IRC-Galleria

Christa__

Christa__

puuttuva äly korvaa iloisen mielen

Uusimmat blogimerkinnät

ViikonLoppuMaanantai 11.09.2006 00:41

Koet jännitettä työkentällä, jokin on jäänyt selvittämättä ihmissuhteissa. Jos pyörittelet asiaa liikaa mielessäsi, se kasvaa helposti yli mittasuhteidensa.
*
Jokin tekemätön työ odottaa tekijäänsä. Jos jatkat vielä vetkutteluasi, kasvaa työn määrä ja vaikeusaste entisestään.
*
Uteliaisuutesi on ylempi minäsi, joka puhuu sinulle ja johdattaa kohti onnellisuutta. Seuraa sitä. Tee lista viidestä asiasta, joista olet aina ollut kiinnostunut, ja hanki niistä kiinnostavin
*
LA
Sinulta saatetaan tulla kysymään kantaa kahden tai useamman ihmisen välisiin erimielisyyksiin ja yllättäen huomaat että sinulla on ratkaisu pulmaan kuin pulmaan etkä anna henkilökohtaisten suhteiden vaikuttaa ratkaisuusi. Selkeytesi ja suoruutesi tulevat palkituksi hiukan myöhemmin. Huomaat sen kyllä.
*
SU
Tänään sinun on otettava rohkeasti vastuu jokaisesta askeleesta, sillä jollain ihmeen tavalla tiedät minne sinun pitää kulkea, vaikka silmäsi ja korvasi ovat tuolta tiedolta tiukasti suljetut.

PimpeliPomPerjantai 08.09.2006 17:16

prkleen päänsärky; vielki+edelleenki+yhä vaan.. jne. Ku ei viitti nappii vetä huuleen koko ajan. Mutt "hieman" harmittaa tää jatkuva jomotus. Eilenki suht ajois nukkuu, joten ei oo siitäkään..Noh, ehkä tää menee entisist kerroist saadul kokemuksen rintaäänel.. (eikä tod oo hangover tms itseaiheutettua syynä- taaskaan).

Töitä Töitä Töitä .. tää on varmaa vähä paitsios ainaki ny syyskuun- muistin just, ett meil on pieni porkkana duunis .. kappaleina kantsii kerää tehdyks hommia.. No onneks himassaki voi kirjotella :D


Perjantain kunniaks vaihteeks:

*Valmistaudut edessä olevaan tapaamiseen pilke silmäkulmassa, mutta kuitenkin tosissasi. Näet paljon vaivaa tehdäksesi kokemuksesta unohtumattoman.
(tapaamiseen? vaivaa? unohtumaton? *hajoo* jaahas- kiva ku en tiä, ett mtn esim tapaamista on tiedossa :D)

*Sinussa on nyt karismaa vaikka muille jakaa. Katso tarkkaan, kehen sitä käytät. Oikean kohteen löytäminen vaikuttaisi pitkälle syksyyn.
(tää oli kiva- karismaa vaik muille jakaa;) .. *hajoo2* kohde?? ei tolleen voi tai saa sanoa..sitä paitsi..ajatuksena ett valikois "tolle oon karismaattinen, mutt hyiii tolle en khyl" on musta kauhia.. joten-> se siit.. :D)

*Haluaisit olla vastaanottavana osapuolena jollekin avosydämelliselle eleelle maailmalta - se voi olla vaikkapa suuri palkinto, ilmainen matka tai kasa rahaa. Pienet asiat kuitenkin tuovat elämässä suurimman ilon ja helpotuksen.
(joo-o. Voisin kyl olla :) joku tommonen Ois IhQ jutska;).. ja ton vika taas voin allekirjottaa..ilon ainaki- helpotuksesta nyt niin tiedä..)

*Tunteenomaiset reaktiot risteilevät ympärilläsi, mutta älä anna niiden häiritä sinun rauhaasi. Seuraa tarkasti miten ihmiset reagoivat, sillä sinun on valittava puolesi ja kerrottava mielipiteesi.
(*hajoo3* vai risteilee ympärillä..heh - mielenkiintoista. Enkä "tietenkä" anna (minkään) häiritä mun ns rauhaa.. voi ziisus näit juttui..heh. Ja seuraamiseen- noh varmaa vahingos aina silleen tulee tehtyä, mutt ei tod. oo elämäni tärkein asia tsekkailla toisten reaktioita.. :) jopas jtn).


Viikonloppu, jippii :)!!

