream 2
(x) Scream 3
(x) Scary Movie
(x) Scary Movie 2
(x) Scary Movie 3
(x) American Pie
(x) American Pie 2
( ) American Wedding
( ) Bootcamp
(x) Harry Potter
(x) Harry Potter 2
(x) Harry Potter 3
( ) Harry Potter 4
(x) Resident Evil
(x) Resident Evil 2
(x) The Wedding Singer
( ) Little Black Book
(x) The Village
(x) Thirteen
(x) Donnie Darko
(x) Lilo & Stitch
( ) Lilo & Stitch 2: Stitch has a Glitch
(x) Finding Nemo
( ) Finding Neverland
( ) 13 Ghosts
(x) Signs
(x) The Grinch
( ) Texas Chainsaw Massacre (The Original)
( ) White Chicks
(x) Butterfly Effect
(x) Madagascar
( ) 13 Going on 30
(x) I, Robot
( ) Dodgeball: A True Underdog Story
( ) Universal Soldier
(x) Lemony Snicket's A Series Of Unfortunate Events
( ) Along Came Polly
(x) Deep Impact
( ) KingPin
( ) Never Been Kissed
(x) Meet The Parents
( ) Meet the Fockers
( ) Joe Dirt
( ) A Cinderella Story
() The Terminal
( ) The Lizzie McGuire Movie
( ) Passport to Paris
(x) Dumb & Dumber
( ) Dumb & Dumberer
(x) Final Destination
(x) Final Destination 2
(x) Halloween
(x) The Ring
( ) The Ring 2
( ) Harold & Kumar Get the Munchies (H&K go to white castle)
( ) Practical Magic
( ) Big Fish
( ) Chicago
(x) Ghost Ship
(x) From Hell
(x) Hellboy
( ) Secret Window
( ) I Am Sam
( ) The Whole Nine Yards
(x) The Day After Tomorrow
( ) Child's Play
( ) Kids
( ) Bride of Chucky
( ) 10 Things I Hate About You
( ) Just Married
(x) Gothika
( ) Nightmare on Elm Street
( ) Sixteen Candles
( ) Remember the Titans
( ) Saturday night fever
( ) Coach Carter
(x) Bad Boys
(x) Bad Boys 2
( ) Joy Ride
(x) Se7en
(x) Oceans Eleven
(x) Ocean's Twelve
( ) Lone Star
(x) Predator
(x) Predator II
(x) Independence Day
( ) Cujo
( ) A Bronx Tale
( ) Darkness Falls
(x) Christine
(x) E.T.
( ) Children of the Corn
( ) My Boss' daughter
( ) Maid in Manhattan
( ) Frailty
( ) Best Bet
(x) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) She's All That
( ) Calendar Girls
( ) Sideways
(x) Mars Attacks
(x) Event Horizon
( ) Ever After
(x) Forrest Gump
( ) Big Trouble in Little China
(x) X-Men
(x) X2
(x) Spider-Man
(x) Spider-Man 2
( ) Sky High
( ) Jeepers Creepers
(x) Jeepers Creepers 2
( ) Catch Me If You Can
(x) The Others
( ) Freaky Friday
( ) Reign of Fire
(x) Cruel Intentions
( ) The Hot Chick
( ) Swimfan
( ) Miracle
( ) Old School
( ) The Notebook
( ) K-Pax
(x) Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring
(x) Lord of the Rings: The Two Towers
(x) Lord of the Rings: The Return of the King
( ) A Walk to Remember
(x) Boogeyman
(x) 'Hitch
(x) The Fifth Element
(x) Star Wars Episode I The Phantom Menace
(x) Star Wars Episode II Attack of The Clones
( ) Star Wars Episode III Revenge of The Sith
(x) Star Wars Episode IV A New Hope
(x) Star Wars Episode V The Empire Strikes Back
(x) Star Wars Episode VI Return of The Jedi
( ) Troop Beverly Hills
( ) Swimming with Sharks
(x) Airforce One
( ) For Richer or Poorer
(x) Trainspotting
( ) People Under the Stairs
( ) Blue Velvet
(x) Sound of Music
( ) Parent Trap
( ) Parent Trap Re-make
( ) The Burbs
(x) The Terminator
(x) Terminator 2
(x) T-3
( ) Empire Records
( ) SLC Punk
(x) Meet Joe Black
(x) Nightmare Before Christmas
(x) The Silence of the Lambs
(x) Red Dragon
( ) Sleepy Hollow
( ) I Heart Huckabees
( ) 24 Hour Party People
( ) Blood In Blood Out
(x) Neverending Story
( ) Bedazzled
( ) Ran
(x) Schindler's List
( ) 2Fast 2 Furious
(x) the grudge
( ) Hair
(x) Johnny English
( ) Amélie
(x) Cry Baby
(x) Bridget Jones Diary
(x) Braindead
(x) Babylon 5: To Live And Die In Starlight

Kevät.Perjantai 28.04.2006 23:37

Ilon aika! Aurinko paistaa, kukat alkavat kukkia! Puiden silmut alkavat aueta! Hannun silmät kutiavat, aivastuttaa ja räkää erittyy enemmän kuin flunssassa!! Onnellisuuteni on lähes käsin kosketeltavaa.
Joskus sitä toivoo että kevät sivuutettaisiin ohimenevänä trendinä, ja siirryttäisiin suoraan kesään.

hampuun sattuu!!Maanantai 10.04.2006 22:59

Tai siis siihen koloon. saatana.

