IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 18.06.2009 18:53


Yleensä ajatellaan, että naiset haluavat puhua tunteista, avautua ja jakaa asiansa puolisonsa kanssa. Mutta onko se kuitenkaan näin?

Men's Health julkisti listan naisten salaisuuksia, joista ei yleensä koskaan kerrota miehille. IS poimi salaisuuksista herkullisimmat.

1. Naisen paras ystävätär tietää kaiken niin naisesta itsestään kuin miehestäkin pankkitilin koosta siihen toiseenkin kokoon.

2. Pelkkä miehen käsien katsominen voi kiihottaa naista.

3. Jos naisen rakas lähtee matkoille, hänen käytetty t-paitansa saattaa löytyä naisen sängystä - lohduttamassa tutulla tuoksulla.

4. Nainen ei koskaan kerro todellista seksikumppaniensa määrää. Vaikka hän vannoo, että "tämä on totuus" - se ei luultavasti ole sitä kuitenkaan.

5. Nainen fantasioi seksistä miehen kanssa ainakin tusinan kertaa etukäteen ennen kuin he ovat edes olleet sängyssä.

6. Nainen ajattelee entisiä poikaystäviään, vaikka olisi hyvässä suhteessa. Yleensä oma mies päihittää entiset miehet, mutta ei aina.

7. Naiset goolaavat miehen entiset tyttöystävät ja etsivät kaiken tiedon, mitä löytävät.

8. Naiset eivät ole niin karvattomia ja pehmeitä, kuin miltä he usein tuntuvat ja näyttävät. Ajelutoimia ei kuitenkaan esitellä ikinä miehelle.

9. Naiset ovat itkeneet miestensä takia useammin kuin mies itse tietää.

10. Suhteen alussa nainen tallettaa kaikki miehen tekstarit ja ääniviestit ja kuuntelee ja lukee niitä yhä uudelleen sekä pakottaa siihen ystävänsäkin.

11. Nainen katsoo miehensä takamusta paljon useammin kuin mies sen tietää - ja välillä myös muidenkin miesten.

12. Nainen saattaa tapella vain sen takia, että saa mieheltään huomiota, jota hän ei ole mielestään saanut tarpeeksi.

13. Nainen ei välttämättä pidä miehensä parhaasta kaverista, mutta silti hän on miettinyt joskus, millaista olisi maata hänen kanssaan. Ihan sen takia, että haluaisi palan ihmisestä, joka on omalle miehelle niin tärkeä.

14. Kun nainen jättää miehen, hänen ystävänsä ovat tienneet aikeesta jo ainakin pari viikkoa aikasemmin. Nainen on vatvonut heidän kanssaan asiaa jo kauan.

15. Nainen haluaa miehen olevan aktiivinen vuoteessa, ottavan tilanteen haltuun ja naisen myös.

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.06.2009 23:21

TUO JULKI KAIKKI PUHELIMESTASI!

Taustakuvasi - oma kuva
Miksi sinulla on juuri se taustakuva? -tykkään siitä

SAAPUNEET VIESTIT
Mitä lukee 1. viestissä? - ok
Kuka on lähettänyt 10. viestin? - kristiina :)
Kerro viimeisen viestin lähettäjästä. - kaleale on alekale
Kuinka monta saapunutta puhelimessasi on? - 325
Mitä lukee 25. viestissä? -tässä mun uus numero t.kristiina
Entäs mitä lukee 26. viestissä? - älä nyt hermostu

SIIRRY OSOITEKIRJAASI
Millaiset välit sinulla ja henkilöllä 10. - ei vissii olla väleissä
Voitko kertoa murheistasi henkilölle 19? - en usko et sitä kiinnostaa :D
Mitä haluaisit sanoa nimelle 15? - olet ihana

PUHELUTIEDOT
Kuka on viimeksi soittanut sinulle? - äiti
Milloin kyseinen henkilö soitti sinulle? - 19.45
Kenelle olet viimeksi soittanut? - vipelle
Mitä asiaa sinulla oli? - kuha oisin rupatellu
Mikä on vastattujen puheluiden kesto yhteensä? -en tiiiä

