IRC-Galleria

Daealis

Daealis

In nomine Anton Lavey, et Nietsche et Lucifer. Ramen

Selaa blogimerkintöjä

Hobitti, sinne ja takaisin.Torstai 13.12.2012 01:04

Tuli katsottua malli HFR 3D. Jos ei olisi erikseen lippua ostanut juuri tähän suuren kuvanpäivitysnopeuden versioon, en olisi itse huomannut mitään eroa elokuvassa. Enkä huomannut vaikka ja yritin kiinnittää siihen huomiotakin.

Itse elokuva oli melkoinen vuoristorata, alun ärsyttävistä spontaaneista Disney-rallatteluista puolituntisiin efektipelleilyihin("kattokaa mitä me osataan! Täysin turhahan tämä kohtaus on, mutta oli budjetissa pari milliä ylimääräistä!") ja kaikkea siltä väliltä. Tunnelmallisia kohtauksia niin Konnussa piipputupakan ääressä kuin lopussa Piikin laskemisessakin. Juoni lähti liikkeelle hitaanpuoleisesti ja lopussa olisi voinut pysähtyäkin välillä. Tuntui kuin ensimmäisen 1½-tunnin jälkeen leikkaajilla olisi ollut kiire tumpata kaikki kalliit toimintakohtaukset elokuvaan mukaan ja turhat jutustelut jäivät leikkauspöydälle(poikkeukset olivat kyllä sitten sitäkin hienompia pätkiä, mutta rauhallisia osuuksia oli liian vähän tarpeettoman toiminnan kustannuksella).

Äänimaailma oli lähes niin täydellinen kuin se vain voi olla. Musiikkiraidassa oli samaa vikaa kuin alkupuolella oli juonessakin, spontaanit Disney-musikaalit kiemurtelivat itsensä myös orkesterin puolelle muutaman raidan kohdalla. Näitä paria poikkeusta lukuunottamatta ääniraidat olivat vain syventämässä muutenkin onnistunutta tunnelmaa.

Lopputuloksena elokuvasta jäi varsin hyvä tunne salista ulos astuessa. Mitä tarkemmin elokuvaa muistelen, sitä enemmän muistan kohtauksia, jotka olivat ärsyttävän lapsellisia ja väkinäisen humoristisia. Tällaista väkinäistä hölmöilyä elokuviin nykyään tukitaan muutenkin liiankin kanssa, varsinkin kun kyseisestä elokuvasta olisi voinut tehdä Sormusten Herra -trilogialle henkistä jatkoa vakavuudessaan. Jos ei pysähdy illan jälkeen miettimään sen enempää, mitä tuli juuri nähtyä, on Hobitti viihdyttänyt kolme tuntia varsin lennokkaasti.

Sushi, mestareiden aamupala.Tiistai 11.12.2012 20:39


Koskikeskuksen alakerrassa(elokuvateatterin vieressä) sijaitsee Skål, baari ja keittiö. Kaveri kun sattuu olemaan siellä kokkina, eikä ole hetkeen tavattu, tänään käytiin syömässä listaa läpi. Perinteiset lohi- ja rapunigirit saivat seurakseen kahta eri sorttia simpukkaa sekä kuvassa näkyvän tuttavuuden. Pinnassa on lentokalanmätiä, jotka on pyöritelty wasabissa(siitä väri).

Tampereen parhaat sushit Skål tarjoaa, hintalaatu samanlainen kuin Norimarussa, mutta valikoima laajempi, niin listalta kuin lounasvalikoimassakin.

ÖriöriMaanantai 10.12.2012 00:01

Pitbullterrierit metallibändin solisteina.


Kongon harmaa papukaija.

[Ei aihetta]Torstai 06.12.2012 15:14

"Vaarinikin oli samaa mieltä aikoinaan siitä että Tuntemattoman Sotilaan esitysajankohdan olisi voinut myöhentää, mutta se perhana oli suora lähetys silloin!"

HallehiljaaTorstai 06.12.2012 12:08

Kaivetaan kristillisen sorron symbolit kaapeista,hilataan salkoon muistuttamaan siitä verestä, mitä metsissä murisevat röllipeikot yrittivät turhaan puolustaa lähi-idän valloittajien uskontojen esiinmarssilta. Lallin jälkeen ei kukaan ole niin voimakkaasti noussut enää sortajiamme vastaan. Ruotsalaiset hiippapedofiilit hivuttivat "sivistystä" tyytyväisenä metsän siimeksessä saunovalle jurolle kansalle ja päitä irroteltiin niiltä, jotka uskalsivat vastustaa.

