IRC-Galleria

Mitäs tänään... pitkästä aikaa vois tännekin aikansa kuluksi kirjotella.

Eilen taas jälleen kerran Orivedellä pelaamassa, yllättäen hauskaa oli. AUG hieman temppuili; lähdöt vaivaset 100m/s @ 0,28grammasella. Kotona boxi atomeiksi ja ihmettelemään mikä mättää. Bore-up männänpään ilmarei'istä löyty kottikärryllinen rasvaa, ettei ihme jos ei tiivistä O-rengasta :D Knöölit kuuseen, rasvat paremmin vaan renkaan päälle ja boksi kasaan. Taas mennään siellä jossain laittomuuden rajoilla... ens viikonlopun kronotusta jännittäessä :)

Oon taas koko päivän röhnöttäny kotona. Tai no koulussa käväsin tekemässä kahteen asti "töitä", sieltä kotiin tekeen sapuskaa ja hyvää sapuskaa tulikin. Ei ehkä mitään gourmet-ateria, mutta mun makuun maistuvaa. Makaronia, spagettikastiketta, tacomaustepussi ja joku makea tulinen kiinalaisen ruoan valmiskastike. Makaronit kypsäks, vesi pois ja loput setit sekaan, sekotetaan ja nautitaan. Jälkiruoaksi vaniliajättelöä ja vadelmasorbettia. Huomenna ois vuorossa tortillat hunaja marinoidun kanan kanssa.

Että sellasta, tätä lisää...

http://www2.hs.fi/extrat/hsfi/omaelama/sukupuolitesti/default.asp

75% Mies

25% Nainen


Olihan tämä nyt testaamattakin selvää :)

Eilisestä määdcämpistä jäi vain hyvä maku suuhun. Pirun hieno reissu niin kaveriporukalla häröillessä kuin itse pelatessa... ja voi niitä nassukoiden laumoja :P

BBT-airsoftin foorumilta napattu:

"Ruokatauon jälkeen lähdimme hyökkäämään madcampiin. Se osoittautui pian lähes mahdottomaksi maaston takia, koska eteneminen oli todella hankalaa suojien puutteen ja madcampin korkean sijainnin takia. Pääsimme kuitenkin ryhmämme lääkintämiehen kanssa kiertämään sen taakse ja onnistuimme pudottamaan pari kommaria, kunnes takaamme ilmestyi täysin huomaamatta röllipukuinen hemmo, joka ampui kummatkin meistä ennen kuin ehdimme reagoida"

Röllipukuinen hemmo o/

Tuota tapausta oli edeltänyt Ramseyn ja Mahahalkojan kanssa tehty reipas kiertolenkki hakkuuaukeen kautta, suunnistettiin kohti jenkkien tukikohtaa kunnes metsästä alkoi kuulua vaimeaa älämölöä. Tultiin tulokseen, että tästä ääntä kohti ja mennään leikkimään :) Kiitos jenkkien äänekkään kommunikoinnin ei ollu vaikeaa hivuttautua kolmen hengen partiolla lähemmäs. Taidettiin jopa neljästä eri paikkaa meinata mennä, mutta päätettiin siirtyä vielä sivummalle. Kun sitten löyty paikka mistä kelpas mennä lähemmäs, päästiin mukavasti asemiin ja jokanen leikki vähän kenen kanssa leikki. Itse otin meidän lähtöpaikasta suuntani vasemmalle tielle, joka vei jenkkien hyökkäyslinjasta heidän respalle. Todennäköisesti juuri edellämainitut epäonniset jannut seisoivat tiellä lievästi selin. Muutamalla askeleella parin kymmenen metrin päähän, nopeat laukaukset molempiin ja matalaksi kuuntelemaan näkikö tai kuuliko kukaan. Ei mitään muutosta... täähän on kivaa. Tietä pitkin tuli välillä respattuja, välillä toiseen suuntaan paikan vaihtajia. Jokainen sai ikioman kuulansa AUGista. Viimein kaikkien kikkailujen jälkeen täytyy antaa puskassa maanneelle jenkkitarkkarille tunnustus kärsivällisyydestä. Tarkka, varma laaki olkapäähän vasta kun näki hihanauhan ja tunnisti vihollisen.

Kierto linjan taakse onnistui, laskujeni mukaan 15 jenkkiä sain napattua reissulla. Ramsey ja Mahahalkoja leikkivät tahollaan, saivat myös saalista reilusti. Itse palasin tukikohtaan tippuneena, jossa törmättiin jälleen. Sieltä löytyi myös loput SFOP-tiimistä, koko jengi kasassa ja homma jatkui tulivoimalla.

Järjettömän hienot fiilikset jäi koko päivästä. Nyt voi olla vielä Deconin jälkeenkin väsyneenä tyytyväinen lähtöön. Suosittelen kaikille osallistumista BBT-airsoftin järjestämiin skenuihin jatkossa.

Kerro joku hetki mikä tulee ekana mieleen, mistä muistat minut.
(hetki voi olla minkälainen vain, vaikka kävellyt vastaan)
Tämän jälkeen kopioi tämä omaan päiväkirjaasi ja katso mitä muut muistavat sinusta.

