IRC-Galleria

Dana]

Dana]

pöysti ja minä

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.03.2009 19:44



viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Tiistai 17.03.2009 15:44

Rullaa alas luota minuun, tämä auttaa sinua.
• Joka ilta joku ajattelee sinua ennen kuin käy nukkumaan,
• Ainakin viisitoista ihmistä maailmassa rakastaa sinua.
• Ainoa syy siihen, miksi kukaan ikinä vihaisi sinua on se, että he haluaisivat olla kuin sinä.
• Maailmassa on ainakin kaksi ihmistä jotka kuolisivat sinun vuoksesi.
• Jollekin olet koko maailma.
• Joku, jonka olemassa oloa et edes tiedä,rakastaa sinua.
• Vaikka tekisit todella pahan virheen, niin siitä seuraa aina jotakin hyvää.
• Kun sinusta tuntuu, että maailma on kääntänyt sinulle selkänsä niin katso eteenpäin.
• Muista aina tervehdykset, jotka saat.
• Unohda töykeät huomautukset.
• Joten jos olet rakastava ystävä lisää tämä päiväkirjaasi heti, kun olet lukenut tämän.
• Tänään keskiyöllä rakkautesi huomaa pitävänsä sinusta.
• Jotakin hyvää tapahtuu sinulle huomenna


Kuka olet pasilasta?

KYÖSTI PÖYSTI
[ ] Olen erittäin sitoutumiskammoinen
[x] Sodassa, rakkaudessa ja yleisessä vitutuksessa kaikki on sallittua
[x] Sorrun joskus rajuihinkin ylilyönteihin
[x] Elämä ON hirveää, kun sen oikein oivaltaa
[x] En kestä maailmanparantajia enkä natseja
[x] Olen neuroottinen ADHD-tapaus ja henkisesti 5-vuotias
[ ] Välillä minulla on Phil Collins -darra
[x] En yleensä ajattele ennen kuin avaan suuni
[x] Tykkään räiskintäpeleistä ja ammun myös hyvikset
[x] Jos menet, syön sun herkkukorin!
[x] Vaikka olen yksinäinen, en roiku esimieheni huoneessa
[x] Teen "herkkiä" biisejä
10/12


PEKKA ROUTALEMPI
[x] Nykyään melkein kaikki on jännää!
[x] Ennen olin itse jännä ja maailma oli tylsä. Nykyään toisinpäin
[ ] Voin olla toisinaan hiukan naivi
[x] Myönnettäköön: en ole aikaansaavaa tyyppiä
[ ] Haluan käydä Porvoossa sillä Porvoo on jännä
[x] Olen yksinäinen joten hölisen paljon
[x] Juttujani ei kuitenkaan koskaan kuuntele kukaan
[ ] Juice oli syvällinen henkilö, elävässä elämässä kiinni!
[x] Jännä toi aggressio
[x] Olen kokenut luomisen tuskaa
[ ] En juo, mikä myöskin on jännä
[x] Anteeksi, eksyin taas jännän äärelle
8/12


RAUNO REPOMIES
[x] Jos lääkkeet söi kala, ratkaisu: syö kala!
[x] Nykyään on huono maailma, terrorismi pauhaa...
[x] Olen niin sekaisin että enempää ei voi olla sekaisin
[x] Pää on ihan dingdong, piripiri, tööttööt.
[x] Kaikki lääkitys on ihan puhasta SCHEISSEA! JUMALAUTA!!
[x] Tykkään myös laulaa höpöjä
[x] Jos kaipaatte mielivaltaista johtajuutta, minä olen miehenne.
[x] Olen myös helvetin yksinäinen!
[ ] Mummo on lajitoveri
[x] Selitän usein maailman omituisimpia juttuja
[ ] Martti Ahtisaaren Nobel-palkinto inspiroivat minua
[x] Kiivastun helposti ja huudan myös!
10/12


