Okei, päivänkuvaäpärät! (tarkoitan tällä siis kaikkia teitä mussukoita jotka kommentoitte ihanaa jumalallisen kaunista Poseidon kuvaani) Tehdään yksi asia selväksi näin alkuun: Minä en ole Pete Parkkonen!
Pete on itseasiassa vanhin poikani ensimmäisestä avioliitostani. Liikuttaisiin enemmän yhdessä, niin kuin isä ja poika, mutta meidän tiemme erkanivat jo ennen idols-lapseni syntymää.
¨ Kaikki alkoi sumuisessa kapakassa Casablancan kuvauksissa. Tapani mukaan olin uppoutunut syvimpiin tumman sävyihin ja hukutin tuskiani kapakan 56-vuotiaan tanssitytön, BB-Hennan, kanssa kilpaa. Henna, taiteilijanimeltään "Bbaby-Hena", riisui tequila-pulloa sisuksistaan melkein yhtä nopeasti kuin vaatteitaan Oho:n kuvaajille. Se nainen riehui ja heitti rintsikoitaan ilmaan kuin ne olisivat olleet tulessa. Naisen pyramiditissit lävähtivät kasvoilleni ja melkein sokeuduin. Luojan kiitos röörini olivat niin tukossa lunta ettei joulupukkikaan olisi päässyt liukumaan sitä piippua pitkin. En olisi tuntenut mitään vaikka lama olis iskenyt puukolla selkään. Vitut jouluntaiasta, olin Mikä Mikä Maassa, paikassa jossa silmät tärisevät epileptisen Pikachun lailla ja lunta sataa gramman pusseissa. Turta, kuin teini-ikäisen hormoonihirviön esinahka siis.
"Hip hip vitun hurraa, mun elämä on kuraa!" Huusin pienestä nurkastani, mutta ketään ei kiinnostanut. Bbaby-Henakin keskittyi vain pyramidiensa hieromiseen. Katselin sitä ällöttävää kourimista pikselöityneiden silmieni läpi ja olen varma, että niiden jäykkien möhkäleiden päästä tihkui maitoa. En edes tiennyt, että niin vanhat naiset pystyvät imettämään, saati sitten, että sellaisten hiekkasäkkien sisällä voisi olla nestettä.
"Sopisko mulle pinkki paita?" mongersi Hena etsien 132-vuotiasta äitään, Ms. Tuksua, pullonpohja katseellaan.
"Ihan sama kuhan laitat sen päälle!" töksäytin selväjärkisyyteni viimeisinä hetkinä, ennen kuin imeydyin Mikä Mikä Maan sienien sisäpuolelle. Aivoni lähentelivät ameeban tasoa, nenäni hönki valkoisia pilviä ja ameebat kokivat aivotasoni lähentelyn niin ahdistavaksi, että nostivat siitä syytteen. Olin alkukantaisten viettieni varassa ja täysin hukassa aivojeni sopukoissa. Kolahtelevat, maitoa tihkuvat rinnat muistuttivat hämärästi, jollain kieroutuneella tavalla, äidin turvallisesta povesta ja huomasin nojautuvani, huulet töröllä kohti tequilasta märkiä vaaleanpunaisia pyramidin nipukoita. Juuri kun auto-pilotilla kulkeva harmaa hermomöykky laittoi huuleni lasketumisvalmiuteen, asetteli imukkeeni iilimatoasentoon, nosti käteni tissin kaappaus asteeseen ja puski mieleeni jatkuvasti erilaisten imurien kuvia, kapakan ovet räjähtivät auki ja sisään asteli auringonsäteitä hehkuva kitaraa kantava mies. Säteet sokaisivat silmäni ja tunsin kuinka Rock n Roll tunkeutui päähäni, tämän jumalallisen hahmon nuollessa kitaraa sormillaan.
"I WANT TO GET AWAY!" Nuo sanat sytyttivät turmeluneet soluni tuleen, katkoivat kädet valkoisen jauheen puristuksesta jotka aivojani kiristivät ja herättivät minut todellisuuteen.
"Minkä helvetin takia sulla ei ole vaatteita päällä!? Hanki sitä itsekunnioitusta edes sinapinsiemen verran. Vaatteet päälle, Suomi on kylmä maa!" tämän sanottuani rockin jumala täräytti Henaa päähän kitarallaan ja huusi: "I WANNA FLY AWAY"
Vastasin huutoon: "JEAH JEAH JEEAH!"
Kitaralla muksauttaminen oli mielestäni hiukan kohtuutonta, mutta joihinkin järkeä pitää kai takoa vähän kovempaa.
¨ Hyppäsimme aurinkoa ja rockin viboja säteilevän hamon yksityiskoneeseen joka oli täynnä enkeleitä. Siellä enkelit puhdistivat kehoni synneistä ja täyttivät sen rockin energialla. Ja kaiken sen taivaallisen orgioinnin keskellä Pete "Matafakin" Parkkonen sai alkunsa. Rockin enkelit ovat himokkaita ja on suorastaan syntiä kieltäytyä sen kaliberin taivaallisesta sexistä. Kun kone lensi skandinaavian yli, synnytti lempimäni enkeli kaijuttimen jonka hän sitten tiputti ikkunasta.
"Tämä olkoon meidän lahja maailmalle." hän kuiskasi korvaani ja jatkoimme taivaallista panemista.
Kuin sotkan munasta konsanaan, pikku Pete kuoriutui kajarista ja konttasi suoraan uuden isänsä, Asko Kallosen, syliin. Sen pituinen se.
Tämä oli siis Pete Parkkosen synnyintarina. Voi sitä villiä 60-lukua... Kaijuttimesta syntyneet lapset eivät koskaan peri oikeiden vanhempiensa geenejä, mutta vahvin side poikaani, Peteen, on kuitenkin ilmeinen. Nämä kiharat eivät valehtele. Isä ja poika pitävätkin hiuksensa kuohkeina samalla shampoolla, sen shampoon nimi on tietenkin Jumalan Siunaus.
Chike Ohanwe
KIITOS KOMMENTEISTA!