IRC-Galleria

Miten must taas tuntuu et oon hukkumas tän koulun ja koeviikon alle!
Siis miksimiksimiksimiski mä en mennyt Amikseen??!!

Palaan siihen päivään. Voin nähdä kaiken selvästi edessäni, sillä mikään ei ole minulta unohtunut. Voin nähdä sen viheliäisen kallion, kuvitella elottomat kasvosi ja muistaa fyysisen tuskan, joka riehui sisälläni.
Se on se kallio päiväkodin lähellä, sää on mitäänsanomattoman harmaa ja pilvinen. Ei sada, eikä aurinkoa näy. Sinulla on farkut, ne ainoat joita koskaan käytät. Ja musta takkisi, jonka aina heitit päällesi kun lähdimme ulos. Taas se on auki, ja alta näkyy puhdas, musta t-paita. Kaulassasi välkkyy kultainen risti.
Makaat jalkakäytävällä, pää luonnottomassa asennossa, kasvot asfalttia vasten. Annan itseni kaatua vierellesi, ensimmäisten kyynelten polttaessa poskillani. Hyvin, hyvin hellästi käännän päätäsi, jotta voisin nähdä kasvosi. Kasvoillasi ei näy mitään tunnetta. Ei surua, ei helpotusta, ei kipua, ei mitään. Painan silmäsi kiinni, sillä en kestä katsoa mitään näkömättömien silmiesi kohdistamatonta katsetta. Kuolleiden kasvojesi näkeminen murtaa viimeisetkin itsehillintäni muurit.
Epätoivoinen huuto kaikuu kallioiden seinämistä uudelleen ja uudelleen hitaasti vaimeten, samalla kun kyyneleet nuolevat poskiani. Päästän tuskan sisälläni repimään minua kappaleiksi, sillä en jaksa enkä halua enää estää sitä. Vedän sinut lähelleni ja puristan lujasti itseäni vasten, kuin yrittäen siten estää sinua jättämästä minua yksin, mutta olet tehnyt sen jo.
Ihmisiä on kerääntynyt ympärillemme. Aikuisia järkyttyneet ilmeet kasvoillaan. Ystävällinen nainen yrittämässä puhua minulle, turhaan, en kuule häntä. Poliisit sulkemassa meitä keltaisen nauhan muodostamaan piiriin.
Tänä iltana muistelen kaikkea sitä. Tänä iltana muistan kaiken yhtä selvästi, kuin eilisen. Kaikkein selkeimmin muistan tuskan, sillä se ei ole jättänyt minua rauhaan hetkeksikään, se ei ole laimentunut vaan päivien kuluessa se on vain muuttunut raastavammaksi ja huutavammaksi. En voi nukkua, en syödä, en keskittyä mihinkään muuhun. Kyyneleet valuvat taas poskillani kun muistelen sinua, hymyäsi, silmiäsi, sitä miten sait minut nauramaan. Taivas on synkkä ja itkee hiljaa kanssani. Astun aivan jyrkänteen reunalle ja katson kohtaa, jossa viimeisen kerran näin sinut. Kohtaa, josta minun piti poistua yksin, ilman sinua. Nyt, seisoessani tässä jyrkänteen reunalla, kaipaan enemmän kuin mitään muuta, sinun luoksesi.

Joku: "Annat suoraan kaikille kympin ku me ollaan niin hyviä!"
Maikka: "No mut sit Kristalle pitäs antaa 11 ku se saa ainaa plussaa pärstäkertoimesta"

---

Maikka: "Mä aina haavelein et joku oppilas ihastuu muhun niin palavasti et se tulee hengaa tänne ja pesemään pensseleitä et se voi olla mun lähellä. Sit se aina kysyy voinks mä tehdä viel jotain, ja mä voin antaa sille kaikki likaset työt"
Joku: "Ainahan sitä voi haaveilla"
Maikka: "Sit sille vois antaa keksin kiitokseks ja se ois ihan 'aaah! Mä sain juhalt keksin<3'"

---

Maikka: "Teille pitäs antaa pisteitä näiden kuvien aiheiden perusteella. Koira kuvista aina -1. Ja sit kaikist alastonkuvista sais aina plussaa. Alastonkuvat on kuulkaa hieno taiteen ala"

---

Tuomion sormi osoitti minuun. Tiesin ettei se ollut erehtynyt, sillä itsehän tämän olen aiheuttanut. En osaa avata suutani, en puolustaa itseäni, vaikka pääni sisällä äänet huutavat vastalauseita jyrisevällä voimalla. Osa sanoista on oikeutettuja, mutta en saa itseäni puhumaan. En uskalla enää luottaa yhteenkään noista oudoista, pääni sisällä kaikuvista äänistä. Liian kauan olen kuunnellut noita ääniä, liian sokeasti olen totellut niiden käskyjä ja liian ilkeästi olen sähähtänyt kavereilleni, jotka ovat yrittäneet auttaa: "You are just jealous, cause the voices are talking to me!"

