IRC-Galleria

Blueberry

Blueberry

What fun is there in making sense?

Pelon selvitysTiistai 16.07.2013 22:54

Tämä on siis jatkoa edelliselle merkinnälleni.

Keskustelin tänään kumppanini kanssa erilaisista asioista jota saisivat minut tajuamaan että tämä kaikki on totta.

Muistelimme asioita ja sain varmistusta siitä että olen hereillä ja ainakin jotenkin järjissäni.

Kaikista tehokkain keino saada minut tietämään että olen hereillä on fyysiset asiat.
Eikä siis mitään pervoa.
Eli ruumiillinen rasitus, se on tosi hyvä keino.
Ja toinen on se että saan koskea käsilläni tätä henkilöä.
En normaalisti koske ihmisiin, varmaan aikaisempien kiusaamisten sun muun takia. Siis miten minua on kohdeltu ja näin.
Mutta pidän hänestä ja voin olla kosketuksissa.
Myös erilaisten pintojen koskettelu on tärkeää.

Tämä siksi että en koskaan, siis ikinä, tunne mitään ruumiillisia asioita unimaailmassa. En kipua enkä kosketusta saatika nälkää tai vessahätää.

Ajattelin myös kokeilla kuunnella nuorempana kuuntelemaani musiikkia, sillä se herättää muistoja. Unimaailmassa en koskaan muista menneisyydestäni mitään.

Ja ajattelin että tarkkailen paremmin unimaailman ja oikean maailman eroja. Kaikista tärkein ero on se että oikeassa maailmassa voi lukea tekstiä, kun taas unimaailmassa ei voi.
Ajattelin kirjoittaa paperille jotain kivaa ja kiinnittää sen sänkyni viereiseen seinään, jotta voin heti aamulla lukea sen ja tajuta olevani hereillä.
Jos näen unta että olen hereillä niin voin yrittää lukea sen paperin siitä ja tajuta että en ole hereillä.

Samalla voin saada aikaiseksi myös valveunia, joka olisi melko mukavaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.