Kristinuskoa vastustaneiden pakanoiden muistoa kunnioittaen, hyvää itsenäisyyspäivää.
Eilen tein ensimmäiset muffinit evar, todella huonosta ohjeesta ilmeisesti. 3rkl kaakaota sanoi ohje. Käytin tummansuklaan oboeta, koska ajattelin että siinä on voimakkaampi maku, saatais enemmän sitä suklaan fiilistä. Tietenkin äijämäisesti ravistelen suoraan pahvilootaa jauhojen yllä:"Kaksi ruokalusikallista...kaks ja puoli...*FUMP*.....noin seitsemän..." Ei se mitään, tehdään loppuun asti, tuleepahan kunnolla suklaata.

Juuri ja juuri maistuivat suklaalta. Ilmeisesti ohje oli tehty jonkun hampaattoman muorin ohjeeksi, jonka mielestä vedellä laimennettu mannavellikin on liian maustettua huonona päivänä. Tuplamäärä tummaa suklaata eikä vieläkään ole kuin täpärästi riittävästi.

Tänään tehdään sille seuraksi suolaiset: Pekoni-maissimuffinit.

Koko päivän ruokailut muffiniformaatissa. Fuck yeah!

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.11.2012 18:40

Psykologitkin sen kertovat: Twilight on naisia halventavaa paskaa. Pysykää siis kaukana moisesta ja hankkikaa parempaa luettavaa.

RuokapornoaSunnuntai 18.11.2012 00:10

Tänään käytiin oikein ravintelissa asti syömässä, ja kun kerran listalla oli ankkaa enkä ole sellaista ennemmin syönyt, nyt on sekin koitettu.

Ihan linnultahan tuo maistui, enemmän töitä hampaille mitä kanassa ja sitä riistan makua, mitä noista liian pitkään jalostetuista kotieläimistä puuttuu. Kaikin puolin ylivoimainen eläin ainakin kanaan verrattuna. Ehkäpä joskus olisin sorsakaudella sen verran hereillä että saisin sellaisen käsiini.

Samalla reissulla kaupasta vajaa kilo nautaeläintä ja pari tummaa lageria. Pistetään lihaan makua ja väriä pannussa voilla paistaen, karamellisoidaan sipulia ja valkosipulia, ja eiku yön yli uuniin vihannesten ja pottujen kanssa porisemaan. Seuraavana päivänä: OM TO THE NOM.
Kirjoitus Tuubin mahdollisesti suosituimmasta pelipersoonasta, TotalBiscuit.

Sitten selailet kommentteja läpi. Ei ne kiinnosta, jotka ovat plussaa saaneet, sen tietää, että ne ovat kaikki samaa mieltä itseni kanssa, että TB on yksi viihdyttävimmistä pelijournalisteista tällä hetkellä olemassa.

Missä se mielenkiinto piilee on niissä miinukselle äänestetyissä kommenteissa, jotka eivät pidä TBstä.

"[kitinää murteesta ja puhetyylistä]...Who only succeeds in ruining my interest in indie games, since every time I type the name of a new game into youtube to look at footage his stupid links are always there."

Ei saatana, mies joka elättää perheensä tekemällä videoita enimmäkseen pienen budjetin peleistä, tekee paljon videoita pienen budjetin peleistä? Antakaa ihmeessä tälle aasille mittatikku, ehkä se oppii pistämään 1 ja 1 yhteen vielä jonain päivänä.

Kuinka nopeasti veikkaisit ihmisten unohtavan koko TotalBiscuitin, ellei kanavalle ilmestyisi jatkuvasti(lähes päivittäin) uutta tavaraa? Se on käytännön pakko, jos aiot kyseisellä alalla leipäsi tienata, että pitää itse asiassa tehdä jatkuvasti sen eteen jotain. Hellantuutelis sentään jos se sinua loukkaa, että pelitalot heittävät TBlle pelejä testattavaksi ja markkinoitavaksi.

"My gripe is that all of the stuff that he is saying about the modern military shooter is just so benign. Is this REALLY what we consider to be depth of game play understanding these days?"

