IRC-Galleria

Christa__

Christa__

puuttuva äly korvaa iloisen mielen

Uusimmat blogimerkinnät

Vanhuus ei tule yksin ** Ikäryhmälle: 35+ (ja varoitus alle kolmevitosille) - tätä se tulee kuulemma olemaan **

* Paino ei ole noussut, se on vain laskeutunut hartioilta vyötärölle.
* Rinnat ovat edelleen pystyt - kun olet kontillaan lattialla.
* Rinnat ovat muodoltaan kuin kananmunat - paistetut sellaiset.
* Kylmä kahvi kaunistaa, mutta maha ei kestä niin paljon kuin naama vaatisi.
* Ikäisiäsi alkaa olla vain mainoksissa, joissa mainostetaan vitamiineja ja muita tuotteita verenpaineeseen, ummetukseen, masennukseen ja unettomuuteen.
* Kaikesta kivasta alkaa olla ainakin 20 vuotta. Voi sanoa yhä useammalle: "Kun minä olin sinun iässäsi.."
* Alkaa ostaa housuja, joissa vyötäröllä on kuminauha.
* Kauneus on vain valokatkaisijan päässä.
* Kuorsaaminen on tapa osoittaa vierustoverille, että on elossa.
* Ei enää mistään hinnasta haluaisi yöpyä muualla kuin omassa sängyssä.
* Luulee, että on tapahtunut jotakin ihmeellistä, jos puhelin soi illalla klo 21.00 jälkeen.
* Pitää kaiteesta kiinni, kun menee alas rappuja.
* Ennen vanhaan sattui ja tapahtui: nykyään ei tapahdu mitään, mutta joka paikkaan sattuu kyllä. (ja tää on niinmaan perusteellisen totta!)
* Elämän korkeat arvot tarkoittavat kolesteroli-arvoja.
* Lääkäri kysyy, mitä hyvää syö ja juo ja mitä hauskaa harrastaa ja sen jälkeen kieltää ne samassa järjestyksessä.
* Joka paikkaan koskee ja se mihin ei koske, ei toimi. Olo on kuin rilluttelun jäljiltä, vaikka ei ole käynyt missään.
* Työkaverin kanssa ei puhuta enää maanantaina, mitä kaikkea on viikonloppuna touhunnut. Keskustellaan enemmänkin siitä, mitä paikkoja on kolottanut ja mitä ruumiinosaa särkee tänään ja kuinka vatsa on toiminut.
* Lääkärit ovat lähes aina tyttösiä ja poikasia.
* Silmään syttyy tuli vain silloin, kun aurinko osuu silmälaseihin.
* Ei enää välitä, jos ajatukset alkavat karkailla, kunhan tulevat takaisin.
* Kirjoittaa muistilappuja, mutta unohtaa, mihin ne on laittanut.
* Kun löytää etsimänsä tavaran, on jo unohtanut, miksi se piti löytää.
* Tekee kolmea asiaa yhtä aikaa, mutta unohtaa, mitä ne kaksi muuta olivatkaan.
* Seksi maistuisi useamminkin, mutta esileikit vievät kaikki voimat.
* "Kahdesti yössä" - tarkoittaa vessassa käyntejä.
* Alkaa ostella kevyttuotteita ja huomaa, kuinka pienellä tekstillä kaikki käyttöohjeet on kirjoitettu.
* Ei koskaan punnitse itseään aamulla, sillä silloin silmäluomet ovat raskaimmillaan.

Ja lohdutukseksi ikääntyville: kaikilla on valokuvamuisti, joillakin ei vain ole filmiä =o)

Pulmansa kullakinMaanantai 14.08.2006 19:24

Satiainen asusteli Matti-Eskon viiksissä, mutta eräänä päivänä kyllästyi kaverin jatkuvaan laulamiseen. Tästä johtuen satiainen soitti asunnonvälitykseen ja selitti tilanteen, että oli kyllästynyt jatkuvaan hoilottamiseen. Siihen asunnonvälittäjä vastaamaan, että meillä olisi
tarjota Juha Miedon parta asunnoksi, että kelpaisiko.

Tokihan iso ja tilava kämppä satiaiselle kelpasi, mutta ei mennyt kuin viikko, kun asunnonvälittäjän puhelin soi jälleen. Satiainen valitti, että Miedon parrassa on aivan saatanan kylmä ja tuulista koko ajan, kun äijä vaan hiihtää koko ajan, että löytyiskö muuta paikkaa. Asunnonvälittäjä mietti pitkään ja keksi kuin keksikin vielä yhden paikan eli Paula Koivuniemen pimpsloora. No, tästäkös satiainen innostui ja suostui oitis muuttamaan uuteen asuinpaikkaansa.

Tällä erää ei mennyt kuin pari päivää kun asunnonvälittäjän puhelin soi jälleen. Asunnonvälittäjä mietti, että ei jumalauta jos se on taas se satiainen. No satiainenhan se sieltä soitteli jälleen ja kertoi huolensa:
”Ei jumalauta, tästä ei tuu yhtään mitään. Mä oon taas Matti-Eskon viiksissä.”