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.06.2009 04:17

OLETKO..
ihastunut? -taidan olla...
seurustelusuhteessa? -ei ei ei
kipeä nyt? -kokoajan jotai vikaa löytyy, vanhuus ei tuu yksin
lyönyt/läppäissyt vastakkaista sukupuolta? -läppässy ;)
särkenyt jonkun sydämen? -toivottavasti enn..
katunut jotain tekoa viikkoja? -eeei nii pitkää kannata katuu...

MILLAINEN/MILLAISET..
sukat sulla on? -valkoset
hiukset sulla on? -ruskeet
kynnet sulla on? -ei oo
laulutaito sulla on? -nii upee et on porttikielto karaoke baarii....
kielitaito sulla on? -riippuu kielest, tai mihin sitä taitoo tarvii... no joo :D
ripset sulla on? -lyhyet harvat suorat.
todistuksesi on? -mikä todistus? ylä asteen pääsin läpi..?
silmät sulla on? -vihreet

OLETKO:
Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? -en oole :(
Oletko tajunnut tänään jotain uutta? -enpä juuri
Oletko tänään puhunut exälle? -juup.

VIIMEISIN HENKILÖ:
Joka makasi sängyssäsi? - emam
Jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - en tiiä
Jonka kanssa menit shoppailemaan? - vissii tytin tai noran
Kenen kanssa olit suihkussa? - iha ite olin yksin
Joka sai sinut nauramaan? - en tiiä
Joka sanoi sinulle rakastan sinua? - en muista tommossii
Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - en muistaaaaaaaaaaaaaaa

YLEISTÄ:
Lempipaikka? - ei oo, mut ehkä oma sänky
Tatuointeja? - ei oole
Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - yht juttuu vaa
Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - ei huolita.
Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? - en tiiä sen biisin nimee mut se soi sillontällön levyllä
Mitäs sinulla on päälläsi tällä hetkellä? - kotiasu
Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin? - syön nukun pesen hampaat
Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? - enemmänki vois tietysti olla
Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? - en muista enää
Millä sivuilla surffaat eniten? - facebook, horoskooppisivut, tää
Onko sinulla kasveja huoneessasi? - ei
Sattuuko sinua johonkin nyt? - selkä..

MITÄ JOS..
Ihastuksesi suutelisi sinua huomenna? - oisin varmaa tosi onnellinen
Voittaisit lotossa miljoonan? - sitä menee ku sitä on...
Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? - ei nappade
Saisit valita, oletko tyttö vai poika? - tyttö on hyvä..

SEKALAISTA:
Oletko pitkä vai lyhyt? - lyhyt
Miten elämäsi sujuu yleensäkin? - iha jees, ei oo valittamist :D
Lempielokuvasi? - niitä on

OLETKO KOSKAAN:
Nolostunut vanhempiesi takia? - joskus ku olin pieni
Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? - juuuuuuuu
Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen? - joskus olin :D

shieeetKeskiviikko 10.06.2009 04:00

Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.06.2009 23:22

TÄLLÄ HETKELLÄ
Kellonaika? - 19.52
Missä olet? - emamilla
Mitä vaatteita sinulla on päällä? - vaatteet
Kenen kanssa olet? - vipsun a emamin
Millainen sää on ulkona? - aurinko paistaa mut on tooooooosi kylmä :(
Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi? - odottelen :D

ELÄMÄNTAVAT
Käytkö usein baareissa? - en oikeee
Syötkö mielestäsi terveellisesti? - sillontällön
Pidätkö juomisesta? - riippuu minkä juomisesta
Onko sinulla hyvä kunto? - no tein tänää 10 vatsalihasta ehehh
Montako tuntia yleensä nukut yössä? - riippuu monta tuntia saan unta :o

