IRC-Galleria

Huomasin taas, että pitäs hommata joku kone joka vastais aina "joo" tai "kyllä", kun oon hiljaa. Muttaku sellasta ei oo :'( Haluisin ostaa Trivial Pursuitin ja muita kivoja pelejä, mutta mitä turhaa niitä on yksin pelata? Ja muutenkin suurin osa peleistä on suunniteltu vähintään kahelle pelaajalle...

Ärsyttää tää tämmönen yksinpuhelu. Olis ees jotain muuta tekemistä ku tietokoneella istuminen ja telkkarin kattominen. No joo, onhan ne kokeetkin ihan tärkeitä. Huominen päivä menee psykaa lukiessa, ihanaa <3 Jatkan Selviytyjien jälkeen... Joo, tiedän. En jatkanut :P Mutta saa nähdä tänään tuleeko jotain valittamista psykan kokeeseen lukemisesta... Saa nähdä

Pimeään huoneeseen ei kajonnut edes kuun valo. Juuri ja juuri pystyi erottamaan sängyn peiton edestakaisen liikkeen hengityksen tahdissa. Hengitys oli hiljaista ja rauhallista kuin tuulenvire poskella lämpimänä kesäpäivänä.
Tämä nukkuja ei ollut tietoinen häntä odottavasta yllätyksestä. Aamulla hänen vanhempansa ja sisaruksensa yllättäisivät hänet totaalisesti. Tämä perhe oli siunattu hyvyydellä, mystisyydellä, rakkaudella ja magialla...

Isabella Järvinen heräsi kuudelta aamulla ovelta kuuluvaan koputukseen. Hän tiesi, että hänen vanhemmat siskonsa olivat oven takana lahjapaketteineen. Oli neljäs päivä heinäkuuta ja Isabellan syntymäpäivä. Kuusitoista vuotta sitten Isabellan Maria-äiti oli huutanut ja kiljunut tuskasta pukatessaan kolmatta tytärtään ulos maailmaan.
"Ciao, Bella!" Katarina - vanhempi siskoista - hihkaisi iloisesti Isabellan avattua oven ja ojensi punaiseen käärepaperiin kiedotun paketin pikkusiskolleen. "Nyt olet yksi meistä. Kuusitoistavuotiaana elämäsi muuttuu."
"Joo, tosiaan", Isabella vastasi unisesti ja oikoi vaaleaa yöpaitaansa. "Menen lukioon ja toivottavasti opinkin siellä jotain."
Puhuessaan Isabella oli istahtanut oranssille tuolilleen, joka hänellä oli huonessaan, ja hylännyt lahjansa nurkkaan. Katarina vilkaisi toista siskoaan Ninaa ja virnisti.
"Ei, Bella. Sinä et mene lukioon", hän tokaisi kylmästi. Isabellalla meni kylmiä väreitä selässään, kun Nina veti kynsiään liitutaululla.
"Voisitko lopettaa?" Isabella sanoi halveksivasti. "Kuinka niin en mene lukioon? Enkö päässyt sisään?" Isabella kysyi vanhimmalta siskoltaan.
"Ei, ei, ei", Nina huudahti ja punastui saman tien tajutessaan äänensä voimakkuuden. "Tai siis... En tiedä pääsitkö sisään, mutta lukioon et tosiaan mene."
Isabella ei ymmärtänyt, miksi hänen siskonsa olivat niin salaperäisiä. Hän muisti, kuinka järkyttynyt Nina oli ollut kuusitoistavuotispäivänään. Hän oli itkenyt vuolaasti koko aamupäivän ja iltapäivällä virnuillut ja hihitellyt kuin mielipuoli. Nina ei ollut edes suostunut kertomaan Isabellalle syytä, vaikka he olivat aina kertoneet toisilleen vaikeatkin asiat.
"Mikä teitä oikein vaivaa?" Isabella karjui vihaisena. "Jos tämä on jotain sairasta pilaa, niin ei naurata yhtään!"
Katarina ja Nina hihittelivät hysteerisinä Isabellan raivonpurkaukselle. Isabella vilkuili vuorotellen siskojaan ja alkoi loppujen lopuksi itsekin naurahdella. Tämä siis oli pilaa.
"Voi sinua, Bella", Katarina naurahti lopulta. "Ei millään pahalla, mutta koska kuulut juuri tähän perheeseen, niin et mene lukioon."
Isabella rypisti kulmiaan. Häntä alkoi huolestuttaa sisaruksiena mielenterveys. Tottakai hän menee lukioon, onhan hänen sukunsa kaikki jäsenet käyuneet lukion edes jollain tavalla.
"Kuules. Et tiedä puoliakaan", Nina sanoi Isabellalle. Joskus Isabellasta tuntui, että Nina pystyi lukemaan hänen ajatuksiaan.
"Jatka nukkumista nyt", Katarina sanoi rauhallisena. "Tämä tulee olemaan todella pitkä päivä meille kaikille. Kauniita unia."
Siskot lähtivät huoneesta ja sammuttivat valot. Samassa Isabella tajusi kuinka väsynyt oli. Hän oli mennyt nukkumaan vasta yhden aikoihin, olihan kesäloma. Kukaan hullu ei mennyt ennen keskiyötä nukkumaan. Isabella nousi tuoliltaan ja kaivautui peittojensa alle. Kesti vain muutama kymmenen sekuntia ennen kuin hän nukahti.

