Nyt sitten voisi koko kansalle kertoa hienoja tarinoita elävästä elämästä. Kaikki tarinat ovat tosia ja kertoja elää:
1) Tapasin joitain päiviä sitten bändimme kitaristin, joka oli kertoi yrittäneensä asentaa nettiä uuteen koneeseensa toisen kitaristimme kanssa. Ei ollut kuulemma onnistunut, koska eivät olleet saaneet vedettyä nettijohtoa koneelle (johon oli siis tulossa jonkin sortin langaton yhteys, mutta piti langan kautta asentaa koko judanssi ensin).
"Ai, oot siis hankkinu pöytäkoneen?", kysyin minä.
"Ei, kun toinen läppäri." Kuului vastaus.
"Ette sitten viittiny sitä läppäriä siirtää johdon luo?", kysyin
"Ai joo! Mutt toihan oli tosi hyvä idea!!"
(vieläkö ihmettelette miksei Gordian ole jo suuri ja kuuluisa metallimusiikin kiintotähti? :P )
2)Olimme naaraani kämpillä ja hän ajatteli siinä hieman siirrellä taas huonekalujen järjestystä. Tietysti sitten kun siirsimme sohvan, niin alta paljastui hieman villakoiria. No, eihän siinä muuta kun imuria kehiin. No, ei meinannut löytyä. Ainakaan jääkaapista, mistä hän sitä ryhtyi etsimään toimeliaasti....
Että näin tällä kertaa. Lisää tarinoita elävästä elämästä seuraavassa jaksossa (eli kun on taas aikaa kirjotella enemmän ja innostusta jakaa näitä tarinoita)