IRC-Galleria

"Se on sitä!" Sano akka kun paskaa haukkas.

Taisin unohtaa kokonaan kirjoittaa tämän elämänvaiheen viimeisen osan tai oikeastaan pohdinta tästä enemmänkin tulee mutta noh... Here it goes.

Olin kuunnellut sitä, miten sivarissa 12 kuukauden oleminen oli "paskaa", "perseestä", "ihan vitun paskaa" ja "ihan vitun perseestä". Näin koko homman läpi käyneenä joudun kyllä sanomaan, että näiden älykkyyttä ja verbaliikkaa ylistävien kommenttien jälkeen kysymys oli vain siitä, mikä oli mennessä oma ennakkoasenne.

Nautin sivariajastani kyllä hyvin paljon. Kannatti taistella hyvän sivaripaikan eteen ja tähän patistan muitakin Miinantallaajaveljiä, Lapinjärven Legioonan tulevia kävijöitä. Aloita hyvissä ajoin se paikan etsiminen äläkä jätä viime tinkaan (etenkin, kun jos on palveluspaikka ennen Lapinjärvelle, saa kaksi maanantaita vapaata. Nice!)

Työtä oli paikoin liikaa ja paikoin ei oikeastaan ollenkaan mutta näinpä tämä taitaa tuolla kaupunginhommissa yleensäkin mennä. Se on hienoa, että nyt tietä paljon paremmin sen, että miten tuo kaupunkien sisäinen byrokratia oikein skulaa ja voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä... Se ei skulaa.

Rahapoliittisesti sivariaikani oli mitä ihaninta aikaa. Etenkin viimeinen kolme kuukautta, kun pääsi 'ylimpään palkkaluokkaan', sai täyden muonakorvauksen ja siihen päälle vielä maksettiin vuokrasta puolet niin huhhuh! Ei oo ollu niin paljoa rahaa oikeastaan ikänä. Sivarin loppumisen jälkeen lähti 75% rahoista litomaan että kiitosta nam.

Loppujen lopuksi kokemuksena aivan loistava. Varmasti vuosien varrella tulee monikin sanomaan, että armeija se pitää käydä. Leikkiäkö sotaa vaiko tehdäkö töitä? Tuohon kysymykseen jokainen vastaa itse. Niin teen minäkin. Sillä ei ole mitään väliä, mitä teet vaan sillä on väliä, mitä haluat tehdä. Tee se mitä haluat ja tee se kunnolla!

Eipä tartte tehdä kahdesti.

Sivarinpäiväkirja sivarin osalta loppuu tähän... Elämä on tosin vielä tovi jäljellä.