OhosMaanantai 14.08.2006 18:50

päivä töissä tuli täyteen tos 37min sitte .. saapa heti tehtyä vähä saldoa ku ennen lomaa oli Pakko Lähteä aikasemmin aina himaan.. hyvähyvä =)

Ja, päivä menny eikä yhtää biisien sanoja- ihmeitä siis Voi Tapahtua .. heh.. No, vielä on tätä vuorokautta jäljellä ni ei sitä tiedä mitä viel keksii...Ei kyl välttämättä mtn. Eikä illemmal himas malta koko aikaa varmaa taas pc:l kökkiä ku periaattees (ja käytännöski) menee jo duunipäivä "näppärästi" koneella kokonaan (rööki-, lounas- ja veskitaukoja tietenki lukuunottamatta)..

Well, jo tiistai huomenna eli sen jälkeen enää 3työpäivää (o: optimistin sanoin.. *virn*

Niin- ja olen siis vieläki töissä. En tiedä viel kuin kauan- toistaseks =D=D

Horoskoopit =)Maanantai 14.08.2006 16:10

Täysikuu sai kuin saikin pääsi pyörälle ja teit ehkä jotain, mikä nyt kaduttaa. Muutoksen pyörät ovat kuitenkin lähteneet liikkeelle perustavalla tasolla.

Osaat tehdä valinnan oikean ja väärän välillä. Tällä kertaa se ei edes ole ollenkaan vaikeaa. Tilanne on sen verran yksinkertainen.

Tämä on niitä päiviä, jolloin läheisissä ihmissuhteissa saattaa esiintyä tavallista voimakkaampia ristiriitoja. Vaatimustasosi toista ihmistä kohtaan on ajoittain aivan liian korkealla vain siksi, että et osaa elää omaa elämääsi.

Tänään on hyvä päivä unohtaa muiden mielipiteet. Todennäköisesti toimit tavalla, jota vain harvat ihmiset ymmärtävät. Vain typerys arvostelee sitä mitä ei ymmärrä.


Semmosia tällä kertaa..Pari jutskaa vähän "outoi" vaan esim toi vika lause on must ihan hyvin sanottu *virn*

Ihunaa :)Maanantai 14.08.2006 10:43

Voi että miten "Ihana" fiilis olla taas töissä..;). Ehtiki tulla jo tosi ikävä..(kröhöm). Oon ylpeä itestäni, heräsin suht' heti kelloon (vaan pari torkkua) ja olin tääl 7.07- Jes. Nyt jo tuntuu kyl siltä ku ei ois koskaa lomalla ollutkaan..hehheh.

No, luotan siihen, ett sähköposti pursuaa kaikkee kivaa turhaa, jota lueskellessa menee päivä rattoisasti :D..

HehMaanantai 14.08.2006 00:41

tulipa esikoiselta noottia noista laulujen sanoista; että on liikaa.."Etkai sä taas laita jotai lauluje sanoi sinne"? Ei kuulemma jaksa lukee niitä..
No voi hitsi. Pitänee pitää vähän taukoa ja/ tai vähentää sitä sitte- vaikka eipähän tän tarkotus ookkaa sitä (tai muita) varten kirjotella..En voi mtn, ett monis lauluis on jotain (erityisesti sanois..ja/ tai itse biisis), ett vaan Haluan ne tänne laittaa..Ehkä joku ymmärtää ehkä joku ei..(ihan sama;))..

No, ehkä keskityn horoskooppeihin *virn* tai koitan keksiä jtn uutta/ muuta..- tai sitte lopetan vaik kirjottelun, hehheh. Kattoo ny. Onneks kenenkään ei oo Pakko näitä lueskella (kuten oon joskus aiemminki todennu).

Damn- kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kesäloma 4vk nyt ihan vikoil tunneil..onneks tänäänki pääs vähän aurinkoa taas palvomaan ja oli kiva ilma vaikkei porottanutkaan. Kokonaisuutena kyllä Oikein Kiva ja Hyvä loma.. vaikka joitain asioita ehkä ois voinu mennä toisinkin (niistä ei sen enempää).. tai olla nyt toisin. Mutt. Tai jotain.

Mukavaa lomaa mahd. lomailijoille ja töihin+kouluun palaajille aherruksen iloa ja tsemppiä (eli mulle itelleniki, hih). Tiedän, ett itellä menee ainaki pari pv tajuta olevansa taas töissä- sekä mm mailei siivoskelles (ja seuraaville uhreille kaikkia spämmejä välitelles, kjäh kjäh)..

=o)

COME CLARITYMaanantai 14.08.2006 00:33

Rushing through 30
Getting older every day
By two
Drawing pictures of innocent times
Could you add colour inside these lines?

