IRC-Galleria

Kirjassa Toreylla on yhtenä oppilaana vaikeasti autistinen poika Boo, joka ei osaa puhua lainkaan. Boo putoaa yhdellä välitunnilla kiipeilytelineestä ja vahingoittaa kielensä. Torey vie Boon muun koulun väen kanssa sairaalaan, jonne Boon äiti rouva Franklin myös tulee.
Tässä kohta kun Lääkäri alkaa hoitaa Boo'ta:

>> ... Lepositeet saatoin siis hyväksyä. Lääkärin toimia minun oli kuitenkin vaikea käsittää. Hän otti neulan esiin ja pujotti siihen langan. Hän kumartui Boon ylle sillä aikaa, kun sairaanhoitaja kietoi Boon päätä lepositeeseen.
Boo rääkäisi.
Olin seissyt huoneen perällä. Tulin lähemmäs. Olin yhä ymmälläni.
"Eikö häntä puuduteta?" kuiskasin rouva Franklinille.
Naisrukka oli säikky kuin kaniini, mutta hän tajusi, mitä oli tekeillä. Hän kätki kasvonsa ja alkoi itkeä.
Boo kirkaisi.
Olin edelleen ihmeissäni. Boo huusi niin lujaa, etten kuullut enää edes omia ajatuksiani. Tulin vielä lähemmäs, niin lähelle, että olisin voinut koskettaa lääkärin vitivalkoista takkia.
"Anteeksi." Arastelin sanoa mitään, koska en ymmärtänyt mitä oli tekeillä, ja eihän se loppujen lopuksi minulle kuulunutkaan. Kummastukseni vei kuitenkin voiton. "Anteeksi," sanoin uudestaan ja uskaltauduin koskettamaan hänen takkiaan, "mutta ettekö te puuduta häntä? Eikö hänelle panna paikallispuudutetta?"
Lääkäri kääntyi katsomaan minua. Hänen ilmeensä kertoi, että hän ihmetteli hidasjärkisyyttäni. Hän sanoi: "Eihän hän varsinaisesti tunne mitään. Ei tällaisilla tapauksilla ole oikeita tunteita. Omat kuvitelmansa vaan. Turha heihin on hyvää ainetta haaskata.">>

Olipa kerran raskaana oleva nainen, joka odotti iloisena kolmea lasta.
Nainen joutui kuitenkin harmittavaan ampumisvälikohtaukseen ja naiseen
osui kolme luotia. Hänet kiidätettiin nopeasti sairaalaan, missä
tohtori kertoi, että -"kaikkiin kolmeen lapseesi on osunut yksi luoti,
mutta ei hätää. Vammoista ei tule seuraamaan mitään vakavaa, sillä
luodit koteloituvat, ja lapsesi kasvavat aivan terveinä aikuisiksi".

Nainen helpottuneena jatkoi elämäänsä, ja hän sitten synnytti kolme tervettä
lasta, kaksi tyttöä ja yhden pojan.
Nainen päätti olla kertomatta ampumiskohtauksesta sen pelossa, että se
saattaisi aiheuttaa lapsilleen traumoja.

Kunnes kului vuosia viisi ja ensimmäinen tyttö-lapsi juoksee itkien äitinsä
luokse -

"äiti, äiti, mä kävin pissalla ja sieltä tippui tällainen", samalla
näyttäen luotia äidilleen.
Nainen mietti hetken hiljaa ja päätti kertoa tyttärelleen
ampumisvälikohtauksesta.
Lapsi ymmärsi hyvin saamatta mitään traumoja kertomuksesta.

Kului jälleen vuosia viisi ja toinen tyttäristä juoksee itkien äitinsä
luokse -
"äiti äiti, mä kävin pissalla ja sieltä tippui tällainen", näyttäen luotia
äidilleen.

Nainen kertoi hänellekin menneisyyden tapahtumat ja
Lapsi ymmärsi asian hyvin ja eli iloisena elämänsä loppuun asti.

Kului jälleen viisi vuotta, kunnes pesueen ainoa poika juoksee äitinsä
luokse
ja huutaa -"äiti äiti, mä..".
Nainen keskeyttää poikansa puheen ja sanoo - "annas kun arvaan.
Kävit pissalla ja sieltä tippui luoti?"
"Ei ei" poika vastaa nolona
"Mä vedin käteen ja ammuin meidän koiran".

Piskuinen Lauttasaaren K-Extra on sitten oiva työpaikka.

Paljon mukavia mummoja, läheistä asiakastyöskentelyä (vaikkakin tavaroiden pakkaaminen kassiin käy meikäläiseltä vielä hieman kömpelösti) ja herkullisia erikoishyllyjä.

Jopa Kauppias ja Myymäläpäällikkö ovat loistavia tyyppejä. Iltavuoron Inkku (noin. 60v) on ihana, Ailamainen henkilö, joka antaa litkiä kahvia kaiket illat. Enkä ole ikinä saanut missään muualla kehuja kahta kertaa yhden viikon sisään (enkä kyllä kehuja oikeastaan lainkaan missään työpaikassa sitten Kauppaniskan ensimmäisen työpäivän jälkeen).