No shit sherlock? Tässä ei olla ohjastamassa journalismia uusille tuntemattomille vesille, missä pilkotaan pelaajien pohjimmaiset pelot ja alkukantaisimmat halut komponentteihin syväanalyyttisessä hulabaloossa, jonka lopputuloksena ulostetaan galaksiträjäyttäviä paljastuksia ihmismielen perimmäisestä olemuksesta ja ehkä vahingossa löydetään elämän tarkoitus.

Tarkoitus on katsoa vartin video, hymähtää pari kertaa, ja siirtyä eteenpäin vartin vanhempana ja hetken viihtyneenä.

Mutta voisin toki tarttua itse asiaankin, koska TB on useissa videoissa aiemmin jo alleviivannut ne asiat, mitkä ovat vialla peleissä, ja kyseinen video, vaikkakin keräsi suurimman osan niistä yhteen, ei kertonut koko sitä kuppaämpäriä, mikä on syljeksitty täyteen tässä vuosien varrella aiheesta.

Ja vaikka useat olivatkin samaa mieltä, ja ovat kaverien kanssa päätyneet samaan tulokseen, eikö siitä pitäisi sitten tehdä enää videoita? Sama asia kuin toisten ihmisten kyllästyminen uskontoväittelyihin, jonka kyllästymisen jälkeen annetaan "antaa kaikkien kukkien kukkia" mielipide. Mutta on olemassa jatkuvasti uusia ihmisiä, jotka ovat siinä tilanteessa. Ehkä juuri TÄMÄ video toi jonkun ihmisen eteen sen ajatuksen, kuinka paskoja ne shootterit ovatkaan ja että niitä olisi ehkä syytä boikotoida, että saataisiin vaihteeksi hyvä shootteri tilalle. Vaikka minä ja kommentin kirjoittaja olemme olleet samaa mieltä jo pidemmän aikaa, ei se tarkoita että koko maailma on pysyvästi tästä eteenpäin sitä mieltä. Vielä on kourallinen ihmisiä jotka kuvittelevat näiden pelien olevan hyviä, ja niihin päihin pitää takoa järkeä tällaisten videoiden muodossa.

who the hell cares if being an asshole on the internet made a ton of people think you're cool because you're "edgy"...

Apparently the Butthurt Parade, now cruising through the comments-section.

Ihanko tosi, kusipäänkö esittäminen interwebsissä on se, miksi TB on suosittu? Internet mahtaa sitten olla täynnä julkkiksia. Sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, että TB on myös ammattijournalisti ja kokenut radiodj, kaksi ammattia jotka näkyvät laadussa ja siksi videot erottuvat edukseen puolen euron olan yli kuvatuista "let's play" videoista, täysin epäjohdonmukaisista soperruksista ja puolessa minuutissa movie makerillä kootusta paskasta? Nykyään TBllä on myös TGS sekä kourallinen muita apuvoimia takaamassa sen, että videoiden laatu on ylivoimainen verrattuna yhtä aikaisessa vaiheessa ilmestyviin muihin pelikriitikoihin.

Puhumattakaan siitä, että TotalBiscuit ja ZeroPunctuation ovat tällä hetkellä kutakuinkin ainoat kriitikkosivut, jotka kertovat oman mielipiteensä sekä hyvistä että huonoista puolista peleissä. Vertaa vaikkapa Finnkinon teattereista löytyvään Como:on, minkä "arvostelut" eivät 1/5 tähteä elokuvallekaan sisällä välttämättä kriittistä sanaakaan. Elokuva on niin surkea, ettei sen katsomista suositella kenellekään, eikä tämä käy ilmi mistään muusta kuin "tähdistä".

[Ei aihetta]Maanantai 12.11.2012 23:45

Mikään ei saa ihmistä vihaamaan niin ankarasti konekohtaisuuksia kuin neljän tunnin pään raapiminen, pään seinään hakkaaminen, sekä suunnittelijoiden kiroaminen alimpaan helvettiin ja takaisin, että voisin tappaa ne ja lähettää takaisin helvettiin.

Toisin sanoen opinnäytetyö lähti vauhdilla etenemään.

"Raamatussa jeesus käytti aasia, nykyään aasit käyttää jeesusta."

Sanoi hesarin jonkinsortin lisälehdykässä elinkautisvanki, joka löysi jessen vankilasta. Viittasi itse kaiketi lähinnä vankeihin, jotka tällä verukkeella yrittävät päästä nopeampaa ulos vankilasta, mutta sopii mielestäni yleisestikin fundis-meininkiin.