I want you to lead me
Take me somewhere
Don't want to live
In a dream one more day

I want you to lead me
Take me somewhere
Don't want to live
In a dream one more day

Sure it would change my perspective
I'm certain I would change today
I'm certain it would change our ways
Would things fall into place?

I want you to lead me
Take me somewhere
Don't want to live
In a dream one more day

I want you to lead me
Take me somewhere
Don't want to live
In a dream one more day

COME CLARITY
by
IN FLAMES

APULANTAASunnuntai 13.08.2006 23:28

Mulla ei oo kalliita vaatteita eikä hienoa autoa
Eikä mulla ole paljoa rahaa mut mä toivon et se ei haittaa sua
Tule viereen taas mennään nukkumaan hyvää yötä suudellaan
Tule viereen taas ja näytä et mä kelpaan kanssas jotain olla saan
Mulle paljon merkitsee et mä kanssas olla saan
Jos säkin musta tykkäät niin anna pieni suukko vaan
Tule viereen taas mennään nukkumaan hyvää yötä suudellaan
Tule viereen taas ja näytä et mä kelpaan kanssas jotain olla saan...
(KELPAANHAN, RAKKAANI)

*

Hei hei mitä kuuluu?
sä kysyt ja kaikki on ok.
No hyvä sun on puhuu,
kun sä et tiedä miltä musta tuntuu.

Mä oon niin iloinen kun näin sut jossakin.
Telkkarissa tai kadulla matkalla jonnekin.
Onnelliset kulkee käsikkäin ja hymyillen.
Moni paikka kutsuu, minnekään mä kuulu en.

Maalasin sut seinälleni sua vain oottaen.
Katsot alas minuun päin kuin mielisairaaseen.
Kai sulla on hauskaa, ainakin mä luulen niin
kun puolimatkassa joka paikkaan aina joudun eksyksiin.
(MITÄ KUULUU?)

*

Kaukaa parempi on joskus nähdä lähelle
Vain silloin huomaa jos ei oo myöhäistä
Matka voi olla pitkä ja vaikeeta on nauttii siitä
Mut ehkä juuri silloin ottaa kaaos oikeen muodon

Tahdon sun sen tietävän, etten milloinkaan
Itsestäänselvyydeksi oo luullut mitään kallista

Helmen hukatakseen tuonne hiekkalaatikkoon
On oltava tyhmä tai sitten oikeessa
Ensin on helppo luulla ettei ne ehdy kuitenkaan
Temppu lienee siinä kuinka tuntee mistä tuulee

Vaikee uskoo itsekään missä nyt ollaan
Mut luulen et me saadaan vielä löytää tästä tarkoitus

Usko mua, mä tunnen sun matkas tarkalleen
Pelastus on siellä missä hautaat turhan taakan

Polta hiljaa kynttilää meidän muistolle
Anna liekin kertoo että toivon meille vain rauhaa
(KAUKAA LÄHELLE)

RUNNING AWAYSunnuntai 13.08.2006 20:04

I don't want you
To give it all up
And leave your own life collecting dust
And I don't want you to feel sorry for me
You never gave us a chance to be

And I don't need you
To be by my side
To tell me that everything's alright
I just wanted you
To tell me the truth
You know I'd do that for you

So why are you running away?
Why are you running away?

I did enough
To show you that I
Was willing to give and sacrifice
And I was the one who was lifting you up
When you thought your life had, had enough
And when I get close
You turn away
There's nothing that I can do or say
So now I need you
To tell me the truth
You know I'd do that for you

So why are you running away?
Why are you running away?

Is it me? Is it you?
Nothing that
I can do
To make you change your mind.....

(why you)
Is it me? Is it you?
Nothing that
I can do
Is it a waste of time?

Is it me? Is it you?
Nothing that
I can do
To make you change your mind

So why are you running away?
Why are you running away?
(What is it I have to say?)
So why are you running away?
(To make you admit you're afraid)
Why are you running away?

RUNNING AWAY
by
HOOBASTANK

IF I WERE YOUSunnuntai 13.08.2006 20:00

You seem to find the dark when everything is bright
You look for all that's wrong instead of all that's right
Does it feel good to you to rain on my parade
You never say a word unless it's to complain
It's driving me insane

If I were you
Holding the world right in my hands
The first thing I'd do
Is thank the stars for all that I have
If I were you

Look at what's around you now
More than you ever dreamed
Have you forgotten how just hard it used to be?
So what's it going to take for you to realize
That all could go away in one blink of an eye
It happens all the time

If I were you
Holding the world right in my hands
The first thing I'd do
Is thank the stars above
Tell the world I love that I do

Yeah if I were you
Yeah if I were you
If I were you
If I were you

So what's it going to take for you to realize
It all could go away in one blink of an eye
It happens all the time

If I were you
Holding the world right in my hands
The first thing I'd do
Is thank the stars above
For the world I love
Take a breath and enjoy the view
Live the life that I wanna do
If I were you
If I were you
If I were you

IF I WERE YOU
by
HOOBASTANK