IRC-Galleria

Christa__

Christa__

puuttuva äly korvaa iloisen mielen

Uusimmat blogimerkinnät

Vaimojen älystäPerjantai 15.06.2007 13:28

Kolme miestä jutteli oluttuopposten ääressä vaimojensa älyn köyhyydestä.

Ensimmäinen kertoi: "Vaimoni ei ajattele asioita aivan loppuun asti. Hän osti tarjouksesta kolme kiloa jauhelihaa, vaikka olemme molemmat kasvissyöjiä! Piti kuulemma ostaa, kun oli niin halpaa!".

Miehet naureskelivat ja puistelivat päätään.

Toinen innostui kertomaan omasta vaimostaan: "Tuo nyt oli vasta pieni menoerä. Minun vaimoni kun osti meille auton, ajatteli, että sitä tarvitaan. Tai kai sitä tarvittaisiinkin, mutta kun meillä kummallakaan ei ole ajokorttia!"

Naurunremakasta ei meinannut tulla loppua, naisen logiikkaa ihmeteltiin.

Kolmas mies ei malttanut pitää hänkään suutaan kiinni, sikäli maukas tarina oli nyt huulilla: "Jätkät hei, ette muuten arvaa mitä mun muijani teki tänään."

"No, kerro, kerro", kaverit innostuivat.

"Vaimo lähti tänään laivalle viikonloppuristeilylle ja osti paketin kondomeja mukaan vaikka eihän sillä ole edes munaa!"

;)Perjantai 15.06.2007 13:20

Mies ja vaimo odottivat yhdeksän lapsensa kera bussipysäkillä. Sokea Mies hiipparoi seurueen luo hieman myöhemmin.

Kun bussi tuli oli se jo täysi ja vain rouva ja ne yhdeksän lasta Mahtuivat bussiin. Niin perheen isä ja sokea päättivät kävellä.

Jonkin ajan kuluttua isä hermostui sokea kepin kopinaan katua vasten. Hän sanoi sokealle:
Miksi et laita jonkinlaista kumia keppiisi? Sen ääni ärsyttää minua.

Sokea mies vastasi ärsytettynä:
- Jos sinä olisit laittanut kumin keppiisi, me molemmat olisimme mahtuneet bussiin.

Johan onTorstai 14.06.2007 02:09

: sms:t ja puhelut ei meinaa mennä läpi ollenka, ei sitte mitenkä. Puolin ja toisin lähetelty vaik kuinka monta viestiä, aina välil joku yksittäinen meneeki (ja keksin kokeilla mms, joka meniki kai, mutta ei kuitenka kaikki).

Duunit meni vähä nii ja näi..Himsimatkal näin extemp. Frendiä:) pitkästä aikaa kahvikupillisen (ja muutaman tupakan) merkeissä, sitte riensinki himsiin leikkaamaan faijan letin (ku viime viikol ei ehtiny Mötiköitten takia) ja tekee ns normi himsihommia..Nukkumas pitäis olla jo vaan kaipa mä kohta meen. On noi viime yöt menny ns koiranunessa ja heräillen..damn.

Eli vaihteex jopa lyhyestä virsi kaunis, hehheh..

SINÄ OLETTiistai 12.06.2007 11:53

sinä olet kohtaloni
sinä olet rakkaani
kuinka ilman sinua edes
kuvittelisin kulkevani
aamunnousun ystävällisyys
on sinun hymysi
päivänlaskun tähtitaivas
olet sinä,mysteeri

sinä olet kohtaloni
sinä olet rakkaani
sinä olet omani
olet ainoani

joskus minulta kysytään
kun laulan rakkaudesta
laulanko taivaista
vai rakkaudesta maisesta
uskollisuudesta, ikuisuudesta
sun kauneudesta laulan
sano sinä kumpaa se on
kun kumpikin on toista

sinä olet kohtaloni
sinä olet rakkaani
sinä olet omani
olet ainoani
sinä olet kohtaloni
sinä olet rakkaani
sinä olet omani
olet ainoani

SINÄ OLET
by
TERAPIA

=DTiistai 12.06.2007 10:27

kunnon ihmisenä- hyvä aina välil ees.. Eli töitten jälkee ilta ihan vaa himas, pyykinpesua, datailua..nukkuu jo tos 2230 jälk (vaikka naperovapaa ilta viel ma). Yöllä tosin ilman mtn järkevää syytä hereil 03 (noh, eipä oo mtn uutta n4-5h unien jälkee olla jo Ylhäällä, ett kai mulla pää ja/ tai kroppa luuli, ett ois jo aika nousta..onneks unta uusix khyl). Kellonsoittoon sitte ylös ja 654 töis:) (voittajafiilis). Jos sais AhkerointiVaihteen koht jo päälle:)

Grillausta suomenruåtsalaisesti =DMaanantai 11.06.2007 23:47

Grillen PÃ¥rkkanat-resept.