HENKILÖISTÄ
Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - emam
Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - e e e e e ;)
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - tytti rakas tutti
Kenelle lähetit viimeksi viestin? - vipelle
Kenet näit viimeksi? - emam ja vipe
Kenet tapaat seuraavaksi? - emamin jalan
Kenellä olit viimeksi yötä? - tytillä
Kenet haluaisit tavata juuri nyt? - en osaa sanoa :D
Kuka kävi viimeksi hermoillesi? - en osaa sanoa
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? - bussi kotiin

KAVERIT JA YSTÄVÄT
Kumpia sinulla on enemmän, kaverereita vai ystäviä? - kavereita... ystävii on just tarpeeks
Kenet olet tuntenut pisimpään?- en osaa sanoa
Saatko helposti uusia kavereita? - jos haluun
Onko sinua helppo lähestyä? - on munmielestä
Onko sinua koskaan "puukotettu selkään"? - eiköhän kaikille oo käyny niin :(
Luottavatko kaverisi sinuun? - luulisin :)
Kumpia sinulla on enemmän kavereina, poikia vai tyttöjä? - tyttöjä
Kenelle heistä kertoisit suurimman salaisuutesi? - kaikille YSTÄVILLE

NYKYHETKI
Avonaiset msn keskustelusi? - en oo msnsnsnsnsn
Oletko onnellinen? - olen kyllä
Surullinen? - ei ei ei
Masentunut? - ei ei ei
Tylsistynyt? - ei ei ei
Missä kännykkäsi on? - viekus<3
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - emamin klikkikippo
Katso taaksesi, mitä näet? - emman

KULUNUT VIIKKO

Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - onnn :)
Entä kenties pussannut? - ei oo :)
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - kaljaa ja tupakkaa
Oletko potenut krapulaa? - lauantaina
Oksentanut? - äitienpäivänä
Soittanut jollekkin? - luulisin
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - en muistaakseni
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - en muistaakseni

KULUNUT VUOSI
Paras juttu kuluneelta vuodelta? - voi paskaaaa :D
Oletko kokenut surua? - juu
Oletko ollut töissä? - kyllä vain :)
Oletko itkenyt? - enhän minä :D
Ollut onnellinen? - kyllä olenn :)
Oletko riidellyt jonkun kanssa verisesti? - en tänävuonna hehee... koitan vältellä noita tommossii
Oletko tyytyväinen kuluneeseen vuoteen? - iha jeeees

TULEVAISUUS
Mitä odotat eniten ensi vuodessa? - en jaksa ees miettii niin pitkälle :D
Aiotko saada lapsia joskus, monta? - sit ku saan ni toivottavasti loppua ei näy
Missä olet viikon päästä? - vaikka kuusamossa, ikinä ei tiiä minne kesä (viina) vie
Mikä asia ahdistaa sinua tulevaisuudessa? - jos en saa lapsia :(

MUUTEN VAA
Mikä on tietokoneesi taustakuva? - omakuva toki
Millainen puhelin sinulla on? - paska kosketusnäyttö paska
Mitä aiot tänään? - jaaa a saasnähä
Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa etkä olisi koskaan tahtonut lähteä pois? - en voi paljastaa
Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle? - en lähetä
Milloin viimeksi sait hellyyttä kylliksesi? - loooooooooooonggg time agoooo :D
Milloin viimeksi oksensit? - äitienpäivänä
Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä? - ei tietä
Milloin viimeksi lauloit? -emman pyörryksiin äsken
Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin? - en vannoile semmossii
Oletko hiljainen vai äänekäs? - äänekäs useimmitenn
Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana? - on :))
Mitä toivoisit jos saisit 1 toivomuksen? - ei saa kertoo mitä toivoo
Milloin viimeksi joku sanoi että hänellä on tunteita sinua kohtaan? - ei tästä oo kauaa aikaa :)
Oletko koskaan vaatinut keneltäkään anteeksipyyntöä? - joo mut sit mä jouduinki pyytää ehehh

vittu paska mä vihaan näitäTorstai 04.06.2009 16:18

☻/
/▌
/ \
kopioi tämä päiväkirjaasi 30sekunnin aikana niin
sinulle tapahtuu huomenna jotain hyvää

[Ei aihetta]Torstai 21.05.2009 14:11

1. Mikä biisi soi? - Armin van Buuren- In and out of love
2. Mitä sinulla on päälläsi? - no yökkäri...
3. Miten hiuksesi ovat? - kiinni
4. Millainen olotila? - iha ookoo
5. Mitä ajattelet? - yhtä asiaa joka minua on jo paripäivää vaivannu...