Kolme ekaa koetta on menny ihan "hyvin". Voisin jopa veikata, että pääsen kaikista läpi. Maanantaina on psykologian koe. Onneks oon kiinnostunu siitä aineesta ees jonkin verran, että on sunnuntaina puhtia lukea. Huomenna luen sen verran enkkua minkä jaksan pitkän päivän jälkeen. Meen huomenna hakeen Hesan liput <3 Pääsee systerin kanssa shoppailemaan :P Ja kattomaan yhtä tosi tärkeetä henkilöä <3

Mutta mitäpä tässä muuta... Ajattelin kirjottaa tänne sen mun jutun alun, minkä kirjotin hissanvihkoon ku oli kerran tuplatunnilla tylsää x) Ois pitäny opiskella löytöretkiä ja pientä jääkautta, mutta minäpä tyttö kirjotinki tarinaa!! :D

Keskiviikkona oli kemian koe ja tänään historian. Huomenna olis uskonnon. Apua, mä en osaa mitään... Pitääpi varmaan mennä lukemaan se kirja vielä toiseen kertaan, jos sais jotain muodostettua sitten niihin esseisiin. Jepjeepjeep

Kello on 12:52 ja on uskonnontunti. Ja meitsi vaa gallerittaa xD

Mun koulun 30-vuotisjuhla oli lauantaina ja oli pakko osallistua, jos ei halunnut poissaolomerkintää torstaille. Ja mun ryhmähän oli niin kiltti, että jokainen oli ilmaantunut paikalle. No ei siinä mitään, mutta kaksi ekaa tuntia piti "kuunnella" kahta koulun entistä opiskelijaa.

Ensimmäinen oli joku Pekka Kaukonen, joka työskentelee jonain hemmetin yrittäjänä If-konttorissa. Se vaa pälätti ja pälätti ja pälätti... Sit se rupes kyselemään ketkä harrastaa jalkapalloa. Hah, vain kaks mun ryhmästä harrastaa jalkapalloa!
Toisena tuli joku Hanna tai Hanne ja se kerto, kun oli menny Yhdysvaltoihi ensin au-pairiksi ja pyrkinyt yliopistoon. Oli sitte päässy ja opiskellu puheterapeutiksi ja joksikin audiologin tyyppiseks, en tiiä.

Yheltätoista sitte mentiin saliin kattomaan improvisaatioteatteria. Mä istuin tietenki penkkirivin päässä ja joka ikinen kerta, kun ne näyttelijät tuli yleisön joukkoon kättelemään, niin mua käteltiin varmaa kolme kertaa.

Kaheltatoista oli ruokailu, tarjolla oli kanaa PIPPURILLA (?????) ja riisiä. Riisi oli ihan ok, mutta se kana... Mun kieli on varmaa vieläkin turvonnu siitä pippurista. Varttia vaille yks saatiin uudet lukujärjestykset (ma 8-16, ti-pe 8-14) ja yhdeltä mentiin uudestaan saliin. Siellä sitte oli musiikkia ja puheita ja tanssiesityksiä... Iha jees ois ollu koko päivä, jos koeviikko ei alkais keskiviikkona. Mä nimittäin en oppinut viime koeviikosta mitään, joten en oo lukenu kertaakaan niitä kirjoja ja kappaleita. Paitsi tänään luin pari kertaa kemian kirjan läpi... Mä en tajuu niistä mitään :'( Snif. Noh, mulle kelpaa kutonen...