PorttiPerjantai 08.09.2006 13:33

Sitä se etsii, rakkaus,
porttia, aukkoa
josta tulla maailmaan,
halkeamaa muurissa
Sitä se etsii rakkaus,
reikää pahan puolustuksesta
Sitä se etsii, rakkaus, sinua
Olethan joka hetki
täysin avoinna?

by
Tommy Tabermann

Tylsiä Torstai 07.09.2006 22:06

tai siis viel entistäki tylsempiä tulee näist blogi-merkinnöist ku ei jaxa miettii tai silleen kirjotella ns ajatuksella (niin siis anteeks, millä;)?).
Pää taas niin pirun kipee; ollu koko päivän :(. No, sain pyykkiä taas pestyä, kahvitin isukkini (jolla on huomenna syndet) ja vakaa aikomus vielä treenaa ennen koirulin vientiä.

Lisäks pitäis asumiseen liittyvä Iso Asia pähkätä loppuun mahd pian..goddamnfuck. No onneks "en tee vääriä ratkaisuja", joten taidanpa nukkua yön yli (tai tarvittaessa vkl:nki) ni khyl asia(t) ratkee/ ratkasee..


Ja päätteeks (ehkä päivän ainoan blogin) horoskooppei (kommentitta) :D:

* Romanttisen suhteesi suuntaviivat hahmottuvat ja tunnet onnistuneesi valinnoissasi. Mutta juuri, kun ehdit luulla kaiken olevan selvää, tapahtuu käänne.

* Satsaa nyt ystävääsi. Osoita hänelle, kuinka tärkeä rooli hänellä on elämässäsi. Siten varmistat, että suhteenne kestää syysmyrskyt.

* Rakkaus itsepäinen olio, ja sellaisena sinä siitä pidät. Sinä et halua muuttaa ihana petoa nöyräksi lemmikkikaniksi. Sinä annat romanssin kulkea mieletöntä, mutkittelevaa tietään.

* Tunnet itsesi vapaammaksi ja rennommaksi kuin tavallisesti. Uskalla siis toteuttaa joku kunnon irtiotto ja tehdä tästä päivästä tai ainakin osasta siitä kokonaan erilainen kokemus.

HaukotusKeskiviikko 06.09.2006 21:16

koht jo nuknuk (tai sit ei; neiti kattoo koht kuitenki BB:N..yöks..=kone vapaana =D ).. vedin kyl tos sohvaperunana tunan tirsat vaan välil kai sitte pitää nukkuuki.. ni jaxaa..
Ei siis ees laulunsanoi..;)


Heh.. klo aika "hieman väärä".. oikee oli n20.30- oli joku viritelmä jääny blogiin kesken ja aika tuli siitä..noh, mitäs pienistä..

KiirusKeskiviikko 06.09.2006 15:25

Jää ny blogi vähemmälle; duunia ja loppupv koulutuksessa.. Mutta tietty jtn ehtii (melkei) aina kattoo ;D


Työelämän mahdollisuus urkenee, mutta jättää sinun käteesi ratkaisun avaimet. Ystävä tarjoaa virkistävän tilaisuuden unohtaa arkiset velvollisuudet.
*
Et osaa olla tarpeeksi selkeä. Se harmittaa läheistäsi, sillä hän haluaa nyt tarkkoja ohjeita, eikä mitään sinnepäin-ohjeita.
*
Voitat kollegasi jollakin alueella, mutta muilla taas saat taistella pysyäksesi muiden mukana. Kaltaisesi synnynnäiset voittajat selviävät kuitenkin sellaisesta tilanteesta. Tee kaikkesi säilyttääksesi kilpailukykyisyytesi.
*
Taistelutahtosi nousee hetkellisesti huippulukemiin tämän päivän kuluessa etenkin tilanteessa missä joku yrittää pakottaa sinua johonkin.

Päivän saldoo (+)Keskiviikko 06.09.2006 02:20

- duunis klo 6.59 (joo, en oo ihan terve)
- duunit suju ihan suht' ok.. (tein vähä vajaa 9h pv:n vaik ma n12h, hyvä mä)
- hyvää safkaa ipunoille (heh)
- aloteltii nasujen kaa yhen jutskan järjestely (isänsä lahja)
- chillin' at home couple hours:)
- body-jumpas 1h; Nam endorfiini-känä =D
- mailii, puheluu, tekstarii
- netti skulaa
- kämppä aika siistis kondikses
- koht koisii ("jo".. 23.20)
- maailman parhaat Muksut <3
(- koiruki menettelee *naur*..välillä)

