Sairas minä.
Tarvin potkun perseelle, sellasen et lennän nurin. Että sattuu. Että tajuan. Tajuan etten voi pysäyttää tätä maailmaa ja miettiä sitten.
Sääski lentää ikkunaa vasten.
Olen samassa tilanteessa; pusken kohti lasia ja tuskastun, vaikka pystyn lentämään muuhunkin suuntaan ja tarpeeksi reittiä hakiessani pääsisin pois. Mutta en viitsi.
Sadepisarat ropisevat taivaalta ikkunaani vasten.
Ne ovat kuin toiveeni ja ajatukseni jotka kohtaavat näkymättömän seinän. Eivätkä tietenkään pääse läpi saavuttaakseen minua ja ajaakseni minua eteenpäin.
Koulu alkaa huomenna eikä minulla ole vieläkään hajua jatkosta vaikka pitäisi toki ajatella. Sadepisaran muodossa koulusuunnitelmani valuvat hukkaan, menevät muille. Nimittäin tuosta vedestähän kasvaa kukat kesän aikana?
Talvi saapuu.
Mieleni pimenee yhtäaikaa saapuvan kaamoksen kanssa.
Ahdistus jota yritän parantaa kynttilöiden valon avulla, ottaa minut jälleen valtaansa.
En näe enää eteeni.
" Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko. "
-Paolo Coelho