IRC-Galleria

Elisje

Elisje

Immaterial Lives
Kaikki muuttuu kamalan äkkiä itsestäänselvyydeksi (ooohh, pääsin suoraan otsikkoasiaan \o/). Jos toivoo toivoo toivoo niin hartaasti jotain tapahtuvaksi, ja se tapahtuu, siitä loppuu niin aikaisin se tietty onnellinen arvostaminen, että kauhistuttaa. Se ei riitä että saa mitä halusi, muisto siitä mitä halusi häviää kuin kettu pimeään yöhön. Miksi näin?
Pitääkö joka päivä muistuttaa itseään siitä, miten hienosti asiat ovatkaan loppujen lopuksi, vaikka aina ei jaksa ja väsyttää niin paljon että yskii keuhkonsa pihalle. Mutta ne asiat, toivotut, olennaiset, elämän mahdollistavat asiat ovat silti olemassa.
Onneksi olen välttynyt itse pahemmilta onnettomuuksilta havaitsemaan nuo kaikki asiat. Monille kun käy niin, että havahtuu muistamaan vasta ne asiat menetettyään.
Olisiko ihmiskunta onnellisempi ja rauhallisempi, jos itse kukin vaikka joka viikko - tai edes joka kuukausi tai edes JOSKUS - kirjoittaisi ylös kaikki ne asiat, joista on onnellinen, jotka on saanut ja halunnut, joiden kohdalla elämä on hyvin?

Edes kerran!

Miten suloisen kliseistä, tämä kirjoitustuokio vaatisi apteekin salmiakkia syötäväksi, jotta äitelä maku haihtuisi. Mutta silti: silti.

E

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.