Mine kåitta ajatelle påsitiivinens puåli teste
laihduntakuuri ja käyttee luåvuutta.
Tessä teille kesen kuumat grill vinkki!

Laite grill tulessa.
åta 16kg neme saatans pårkkana.
åta ryyppy kåskenkårva.
åta tåinenki ryyppy.
jos granne ån neköselle),
huuta: 'TEELLE SITE VAAN GRILLATAN!'
Ã¥ta ryyppy.

Heite ne pårkkana siihen grillens ritile ja kaata
vehen marinad peelle,
kåskenkårva tai ålut såpi mainiåsti.
Avaa tåinen kåskenkårva.

Keennä niite helvetens pårkkanåite ettei ne pala.
Heite såålaa ja peppar och mite kaapiste löyty peelle.
Drick liten ålutte velille ihen vaan vaihteluvuåksi ja
kåskisryyppy pereen kyytipåikana.

åta sgm-telefån, såita sukulaisile ja jås ne grilla
makkara, lehtipihvi, låhkåpeero ni haukku ne pystyyn!

Ã¥ta ryyppy.
åta tåinen.
Juå låput pullåsta.

Påtkaise ne satans pårkkana up och ner,
hit och dit åta ja heite grill sinne grannes tåntti.
Tilaa pitsat.

Uusi ViikkoMaanantai 11.06.2007 12:20

Nonni. Vkl kunnialla takana ja taas töissä arkea"pyörittäen".

Perjantaina kadottii neidin kanssa töistä Ajoissa kotiin. Ex haki naperot ja sovittii sitte bestiksen kanssa vähä aikataulua ja nähtii terdellä ytimessä aika ajoissa. Sitte ehittii vielä pyörähtää parissa paikassa, joista toisessa haukattii vähän sapuskaa, ja sitte painuttii keikalle, joka oli ihan jes mutt jostain syystä ei vaa napannu kumpaaka kauheesti. Noh, hengattii kuitenki liikenteessä ja mm jorailemaan piti päästä *virn*.

La meni eka aurinkoa palvoessa ja illalla liikenteessä ollen. Mtn plan ei ollu ni menin ihan mihin nenä näytti ja mikä oli fiilis. Tuttua väkeä tietty näkyili ja oli kivaa. Ainoa harmillinen juttu oli (on) tietenki kun Kulta on kaukana eikä pystyny viettää yhessä aikaa:( Lisäks taas tekniikka temppuillu ja viesteistä kulki aivan murto-osa vaan perille puolin ja toisin. DAMN.

Eilen taas aurinkoa ja illalla joksku aikaa yhtiä syndejä juhlistamaan. Kuitenki Easy-linja ja suht ajois himsiin ku normityöpv tänää jne. Onnex pvsankari sai kuitenki muutaki seuraa mestoille ni mun häipyminen ei sinänsä vaikuttanu mtn.

Nyt työvirettä ootan herääväx; pe se oli jääny kokonaan kotiin..hehheh.

Tunnistatko kännisi/ krapulasi? ;)Perjantai 08.06.2007 13:31

Tuhkimo -känni:
Tulee kotiin ilman toista kenkää.

Ruusus -känni:
Sammuu sadaksi vuodeksi.

Pieni Merenneito -känni:
Jalat ei irtoa toisistaan ja haisee silakalle.

Lumikki -krapula:
Herää aamulla seitsemän miehen kanssa.

Punahilkka -krapula:
Herää isoäidin kanssa samasta vuoteesta.

Keisarin Uudet Vaatteet -krapula:
Herää aamulla alasti kadulta.

Ruma Ankanpoikanen -krapula:
Aamulla on vierellä väärät munat.

Nalle Puh -krapula:
Aamukankeudessa ei saa sormia varpaisiin ja hampaissa on plakkia, kuin olisi pessyt ne hunajalla.

Roope Ankka -krapula:
Olet hommannut ilman housuja ison kasan rahaa.