Miksimiksimiksimiksi aina MULLE käy näin!! Taas mun housujen perseeseen tuli reikä ;(( Ja taas ne oli yhdet mun lempparihousuista. Eikö riittäny et menetin mun rakkaat maastohousut, nyt mun parhaat farkutkin on pilalla.
Mä meen nurkkaan istumaan ILMAN HOUSUJA ja jään sinne. Piste.

Kohta tulen kotiin <3 Tiedän että olette jo kaivannut mua. Enää noin kuusi tuntia! Saa tulla tikkurilan asemalle vastaan ;> Olen siellä noin 18.17 ;D

Kun kaikki muut ovat ihan outoja. Mun elämäni parhaat ja kaikki muutkin mun kaverit on ihan friikkejä. Mulla ei ole yhtään normaalia kaveria, jonka kaa teen normaaleita asioita. Näiden kaikkien friikkien keskellä oma olo on tosi normaali ja massamainen. Mitä erikoista mussa muka on?

EEEBA: hikke. koulufriikki.
KIRSI: blondifriikki. ei voi elää ilman peroksidihiuksia.
APSU: Jo sen pelkät ilmeet kertoo ettei se oo ihan normaali
TOMMI: angstausfriikki. koskaan se ei oo tyytyväinen, aina on jotain mistä valittaa.
OLLI: Tartteekohan tätä edes selittää? se syö jauhelihaakin raakana...
ELLU: mitä ellu on tehny koko kesänä? kenen kaa se on joka päivä? mikä on sen elämä? siis jetrofriikki!
JANINA: no janinahan on tämmönen perusfriikki. kissiä, suolia ja verta.
MEIJU: se on ihan tarpeeks friikkiä että jaksaa innostua aina kun mä tuun meseen!

P.S Tämä päiväkirjamerkintä kirjoitettiin silkalla rakkaudella <3

Älkää lähtekö huitelee tuntemattomissa paikoissa. Varsinkaa jos joku käskee teidän mennä kauppaan, ja jos se joku antaa väärät kulkuohjeet.

Älkää myöskään menkö koskaan malmille, koska siellä on pelkkiä spurguja, jotka luulee sua venäläiseks.

Täällä minä, missä sivistys? Help.

Tänään oli hyvin mielenkiintonen päivä. Tai no ei oikeestaa, oli niiiin tuskaa istua paikallaan ja lajitella niitä saatanan kirjeitä ku väsytti niin paljon. Mä en tiennyt että on mahdollista nukahtaa istualleen. Mä nukahdin kesken työn mitä olin tekemässä. Monta kertaa. Ensin lajittelen kirjeitä ihan normaalisti, seuraavaksi tuntuu että rojahdan lattialle, muistissa lyhyt katko ja käsi edelleen pystyssä puolmatkassa netherlandin lokeroon. Dyyds, se oli friikkiä :D

Olen juuri valvonut elämäni ensimmäisen kokonaisen yön. Tosin onhan tätä yötä vielä jäljellä ja periaaatteessa aikaa olisi vielä nukkua. Joskus olen koittanut valvoa koko yön ja nukahtanut seitsemän aikoihin. Tällä kertaa juttu kuitenkin on toisin, sillä tämän tekstin jälkeen suuntaan suihkuun ja aamutoimiin sillä iki-ihana työ odottaa. En siis saa enää mahdollisuutta nukkua.
Sitä ihmettelen ettei tän mun valvomisen syynä ole uusi kone (vaikka datannu suurimman osan yöstä olenkin). Koitin kyllä pari tuntia nukkua mutta ei onnistunu, ei sitten millään. Kuuntelin musaa ja lueskelin kirjoja. Eih. On jotenki sairas fiilis, oon varma vähän kipee.
Mutta kaikesta huolimatta, olen ylpeä itestäni, olen valvonut koko yön!!

P.S Turha varmaan yrittää kontaktoida muhun iltapäivällä