IRC-Galleria

angstimerkintä.

Henkilökohtainen angstaus osuus:
On kuulemma täysin normaalia, jos asiat jotka toivoo unohtaneensa palaavat mieleen ja painavat mieltä, sekoittuvat täyspäiväisesti mieltä painaviin pulmiin ja moninkertaistavat alitajuisen ajatustyön joka uuvuttaa ihmistä jatkuvasti.
Yleisesti ottaen kaikki minkä kuulee olevan täysin normaalia, on epämiellyttävää, joskaan ei kaikki, koska ei saa yleistää. minä en pidä yleistämisestä, silti teen sitä, yleinen mielipide yleistämisestä on negatiivinen, silti kaikki tekevät sitä. sekin on kuulemma täysin normaalia.
taasen kaikki mikä on epänormaalia, eli esimerkiksi masentunut juha, on yleisen mielipiteen mukaan epäluonnollista, lapsellista ja kaikkea siihen suuntaan

Yleismaailmallinen angstaus osuus:
Yleinen mielipide ja yleismaailmallinen elämänkatsomus sotii itseään vastaan

Yhteenveto:
yleismaailmallisuus on aanuksesta.

Henkilökohtainen angstaus osuus 2:
voiko asian unohtaa toivomalla että se unohtuu mahdollisimman pian?
No ei.
Koska kun toivoo oikein kovasti, asia jonka toivoo esimerkiksi unohtavansa, pyörii päässä koko ajan.
Ja kun jokin pyörii koko ajan mielesse, unohdus säikähtää, menee piiloon, hiipii piilostaan pois vasta kun jokin uusi murhe painaa mieltä, yllättää vanhan murheen nopeasti, tainnuttaa sen ja raahaa sen komeroon. mutta eihän mikään ole taintuneena ikuisesti, paitsi asiat jotka ovat "kuolleet".
"kuolleet" asiat häviävät, samaten kohta mainittava muistojälki ja muistojäljen seuraukset.
Ja joka asiaan liittyy muisto, drauma, alitajuntapainautuma tai muu vastaava joka tekee tajuntaan vaiston joka estää tai ainakin yrittää estää tekemästä samaa virhettä uudelleen. eli siis kun pääkoppa on jatkuvasti täynnä ajatuksia joita unohdus juoksee herkeämättä karkuun ja huutaa hallelujaa, niin eikö se pääkoppa lopulta jossain vaiheessa räjähdä tai leikkaa kiinni ylikuormituksesta?
olen juuri ratkaissut mistä johtuvat yleisimmät mielenterveys ongelmat.
Ja aivojen verisuonikatkeilut.
en nyt halua kuitenkaan kuullostaa miltään kamalalta tennarilta joka julistaa koko luomakunnalle sitä ettei häntä kukaan rakasta ja että elämä on perseest, vaan tahdon avautua. joka on tietysti näin julkisessa päiväkirjassa aika ristiriitaista, koska avautuminen tarkoittaa yleisesti luottamuksellista keskustelua jonkun, useimmiten läheisen, kanssa.
Ja kaikkein kamalinta tässä kaikessa on, etten edes tiedä mikä mieltäni painaa. ainut varma asia on se että ellei se unohdus jo pian kerää tarpeeksi isoa joukkoa kaikkia isokokoisia frendejään ja etsi pesäpallomailaa ja lähde niiden isokoisten mitä-sitten-lienevätkin kanssa laittamaan niitä pelottavia mieltäpainavia juttuja turpaan, pää sekoaa, mielenrauha muuttaa igluun asumaan ja joutuu karvaisen eskimon raiskaamaksi ja jokaikinen aivojen verenkiertoa ylläpitävä putkilo päässäni räjähtää atomeiksi.

Yhteenveto 2:
vittu...