MILLOIN VIIMEKSI:
1. Olit kotoa yön pois? - tiistain
2. Joit alkoholia? - eilen, oi oli kaikkii ihanii juomii meil noran kaa :P
3. Söit pitsaa? - sunnuntaina :)
4. Oksensit? - äitien päivänä... heh
5. Suutelit? - yesterday
6. Suutuit ihan tosissasi? - en oo pitkää aikaa oikeesti suuttunu...
7. Nauroit niin, että meinasit tukehtua? - en osaa kertoa
8. Puhuit puhelimessa vastakkaista sukupuolta olevan kanssa? - aamul klo. 6 joniboi luulee must liikoja :D
9. Sait kokeesta kiitettävän - tasan kerran ala-asteel ku piti tehä isä meidän rukous, ei oo senjälkee näkyny kiitettävia :)
10. Ikävöit jotain? - ku heräsin...
11. Itkit? - emmää muista
12. Huolestuit jostain ihmisestä? - en huolesu ihmisist, jos eivät osaa pitää huolta itestää, ni en minäkää sitä niiden puolesta tee..
13. Olit hautajaisissa? - 2 v. sitte
14. Olit ristiäisissä? - en tiiä
15. Olit häissä? - 2oo6

IHMISISTÄ:
1. Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten? - tyti
2. Kuka soitti sinulle viimeksi? - joni
3. Kenelle soitit viimeksi? - noralle
4. Kuka sai sinut viimeksi nauramaan - tyti ja nora kiusas mua...
5. Keneen ärsyynnyt useimmiten? - riippuu
6. Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? - en oo kerenny näit uusimpi kertoo viel
7. Kenelle viimeksi annoit/lainasit rahaa? - en oo varma
8. Ketä kaveria ikävöit eniten tällä hetkellä? - noit pellei tuolt vantaalt<33
9. Kenen luona olit viimeksi yötä - tytin
10. Kuka huolestui sinusta viimeksi? - äiti tietenki

SINÄ ITSE:
1. Minkä väriset hiukset sinulla on? - tummanruskee
2. Minkä väriset silmät sinulla on? - vihreet
3. Oletko mielestäsi kaunis/komea? - jooo????
4. Osaatko tehdä hyvin ruokaa? - osaan mä jotaii
5. Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi? - parempaan päin :D
6. Suututko helposti? - en yleensä mut saatan vähä ärähtää
7. Ilostutko helposti? - kywwä
8. Stressaannutko helposti? - ei jaksa
9. Huolestutko muista ihmisistä helposti? - ennnnn, joskus tosi tilanteis saatan
10. Luotatko helposti muihin ihmisiin? - riippuu mist roikkuu
11. Meikkaatko? - kylla
12. Värjäätkö hiuksiasi? - kylla
13. Uskotko, että 13 on epäonnen luku? - joo, vaik mulle ei oo tapahtunu mitää ikin pe 13.
14.Oletko muuten taikauskoinen? - ooooooooooooooooooooonnnn.
15. Millaisista kukista pidät? - no ruusut on ehk parhait
16. Juotko kahvia? - en yleensä
17. Millainen puhelin sinulla on? - samsung
18. Kuinka usein kuuntelet musiikkia? - kokoajan
19. Käytätkö joukkoliikennettä? - juu kyllä, kyllä käytän
20. Mistä sarjoista pidät? - ai paska en jaksa luetella...
21. Jutteletko helposti ihmisten kanssa? - joo yleensä
22. Oletko vainoharhainen/epäluuloinen? - joskus
23. Luetko kirjoja? - noooooooooou
24. Oletko isän vai äidintyttö? - äitin
25. Kenet haluaisit nähdä juuri nyt? - yhen ihmisen..
26. Lopuksi paljasta pahin pelkosi? - ahtaanpaikan kammo

