IRC-Galleria

ElDiablo`

ElDiablo`

Festarikesä alkanee Steelfesteiltä!

VklMaanantai 19.03.2007 02:32

Lepra oli taas kerran vallan sekava reissu, mutta niinhän sen kuuluukin olla. Sauna oli kuumana aamuun asti, harmi vain että se grillailu jäi välistä. Paluumatkalla oli jo kiire, jannut ulos autosta ja miltei samantien uuteen paikkaan, eli pikavisiitti Tampereelle toteutuikin ja yötä myöten takaisin kotiin.

Menoa riittää, no nyt alkavalla viikolla ei (vielä) ole juuri mitään ihmeellistä. Voisi nukkuakin jossain välissä.

Taas mennäänPerjantai 16.03.2007 14:30

Hyvä kun hädin tuskin selvinnyt Kuopion reissulta, joka muuten kesti noin 24 tuntia omalta osalta, on vuorossa jälleen uusi Lappeenrantaan käypi tie tänään. Onneksi siellä on yöpaikka, niin pääsee kikkailemaan itsekin, hah :D

Lauantaina on vielä Tampere optio, mutta vielä eilen se ei ollut täysin varma, jännittäviä aikoja!

Vuosi vuodeltaTiistai 13.03.2007 03:59

Nonniin, viime viikon reissulta selvitty ja nyt on taas uusi auto pihassa. Taino, eipä nuo ikinä oikeasti uusia olleet, haha :D

Tuliaisina pieni flunssa, perhanan Tampere! Mutta mikäs tässä. Synttäritkin oli eilen ja neljännesvuosisata kolahti täyteen. Keskiviikkona vallataan Kuopio ja perjantaina sekoilua Lappeenrannassa. Lepraan koskien, että tällä kertaa herra Voittaja.jpg sitten skrabaa itte sen auton kyljen koska se on MUN-ny :D

36h and coutingPerjantai 09.03.2007 06:20

Rovaniemi takana, 36 tuntia valveillaoloa takana. Oulussa nyt. Huomenna Jyväskylä, sitten ei hajua mitä. yyöyöyöy

RovaniemiTorstai 08.03.2007 08:51

Ja nyt kun on valvottu koko yö on aika siirtyä lentokentän suuntaan ja nokka kohti Rovaniemeä.

Ode to the RoadTiistai 06.03.2007 00:54

Ja taas mennään. Tällä viikolla edessä Rovaniemi - Oulu - Jyväskylä - Tampere. Sairasta.

OuluLauantai 24.02.2007 09:17

Lauantaina piti käydä Ravintola Idassa kavereita kattomassa keikalla, mutta se keikka sitten peruuntuikin. Noh, ex-tempore ratkaisu: Lähdetään Ouluun!

Sielläpä siis Jalometalli Winterfest ja starttaus noin puolen tunnin päästä. Kipeää, hullua. Ja hyvä kun on edes toipunut eilisesti Swallow the Sun keikastakaan :D

YömyöhäTorstai 22.02.2007 08:28

Juuri takaisin Lahdesta. Ihan hauska reissu, paskaa läppää ja hyvä porukka. Tällä kertaa vältyttiin vattanesteiltä. Jotkut porukkaan kuulumattomat pelimestoilla tosin toisiaan läiskivät. On se ihan erilaista tuolla maaseudulla.

Huomenna, taino, kuhan herää ja sitten illalla olisi Primordial & co. Naittarissa. Eli sinne!

FMEEETiistai 20.02.2007 23:20

Noniin, nyt aletaan olla jo toivuttu FME:stä. Hienoa oli, kaikki bändit tuli tsekattua ja kuvailtua. Juoksemista tuli ihan liikaakiin ja lukemattomia tuttuja nähtyä. Yöllä olin vielä roudaamassa levyjä, vietiin ne pornokauppaan Vantaalle yöksi, perjantain jälkeen ehti nukkumaan noin viidelta aamulla. Sitten lauantaina puoliltapäivin hakemaan levyt samasta paikasta ja takaisin Kaapelille.

Ja bändeistä DragonForce! Ai että, siinäpä oli vasta show! Myös Amon Amarth oli kova, tosin itseä harmitti se että messualue meni juuri siinäpaikkeilla kiinni niin jouduttiin lastaamaan levyt kesken AA:n autoon.

Huomenna Misery Incin kanssa Lahden Torveen. Migreenin piti olla myös mukana, mutta joutuivat perumaan vedon. Onneksi sentään osa lähtee messiin Tenuttamaan. Taino, onneksi ja onneksi, viime kerrallakin siitä seurasi vain sotkua :D

YrjöfiistKeskiviikko 14.02.2007 19:12

Lauantaina oli reissuntynkää Porvoota kohti ja siellä kyllä oksennus porukalta lensi. Pojilla olisi uraa kaakelitehtaalla.

Viikonloppuna FME, sielläkin työhommia. Sitä odotellessa.