Auttaisikohan jos tuohon reikään tökkäisi buranan? Tuntuu meinaan vatsalaukun kautta nautittuna vaikuttavan turhan hitaasti.

Mutta keli on melkein siedettävä. Siis jos jotain positiivista pitää keksiä.

Olen huomannut että minun päiväkirjamerkinnät on enemmän tai vähemmän epäpositiivisia. Olen oikeasti ihan iloinen poika. (:D)

Taas uusi päivä...Lauantai 08.04.2006 02:53

Ja uusi valituksen aihe.

Kevät! Yleisen mielipiteen mukaan normaalit ihmiset muuttuvat iloisemmiksi kevään edetessä, ja kulkevat kaduilla vähemmän naama norsunvitulla. No, ilmeisesti en sitten kuulu näihin normaali-ihmisiin, koska minun hillityn ja oikeutetun mielipiteeni mukaan kevät on harvinaisen perseestä. Aivan kuten muutkin vuodenajat...

Ensin on pirun kylmä, vaikka kaikki väittävät kevään tulleen. Mikä helvetin kevät se sellainen on, jonka keskilämpötila huitelee -10 ja -20 Celsiuksen välillä. Joka tapauksessa aurinko paistaa, mutta pakkanen paukkuu. Käsittämätön luonnonilmiö, joka ilmeisesti on mahdollinen vain Suomessa.

Sitten luvataan lämmintä... ja lämmin tulee, mutta täysin käsittämättömässä muodossa.
Tuulee vähintään 20 m/s, läpäisemätön pilvikerros velloo yläpuolella, lunta sataa taivaan täydeltä, auringosta ei tietoakaan, mutta jostain uskomattoman typerästä luonnonlaista johtuen lumi sulaa täyttä häkää. Minä en käsitä. Enkä välttämättä haluakkaan.

Ja sitten menet hammaslääkäriin hakemaan antibiootteja, koska väärin kasvava viisaudenhampaasi on tulehtunut.
Hammaslääkärisi ei suureksi yllätykseksesi anna sinulle reseptiä, vaan puudutusainetta, ja tarjoutuu repimään hampaasi pois saman tien. Yrität vedota aikaisemman lääkärin lausuntoon, jonka mukaan suukirurgin pitäisi ottaa kyseinen hampuli pois, mutta mikään ei auta. Seuraavan 15 minuutin sisällä suussasi käy jos jonkinlaista välinettä, ja pauke pääsi sisällä tuntuu jotenkin oudolta ilman päätärepivää kipua, mutta suureksi helpotukseksesi kipukin saapuu hiljalleen muutaman tunnin päästä, kun puudutusaineen teho loppuu, verenvuoto lakkaa, ja puheesi palautuu jokseenkin normaaliksi.

Tästä pääsemme johtopäätökseen, että kevät on perseestä, ja yksityiset hammaslääkärit mielenvikaisia.


eehehe.Lauantai 25.03.2006 02:34

Siitä onkin aikaa, rakas päihtyvä kirja. Henkisesti estyneet aivoni eivät ole kyenneet luomaan sielukkaan tolkutonta tajunnanvirtatekstiä, jota ainakin yksi (1) ihminen on jäänyt kaipaamaan siinä määrin, että vaati minua... Toistan... Vaati minua kirjoittamaan päiväkirjaani useammin.

En viitsi lähteä kyseisen henkilön motiiveja tai fetissejä tässä spekuloimaan, mutta kyllä jotakin pitää päässä naksahtaa, että jaksaa minun vinksahtaneita ja tekotaiteellisia sepustuksia lukea. Varsinkin kun ne kertovat minun elämästäni, jossa ei viimeisen kahdenkymmenen yhden (21) vuoden aikana ole tapahtunut mitään mikä ylittäisi uutiskynnystä.

Syyllistyin paskanpuhumiseen. Onhan kuvani ollut paikallislehdessä ainakin kahdesti, ja kerran olen suureksi häpeäkseni vilahtanut urheiluruudussa.

Nyt kun olen sen paljastanut suurelle yleisölle (1), voin paljastaa kaiken muunkin. Liikunnallinen historiani ei rajoitu ainoastaan nopeaan kameran ohi kävelyyn kansallisessa televisiossa koripallo-ottelun jälkeen, kun kotijoukkue on hävinnyt. Ei. Olen myös joskus halunnut harrastaa kyseistä lajia ihan tosissaan. (Tähän asti luettuaan jokainen minut nähnyt henkilö repeää äänekkääseen huutonauruun, joka joissain tapauksissa johtaa fataaliin sydänkohtaukseen.)

Koripallo, tuo kerrassaan jalo laji, vietiin minulta tuskallisesti, kun kerroin vanhemmilleni kypsässä seitsemän vuoden iässä, että "mä tahdon korisharkkoihin". Johon isi ja äiskä hienovaraisesti totesivat että: "olet liian lyhyt." Nyt 174cm pitkänä pätkänä totean että: "oikeassa olivat, mutta paskiaisia ne on silti."

Minkäänlaista pituuskompleksiahan minulla ei ole, vain 20 cm:n korot maihareissa.

Näin päättyy Hannun iloinen valitustuokio numero: 2254675553.
Stay tuned for the next episode of : Beldi's childhood traumas, where Beldimus realizes his addiction of constant complaining and desperately searches for a cure.