IRC-Galleria

Rakas Kela

Minusta alkaa tuntua siltä, että suhteemme on loppusuoralla.. Luulen, että tunnet samoin, muttet myönnä sitä. En jaksa enää ikuista oikkuiluasi, pompotat minua ja luulet hallitsevasti kaikkea. Olen yrittänyt sinulle nyt kuukausia todistaa, että olen työkyvytön ja tarvitsen tukeasi, mutta sinä vähät välität ja käännät selkäsi minulle kerta toisensa jälkeen.

Odotat, että kaipaan sinua aina ensin, etkä koskaan yllätä minua iloisesti millään. Sitäkin useammin, olen saanut pettyä tekoihin ja päätöksiisi, joita olet tehnyt, ja tänä kylmänä maanantaiaamuna sain pettyä jälleen kerran. En jaksa enää yrittää pelastaa suhdettamme, kun et itse tee sen eteen mitään hyvää. Yritän päästä sinusta yli ja ehkä jonain päivänä pääsenkin, enkä enää ikävöi sinua.

Rakkaudella, vielä toistaiseksi kaivaten, Cresu


tumblr_lyy01wGAui1rn00vxo1_500.gif

Aahh vanhaa HapporadiooMaanantai 06.02.2012 01:19

Ja vähä uuttakin. Niin hyvää muistoa. Ei hyvää jossei huonoakin.
Ei helvetti ku nerokasta musiikkia, ei oo vuosien aikana muuttunu yhtää kyl mielipide tosta bändistä, oikeesti parasta mitä suomesta löytyy. Tää on tämmöne eargasm-nostalgiailta ollut kyllä.. Oon kuunnellu koko illan kaikkia vanhoja Happoradion levyjä ja tulee semmone olo kun olis taas yläasteella ja niin ihastunut.



..

Ja haluan The Big Bang Theoryn kaudet itelleni 8((( miksi niin köyhä yyy!

tumblr_lyxupyRrUD1ro50vlo1_500.gif

Tää kuvaa aika hyvin mun mielipidettä yhdestä ihmisestä aika hyvin tällä hetkellä.
Neljän minuutin jälkeen alkoi tuntua jo aika aivottomalta.. |'D Kiitos vaan Lotta. ♥

Nyt on mun vuoro saastuttaa kaikkien aivot.




... EEEHEEHEEE ♫

TumbleriKeskiviikko 25.01.2012 21:26

Niin

Oon tosiaan joku aika sitten tehnyt sinnekkin tunnuksen - mut oon vielä aika tutkiskeluasteella - mutta niin, että minäkin siellä nyt chillaan, köh, *kuolaan sherlock-kuvia* köh, and stuff.

http://cresu.tumblr.com/

...Keskiviikko 25.01.2012 15:08

"The light of our hearts is even darker than black, the dim glimmer of Hell itself."

Kuva kertoo enemmän kuin..Perjantai 20.01.2012 16:38

Real nerds..

Anyone feel the same? |'D

Desu~Tiistai 17.01.2012 23:53

Desuviikonloppu on ohi siis. Conkrapulaa yritetään parhaimmillaan korjata siiderin voimalla.. |'D

Perjantaina meinasin myöhästyä junasta, kun oman auton ovet ei auennu, olivat päässeet kivasti jäätymään. Yritimmä veljen kans saada niitä auki, mutta eipä siitä mitään tullut, olisi jäänyt ripa käteen vain.. No päästiin kummiskin junalle ajoissa, juna yllättäen kymmenen minuuttia aikataulusta jälessä.. Ei kai siinä mitään, mutta kun Riihimäellä ei ole kuin se kuus minuuttia tosiaan aikaa vaihtaa junaa aseman päästä toiseen. |'D Onnekseni juna kuitenkin onnistui kirimään aikataulussa.

Viimein sain ajatukseni muualle kuin siihen, että mies on Kajaanissa ja on perkeleen kova ikävä sitä. No, sekin tulee nyt onneksi perjantaina kotiin ♥ Afeni ja Mika tuli hakemaan asemalta, ehtoo menikin siinä sitten Namia ja Crow'ta odotellen.

Lauantaiaamuna meinasi iskeä kriisi, kun cossi ei pysynyt päällä. Serahin hame, jaloissa olevat nauhat ja käden nahkahärpäke tippuivat niin että huiskis. Enpä ajatellut että olisin niin päässyt kuihtumaan, vielä kun on Joulu ja kaikki ollut tässä lähiaikoina. Onneksi kakspuoliteippi ja hakaneulat kumminkin pelastivat. Peruukistakin oli katkennut kivasti toinen kiristysnauha tai mikä se onkaan.

Aamuisen kriisin jälkeen con kuitenkin lähti mukavasti käyntiin. Näin hirmuisesti ihania vanhoja tuttuja sekä uusia tuttavuuksia. Muutama kiva kuvakin tuli napsittua Paranormian kameralla. Iltabileet jäivät lyhyeksi, kun muu porukka oli niin väsähtänyttä.

Sunnuntaina en jaksanut vetää cossia niskaan. Yinin cossiin en ehtinyt tilaamaan piilareita ja peruukkikin oli Anella lainassa, niin jäi se sitten. Saipahan keskittyä armottomaan sunnuntaikoomaamiseen =)

Paljon voisi kertoa lisää, mutta pitäisi tehdä muutakin kuin istua koneella tämä ilta. Joka tapauksessa, kiitoksia jokaiselle conissa olleelle, oli mahtavaa. Josko sitä sitten kesän desussa taas (;



Ulkona oli kylmä. Paranormialle kiitos kuvasta~

Pitkästä aikaa vähän iloisempi merkintä. On ollut hirveetä synkistelyä viime aikoina.

Inttilesbo is frothy manMaanantai 09.01.2012 13:07

..ei mul muuta



::DD en vain kestä tuota jääkarhua, hirvee Pärinä-Pate

Just like me

Need immediatelyMaanantai 31.10.2011 04:14

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.10.2011 01:50

Dat feelin' kun kaikki suunnitelmat menee aina pieleen



Mutta en edes vihainen.