Ja vaikka hiki meinaa kihota otsalle aina yhdeltätoista illalla kun ulkomaalaiset tulevat ostelemaan kaikki kaupan hankalastinäpyteltävät aletuotteet juuri sulkemisaikaan kun 11 yli lähtee viimeinen bussi, ei se haittaa.

Heehee, ei haittaa yhtään, ei haittaa mikään eilisen tapahtuman jälkeen.

Koska kun Angstinen Taitelijapaska huomasi että legendaarinen Herra Ylppö kävelee saman pikkukaupan lävitse kohti maitohyllyä, ei ole väliä mitä vastoinkäymisiä käy.
Herra Ylppö tuli kassalle, osti glögiä ja puhui samalla puhelimeen ja HYMYILI. TP hoiti tilanteen hienosti tuijottamalla ja pudottamalla vaihtorahat käsistään. Inkku sattui samalla hetkellä olemaan tupakalla entisen työkaverinsa, nuoren jätkän kanssa.

Kun Inkku tulee takaisin

TP: Oikeesti, mä en kestä.
Inkku: Huh? No mitä nyt?
TP: HERRA YLPPÖ kävi tässä kassalla!
Inkku: Kuka?
TP: Maj Karman laulaja... Herra Ylppö... Herra Ylppö...
Ex-työntekijä: Niin? Entä sitten?
TP: Mä olen onneton landetyttö ja fani ja aaggghhhh!!!
Ex-työntekijä: Siis se käy täällä koko ajan!
Inkku: Siis KUKA?
Ex-työntekijä: Siis se kalju jätkä musta huppu päässä joka meni tosta.
Inkku: Niin SE! Joo se käy täällä aina
TP: Eih... Mä kuolen.... *painaa kädet kasvoilleen, taipuu kyyryyn*
Ex-työntekijän kaveri: Kato se on ihan punane!

Ensi kerralla nimmari. Vittu ensi kerralla NIMMARI !!!

http://www.youtube.com/watch?v=6sVOsPPvlMg

Ei jumalauta tästä orgasmista pääse ikinä yli O__O !!!

Lunta, aivan liikaa lunta kerralla.

Mä en tahdo mennä ulos haistelemaan kirpeää talvea.

Mutta Ponyo odottaa leffateatterissa, must go.

Miten ihmeessä Torey Hayden oikeen kirjoittaa? Vaikka tyyli on aivan normaalia kerrontaa ilman sen erikoisempia näkyviä kikkoja, heti teksti nielaisee mukaansa eikä meinaa malttaa laskea kirjaa käsistään.

Tai sitten se on vaan ne teemat, joihin Torey aina tarttuu...
Tuntee itsensä jotenkin sairaaksi että tykkää lukea traumatisoituneista lapsista o_o .

Viimein, VIIMEIN TP avasi syvään henkeään vetäen Word Padin ja alkoi työskennellä über-angstisen ja ahdistavan fanfictioninsa kanssa O_O !!

Suunnitelmana oli alun perin julkaista ficciä tasaisen tappavasti fanfiction.net:iin (ja miksei deviinkin) mutta ensimmäisten lauseiden kohdalla TP:n englanninkielinen itseluottamus romahti ja ainakin parin ensimmäisen chapterin ainoa julkaisupaikka on oma kannettava.

Ficci jatkuu, tiskit kasaantuu ja viimeinen ratikkaa kerkeää pahimmillaan lähteä Yliopistolle. Täytyy kiirehtiä.

Taitelijapaska dösäili tänään stadin läpi Lauttasaareen ja puhui K-Extran pääkauppiaan kymmenessä minuutissa ympäri. Jes, duunipaikka on TP:n. Tuntimäärät riittävät melkein ja melkein TP'n kalliiseen elämäntyyliin, jonkinverran täytyy näemmä ottaa lisätöitä Staffpointilta. K-Extra on auki joka päivä yhteentoista asti, joten iltatyö-ja viikonloppulisät pullistavat onneksi palkkanauhaa.

TP eksyili myös synkeän Vantaan puolelle raahaten kärsinyttä digiboxi-laatikkoaan. Tuskaisen etsiskelyn jälkeen infopiste lupasi lopulta ilmoittaa korjauspuolelta henk. koht. puhelimeen mikä on boksin tilanne. TP muisti myös mainita, että surkealaatuinen boksin antennijohto hajosi pillunpäreiksi telkkarin antennipistokkeeseen, ja näinollen TP ei edes toimivan digiboksin saadessaan pääse vieläkään katsomaan Salkkareita reaaliajassa. Toivottavasti nerokkaat tuotekehittelijät ja takuumiehet muistavat ottaa seikan huomioon korvausta miettiessään.

Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen on vielä 20 sivua vaille luettuna, sen jälkeen on vielä (kuulemma) kriittisempi ja mukavampilukuisempi Suoraa puhetta-Kollegiaalisesti opetuksesta ja kasvatuksesta luettavana jotta Taitelijapaska voi mennä esittämään aitoa, omaa elämäänsä hallitsevaa opiskelijaa tenttitilanteeseen. Viikonlopun pöntöntuijottelu ei juurikaan edistänyt tekstin sisäistämistä.

Onnea tarvitaan, todellah.

Ps. Kamala ikävä äitiä <3