TOMMI NEPONEN
[ ] Olen ainoa tolkun mies perheessäni/työpaikalla/missä sitten aikaani vietänkin
[ ] Ihailen syvästi ihmistä, joka ei useimpien mielestä juuri ihailua ansaitse
[x] Kykenen elämään ja työskentelemään hullujen keskellä
[ ] Osaan pitää järjen kädessä...
[x] ...Eli tajuan mm. että itsemurhalla uhkailevia ihmisiä ei kannata provosoida
[x] Haluan ymmärtää. Välillä se on vaan hankalaa
[ ] Pelaan mielelläni hiipimis- ja väijymispelejä ilman, että ammun kaikki.
[ ] Olen tavis, mutta ihan hyvällä tavalla.
[x] Kestän kavereiltani aika paljon.
[ ] Etunimen saisivat sentään muistaa...
[x] Olen perheellinen ja arvoni ovat sen mukaiset
[x] Huolehdin mielelläni muista ihmisistä
5/12


HELGA
[ ] Olen aggressiivinen ja pienestä provosoituva
[ ] Ja erittäin antifeministi! Nainen on heikko
[x] Toivoisin olevani vastakkaista sukupuolta
[ ] ...Koska olin isälleni pettymys
[ ] On naisen oma syy, jos mies pettää.
[ ] Kestän tiukassakin paikassa
[x] Inhoan munattomia miehiä!
[x] Mielipiteeni ovat aika jyrkkiä
[ ] Vastustan naispappeutta
[ ] Elämäni päätavoite on tehdä isä ylpeäksi
[ ] Jenkit on hienoja ihmisiä!
[x] Kaverini pelkäävät minua välillä ja syytäkin löytyy
4/12


JUHANI KONTIOVAARA
[ ] Olen maailman epäilemättä ärsyttävin tyyppi
[x] Ai jumankekka!
[ ] Mr Media, that's me.
[ ] Keksin omasta mielestäni nasevia juttuja, jotka ovat oikeasti ihan hirveitä
[ ] Yövuorolaiset, hankkikaa parempi duuni. Oikeesti
[x] Dallaspullan tuoksuinen ja -makuinen huomen on hyvä asia
[ ] Olen objektiivinen rasittavuuteen asti
[ ] Minulla ei ole kavereita, mutta väitän tiettyjä ihmisiä frendeikseni
[x] Jos käytätte sosiaalietuuksia väärin, paskaa huomenta!
[ ] Puhun hyvin harvoin järkeä
[ ] Tittelini vaihtelevat, olen tilanteesta riippuen mm. toimittaja, ihminen, tv-persoona...
[x] Oikeasti olen idiootti
4/12

Mikkosista..Perjantai 13.03.2009 17:37

Koska äänestys oli näköjään turhaa, ja Mikkoset saavat jatkaa sitä älytöntä provosointia ja laukoa vanhoillisia mielipiteitään jatkossakin, niin

ÄLKÄÄ NYT HYVÄT IHMISET KATSOKO SITÄ OHJELMAA!

Uskotteko ettei tuolla äänestystuloksella ollut mitään väliä ohjelman jatkosta päätettäessä? Jos ensimmäinen jakso keräsi katsojia 284 000 ja sen päälle netti tv:n luvut, ja aiheuttipa vielä näin suuren kohun, niin sehän on selvää että tätä jatketaan täyttä höyryä eteen päin!

Kenenkäs pussiin se äänestysviestin 80centtiä kilahtikaan?

Mitä enemmän heitetään vettä kiukaalle, sitä paremmat löylyt saadaan! Nyt siis katsojaluvut alas vaan, niin päästään tuosta hömpästä. Tuetaan erilaisia mielipiteitä ja keskustelua, kunhan se on asiallista! Telkkarit kiinni! :)

Kopioi tämä päiväkirjaasti.

Sainkin Janilta ruusun ja suklaata<3Sunnuntai 08.03.2009 17:26

Jeejee onnistuin:DTiistai 24.02.2009 20:39

1. pidätä hengitystäsi.
2. kopioi tämä merkintä.
3. mene päiväkirjaasi.
4. lisää tämä merkintä.
5. jos sait tehtyä tämän pidättäen hengitystäsi, olet hyvä suutelija.

NIKO-MATIAS GABRIEL 1v. <3Keskiviikko 11.02.2009 02:18

Virheist pitää oppia!Sunnuntai 01.02.2009 04:14