Taas kun ilta saapuu, alkaa ajatukset rullaamaan. Onnistuneesti oon pitänyt itteni kiireisenä ja siten rauhallisena (Marierika, on kiireestä näköjään jotain hyötyäkin).

Pääsin tänään kotiin Deconilta, fiilis katossa päivän mukavista hetkistä, kohtuu kivalla autolla kaarsin vauhdikkaasti pihaan ja raahauduin kaikkine kamoineni sisään. Eteisessä kohtasin esteen, tyhjän paikan naulakon alla, paikan missä joskus majaili Nelli korvat pystyssä valppaana katsomassa kukahan ovesta tuli sisään. Tipahdin siihen paikkaan kamojen kanssa. Silmät täyttyi kyynelistä ja jalat katosi alta. Laukku, huivi, takki, kaikki tippui kädestä... Enkö mä nyt s**tana ole jo aikasemminkin nähny sen tyhjän paikan, niin mikähän siinä tällä kertaa oli.

"Haikean onnellinen hetki"
Nyt oikeasti tiedän mitä se meinaa. Se ei ole sitä, että on onnellinen, mutta tietää hetken kohta olevan ohi. Se ei ole sitä, että jotain erikoista tapahtuu elämässäsi ja nautit siitä sen lyhyen hetken. Ei - se on kun alitajunnan pato murtuu kaikista tunteista, muistoista ja mielikuvista ja päästää ne syöksymään silmiesi eteen. Silloin vasta todellisesti ensimmäistä kertaa elämässäsi tajuat kuinka onnellinen olet ollut ja tulet olemaan!

Ensimmäinen uutinen läheisen poislähdöstä iskee. Se sattuu, se puhaltaa sydämen alle hetkessä järjettömän ilmapallon, joka tuntuu tukehduttavan! Mutta se ei ole vielä kuin vasta alku!

Kuluu päivä, kuluu toinenkin... ajatukset rauhoittuu, vaikka hetki hetkeltä käy mielessä pieniä asioita; miten heittäisin nyt makupalan lautasen reunalta Nellille, miten ohi kulkiessa vilkaisee tyhjälle pedille tai löytää tutun karvapallon kengästä. Nopeat mielikuvat kiitää hetkessä tajunnan ohi ja hyppää sinne muistojen suureen altaaseen, nopeammin parissä päivässä kuin monessa vuodessa. Se pieni jyvänen jossain vaiheessa murtaa padon ja viimeinen hyökyaalto vie mennessään. Tänä iltana tyhjä peti oli se pieni jyvä, joka riitti. Ensimmäinen isku sattui, aallon tullessa kaikki hävisi ja päässäni oli vain Minä ja Nelli. Haikean onnellinen hetki... ikävä, rakastan.

Päätinpä minäkin avata ensimmäisen päiväkirjan sivun ja avata elämääni jonkin verran tutuille ja tuntemattomille.

Teen tämän koirani, Nellin, eilisen nukahtamisen tähden.

Eilen keskiviikkona palatessani Sappeen kaudenpäättäjäisristeilyltä oli isä ja Margit tullut mökiltä. Nellin tilanne oli kuulemma yhden yön aikana muuttunut huonompaan. Tiistaina Nelli oli ollut vielä valpas, aina valmis leikkimään ja lähtemään mihin ikinä sitä isä olikaan menossa... keppi mukana, totta kai :)

Tullessani kotiin näki jo valmiiksi, että Nellin oli väsynyt. Ei väsynyt niin kuin illalla nukkumaan menessä on väsynyt, vaan väsynyt, kuin tietäen että kohta on vihdoin oikea aika lähteä. Kiitos siitä, että sain saattaa ainoan todellisen rakkaani matkalle. Sain viedä Nellin omalle paikalleen, sulkea syliini, hyvästellä ja kuunnella kun hengitys lakkasi. Perheen kesken aina toivottiin, että lähtö olis kunniallinen ja rauhaisa, juuri sellainen se olikin. Kärsimystä, kipua tai mitään ikävää ei Nelli näyttänyt tuntevan. Kiitos siitä, että jaksoit Nelli vielä kotiin asti näkemään minutkin ja teit lähtösi sinulle kuuluvalla arvokkuudella. En voi kuin edelleen ihmetellä sinussa koko elämäsi ajan näkynyttä viisautta.

Vasta tässä vaiheessa sen tietää, kuinka paljon jostakin on välittänyt, kun koko se rakkaus ja välittäminen painaa täydellä teholla, kaikella voimalla tuolla jossain sisimmässä. Sinä, joka ajattelet lukiessasi tätä "sehän nyt oli vain koira, lemmikki, kotieläin, mikävaan"... sinulla ei ole koiraa! Jos on, se on mitätön sinulle, korkeintaan kotieläin, jaloissa pyörivä karvakasa, etkä voi koskaan ymmärtääkään tätä. Onneksi olkoon, et koe samoja tunteita ennen kuin sinulle oikeasti tärkeä lähtee. Isäsi, äitisi, siskosi... Kun se aika koittaa, tulen kysymään "miltä nyt tuntuu" ja silloin tiedät tasan tarkkaan miltä minusta tuntuu...