On jouluaatto ja seimessä lapsi makaa, onnellisena uuteen maailmaan saapunut. Vierellään hymyileviä ihmisiä toivottamassa lasta tervetulleeksi maailmaan. Sattumoisin kuvassa kaksi naista sylikkäin ja kaksi miestä sylikkäin. Tältä näyttää Elisabeth Ohlsonin kuva Seimi (1998), kuva viittaa vahvasti Jeesuksen syntymään ja käsittelee hienovaraisesti ajankohtaista aihetta: homoseksuaalisuutta.
Viime aikoina kirkkojen ja homoseksuaalisuuden suhde on ollut tapetilla. Nyt pohditaan, että pitäisikö samaa sukupuolta olevien pariskuntien liittojen virallistaminen avioliitolla sallia. Monet jo pelkäävät, että esitys menee läpi ja aiheestakin, on vain ajan kysymys.
Teologian maisteri Terttu Heinonen väittää Helsingin Sanomissa (15.3.1996), että homoseksuaalisuus ja muu seksuaalinen poikkeavuus turmelee Jumalan kuvan kaltaisuuden ja Jumalan ihmiselle antaman tehtävän tehtävän toteutumista maailmassa. Hän nostaa esille kuinka tällainen homomyönteinen yhteiskunta rappioittaa nuoret ja lapset, "tulevaisuuden yhteiskunnan voimavarat." Teologian maisterina Heinonen varmasti osaa tulkita hyvin Raamattua aatteittensa eduksi, mutta silti Heinosen argumentointi on ala-arvoista ja epäonnistuu täysin mielipiteittensä perustelussa.
Miksei hän nostanut esille esimerkiksi sitä kuinka paljon homoperheiden lapset ovat onnettomia tai sitä vaikka kuinka paljon onnettomia tällaisissa liitoissa olevat ihmiset ovat? On itsekästä kieltää toiselta onni, vain niillä perusteilla, että jossain muinaisessa kirjassa on kirjoitettu, että jokin on väärin. Jotkin radikaalit uskonnolliset ihmisryhmät ovatkin jo menneet niinkin pitkälle kuin, että ovat heittäneet avioparin päälle suolaa.
Vaan tunnelin päässä on valoa: on olemassa myös järkeviä uskovaisia! Julia Saikkonen kirjoitti Kirkko ja kaupunki -lehteen (27.3.1996), että suhteiden rekisteröinnillä on ennen kaikkea juridinen merkitys. Valtion kantaa asiasta ei voida muuttaa ennen kuin kirkko hyväksyy asian. Saikkonen tuo myös esille hyviä vasta-argumentteja homoliittoja vastustavia vastaan. Esimerkiksi Uudessa testamentissa Jeesus ohjeistaa ihmistä jolla on kaksi paitaa antamaan toisen sellaiselle, jolla sitä ei ole ja jolla on ruokaa tekemään samoin.
Luterilaisen kirkon pyrkii suhteuttamaan Raamatun tulkitsemisen aikaan. Esimerkiksi aikaisemmin kiisteltiin siitä, että saako nainen olla pappi? Raamatun mukaan naisen täytyi olla hiljaa seurakunnassa ja naispappeutta mietittäessä tätä ajatusta lähdettiin tulkitsemaan eri tavoin.
Ensi kevään kirkolliskokouksessa asiasta mahdollisesti päätetään jo. Tilastoiden mukaan suurin osa kansasta ja ev.lut. papeista on sitä mieltä, että liitot pitäisi siunata. Olemme tulleet tiemme päähän, ratkaisun aika on käsillä.