Ens jaksossa on musiikkia, ou jee... Pääsen "loistamaan". Just juu. Alkaa taas väsyttää, onhan kello jo sentään yli yhdeksän! Huomenna pääsee vielä kahelle viimeiselle kuviksentunnille, vihdoinkin. Tätä mä olen odottanut :D Mutsi tilasi mulle sellasen kivan viiden vuoden päiväkirjan. Aattelin et on sit kiva vuoden välein katella miltä on tuntunut vuotta aikaisemmin ja mitä on tehnyt. Mulla kun tuppaa unohtumaan tapahtumahetket, on ne sitten hyviä tai huonoja xD

Jotain iloa tästä toisesta jaksostakin on; kuvistunteja on mennyt ainakin 10 pois, koska torstaisin on ollu lomaa/kokeen palautuksia/taksvärkkipäivä jne. Hei, mä VIHAAN kuvista. Okei, okei ihan vaan sen takia, etten osaa piirtää. Kaikki muu menee paitsi just se. Tosi kiva istua yhen tutun tyypin vieressä, joka ei muuta oo pienenä tehny, ku piirtäny! Onneks kuvista on jäljellä 5 tuntia enää, sitten sitä EI OLE ENÄÄ IKINÄ! Ja mikä parasta, kuviksesta ei tule koetta, joten koeviikon viimeinen päivä on vapaata!

Mun on pitäny perjantaista asti aloittaa uus tarina, muttei mitään tuu päästä ulos. Ihan kamalaa. Koko ajan vaan ajattelen sitä täydellistä valmistelua ja että mitä millonkin tapahtuu. Pitäis varmaan kokeilla kirjottaa sitä tähän päiväkirjaan tai johonkin vihkoon. Tai pitää vain tyytyä odottelemaan, kunnes aika on kypsä...

Jos olisit kaverini,
tietäisit kuinka kärsin,
eikä sitä tarvitsisi kysellä.

Jos olisit kaverini,
tuntisit minut kokonaan,
eikä minun tarvitsisi kärsiä.

Jos olisit kaverini,
antaisit minullekin
mahdollisuuden.

Jos olisit kaverini,
lukisit ajatukseni,
auttaisit tänään,
etkä ylihuomenna.

Jos olisit kaverini,
tietäisin aina,
että jossain on
kuunteleva korva.

Jos olisit kaverini,
osaisit auttaa,
etkä vain voivotella.

Mutta kun et ole kaverini,
et ole ajattelemisen arvoinen.






Vituttaako? K-Y-L-L-Ä!!!!!

Huomasin, että suurin osa tässä mun koneella olevista kuvista keksittyy mun hiuksiin :) Ok, mun mielestä puhtaana hiukseni ovat kauniit ja sillee. Ja ihan sama se mulle on tykkääkö kukaan muu. Mä muuten käytän sitä Bernerin Vanilja-suklaa-shampoota ;) Krisse ainaki sano, että mun hiukset tuoksuu hyvälle, kun olen sillä pessyt :D Tiedä sitä sitten...

Alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää tää jokapäiväinen himassa istuminen. Kaikki kaverit on (tietty) lukiossa (ja äidin omia pikkuenkeleitä), joten niiltä ei ainakaan tipu mitään pyyntöjä yöelämään. Ja vaikka oon ladellu kaikille sata kertaa mitä hyötyä on sinkkuna olemisessa, alkaa sekin pikkuhiljaa kyllästyttämään.

Tosin se on nieltävä, että mun elämän tarkotus on opiskella lukion jälkeen noin 5 vuotta jossain hemmetin korkeakoulussa ja mennä sen jälkeen töihin. Sitten mä olen töissä jotain 40 vuotta ja jään eläkkeelle vanhanapiikana. Ostakaa mulle sillon oma nimikkokasvi (= vanhapiika)! Joskus, kun se aika tulee, kuolen omassa kodissani ja mietin, mitä olisin voinut tehdä paremmin ja mitkä valinnat pakottivat minut tähän pisteeseen. Sittenhän murehtiminen on jo myöhäistä.

517 TYÖPÄIVÄÄ JÄLJELLÄ!! HAJOTKAA AAMUIHINNE!!!

Saunassa mietin, olenko kaunis. Vastaus on yksinkertaisesti en ole. Seuraava kysymys olikin: Olenko koskaan ollutkaan kaunis? Vastaus onkin kyllä. Ainakin omasta mielestäni olin toisen luokan luokkakuvassa söpö! Kasvot olivat vielä kauniit ja muodolliset. Hymy oli huoleton ja hellä. Hiuksetkin olivat upeat, vaikka olivatkin vielä aika lyhyet.

Siitä se sitten alkoikin mennä yhä rumempaan suuntaan ja nyt näytän tältä. Kasvot ovat kuin kypsä omena ja hiukset rasvoittuvat yhä helpommin. Miksi juuri minä?