IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.03.2007 02:50

Mielipiteet ovat kuin per***eikä, jokaisella on sellainen. Älä siis luota yhden ihmisen sanaan, vaan kysele muiltakin neuvoa ja mielipiteitä. Ei ole olemassa sitä yhtä ja oikeaa tapaa.

Arjen mitättömiä pikkuasioita.Perjantai 02.03.2007 01:14

Kävin terveyskeskuksessa tänään. Siinä vuoroani odotellessani ajattelin etsiä luettavaa ajankuluksi.
Noh? Mitäs sieltä löytyikään HEL<ETIN moinen kasa naisten lehtiä. Mitäs tyypillisiä sisustus lehtiä, pukeutumis, miten syöt terveellisesti ja mitä kaikkea turhia juoruja ja haastatteluita julkkiksista. Tiedätte varmaan mitä tarkotan.
Toki löysin suomalaisen miehen sisun avulla yhden miehille sopivan lehden siitä kasasta.
Se lehti oli Tekniikan maailman lehti. Joka oli nähtävästi löydetty jo monet kerrat minua ennen, siitä kunnosta päätellen. Tyytyväisenä sitä luin hetken kun huomasin että olen lukenut sen joskus mutta oli piristävää lukea jotakin miehekästä.
Luovuttuani siitä aarteestani nakkasin sen takaisin muitten lehtien joukkoon niin siinä samalla huomasin miten vastapäätäni istunut mies hyökkäsi määrä tietoisesti sen lehden kimppuun ja alkoi helpottuneena lukea sitä. Varmaan helpottunut kun oli jo saanut tarpeekseen niistä naisten lehdistä.

Joten tämän pitkän saarnan ja tarinan merkitys on se että eikö kukaan oleta että miehet voi myös käydä terveyskeskuksessa tai saatika odotus tiloissa.
Sitä odottamisen piinaa voisi helpottaa miehillekin, hankkimalla heille asiallista luettavaa.
Tämä ongelma on monessa paikassa.
Jatkakaamme miehet tasa-arvon nimessä taistelua odotushuoneitten naisten lehtiä vastaan ja polttakaamme rint... kalsarimme roviolla. Viva le revolucion!! tai jotakin sinnepäin.

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.02.2007 02:45

Oli tosi hauska ja mukava lauantai. Kiitos seuralaisille. :)

[Ei aihetta]Tiistai 20.02.2007 19:33

Piiiiiiiiiiiiiiip! Se oli hetkellisen lähetys ongelmien ääni. Vian sai korjattua aamulla erittäin ammattitaitoinen henkilö. Kiitos hänelle. :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.02.2007 02:07

Vähiten tietävät ihmiset tietävät sen vähänkin äänekkäämmin.

[Ei aihetta]Perjantai 09.02.2007 01:15

Rahaa palaa koko ajan ja sille ei voi mitään. Ei mitään saa ilmaiseksi. Sitä mitä haluaa niin siitä joutuu maksamaan ja mitä pahinta on että nälkä kasvaa syödessä.
Kärpäsestä tulee härkä ja niin pois päin, tajuatte varmaan.
Olen sekasin. En millään pysy kärryillä missä menen.
Miksi kaikki pitää olla vaikeeta ja sekavaa?
Sitten kun kaikki on hyvin niin kaikki on sekasin ja itse saa tietää siitä viimeisenä.
Sitten kun saa tietää niin kaikki on entistä sekavempaa ja kun yrittää kaiken järjestää hyvin niin se menee entistä sekavammaksi.
Alan kyllästyä tähän tunteeseen kun on sekasin.

Miksi kaikki näyttää olevan hyvin vaikka tunnen sen että kaikki ei ole hyvin?
Onko se aavistus että jotakin tapahtuu niin kuin eläimet vaistoo vaaran vai johtuuko se siitä että olen sekasin ja aavistan siksi jatkuvasti jotakin tapahtuvan?

Niin monta kysymystä päässäni, joihin kaikkiin yritän vastata oikein.
Yrittää sanoa ja vastata kaikkeen oikein niin sitten se ei kuulostakkaan hyvältä ja oikealta.
Loppujen lopuksi kaikki menee sekasin. Vaikka sitä ei tarkottanut vastata pahasti.

Kunpa olisin mykkä joka ei osaisi viittoa ja joka olisi kirjoitus taidoton niin silloin ei voisi sotkea mitään..... tai kunpa en olisi olemassa.
Olisin varjo ympäristössä joka olisi olemassa mutta kukaan ei huomaisi. Liikuisin kirkkaana päivänä auringon mukaan ja öisin olisin varjoisin nurkka jonne ei kukaan uskaltaisi mennä.
En aiheuttaisi sekavuutta tai huonoa omatuntoa tai huonoa mieltä. Olisin pelkkä varjo jalkojen juuressa jota tallottaisiin.

Sekava sanan sanoin yksitoista kertaa ja sanoin sen yksitoista kertaa liikaa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.12.2006 23:47

Heräsin aamulla ja näin gorillan katsovan minua. En pelästynyt sitä kun muistin mistä se oli tullut. Katsoin sitä hetken ja se sai hymyn kasvoilleni.

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.12.2006 15:09

Oli tosi kiva pikkujoulu. Kiitos siitä rakkaalleni. :)

[Ei aihetta]Torstai 23.11.2006 00:04

Mitä tästäkin tulee? Ei koskaan voi tietää.