IRC-Galleria

DDIA``

DDIA``

All i need is you
<vink><vink> tylsää<vink><vink>

'Isä ... se sattuu'Lauantai 15.08.2009 19:25

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.


Saldo Loppu -.-Lauantai 15.08.2009 01:03

.......Lauantai 15.08.2009 00:59

eiks tää elämä ollu tarpeeks vaikeeta jo ennen ?! ja munki pitäs olla ilone siit mut en voi .

<3<3Lauantai 15.08.2009 00:41

jos olisit tänään halunnut halata jotakin ihmistä jota et halannut, lisää tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä tai muuten et tule halaamaan häntä ikinä .

:|Perjantai 14.08.2009 18:20

Jos tykkäät ihmisestä jota et voi saada, lisää tämä päiväkirjaas

xDTorstai 13.08.2009 13:32



Mikä on viimeisin ajatus päässäsi? - yks juttu vaa

Selitä neljällä sanalla miksi viimeksi oksensit? - millon muka mä oksensin ?

Oletko koskaan polttanut itseäsi? - enkai

Kuka haluaisit olla juuri nyt? - ehk mä

Oletko ihastunut/rakastunut keneenkään? - enkerro !

Mitä biisiä kuuntelit viimeksi? - emmämuista :D

Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - Sonjankaa selloo

Kaipaatko jotakuta? - joo

Kenen puoleen käännyt kun olet surullinen? - serkkuun <3

Pyysikö sinua elämässäsi eniten sinua satuttanut henkilö sinulta anteeksi? -

Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt? - selloo :D

Tahtoisitko asioiden olevan kuin ennen? - en

Vihaatko ketään? - joo

Kello 04.00, kännykkäsi soi. Kuka soittaa? - sonja kai

Onko joku jota et koskaan unohda? - on

Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro kenellekään? - eikai :S

Milloin olit viimeksi täysin onnellinen elämässäsi? - emt oon nytki iha

Tietääkö kukaan muu salasanaasi? - Eip

Viime yönä, nukahditko hymy huulillasi? - entiiä :D

Onko jotain mitä ajattelet joka päivä? - juu

Mitä sanoisit jos ihastuksesi sanoisi rakastavansa sinua? - :)

kommenttii ???Torstai 13.08.2009 01:11

Kirjautunut
22:09 -CHARLA
22:09 eli``
22:08 Akram
22:08 -katsy
22:08 rir
22:07 diuw
22:06 jjimi`
22:06 sssu`
22:00 sofihei-
21:59 amagrau
21:59 llaaurra

>(Keskiviikko 12.08.2009 17:30

löysin mun kännykän ja muistin suojakoodin mut ongelmana on et siin on PUK KOODI !!! aargh !