IRC-Galleria

Cadaceus

Cadaceus

let's follow the cops back home and rob their houses
Sitä se amisto teettää, tyhjentää mielen ja saa meidät alttiiksi oppimiselle. Olisin eilen ollut jopa valmis lukemaan ympäristötiedon kokeeseen, mutta se ei onnistunut ilman muistiinpanoja, jotka viisaana unohdin Hyvinkäälle. Mutta onneksi minulle aamulla sitten kerrottiin (kiitos Kimmo) ettei siihen tarvitse lukea, sillä tekisimme esseen nettiä apuna käyttäen. Kannattaisi ehkä joskus jopa kuunnella mitä opettaja sanoo.
Mutta kuka pystyy kuuntelemaan Annea, ilman että nukahtaa, tai pahimmassa tapauksessa aivosi ja silmäsi tekevät kerrankin yhteistyötä, kääntyvät sinun järkeäsi vatsaan ja muuntavat mielikuvasi ko. naishenkilöstä kynityksi smurffiksi surffaamassa Tyynenmeren aalloilla?
Kysynpähän vain.

Ehkä mieleni on vielä pelastettavissa. Ainakaan en ole kokeisiin lukenut yhtään sen enempää kuin yläasteellakaan - koealue kerran läpi, jos jaksaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.