Mikki Hiiri -krapula:
Korvat ovat turvonneet palloiksi, käsissä on valkoiset käsineet, mutta frakista ei ole enää tietoakaan.

Iso Paha Susi -krapula:
Henki haisee niin pahalle, että puhaltamalla kaataa ladon.

Hannu ja Kerttu -krapula:
Aamulla voit kätevästi suunnistaa vessaan yöllä oksentamaasi vanaa seuraillen.

Hitler -känni:
Sammuu bunkkeriin

Kristoffer Kolumbus -känni:
Ei tiedä mihin on menossa, eikä perille päästyään tiedä missä mahtaa olla, mutta koko reissu menee valtion laskuun.

*Perjantai 08.06.2007 12:18

Täyttymys

On elettävä
käsi sydämellä
Kunnes käsi
muuttuu sydämeksi,
sydän kädeksi
Kunnes on yhdentekevää
kummalla ojentaa

by
Tommy Tabermann

Mitäääääh ?? !!Perjantai 08.06.2007 11:14

Dodi. Keikka oli Ihan Loistava \,,/
Mentii sopivasti just pari minsaa ennen Mötleyn soittamaan alkamista kentälle ja koska oli tilaa ni mentii aikas lähelle lavaa & moikkaa tuttuu samalla (en koskaa tunge mihkä- saati lavan eteen).
No meidän tsägällä oli pari jotain ainaki 2metristä;) kundia edessä, eikä me kaverin kanssa molemmat alle 160cm hukkapätkinä nähty niitten yli/ läpi, joten hivutettii ittemme vähä sivummalle. Kappas kun aika kivasti näky lavalle, paitsi Nikki, joka Onneks tuli aina mikin takaa vähä enempi näkyville ni ei tarvinnu viereiselt screenilt sitä kattella. Samoin Vince pyörähti monesti siinä lavan nurkalla, joten näkyvyys oli mainio.
(kameran jouduin viemään narikkaan :( joten keikalta on otettuna vaa muutama kännykuva, joiden laatu ei tod oo paras mahd- pitää kattoo laitanko tänne niitä.. monilla oli kyllä kamerat etten tiä olix mulla vaa superniuho järkkäri sisääntullessa kohalla).
Lisäks Nikki hyppäs lavalta alas ja tuli hengaa hetkeks siihen 20-50cm päähän meistä; helmeä *virn* Tosin takana olevat ihmiset halus tietty kans osansa ja tuli vauhdikkaasti selän takaa kurottaa niin, ett turva-aita siirty ja me litistyttii ihan kivasti..no ei se niin haitannu;) oli kuitenki Mielenkiintosta olla noin lähellä maailmankuulua rokkistaraa =D

Muutama vähä turhan pitkä skittasoolo oli kyl ja mun mielestä semmosta keikan venyttämistä (ehkä joku eri mieltä..mutt henk koht tommonen fiilis)- eikä jengi oikei huutanu; siis ett bändi sai Huudattaa jengii eikä encoree ei ollu sitte jne.
Mutta huhhuh... olipa muute semmoset tehosteet (pommei, tulta, ym), ett nyt on toistaseks ainaki vielä kuulo ihan hukkateillä ja vasen korva soi.. kyllähä monesti keikan jälkee on jonku aikaa "vähän kuurona", mutt tää on jtn mitä en ookka aiemmin kokeillu (no en suosittele- enkä aio kokeilla myöhemminkä..). Himassa ois ollu korvatulppia vaan ku ei sattunu tajuu+muistaa ottaa mukaan- enkä aatellu, ett tulee oltua Niin Lähellä lavaa (+skobea) ni... Jos tää ei mee tos vkl aikana ohi ni pakko mennä varmaa lekuriin piipahtamaan..

Nii ja oli Kiva nähä extemp. mestoil siel muutama tuttu naama ja höpistä jonki aikaa :)!

Mutt joo..
Yhellä piipahdettii sitte kuppilassa ja seur.mahdollisel dösäl himaan..suihkuun ja "tietenkin" reippaana vielä pyykit kuivumaan. Tommoset 4h ehin nukkua- ihan normiaika siis..hehheh. Aamu meni reisille sikäli, ett n puolminsaa myöhästyttii metrosta, dösä jolla duuniin Itiksestä hajos matkalla ja joutu vaihtaa seuraavaan ja silleen..eikä yhtää oo "tyytyväinen" olo tosta..No onneks törkeen hieno ilma taas ja Viikonloppu alkamassa :) jippii (: !!