Niimpä Niiiiiin.Lauantai 18.04.2009 21:30

Kun kasvamme, opimme, että se ihminen kenen ei koskaan pitänyt pettää meitä, luultavasti tekee sen. Tulet särkemään sydämesi luultavasti useammin kuin kerran ja se on rankempaa joka kerta. Tulet myös särkemään sydämiä, joten muista miltä tuntui kun omasi oli särkynyt. Tulet taistelemaan parhaiden ystäviesi kanssa ja syyttämään rakastasi asioista mitä entinen rakkaasi teki. Tulet itkemään koska aika menee liian nopeasti ja menetät jonkun ketä rakastat.
Joten ota kuvia, naura liikaa ja rakasta niin kuin sinua ei olisi koskaan loukattu. Koska jokainen 60 sekuntia, jotka vietät vihaisena on minuutti onnellisuudesta pois jota et koskaan tule saamaan takaisin. Rakkaus on voiman antamista ärsyttääkseen sinua, mutta luottamaan siihen ettei hän tee
sitä.

Oikeilla rakkaustarinoilla ei ole onnellista loppua, koska oikea rakkaustarina ei koskaan lopu. Tiedät olevasi rakastunut, kun vaikein asia on sanoa hyvästi. Älä koskaan anna kenellekään kaikkeasi, sillä kun hän on poissa, on sydämesi viety. Kun elämäsi rakkaus jättää sinut ja sanoo "voimme edelleen olla ystäviä" se on sama asia kun koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi "voit edelleen pitää sen". Jos et saa jotain ihmistä ajatuksistasi pois, ehkä hänen kuuluukin olla siellä. Kun todella rakastat jotain, olet valmis päästämään irti ja jos hän tulee takaisin se on tosi rakkautta. Koska tosi rakkaus on aina vaivan arvoista. Älä koskaan luovu asioista jotka saavat sinut hymyilemään. Se satuttaa kun rakastat jotain, mutta et saa pitää häntä sylissäsi.

Elämän suurin haaste on löytää joku, joka tietää kaikki virheesi, eroavaisuutesi ja mokasi, mutta edelleen rakastaa sinua. Rakkaus on kuin sota, helppo aloittaa, vaikea lopettaa ja mahdoton unohtaa. Maailman hienointa ja kauneinta asiaa ei voi tuntea, eikä nähdä, vaan se pitää kokea sydämellä.

Älä koskaan riko sydäntä joka oikeasti rakastaa sinua. Mutta muista et tule olemaan rakkaasi ensimmäinen, viimeinen tai ainoa. Hän on rakastanut aiemmin ja tulee rakastamaan uudelleen. Mutta jos hän rakastaa sinua nyt, niin millä muulla on väliä. Hän ei ole täydellinen, mutta et ole sinäkään ja te ette tule olemaan koskaan täydellisiä. Mutta jos hän saa sinut nauramaan, koska joudut miettimään kaksi kertaa ollaksesi ihminen ja tekemään virheitä. Pidä hänestä kiinni ja anna hänelle osa itsestäsi. Hän ei tule ajattelemaan sinua joka hetki, mutta hän antaa sinulle osan itsestään, jonka tietää sinun pystyvän rikkomaan. Älä satuta häntä tai vaihda toiseen. Älä odota enempää kuin hän voi antaa. Hymyile kun hän tekee sinut onnelliseksi, huuda kun hän tekee sinut vihaiseksi ja kaipaa kun hän ei ole kanssasi

[Ei aihetta]Perjantai 17.04.2009 14:21

☻/
/▌
/ \

kopioi tämä päiväkirjaasi 30sekunnin aikana niin
sinulle tapahtuu huomenna jotain hyvää