En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää,
eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen
pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli
vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisaruksieni
kuolleen ja kaipaan heitä niin.
Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin
surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun
olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas. Niin
meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me
kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen
ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja!
Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut
naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen
häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.
Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä",
lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he
haluaisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme,
joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin
meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset
satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon
tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.
Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen
pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan
ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin
pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen
pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa
aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.
Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava
perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja
ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan
häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi
pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia
ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat
minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää
ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania
ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!
Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari
rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi
sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia
sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta.
Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin
sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei
varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan
sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti
rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!
Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat
vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin.
Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan
pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani
ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa.
Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja
Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt
eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan
synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen,
leikkiä ja helliä perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen
olotilani, juominenkin koskee.
Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedään autoon
viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko
ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin?
Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen
tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa
kivusta.
Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki
halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa
ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään. Eläinlääkärikään ei
näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista
helpotusta kivulleni.
Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan
rakkaudesta. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja
tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään.
Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa
vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua, ainoastaan
rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani
tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja hellällä kuonon tökkäisyllä).
Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei
ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: "eläinkaupasta ostetut
pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että
tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.
(Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää
moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä
rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis)