Tos ne mitä äkkii mieleen tuli (:

tiTiistai 05.09.2006 21:29

Kuulet kaikenkarvaisia kommentteja, osa niistä on hyvinkin tunteisiin vetoavia. Mutta kun olet päätöksesi tehnyt, päätäsi ei enää niin vain käännetäkään.
*
Sinä yhdistät ihmisiä, jotka eivät koskaan edes tietäisi toisistaan jollei sinua olisi. Ystävät esittelevät sinulle uusia tulevaisuudennäkymiä. Tee lisää kysymyksiä ja epämuodollista taustatutkimusta.
*
Elät aikaa, jolloin ihmeellisellä tavalla tunnut onnistuvan kaikessa mitä vain päätät lähteä toteuttamaan. Älä siis jarruttele vaan käytä tämä positiivinen Merkuriuksen ja Jupiterin energia tietoisesti hyväksesi. Innostuneet ajatuksesi toteuttavat itse itseään, eikä sinun tarvitse miettiä sen pidemmälle.

PuuJalkaVitseiMaanantai 04.09.2006 17:36

Mitä lukee Gigantin työntekijän tilinauhassa?
- Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa!

Miksi kutsutaan isoa töppäystä Pauligilla?
- Juhlamokaksi.

Mitä seuraa Nokian ja tampaxin fuusiosta?
- Langaton tamponi.

Miksi suntio lukitsi kirkon ovet?
- Seudulla liikkui Raamatun kääntäjä.

Kuka oli skotlantilaisten esi-isä?
- Förskotti.

Miksi tanssinopettaja otti loparit?
- Hän ei kestänyt sitä rumbaa.

Miten Riverdance syntyi Irlannissa?
- Pubeissa on vain yksi vessa.

Mikä on nimeltään naimaton diplomaatti?
- CD-single.

Mihin Ruotsin laivasto arkistoi tiedot maan saarista?
- Mappi ööhön, luonnollisesti.

Mitä vaaditaan avaruusasemalle lähteviltä astronauteilta?
- Että he ovat harrastaneet seksiä kerran kuussa.

Miksi näyttelijät menevät niin usein keskenään naimisiin?
- Heidän liittonsa ovat usein kulissiavioliittoja.

Miksi kenguruäidit vihaavat sadepäiviä?
- Lapset haluavat silloin leikkiä sisällä

Mitä dementiapotilaat laulavat jouluna ?
- Koska meillä on joulu?

Mikä on puolalaisen orkesterin kokoonpano ?
- Kosketinsoittaja, vokalisti ja konsonantisti.

Miksi naiset panostavat enemmän ulkonäköönsä kuin älyynsä?
- Koska miehet ovat pääsääntöisesti tyhmiä muttei sokeita.

Mitä Mervi sanoi Matille lyötyään häntä halolla päähän?
- Siinä sinulle pilkettä silmäkulmaan.

NoinMaanantai 04.09.2006 16:54

Oon ollu niin keskittyny duunien tekoon ett nyt vast heitän skoopit tähän.. varsinaisesti ei kyl "näy tai tunnu", ett ois tehny töitä, mutt niin se vaan menee..ett vaikkei "tehtyjen pino" kasva ni saanuki oikeesti paljonki jopa tehtyä :D. Ja työpuhelut=työntekoa- tietenki.

Ja kilin nyytit sentäs mä mitää ajois taas nukkuu menny..tai mulle aikasin, mutt niinku klo-aikaa ja ylösnousu-aikaa aatellen en. Ja tietenki aamul ois niin UniMasa viel halinu- kuten itseasias nytki (väsyttää ihan sairaasti- pari h sitte lounaalla ni senki takia..). Noooh..ehtii sitä taas joskus ehkä nukkuuki *naur*.

Heh..taas vähä vinoo hymyy ku luin noit allamain; eka ja toka on itseasias ihan suht osuvii tänää taas hihii!


*
Tänään on oiva päivä ottaa päättäväinen askel asioiden pistämiseksi paremmalle tolalle. Unohda tuulesta temmatut selitykset ja ota jämäkkä vastuu.
*
Olet valmis näkemään asioiden lävitse, jos toinen osapuoli tekee saman. Yksin et halua lähteä matkaan. Näytät sen myös suoraan.
*
Kaikilla aloilla on supertähtiä, ja sinun on aika oppia tuntemaan oman alasi supertähdet. Sen lisäksi, että luet tai kuuntelet luentoja, sinulla voi olla mahdollisuus päästä henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen sellaisen ihmisen kanssa.
*
Elät aikaa, jolloin ihmeellisellä tavalla tunnut onnistuvan kaikessa mitä vain päätät lähteä toteuttamaan. Älä siis jarruttele vaan käytä tämä positiivinen Merkuriuksen ja Jupiterin energia tietoisesti hyväksesi. Innostuneet ajatuksesi toteuttavat itse itseään, eikä sinun tarvitse miettiä sen pidemmälle.